@Hokileidi Kyllä. Muistolehdossa käynti oli varmasti tunteikas vierailu.
Nuo Trumpin sotilasläksiäiset yhdistettynä tähän osin militarisoituneeseen ääriliikehdintään on kyllä pelottava yhdistelmä. Toivottavasti Trump on sen verran rampa ankka, että sotila- ja muut johtajat pystyvät laittamaan kapuloita rattaisiin.Onko missään mainittu, mikä taho maksaa nämä Trumpin maailman mahtavimmat läksiäiset? Siis ne, joilla on tarkoitus muistuttaa, että Donald J. Trump on historian mahtavin henkilö ja laajasti kunnioitettu ja rakastettu Suuri Johtaja. Tuntuu erikoiselta, että valtion rahaa voisi käyttää tuollaiseen protokollan vastaiseen sontaan. Teoriassahan Trump voisi tietenkin maksaa kustannukset omasta lompakostaan, onhan hän omasta mielestään yksi maailman rikkaimmista henkilöistä. Tai ainakin hän voisi luvata maksaa ne itse, laskut tosin jäisivät luultavasti maksamatta, koska jokin menee kuitenkin vastoin Trumpin odotuksia, kun jostain torvesta kuuluu hivenen epäpuhdas sointu, jolloin hänellä on syy jättää laskutkin maksamatta.
Onko siis niin, että USA:n presidentin piikki on auki, kunnes uusi presidentti on virkavalansa vannonut?
Tälle Daniel Dale’lle pitäisi myöntää joku mitali ens viikolla, kundihan on tehnyt vikat osimoilleen 5 vuotta ”faktan tsekkausta” tRUmpin mölinöistä, todellakin burning the midnight oil...Normaalisti presidenttikausien päättyessä käydään läpi ja analysoidaan kauden aikaisia saavutuksia. Trumpin tapauksessa on luontevaa arvioida ja muistella tämän valheita. Trumpin sanomisia tarkasti viime vuosina seurannut ja nykyään CNN:llä työskentelevä Daniel Dale on nostanut esiin muutaman hänen silmissään erityisesti erottuvan valheen Trumpin valtavan valhetuotannon seasta eri kategorioissa:
Analysis: The 15 most notable lies of Donald Trump's presidency
Trying to pick the most notable lies from Donald Trump's presidency is like trying to pick the most notable pieces of junk from the town dump.edition.cnn.com
Samaan aikaan kun nauraa ni kylmät väreet nousee pintaan, sillä näillä idiooteille on äänioikeus. Monella sitten varmaan jälkikasvua jota aivopesevät tähän kamaan. Missäköhän kohtaa elämässä on mennyt vikaan että tuon ryhmän jäseneksi päätyy.Trumpin kannattajien Facebook-ryhmässä kierrokset nousevat. Viimeisimmän päivityksen mukaan Vatikaani ja Italian hallitus väärensivät USA:n vaalit ja paavi on pidätetty. EU ja kaikkien Euroopan maiden, mukaan lukien Suomen hallitukset tulevat kaatumaan tulevien paljastusten myötä. Yhdysvalloissa massapidätykset ovat alkaneet ja mitä kaikkea...
Ei näille voi enää kuin nauraa ja sille, että joku oikeasti uskoo tällaiseen :D Bidenin virkaanastujaisia ja niistä seuraavaa keskustelua odotellessa :)
On tuo kyllä niin sakea ryhmä kuin olla ja voi. Meitä on moneen junaan, mutta tästä porukasta ei tiedä mille asemalle nämä ovat jääneet.Trumpin kannattajien Facebook-ryhmässä kierrokset nousevat. Viimeisimmän päivityksen mukaan Vatikaani ja Italian hallitus väärensivät USA:n vaalit ja paavi on pidätetty. EU ja kaikkien Euroopan maiden, mukaan lukien Suomen hallitukset tulevat kaatumaan tulevien paljastusten myötä. Yhdysvalloissa massapidätykset ovat alkaneet ja mitä kaikkea...
Ei näille voi enää kuin nauraa ja sille, että joku oikeasti uskoo tällaiseen :D Bidenin virkaanastujaisia ja niistä seuraavaa keskustelua odotellessa :)
Trumpille on aikanaan ollut ajatus jonka mukaan: ”jos sinulla on 400k$ velkaa pankille eikä rahaa niin sinulla on ongelma, mutta jos sinulla on 400M$ velkaa pankille eikä rahaa, niin pankilla on ongelma.”Niin, tästä ollaan täällä puheltu aiemminkin => tRUmpilla on isosti omaisuutta (assets), no question about it, mutta siinä kohtaa kun Trump Org’lla on Donnyn itsensä takaamaa velkaa enemmän kuin noita assetteja on kys. firman / henkilön ”nettovarallisuus” miinusmerkkinen.
Ja jos/kun tällaisessa tilanteessa tuollaisten jättivelkojen uudelleenjärjestely niiden erääntyessä ei onnistu (esim. Deutsche Bank ei enää noihin suostu) niin jostain on kaivettava varoja, tai realisoitava omaisuutta!
Tuohon kun vielä lisää sen, että velkaa otettaessa tRUmp on rikollisesti paisutellut omaisuutensa arvoa (tästä käynnissä case NY’ssa) niin yhtälö ei oikein hyvältä hänen & perheensä & firmansa kannalta näytä...
edith: tässä CNN’lta noista NY’n jutuista
Manhattan DA expands criminal investigation into Trump Organization finances to include family compound in Westchester County | CNN Politics
The Manhattan district attorney's office has expanded its criminal investigation into the Trump Organization's finances to include the family's compound in Westchester County, according to lawyers and people familiar with the investigation.www.cnn.com
Koska hän on sivistymätön, tyylitön, luokaton, narsistinen, ilkeä ja paha ihminen ja muutenkin täys mulkku.Miksei Trump hyväksy tappiotansa kuten mies ja osallistu Bidenin virkaanastujaisiin ja samalla kättele tulevaa presidenttiä ja poistu valkoisesta talokkasta tyylikkäästi presidentillisiä arvoja kunnioittaen samalla kiittäen kuluneesta neljästä vuodesta, osoittamalla samalla tyylikkyytensä koko kansalle?
Koska hän on sivistymätön, tyylitön, luokaton, narsistinen, ilkeä ja paha ihminen ja muutenkin täys mulkku.
Omalla tavallaan on parempi että hän ei osallistu. Jos olisi tullut ja heitetty kädenpuristukset ja jotkut jargonit niin se olisi voinut kiillottaa kilpeä ja rebut olisivat voineet itkeä enemmän että asia on käsitelty. Nyt kun hän jättää tulematta niin Trumpin aikakausi saa arvoisensa lopetuksen
Nuo Trumpin sotilasläksiäiset yhdistettynä tähän osin militarisoituneeseen ääriliikehdintään on kyllä pelottava yhdistelmä. Toivottavasti Trump on sen verran rampa ankka, että sotila- ja muut johtajat pystyvät laittamaan kapuloita rattaisiin.
Niin, tästä ollaan täällä puheltu aiemminkin => tRUmpilla on isosti omaisuutta (assets), no question about it, mutta siinä kohtaa kun Trump Org’lla on Donnyn itsensä takaamaa velkaa enemmän kuin noita assetteja on kys. firman / henkilön ”nettovarallisuus” miinusmerkkinen.
Ja jos/kun tällaisessa tilanteessa tuollaisten jättivelkojen uudelleenjärjestely niiden erääntyessä ei onnistu (esim. Deutsche Bank ei enää noihin suostu) niin jostain on kaivettava varoja, tai realisoitava omaisuutta!
Tuohon kun vielä lisää sen, että velkaa otettaessa tRUmp on rikollisesti paisutellut omaisuutensa arvoa (tästä käynnissä case NY’ssa) niin yhtälö ei oikein hyvältä hänen & perheensä & firmansa kannalta näytä...
edith: tässä CNN’lta noista NY’n jutuista
Manhattan DA expands criminal investigation into Trump Organization finances to include family compound in Westchester County | CNN Politics
The Manhattan district attorney's office has expanded its criminal investigation into the Trump Organization's finances to include the family's compound in Westchester County, according to lawyers and people familiar with the investigation.www.cnn.com
Se on luonut twitterillä massiviset kriisit sekä terveyden että turvallisuuden sektoreilla. Sanat merkitsee, kun on kuulijakunta. Joten josko tulis vähemmän ruumiita, kun on vaiennettu. Tavaraa tuulettimessa on jo riittävästi.Minusta olisi ihan helevetin hyvä, jos Trump pääsisi raivoamaan siellä Twitterissä. Tietäisipä maailma mitä se miettii ja kenelle on vittuunnuksissaan ja mihin pitää varautua. Paljon pelottavampaa on ollut nyt, kun sillä ei ole ollut tätä varaventtiiliä. Se haluaa avautua, mutta nyt kun ei ole keinoa niin se sappi sisällä vaan lisääntyy...
Siinä Trumpin twitteröinnissä on se, että se lietsoo tuhansia uunoja itsessään ja iso osa koirapillin vislailuista on perustunut ja perustuu tuohon helppoon ja nopeaan massaviestintään kannattajakunnalle.
Ei se viesti leviä minkään tiedotustilaisuuksien tai muiden kautta yhtä tehokkaasti, vaan nämä hc-kannattajat pysyvät parhaiten aisoissa kun ei ole nopeita lietsontakanavia käytössä.
Milloin Donny on viimeksi toiminut rationaalisesti? Ihan kiusallaan se tulee tuon tekemään, jos sitä itseään asia huvittaa.
No nimenomaan sitä olin sanomassa, mutten ihan noin suoraan. Valta ja asemansa näyttäminen ovat tuolle ihmisjätteelle kaikki kaikessa.Ja hän saattaa tehdä tuon vain siksi, että tietää tuon ärsyttävän Bideniä (ja muita siinä sivussa). Ihan vain näyttääkseen valtaansa.