Mainos

Ydinvoima – mitä mieltä?

  • 192 764
  • 1 803

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Eikä myöskään nähnyt tarpeelliseksi informoida omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä Fortumin aikeista hankkia Fennovoiman omistusta.
Eikös tämä toimi ihan niin kuin kuuluukin. Ei kai pörssiyhtiön peliliikkeistä saakaan tietää muut kuin porukat firman sisällä. Ei edes osakkeenomistajat saa tietää kaupoista etukäteen, ei edes vaikka omistaja olisi valtio.
 
1) Jos uusiutuvat ovat taloudellisesti kannattavia investointeja, ne tehdään ydinvoimasta riippumatta, ei sen sijasta. Miksi näin ei tapahdu?
2) Mitä energia-alan vientituotteita tanskalaisten tai kiinalaisten tuulivoimaloiden ostamisella saavutetaan? Esimerkkejä kiitos.
3) Tuulivoima ja aurinkovoima eivät ole todellisia ratkaisuja ennenkuin energian varastointiongelmat ratkaistaan.
4) Tuuivoima on äärimmäisen kallis energiamuoto kansantaloudellisesti tällä hetkellä, henk.koht. uskon että yhtään uusia tukia ei tulla enään antamaan ja voipi olla että nykyisiäkin tukia tullaan rajoittamaan.
1) Juurihan selitin. Fossiilisten korvaaminen uusiutuvilla ei välttämättä ole yksittäisille toimijoille taloudellisesti kannattavaa, vaikka kansantaloudelle olisikin. Siksi tarvitaan ohjaavaa energiapolitiikkaa. Katsellaan nyt sitäpaitsi mikä on lopulta tuon maailman neljänneksi kalleimman rakennuksen kannattavuus, ja paljonko Pyhäjoenkin miilun rakentamisessa lopulta palaa rahaa ja tupakkaa kun rakennustaidoistaan kuuluisat ryssät sitä suomalaisen laaduntarkkailun alla väsäävät.
2,3,4) Ei tässä nyt mistään pelkästä tuulivoimasta puhuta. Mahdollinen vienti syntyy innovaatioista tuolla bioenergiapuolella. Koko maailmassa tulee tapahtumaan energiavallankumous fossiilisista uusiutuviin, ei ydinvoima voi mitenkään olla varteenotettava vaihtoehto tuolla kolmansissa maissa joissa sitä energiaa tullaan talouskasvun myötä tarvitsemaan. Mitä useampi ihminen Suomessa näiden asioiden kanssa puljaisi, sitä paremmat edellytykset olisi innovaatioiden syntyyn.
http://www.vtt.fi/research/ene/
 
Toisinsanottuna Metsähake on muun toiminnan sivutuote eli tavallaan ilmainen lounas. Kukaan ei tähän asti ole hakannut metsää saadakseen haketta ja jos metsää lähdettäisiin ihan tämän takia kaatamaaan, niin kustannusrakenne olisi ihan toisenlainen.
Näinhän se on, ja tällä hetkellä siitä ilmaisesta lounaasta on puolet syömättä. Kun se on, osin risupaketin avustuksella, saatu käyttöön, niin kyllä sitä runkopuutakin aletaan polttamaan. Tämän laskuharjoituksen mukaan puun vuosikasvusta olisi teoriassa ulosmitattavissa 172 TWh energiaa joka vastaa yli puolta Suomen kokonaiskulutuksesta. Tällä hetkellä sillä tuotetaan n. 70. Tietenkään tällaista teoreettista maksimia lähellekään ei päästä, mutta alle 10 TWh tuottavan Fennovoiman korvaaminen bioenergialla ei olisi ollut temppu eikä mikään jos siihen olisi löytynyt poliittinen tahto.

Minun on sanottava, että tämä logiikkaa ei oikein itselleni aukea. Ensinnäkin olen melko skeptinen, että esim Areva olisi Olkiluodossa voittoa tehnyt ja sinänsä en ongelmana näkisi vaikka olisikin tehnyt jos vain tuote on asiakkaalle edullinen. Minun käsitykseni on, että koko ydinvoiman rakentaminen on telakkateollisuuden tyyppinen ala, jossa valtiot subventoivat toimintaa, koska näin vain halutaan tehdä.
Tämä puolestaan menee minun ymmärrykseni yli korkealta ja kovaa. Siis ydinvoimayhtiö ei tavoittele voittoa rakentaessaan ydinvoimalan? Vai tarkoitatko, ettei tässä tapauksessa saanut voittoa kun rakentaminen meni aivan täysin vituiksi?

Ja mitä pääomiin tulee, niin logiikka ei aukea paitsi sitä kautta, että edullinen ydinenergia laskee sähkön hintaa. Kuten todettua ydinvoimaan investoivat kunnalliset energiayhtiöt ja vastaavat ja kattiloita rakentavat omakodit ja maatilat, niin en onnistu näkemään että kyseessä olisi samat pääomat. Minua ei lohduta asuntoa ostaessa että naapurilla kyllä on rahaa.
Logiikka on juurikin se, että kun kysyntä tyydytetään ydinsähköllä, tulee siitä ydinenergiayhtiön omistaville veronmaksajille ja yksityisille sijoittajille loppulaskuksi sitten 25e/MWh tai 150e/MWh, ei sitä puuta enää kannata energiaksi polttaa.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Aina ole ollut myönteinen ydinvoimalle mutta kyllä tuo Onkalo-dokumentti pisti miettimään monenlaista. No uskotaan että kehittyvä tekniikka keksii keinot tehdä ydinjäte vaarattomaksi. Nuo loppusijoitussuunnitelmat eivät todellakaan vakuuta.
 
Eikös tämä toimi ihan niin kuin kuuluukin. Ei kai pörssiyhtiön peliliikkeistä saakaan tietää muut kuin porukat firman sisällä. Ei edes osakkeenomistajat saa tietää kaupoista etukäteen, ei edes vaikka omistaja olisi valtio.
Ainakin ympäristöministeri ihmetteli asiaa julkisesti kuullessaan, että elinkeinoministerillä oli ollut tämä tieto, mutta sitä ei oltu jaettu muun hallituksen kesken. En tunne hallitustyön periaatteita voidakseni ottaa kantaa.
 
Aina ole ollut myönteinen ydinvoimalle mutta kyllä tuo Onkalo-dokumentti pisti miettimään monenlaista. No uskotaan että kehittyvä tekniikka keksii keinot tehdä ydinjäte vaarattomaksi. Nuo loppusijoitussuunnitelmat eivät todellakaan vakuuta.
Minulla on jäteasiasta puolestaan sellainen mutu, että voitaisiin aivan hyvin tehdä bisnestä loppusijoittamalla muidenkin ydinjätteitä peruskallioomme. Bonuksena siitä voisi ehkä myöhemmin repiä vielä energiaakin. Toki isoilla panoksillahan siinä pelataan, kyllähän sitä jotkut geologit ovat pohjavesien saastumisella pelotelleet.
Tältä näyttää Siperiassa josta Fennovoima hankkinee kierrätetyn polttoaineensa: http://seura.fi/puheenaihe/taalta-fennovoima-hankkinee-uraaninsa/
 
verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Ainakin ympäristöministeri ihmetteli asiaa julkisesti kuullessaan, että elinkeinoministerillä oli ollut tämä tieto, mutta sitä ei oltu jaettu muun hallituksen kesken. En tunne hallitustyön periaatteita voidakseni ottaa kantaa.
Otit jo, kun paheksuit sitä, ettei omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä ollut infottu. Tuollaisia tietoja nyt ei todellakaan kuulu jaella ja minusta on vain hyvä, että pörssiyhtiöiden liikkeet pidetäänkin kaikilta osakkeidenomistajilta tasapuolisesti salassa.
 
Se että tulkitset tämän...
Eikä myöskään nähnyt tarpeelliseksi informoida omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä Fortumin aikeista hankkia Fennovoiman omistusta.
...paheksumiseksi, on kyllä ihan oma virheellinen tulkintasi. Ei minulla ole asiaan kantaa. Minusta on ihan ymmärrettävää, että ydinvoimaa kategorisesti vastustavan puolueen ministereiltä pimitetään tietoja jotka voivat antaa vipuvartta ydinvoiman vastustamiseen. Mikäli se hallituksen pelisääntöjen mukaan on ok, niin eihän siinä mitään. En tosiaan näitä pelisääntöjä tunne jotta voisin ottaa kantaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näinhän se on, ja tällä hetkellä siitä ilmaisesta lounaasta on puolet syömättä. Kun se on, osin risupaketin avustuksella, saatu käyttöön, niin kyllä sitä runkopuutakin aletaan polttamaan. Tämän laskuharjoituksen mukaan puun vuosikasvusta olisi teoriassa ulosmitattavissa 172 TWh energiaa joka vastaa yli puolta Suomen kokonaiskulutuksesta. Tällä hetkellä sillä tuotetaan n. 70. Tietenkään tällaista teoreettista maksimia lähellekään ei päästä, mutta alle 10 TWh tuottavan Fennovoiman korvaaminen bioenergialla ei olisi ollut temppu eikä mikään jos siihen olisi löytynyt poliittinen tahto.
Tämä ei kovin lupaavalta kuullosta. Jos edes sen ilmaisen lounaan hyödyntäminen ei ole kannattavaa ilman taloudellista subventointia, niin miten hirveän kallista olisikaan jos tuotantoa yritettäisin ilman sitä kustannukset kattavaa lypsylehmää (eli kasvattaa yli tuon sivutuotteena syntyvän määrän).
Tämä puolestaan menee minun ymmärrykseni yli korkealta ja kovaa. Siis ydinvoimayhtiö ei tavoittele voittoa rakentaessaan ydinvoimalan? Vai tarkoitatko, ettei tässä tapauksessa saanut voittoa kun rakentaminen meni aivan täysin vituiksi?
Varmaan sitä periaatteessa tavoitellaan, mutta jos kilpailu on niin tiukkaa että sitä ei ole saatavissa, niin silti valtiot ovat valmiit hommaa tukemaan sen työllistävän vaikutuksen takia. Ihan sama juttu kuin Suomalaisen telakkateollisuuden kanssa. Toki voittoa yritetään, mutta jos sitä ei ole saatavissa, niin pillejä ei laiteta pussiin vaan huudetaan valtiota apuun ja valtio kuittaa tappiot.
Logiikka on juurikin se, että kun kysyntä tyydytetään ydinsähköllä, tulee siitä ydinenergiayhtiön omistaville veronmaksajille ja yksityisille sijoittajille loppulaskuksi sitten 25e/MWh tai 150e/MWh, ei sitä puuta enää kannata energiaksi polttaa.
Tämä on sitten ymmärretty. Koska tiedossa on, että tämä risujen kerääminen on hyvin työvoimapainotteista toimintaa ja vielä erittäin matalaa jalostusasteeltaan, niin homma on vaikea saada järkeväksi suomalaisella kustannusrakenteella. Niinpä jos tämä vaatii valtiolta runsasta subventointia, niin vastaavasti minä odotan että tällaista työtä varten pitää pystyä saamaan aikaiseksi oloihimme poikkeuksellisen matalapalkkainen soppari. Käpyjen kerääjien palkat eivät voi millään kakkosella alkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
1) Juurihan selitin. Fossiilisten korvaaminen uusiutuvilla ei välttämättä ole yksittäisille toimijoille taloudellisesti kannattavaa, vaikka kansantaloudelle olisikin. Siksi tarvitaan ohjaavaa energiapolitiikkaa. Katsellaan nyt sitäpaitsi mikä on lopulta tuon maailman neljänneksi kalleimman rakennuksen kannattavuus, ja paljonko Pyhäjoenkin miilun rakentamisessa lopulta palaa rahaa ja tupakkaa kun rakennustaidoistaan kuuluisat ryssät sitä suomalaisen laaduntarkkailun alla väsäävät.

Jos fossiilisten korvaaminen uusiutuvilla ei ole kannattavaa yksittäisille toimijoille, siitä on vaikeaa saada kannattavaksi kansantaloudellisesti. Jos taas ydinvoima on katsottu kannattavaksi FV:n omistajien toimesta ja se käytännössä korvaa energian tuontia ja fossiilisia niin se on kansantaloudellisesti kannattavaa.

Teillä punavihreillä on joku täysin käsittämätön fiksaatio keinotekoisen uusiutuvat vs. ydinvoima -asetelman rakentamiseen kun oikeasti asetelma on uusiutuvat + ydinvoima vs. tuonti ja fossiiliset. Kukaan ydinvoiman kannattaja ei vastusta uusiutuvia energiamuotoja kunhan ne tehdään fiksusti (ilman järkyttävän suuria subventointeja kuten tuulivoiman osalta).

2,3,4) Ei tässä nyt mistään pelkästä tuulivoimasta puhuta. Mahdollinen vienti syntyy innovaatioista tuolla bioenergiapuolella. Koko maailmassa tulee tapahtumaan energiavallankumous fossiilisista uusiutuviin, ei ydinvoima voi mitenkään olla varteenotettava vaihtoehto tuolla kolmansissa maissa joissa sitä energiaa tullaan talouskasvun myötä tarvitsemaan. Mitä useampi ihminen Suomessa näiden asioiden kanssa puljaisi, sitä paremmat edellytykset olisi innovaatioiden syntyyn.
http://www.vtt.fi/research/ene/

Biovoimaa rakennetaan Suomeen jatkuvasti lisää ja se on jo oikeasti kannattavaa toimintaa, toisinkuin tuulivoima. Ja biovoiman lisäys tapahtuu siitä huolimatta että meillä rakennetaan yhtä uutta ydinvoimalaa ja toista rakennusta aloitellaan, imagine that!

En tiedä mitä tarkoitat kolmansilla mailla mutta esim. Kiinassa on rakenteilla muistaakseni 40 uutta atomimiilua ja tarkoituksena on nimenomaan korvata hiilivoimaa.

Kannatatko sinä tuulivoiman subventointia Suomessa tällä hetkellä noin 120M€ vuosikustannuksella joka tulee kasvamaan rajusti tulevina vuosina? Minusta siinä ei ole mitään järkeä.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Biomassan käyttö osana biovoimaa on järkevää vain silloin jos puhutaan muun tuotannon ohessa tulevasta materiaalista (sahanpuru, oksat yms). Siksi onkin ehdottoman tärkeätä myös biovoiman osalta että Suomessa huolehditaan korkean jalostusasteen metsäteollisuuden säilyttämisestä ja heidän edellytysten turvaamisesta.

Vaihtoehtoina on siis tuo Danan mainitsema matalapalkkaduuni kävyn kerääjille tai teollisuuden edellytysten turvaaminen mm. verojen ja rikkidirektiivi-tyyppisten täysin turhien kustannusten minimoinnilla. Kahden suunnan sentteri voisi mainita kumpi vaihtoehto on hänen mielestä parempi?
 
Jos fossiilisten korvaaminen uusiutuvilla ei ole kannattavaa yksittäisille toimijoille, siitä on vaikeaa saada kannattavaksi kansantaloudellisesti. Jos taas ydinvoima on katsottu kannattavaksi FV:n omistajien toimesta ja se käytännössä korvaa energian tuontia ja fossiilisia niin se on kansantaloudellisesti kannattavaa.

Teillä punavihreillä on joku täysin käsittämätön fiksaatio keinotekoisen uusiutuvat vs. ydinvoima -asetelman rakentamiseen kun oikeasti asetelma on uusiutuvat + ydinvoima vs. tuonti ja fossiiliset. Kukaan ydinvoiman kannattaja ei vastusta uusiutuvia energiamuotoja kunhan ne tehdään fiksusti (ilman järkyttävän suuria subventointeja kuten tuulivoiman osalta).

En tiedä mitä tarkoitat kolmansilla mailla mutta esim. Kiinassa on rakenteilla muistaakseni 40 uutta atomimiilua ja tarkoituksena on nimenomaan korvata hiilivoimaa.

Kannatatko sinä tuulivoiman subventointia Suomessa tällä hetkellä noin 120M€ vuosikustannuksella joka tulee kasvamaan rajusti tulevina vuosina? Minusta siinä ei ole mitään järkeä.
Sinulla puolestaan taitaa olla fiksaatio, että vastustaisin ydinvoimaa. Minusta se on parempi tuotantomuoto kuin tuulivoima. Kumpaa vaan edullisemmin saadaan niin sitä kannattaa rakentaa. Vertailu eri tuotantomuotojen välillä vain on vaikeaa, kun sekä ydinvoiman että biovoiman hinta on kysymysmerkki kun puhutaan kymmenien terawattituntien lisäämisestä. Tuulivoimasta jo tiedetäänkin, että se on hiilen ja öljyn polttoon nähden vitun kallista, joten tottakai on kiva rääkyä siitä. Fakta vaan on se, että hinnasta huolimatta fossiilisten polton on lopttava. Ydinvoima on hyvä ratkaisu, kotimainen bioenergia ympäristön, työllisyyden, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden kannalta vielä parempi.
 
Biomassan käyttö osana biovoimaa on järkevää vain silloin jos puhutaan muun tuotannon ohessa tulevasta materiaalista (sahanpuru, oksat yms). Siksi onkin ehdottoman tärkeätä myös biovoiman osalta että Suomessa huolehditaan korkean jalostusasteen metsäteollisuuden säilyttämisestä ja heidän edellytysten turvaamisesta.

Vaihtoehtoina on siis tuo Danan mainitsema matalapalkkaduuni kävyn kerääjille tai teollisuuden edellytysten turvaaminen mm. verojen ja rikkidirektiivi-tyyppisten täysin turhien kustannusten minimoinnilla. Kahden suunnan sentteri voisi mainita kumpi vaihtoehto on hänen mielestä parempi?
Matalapalkkaduuni kävyn kerääjille on juurikin se jota olen ajatellut. Se olisi sekä valtion että sorateiden varsien työttömien kannalta parempi kuin se että makaavat himassa työttöminä.

Ilman muuta täytyy säilyttää korkeamman jalostusasteen metsäteollisuus, ei kaikkea puuta voi energiaksi polttaa. Vientituotehaaveet bioenergiasta ovat vain haaveita, öljypohjaisten tuotteiden korvaaminen puupohjaisilla, puurakentaminen, jne. paljon tärkeämpää.

Laitetaan itsenäisyyspäivän kunniaksi pieni stoori siitä mistä Suomi on ennen elänyt ja mistä se tulee tulevaisuudessakin elämään: http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1417701605826
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Sinulla puolestaan taitaa olla fiksaatio, että vastustaisin ydinvoimaa. Minusta se on parempi tuotantomuoto kuin tuulivoima. Kumpaa vaan edullisemmin saadaan niin sitä kannattaa rakentaa.

Olen tästäkin eri mieltä, ainakin siihen asti kunnes tuulivoiman energian varastointiongelmat on ratkaistu. Siinä vaiheessa kun keksitään toimiva ja kustannustehokas varastointiratkaisu, minusta Suomi voisi vetää kaikki rannikot ja kukkulat täyteen tuulimyllyjä.

Vähän asiaan liittyen, olen miettinyt pienimuotoista ratkaisua esim. mökeille ja kotitalouksille. Vedyn tuottaminen elektrolyysillä on suhteellisen yksinkertainen operaatio, olisiko esim. 10v tähtäimellä mahdollista rakentaa edullinen pienimuotoinen vetyratkaisu joka perustuu autoihinkin tuleviin polttokennoihin ja yksinkertaiseen vedyn varastointiin. Tällöin tuuli- ja aurinkovoimalla tuotetaan energiaa varastoon vedyn muodossa jota sitten polttokennossa "poltetaan" sähköksi. Vedyn varastointi ei ole ihan ongelmatonta sattuneista syistä mutta ehkä tässäkin tapahtuu kehitystä. Isommalla tasolla voisi rakentaa helvetin isoja tekojärviä sopivalla pudotuskorkeudella, kesällä tuuli- ja aurinkovoimalla pumpataan vesi takaisin järveen ja sitten talvella lasketellaan vettä turbiinien läpi.

Noh, onneksi tätä varten on alan eksperttejä.

Vertailu eri tuotantomuotojen välillä vain on vaikeaa, kun sekä ydinvoiman että biovoiman hinta on kysymysmerkki kun puhutaan kymmenien terawattituntien lisäämisestä. Tuulivoimasta jo tiedetäänkin, että se on hiilen ja öljyn polttoon nähden vitun kallista, joten tottakai on kiva rääkyä siitä. Fakta vaan on se, että hinnasta huolimatta fossiilisten polton on lopttava. Ydinvoima on hyvä ratkaisu, kotimainen bioenergia ympäristön, työllisyyden, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden kannalta vielä parempi.

Fossiilisten poltto pitää lopettaa ja sen korvaaminen jopa vähän kalliimmalla kotimaisella on järkevää. Ydinvoima on paras vaihtoehto siihen asti kun uusiutuvat saavat kustannustason oikealle tasolle.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Matalapalkkaduuni kävyn kerääjille on juurikin se jota olen ajatellut. Se olisi sekä valtion että sorateiden varsien työttömien kannalta parempi kuin se että makaavat himassa työttöminä.

Hienoa! En tiedä olitko sarkastinen mutta olen joka tapauksessa samaa mieltä.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Puujätteen keräämisessä polttoaineeksi on se heikkous, että jos se ei tapahdu muun toiminnan yhteydessä ja siitä tulee itsetarkoitus, siihen kohdistuvat hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöt nousevat huomattavasti, ainakin siis nykytekniikalla. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että se polttoaine pitää kuljettaa metsästä voimalaitokselle, ja ainakin tällä hetkellä metsäkoneet ja rekat ymmärtääkseni käyttävät dieseliä tai bensiiniä polttoaineenaan. Jotta saavutetaan järkevä skaala voimalaitokselle, pitää kerättävän alueen olla varsin suuri. Näin polttoaineen toimituksesta aiheutuvat päästöt vaikuttavat negatiivisesti puun polton hiilidioksiditaseeseen.

Suomihan on, varmaan kymmenennen (sadannen?) kerran toistettuna tässä ketjussa, ihan maailman huippumaita uusiutuvien energialähteiden käyttöönotossa.

Ja työllistävä vaikutushan tuolla "käpyjen keräämisellä" varmasti tosiaan olisi. Itse en kuitenkaan lähtisi välttämättä mitään suoja-/säälityöpaikkojen verkostoa luomaan energiateollisuuteen. Siis suurempaa kuin mikä se on nyt. Tarvitsemme kustannustehokkaasti tuotettua energiaa. Sillä luodaan edellytyksiä uusille, mielekkäämille työpaikoille.
 
Venäjällä jo Rosatom hehkuttaa Suomen läheisiä suhteita hyvään ja demokraattiseen itänaapuriin...

Tämähän ei voi tulla kenellekään yllätyksenä. On täysin varmaa että Putinin propagandamylly ottaa täyden ilon irti siitä miten "antifasistiset" voimat eduskunnassa "asettivat ydinvoimalan rakentamisen yhteistyössä Venäjän kanssa poliittisten suhdanteiden edelle" kuten Rosatomin pääjohtaja asian on ilmaissut. Odotellaan rauhassa kohudosentin lausuntoja rauhanydinvoimasta ja sen sellaista. Vakavasti ottaen myös FT jo mennä viikolla hieman ihmetteli Suomen ratkaisuja ja varsinkin ajoitusta. Venäjän harrastama propaganda on yksiselitteisesti kuvottavaa ja tarkoitusperiltään vastenmielistä. Silti täytyy myöntää että tällä päätöksellä eduskunta antoi mahdollisuuden tähän iljettävään riekuntaan. Mielestäni tämä periaatepäätöskierros on ollut alkujaankin aivan turha, periaatepäätös on annettu viisi vuotta sitten ja rakennuslupahakemuksesta vielä äänestetään eduskunnassa ensi kesänä.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Ja työllistävä vaikutushan tuolla "käpyjen keräämisellä" varmasti tosiaan olisi. Itse en kuitenkaan lähtisi välttämättä mitään suoja-/säälityöpaikkojen verkostoa luomaan energiateollisuuteen. Siis suurempaa kuin mikä se on nyt. Tarvitsemme kustannustehokkaasti tuotettua energiaa. Sillä luodaan edellytyksiä uusille, mielekkäämille työpaikoille.
Olen muuten samaa mieltä, mutta koska kaikki Suomessa eivät voi olla kyvyiltään ns. asiantuntijatason töissä (tai ovat työuransa alussa), tarvitaan myös suorittavan tason duunipaikkoja. Kuten joku sanoikin, parempi joku työ kuin ei työtä ollenkaan.

@kahden suunnan sentteri:n kanssa samaa mieltä, että Suomen tulisi tehdä ydinjätteen varastoinnista bisnestä. Se olisi paitsi bisnes- niin myös ympäristöteko, koska tietääkseni monikaan maa ei ole sijoituskysymystä ratkaissut. Ydinjätteet ovat erilaisissa väliaikaisissa ratkaisuissa. Toki Greenpeace pitäisi tämän kysymyksen mieluummin pitkään avoimena kuin hakisi ongelmaan fiksua ratkaisua. Jottei hyvä pelote siirtyisi takavasemmalle...

En ylipäätään ymmärrä viherliikkeen logiikkaa: jos ydinvoima on väitetyn tehoton ratkaisu, miksi energia-asioita ammatikseen kalkuloivat eivät tätä huomaa? Jos ydinvoiman vastustajilla on varma tieto asiasta, kannattaa käydä pankissa ja myydä lyhyeksi* tämän alan osakkeita. Osakemyynnillä voi sitten myöhemmin lyödä rahoiksi. Tai toinen näkemys asiasta: perustaisivat viherenergiarahaston, jonka sijoittamilla rahoilla rakennetaan "kestävän kehityksen energiaratkaisuja". Pelaisivat omilla rahoillaan ja todistaisivat näkemyksensä tuotoilla, niin iso raha seuraa perästä. Raha ei haise ja ei ekologisesti kirnuttu raha etenkään!

*) myydä lyhyeksi - käytännössä vedonlyönti osakkeen arvon laskusta

Edit: korjattu kirjoitusvirhe
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Omen muuten samaa mieltä, mutta koska kaikki Suomessa eivät voi olla kyvyiltään ns. asiantuntijatason töissä (tai ovat työuransa alussa), tarvitaan myös suorittavan tason duunipaikkoja. Kuten joku sanoikin, parempi joku työ kuin ei työtä ollenkaan.
Ideoin itse niin, että kun energia on edullista ja hyvän infran kanssa tuotantopaikoille toimitettua, tehtaiden yms suorittavan tason työpaikkojen pesäkkeiden luonti on kannattavampaa. Ja tarvitaanhan sitten siistojöitä yms näihin kiinteistöihin jos puhutaan toimistoista.
 
Päivän politiikkaradion aiheena ydinvoima, toimittaja Sakari Sirkkasen haastattelussa kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta.
http://areena.yle.fi/radio/2493708

Sirkkanen: "Vähentääkö tämä Hanhikevelle nouseva Fennovoiman 1200 megawatin ydinvoimalamylly investointeja uusiutuviin energioihin Suomessa?"

Aalto: "Totta kai investointikapasiteetti on rajallinen. Ilman muuta se ilmentää valintaa että me satsataan jonkun verran biopolttoaineisiin ja aika paljon ydinvoimaan kun taas Ruotsi on satsannut erittäin paljon biopolttoaineisiin samalla kun heidän raaka-ainevarat biopolttoaineiden suhteen ovat täsmälleen samat kuin meilläkin. Eli me ollaan tehty poliittinen valinta samanlaisesta resurssipoolista kuin Ruotsi ja se on erilainen valinta."

Sirkkanen: "Mut voitaisko me oikeesti korvata tällainen 1200 megawattia biopolttoaineilla?"

Aalto: "Totta kai. Näin tehdään monissa muissakin maissa."

Sirkkanen: "Eli kysymys on poliittinen valinta?"

Aalto: "Ilman muuta."
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Ensimmäinen kysymys, mikä herää, on kvpol professorin kompetenssi kommentoida energiateknisten ratkaisujen teknistaloudellista mahdollisuutta.

Suomihan tuottaa biolla ihan mainiosti energiaa ja se on otettu käyttöön siellä missä se on kustannustehokasta. Ruotsista on tietysti hyvä muistaa, että heillä vesivoimapotentiaali on huomattavasti suurempi kuin Suomella.

http://www.e-ir.info/wp-content/uploads/Image-2-By-Sebastian-Mang.png Eu:n energiamix
 
Ensimmäinen kysymys, mikä herää, on kvpol professorin kompetenssi kommentoida energiateknisten ratkaisujen teknistaloudellista mahdollisuutta.
Ilmeisesti aika hyvä: http://www.uta.fi/jkk/pol/yhteystiedot/aalto.html
Tämä välittyy myös haastattelua kuunnellessa. Paljon avartavampaa kuin jotkut Ville Niinistön populistiset hokemat.
Suomihan tuottaa biolla ihan mainiosti energiaa ja se on otettu käyttöön siellä missä se on kustannustehokasta. Ruotsista on tietysti hyvä muistaa, että heillä vesivoimapotentiaali on huomattavasti suurempi kuin Suomella.
Käsittääkseni vesivoima ei ole oleellinen tekijä näissä kysymyksissä, se kun on jo pohjoismaissa enemmän tai vähemmän täyteen rakennettu, eikä viimeisiä vapaita jokia sovi luontoarvojen vuoksi padota.
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Ilmeisesti aika hyvä: http://www.uta.fi/jkk/pol/yhteystiedot/aalto.html
Tämä välittyy myös haastattelua kuunnellessa. Paljon avartavampaa kuin jotkut Ville Niinistön populistiset hokemat.
Käsittääkseni vesivoima ei ole oleellinen tekijä näissä kysymyksissä, se kun on jo pohjoismaissa enemmän tai vähemmän täyteen rakennettu, eikä viimeisiä vapaita jokia sovi luontoarvojen vuoksi padota.
Juu niin siis... Sillä on potentiaalia tuottaa paljon enemmän energiaa kuin Suomessa olemassa olevalla infralla. Ja vesivoima on luonnollisesti ehkäpä paras säätövoima, niin sillä on helppo kompensoida tuotannoltaan aaltoilevampia energiantuottomuotoja.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika epätoivoiseksi meni tuo Fennovoiman ydinvoimalahanke, kun mukaan jouduttiin ottamaan pieni venäläisomistuksessa oleva kroatialaisputiikki. Eiköhän tuo nyt kariudu lopullisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös