Voi jumalauta!
Otsikon kohdalla tapahtui ensimmäinen kerta, kun kirjoitin kirosanan tälle palstalle (tämä lienee noin 500. viestini).
Malja ei läiky eikä mitta täyty siksi, että ydinvoima herättäisi minussa vahvoja tunteita. Tämän palstan insinööriporras on tuonut jo esille voimalan vähäisen merkityksen ydinvoiman kokonaisriskiä arvioidessa. Vaikka ydinvoima ei minustakaan ole riittävän riskitön vaihtoehto lopulliseksi energiantuotantoratkaisuksi, se saattaa hyvinkin olla välttämätön välivaihe matkalla parempiin energiansaantimenetelmiin, koska käytännössä toinen vaihtoehto tuntuu olevan ilmastonmuutosta nopeammin edistävien energiamuotojen suosiminen.
Ja vaikka itse olisinkin valmis sellaisiin energiansäästötalkoisiin, että lisäydinvoimaa ei tarvittaisi, tiedän kyllä, etteivät useimmat ihmiset ole.
Sen sijaan minua risoo aivan suunnattomasti tämä ylimielinen diskurssi, jolle en ole vielä keksinyt sopivaa nimeä, mutta jota tässä ketjussa ovat uusintaneet muun muassa nimimerkit Tuamas, JP ja varjo (viimeksi mainittu tosin provokaatiovaroitusten kera), ja jonka tunnusmerkkeihin kuuluu muun muassa sellaisten sanojen kuin "hihhuli" ja "pipertäjä" ahkera viljely. Ajattelemattomia, asioihin perehtymättömiä, kokonaisuuden ymmärtämiseen kykenemättömiä ihmisiä löytyy toki ympäristöliikkeen puoleltakin, mutta onko toisinajattelu tässä asiassa nyt mikään ihme, kun tutkimustuloksia ja tieteellisiä todisteita löytyy tässä(kin) asiassa puolelta jos toiseltakin.
Monen käsityskyvyn yli näkyy menevän se tosiasia, että joillakin ihmisillä voi ihan oikeasti olla erilainen arvomaailma. Joku voi ihan oikeasti haluta elää vähän vaatimattomammin kuin muut, ja jollekin työpaikka voi ihan oikeasti olla toisarvonen asia. Kuten Monte-Cristo kirjoitti, ei kaikista ihmisistä ole linkoloiksi, mutta joistakuista on.
Ai miksi sen useammat eivät sitten muuta korpeen metsästämään ja kalastamaan? Se ei todellakaan ole tässä yhteiskunnassa sellainen ratkaisu, jota pidettäisiin edes mahdollisena. Jos ei tyystin halua asettua yhteiskunnan ulkopuolelle, joutuu välttämättä tinkimään periaatteistaan ja käyttämään vaikkapa sähköä - kuten minä juuri nyt. Välimuotoja ei juuri ole, paitsi ekoyhteisöasuminen, ja siitähän samat ylimieliset julistajat taas saavat lisää vettä myllyynsä. Lähiökapakoiden nurkkapöydissä nauretaan ja vannotaan, että risuparrat ja elämäntapaintiaanit palaavat häntä koipiensa välissä, kun talvi koittaa. Rohkein ja kirjoitustaitoisin saattaa värisevällä käsialalla kirjoittaa jotain paikallislehden yleisönosastollekin. Ja jos yhteisöasujat asettuvat paikoilleen eivätkä palaakaan, niin koko juttu vaietaan unohduksiin ja haetaan lisää kaljaa, itse kun ei muuhunkaan pystytä.
Ylimielisen diskurssin representoijille on varsinainen lottovoitto, että ympäristöliike vetää mukaansa naisia. Alistetuksi itsensä kokevan miessukupuolen kostonhimo saa sentään vielä yhden purkautumiskanavan, ennen kuin peli on lopullisesti pelattu. Miehillä sentään vielä on järkeä, vaikka naiset ovatkin useimmilla sektoreilla karanneet omille teilleen. Sillä ei ole niin väliä, vaikka tätä järkeä käytettäisiinkin vain pahaiseen suunpieksentään, tasapäistetystä joukosta edes hieman erottuvien nujertamiseen.
Mielenosoitukset ovat myös oiva pilkan kohde. Niihin osallistuvat ihmiset ovat aidosti jotain mieltä, mikä on aina vaarallista. Sehän antaa sellaisen kuvan, että elämässä olisi jotain muutakin kuin telkkari ja jääkiekko, mikä kuulostaa pelottavalta. Joku uhkaa rauhaa, tasaista vaipumista apatiaan. Samalla kun naureskellaan yhteiskunnallisista asioista edes puutteellisin perustein kiinnostuneille, äänestysprosentin laskevat, demokratia menettää hiljalleen legitimiteettiään, ja kansa antautuu mielikuvanomaisten virtausten vietäväksi. Maahan mahtuu kuitenkin vain yksi totuus kerrallaan, joten vaihtoehtojahan meillä ei ole.
No, turhahan tästä on peistä taittaa. Kun ollaan eri linjoilla, niin ollaan, Pitkän kanssa muistan tästä jo kerran kiistelleeni... Näin kului vain taas aikaa, sähköä ja kahvia...
Otsikon kohdalla tapahtui ensimmäinen kerta, kun kirjoitin kirosanan tälle palstalle (tämä lienee noin 500. viestini).
Malja ei läiky eikä mitta täyty siksi, että ydinvoima herättäisi minussa vahvoja tunteita. Tämän palstan insinööriporras on tuonut jo esille voimalan vähäisen merkityksen ydinvoiman kokonaisriskiä arvioidessa. Vaikka ydinvoima ei minustakaan ole riittävän riskitön vaihtoehto lopulliseksi energiantuotantoratkaisuksi, se saattaa hyvinkin olla välttämätön välivaihe matkalla parempiin energiansaantimenetelmiin, koska käytännössä toinen vaihtoehto tuntuu olevan ilmastonmuutosta nopeammin edistävien energiamuotojen suosiminen.
Ja vaikka itse olisinkin valmis sellaisiin energiansäästötalkoisiin, että lisäydinvoimaa ei tarvittaisi, tiedän kyllä, etteivät useimmat ihmiset ole.
Sen sijaan minua risoo aivan suunnattomasti tämä ylimielinen diskurssi, jolle en ole vielä keksinyt sopivaa nimeä, mutta jota tässä ketjussa ovat uusintaneet muun muassa nimimerkit Tuamas, JP ja varjo (viimeksi mainittu tosin provokaatiovaroitusten kera), ja jonka tunnusmerkkeihin kuuluu muun muassa sellaisten sanojen kuin "hihhuli" ja "pipertäjä" ahkera viljely. Ajattelemattomia, asioihin perehtymättömiä, kokonaisuuden ymmärtämiseen kykenemättömiä ihmisiä löytyy toki ympäristöliikkeen puoleltakin, mutta onko toisinajattelu tässä asiassa nyt mikään ihme, kun tutkimustuloksia ja tieteellisiä todisteita löytyy tässä(kin) asiassa puolelta jos toiseltakin.
Monen käsityskyvyn yli näkyy menevän se tosiasia, että joillakin ihmisillä voi ihan oikeasti olla erilainen arvomaailma. Joku voi ihan oikeasti haluta elää vähän vaatimattomammin kuin muut, ja jollekin työpaikka voi ihan oikeasti olla toisarvonen asia. Kuten Monte-Cristo kirjoitti, ei kaikista ihmisistä ole linkoloiksi, mutta joistakuista on.
Ai miksi sen useammat eivät sitten muuta korpeen metsästämään ja kalastamaan? Se ei todellakaan ole tässä yhteiskunnassa sellainen ratkaisu, jota pidettäisiin edes mahdollisena. Jos ei tyystin halua asettua yhteiskunnan ulkopuolelle, joutuu välttämättä tinkimään periaatteistaan ja käyttämään vaikkapa sähköä - kuten minä juuri nyt. Välimuotoja ei juuri ole, paitsi ekoyhteisöasuminen, ja siitähän samat ylimieliset julistajat taas saavat lisää vettä myllyynsä. Lähiökapakoiden nurkkapöydissä nauretaan ja vannotaan, että risuparrat ja elämäntapaintiaanit palaavat häntä koipiensa välissä, kun talvi koittaa. Rohkein ja kirjoitustaitoisin saattaa värisevällä käsialalla kirjoittaa jotain paikallislehden yleisönosastollekin. Ja jos yhteisöasujat asettuvat paikoilleen eivätkä palaakaan, niin koko juttu vaietaan unohduksiin ja haetaan lisää kaljaa, itse kun ei muuhunkaan pystytä.
Ylimielisen diskurssin representoijille on varsinainen lottovoitto, että ympäristöliike vetää mukaansa naisia. Alistetuksi itsensä kokevan miessukupuolen kostonhimo saa sentään vielä yhden purkautumiskanavan, ennen kuin peli on lopullisesti pelattu. Miehillä sentään vielä on järkeä, vaikka naiset ovatkin useimmilla sektoreilla karanneet omille teilleen. Sillä ei ole niin väliä, vaikka tätä järkeä käytettäisiinkin vain pahaiseen suunpieksentään, tasapäistetystä joukosta edes hieman erottuvien nujertamiseen.
Mielenosoitukset ovat myös oiva pilkan kohde. Niihin osallistuvat ihmiset ovat aidosti jotain mieltä, mikä on aina vaarallista. Sehän antaa sellaisen kuvan, että elämässä olisi jotain muutakin kuin telkkari ja jääkiekko, mikä kuulostaa pelottavalta. Joku uhkaa rauhaa, tasaista vaipumista apatiaan. Samalla kun naureskellaan yhteiskunnallisista asioista edes puutteellisin perustein kiinnostuneille, äänestysprosentin laskevat, demokratia menettää hiljalleen legitimiteettiään, ja kansa antautuu mielikuvanomaisten virtausten vietäväksi. Maahan mahtuu kuitenkin vain yksi totuus kerrallaan, joten vaihtoehtojahan meillä ei ole.
No, turhahan tästä on peistä taittaa. Kun ollaan eri linjoilla, niin ollaan, Pitkän kanssa muistan tästä jo kerran kiistelleeni... Näin kului vain taas aikaa, sähköä ja kahvia...