Ydinvoima – mitä mieltä?

  • 191 290
  • 1 803

Viljuri

Jäsen
Noin heti alkuunhan opetus lähtee siitä ettei ole olemassa radioaktiivista säteilyä ;)

Historiallisista syistä meillä on terminologista painolastia, ja käsitteitäkin käytetään epäsystemaattisesti ja -johdonmukaisesti.

Tästä vain tuli mieleen, että miksi ionisoivassa säteilyssä esiintyvää sanaa "ioni" jotkut lausuvat "j"-alkuisena? Siis se ainakin kuulostaa siltä, että puhuttaisiin "joneista". Onko tähän selitystä, vai onko kysymys vain kielellisistä erikoisuuksista? (Siis ainakaan englannista moinen lausunta ei voi olla peräisin ja jos tapailen samaa sanaa saksaksi, niin tuskin myöskään sieltä?)
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Historiallisista syistä meillä on terminologista painolastia, ja käsitteitäkin käytetään epäsystemaattisesti ja -johdonmukaisesti.

Radioaktiivinen säteily kyllä lienee lähinnä median luoma virheellinen käsite, kyllä radioaktiivisuuden ja säteilyn käsitteet ovat olleet fysiikan alalla selviä jo lähemmäs sata vuotta. Mutta kuten näissäkin keskusteluissa vuosi vuodelta selviää, ihmisten ymmärrys ydin/säteilyfysiikasta ei ole järin korkeatasoista, joten virheelliset termistöt jäävät helposti elämään. Ja tähän liittyy sitten se ongelma, että kun jotain asiaa ei ymmärretä/tunneta termitasolla niin myös suhtautuminen siihen voi perustua virheellisiin tietoihin.

Tästä vain tuli mieleen, että miksi ionisoivassa säteilyssä esiintyvää sanaa "ioni" jotkut lausuvat "j"-alkuisena? Siis se ainakin kuulostaa siltä, että puhuttaisiin "joneista". Onko tähän selitystä, vai onko kysymys vain kielellisistä erikoisuuksista? (Siis ainakaan englannista moinen lausunta ei voi olla peräisin ja jos tapailen samaa sanaa saksaksi, niin tuskin myöskään sieltä?)

Mä olen tuota joniasiaa ihmetellyt kanssa itse pitkään, mutta olen tullut siihen tulokseen että kyse on enemmänkin sukupolvikysymyksestä, vanhan polven fyysikot puhuvat joneista ja juniorit ioneista. Ehkä raja menee tällä hetkellä +-40 ikävuoden tienoilla.
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Kuule, niin hyvin kun osaatkin syyllistää ydinvoiman vastustajat juuri hiilikaivostyöntekijöiden tappajiksi, voisit silti käpristyä välillä ihan omiin valintoihisi. Nimittäin tämän kaiken energiakeskustelun takana on energiantarve ja energiantarve riippuu ihmisistä ja kulutuksesta. Kulutatko sinä varjo energiaa? Ahaa, kulutat, eli olit osallisena näissä hiilikaivostyöntekijöiden murhissa yhtälailla. Vähennä omaa energiankulutusta, jotta tarvittaisiin vähemmän hiilellä tuotettua energiaa ja ydinvoimalla tuotettua energiaa?

No lähinnä kannattaa huomioida ydinvoiman _riskeistä_ vauhkotessa hiilivoiman _jatkuvat_ kuolemat.

Ja kun tosiasia on että saman energiamäärän saamiseksi tarvitaan määrällisesti vähemmän uraania kuin kivihiiltä on myös selvää että ydinvoima on se ihmisystävällisempi vaihtoehto.

Omasta puolestani luopuisin lähes täysin hiilivoimasta (säätövoimana se on valitettavasti vesivoimaköyhässä maassa varsin kätevä pienemmissä määrin), joten käteni ovat siltä osin puhtaat, toisinkuin esim. Vihreä puolue joka liputtaa hiilivoiman jatkon puolesta. Kyse ei ole siitä että ovatko tämänhetkiset uhrit kenen vastuulla, vaan miten tulevaisuudessa tapahtuu. Jos äänestää ydinvoimaa vastaan, samalla äänestää hiilikaivostyöläisten kuolemien jatkolle, sen sijaan että toiminnallaan vähentäisi niitä.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kyse ei ole siitä että ovatko tämänhetkiset uhrit kenen vastuulla, vaan miten tulevaisuudessa tapahtuu. Jos äänestää ydinvoimaa vastaan, samalla äänestää hiilikaivostyöläisten kuolemien jatkolle, sen sijaan että toiminnallaan vähentäisi niitä.

Eiköhän keskustelu kuitenkin liity kotimaamme touhuihin eli tuskin täällä niin monta hiliikaivoksilla työskentelevää menehtyy. Voi tietty ottaa kantaa maailmanlaajuisesti mutta saataisiin nyt edes omat asiat linjaan.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Kaikella kunnioituksella varjoa ja hänen kommenttejaan kohtaan, mutta kiinalaisten kaivosmiesten kuolema ja työturvallisuuden systemaattinen raiskaaminen ei liity ydinvoiman vastustamiseeni millään lailla. Toisaalta, sanoinko edes kannattavani hiilen käyttämistä energianlähteenä? No en taatusti, sillä en kannata sitäkään.

Päinvastoin. Koska sähköä ei saa töpselistä niin koko tuotantoketjulla on merkitystä jos nyt samalla sitten ydinvoiman kohdalla keskustellaan uraanikaivosten ympäristövaikutuksista tai ydinjätteestä, eivät nekään ydinenergiaan liity, ovat vain tuotantoketjun osia.
Kun puhutaan energiantuotantovaihtoehdoista kyllä nyt rehellisyyden nimissä mukaan pitää ottaa ne lieveilmiöt, ihan samalla lailla kuin ydinvoiman kohdalla jauhetaan Tsernobylistä vaikkei sillä ihan oikeasti ole mitään tekemistä nykyreaktorien kanssa.

Oman käsitykseni mukaan ihminen voisi hyödyntää täysin eri mittakaavassa uusiutuvia luonnonvaroja, jonka hyödyntämisen kehitys on kuitenkin ollut suurten kansainvälisten energiayhtiöiden käsissä ja näin ollen junnannut paikallaan, sillä kehitystyö ja kokonaisinvestoinnit nousisivat heidän kipurajojensa yli. Toki lähivuosina olemme kuitenkin nähneet edistystä tässä asiassa.

Heh, ikiaikainen jossittelu siis käytössä. Pieni uutisväläys sinulle, uusiutuvia energialähteitä on kyllä tutkittu vuosikymmenet tiedemaailmassa ihan merkittävässäkin määrin, viimeisten 10-20 vuoden aikana jopa ehkä enemmän kuin perinteistä fissiovoimaa.

2 - Ydinvoima ei ole ihmiskunnalle lopullinen ratkaisu. Jätteitä ei osata hävittää tehokkaasti. - Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!

Öh, ensinnäkin jätteitten käsittelyä tutkitaan jatkuvasti ja hyötyreaktorit ovat jo nyt merkittävä parannus menneisiin designeihin. Sitten toinen asia on se, ettei sillä loppupeleissä ole paljoakaan väliä jääkö ydinjätteitä vai ei. Määrät ovat kokonaisuudessaan varsin pieniä ja reaaliset haitat aika kyseenalaisia, kuten olen aina sanonut, siinä vaiheessa kun meillä on täällä päällä jääkausi niin ihmiskunnalla on muitakin murheita kuin yksi Posivan ydinjäteonkalo.

3 - Jokseenkin tuntematon aine edelleen.

Jaa kenen mielestä? Itseasiassa ydinfysiikan tutkimus tiedemaailmassa on pitkään ollut varsin vähäistä juuri sen takia, että koko aihe on aika loppuunkaluttua. Mutta tämä nyt on vain yhden fyysikon näkemys, sinulla varmaan on paljon paremmat tiedot ydinfysiikasta kuin minulla. Tähän toki normaalit varaukset siitä etten nyt väitä että tiedämme kaiken, mutta väitän kyllä että ydinfysiikasta tiedetään paljon enemmän kuin mitä yksikään maallikko luulee. Noin rakentavammassa mielessä voit hyvin tuoda esille niitä asioita, jotka eniten mieltäsi painavat niin voin yrittää vastata niihin, toki painottaen että itse en varsinaisesti puuhastele puhtaan ydinfysiikan (reaktorifysiikasta puhumattakaan) parissa, mutta noin ammattisivistykseen kuuluu ihan riittävästi alan asioita.
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Eiköhän keskustelu kuitenkin liity kotimaamme touhuihin eli tuskin täällä niin monta hiliikaivoksilla työskentelevää menehtyy. Voi tietty ottaa kantaa maailmanlaajuisesti mutta saataisiin nyt edes omat asiat linjaan.

Jaa, montako hiilikaivosta Suomessa on?
Vai tuleeko hiiltä töpselistä, joten tuotantoprosessin haitat ovat vähän niinkuin Jonkun Toisen Ongelma?

(Näet kun tätä aivan samaa argumenttia käytetään ydinvoimaa vastaan uraanikaivosten muodossa).
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oman käsitykseni mukaan ihminen voisi hyödyntää täysin eri mittakaavassa uusiutuvia luonnonvaroja, jonka hyödyntämisen kehitys on kuitenkin ollut suurten kansainvälisten energiayhtiöiden käsissä ja näin ollen junnannut paikallaan, sillä kehitystyö ja kokonaisinvestoinnit nousisivat heidän kipurajojensa yli. Toki lähivuosina olemme kuitenkin nähneet edistystä tässä asiassa.

Nyt en aivan ymmärrä. Ketkä mielestäsi tätä kehitystyötä sitten tekevät?
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jaa, montako hiilikaivosta Suomessa on?
Vai tuleeko hiiltä töpselistä, joten tuotantoprosessin haitat ovat vähän niinkuin Jonkun Toisen Ongelma?

Hiilikaivokset meiillä ovat suht vähissä ja kyllä se siltä näyttää, että tuotantoprosessin haitat ovat melko paljonkin ainoastaan toisten ongelmia.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Uskomaton tilanne, vaikka ennusmerkit näyttivät kiistatta, että Suomessa ei enää ikinä tehdä teollisesti yhtään mitään. Näytti ihan loogiselta, että kaikki ryhtyvät vain palvelemaan toisiaan kun onhan se jees. Uutisissakin kerrottiin kahden Suomen noin kolmesta (en ole ihan varma luvusta) tehtaasta lopettavan.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Näin säteilee ydinjätejuna! Katso kuvat!
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2273494&ref=tf1

Ei perse ja IP-lehdet nielevät syötin tietoisina että taas saadaan jallitettua ihmisiä. Ilmeisesti ituhipeillä ei ole varaa dosimetreihin, kun joutuvat tyytymään TAPPAVAN ja HUIPPUVAARALLISEN infrapunasäteilyn havaitsemiseen. Mutta sinänsä kyllä huoli on aiheellinen, infrapunasäteily on huomaamaton tappaja eikä sen riskejä tunneta täydellisesti. Ehdotankin siis että infrapunasäteilyä tuottavat voimalaitokset on ajettava alas välittömästi kunnes asiaan on perehdytty tarkemmin.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kaikella kunnioituksella varjoa ja hänen kommenttejaan kohtaan, mutta kiinalaisten kaivosmiesten kuolema ja työturvallisuuden systemaattinen raiskaaminen ei liity ydinvoiman vastustamiseeni millään lailla. Toisaalta, sanoinko edes kannattavani hiilen käyttämistä energianlähteenä? No en taatusti, sillä en kannata sitäkään.

Ollaan siis ilman sähköä, sillä tällä hetkellä ydinvoiman ainoa todellinen vaihtoehto on kivihiili. On todella kivaa puhua uusiutuvista luonnonvaroista tai tuulivoimasta, mutta todellisia vaihtoehtoja ne eivät vielä ole ja mikään ei takaa, että ikinä sellaisiksi tulisivatkaan. Paljon todennäköisempää on, että jatkossa käytämme turvallisempaa ydinvoimaa.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näin säteilee ydinjätejuna! Katso kuvat!
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2273494&ref=tf1

Ei perse ja IP-lehdet nielevät syötin tietoisina että taas saadaan jallitettua ihmisiä. Ilmeisesti ituhipeillä ei ole varaa dosimetreihin, kun joutuvat tyytymään TAPPAVAN ja HUIPPUVAARALLISEN infrapunasäteilyn havaitsemiseen. Mutta sinänsä kyllä huoli on aiheellinen, infrapunasäteily on huomaamaton tappaja eikä sen riskejä tunneta täydellisesti. Ehdotankin siis että infrapunasäteilyä tuottavat voimalaitokset on ajettava alas välittömästi kunnes asiaan on perehdytty tarkemmin.

älä nyt, mittaavathan GP:n edustajat kuvassa 6 "junan neutroni- ja gammasäteitä". Mittari tosin näyttää kovasti IR-lämpömittarilta, ja mittaamismenettely mitattavaan asiaan nähden hieman uskaliaalta, mutta ei näillä henkseleillä sovi epäillä ympäristöjärjestöjen asiantuntemusta.
 
olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Ollaan siis ilman sähköä, sillä tällä hetkellä ydinvoiman ainoa todellinen vaihtoehto on kivihiili. On todella kivaa puhua uusiutuvista luonnonvaroista tai tuulivoimasta, mutta todellisia vaihtoehtoja ne eivät vielä ole ja mikään ei takaa, että ikinä sellaisiksi tulisivatkaan.

Ei ne uusiutuvat tule olemaan vaihtoehtoja, koska jokainen uusi reaktori vain lykkää tarvittavia investointeja ja tukipaketteja. Näin tapahtui viimeksi ja näin tulee taas tapahtumaan. Vaihtoehto ydin ja hiilelle lykkäänty sen 50-100v edellisen päätöksen takia

Se mikä on satavarmaa on että jossain joku tulee posahtamaan. Onko se sitten siirtovaiheessa oleva jäte, loppusijoituspaikka tai reaktori - en tiedä, mutta ihmisiä tulee todennäköisesti kuolemaan ja kärsimään. Väittämä että ydinvoima on turvallinen ja päästötön energiamuoto on paskapuhetta. Se on lyhytnäköisen ja itsekeskeisen kuluttajan energiamuoto.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei ne uusiutuvat tule olemaan vaihtoehtoja, koska jokainen uusi reaktori vain lykkää tarvittavia investointeja ja tukipaketteja. Näin tapahtui viimeksi ja näin tulee taas tapahtumaan. Vaihtoehto ydin ja hiilelle lykkäänty sen 50-100v edellisen päätöksen takia

Kerrohan nyt sitten, että kuinka paljon sitä tukea pitäisi oikein saada, että keksittäisiin vaihtoehto?

Se mikä on satavarmaa on että jossain joku tulee posahtamaan. Onko se sitten siirtovaiheessa oleva jäte, loppusijoituspaikka tai reaktori - en tiedä, mutta ihmisiä tulee todennäköisesti kuolemaan ja kärsimään. Väittämä että ydinvoima on turvallinen ja päästötön energiamuoto on paskapuhetta. Se on lyhytnäköisen ja itsekeskeisen kuluttajan energiamuoto.

Miten jäte tai loppusijoituspaikka "posahtaa"?

Tilastojen valossa ydinvoima on turvallisin vaihtoehto. Päästöttömyydestä voi sitten olla montaa eri mieltä, mutta kilpaileviin vaihtoehtoihin nähden pärjää ydinvoima kuitenkin varsin hyvin.

Ydinvoima kuitenkin vähentää merkittävästi hiilen ja öljyn käyttöä sähköntuotannossa, joten ilman sitä maapallon fossiilisten polttoaineiden kuluttamisen voisi olettaa olevan nykyistäkin suurempaa.

Ennen kuin sähkönvarastointi tekniikat ovat kehittyneet merkittävästi nykyisestä en näe mitään todellista vaihto-ehtoa ydinvoimalle.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei ne uusiutuvat tule olemaan vaihtoehtoja, koska jokainen uusi reaktori vain lykkää tarvittavia investointeja ja tukipaketteja. Näin tapahtui viimeksi ja näin tulee taas tapahtumaan. Vaihtoehto ydin ja hiilelle lykkäänty sen 50-100v edellisen päätöksen takia

Höpöhöpö, täyttä paskaa. Käy kysymässä tanskalaisilta miten autuaaksi tuulivoima on tehnyt heidän energiapolitiikkansa. Silloin kun tuulee kunnolla, ylijäämäsähköä joudutaan dumppaamaan tappiolla Nordpooliin ja silloin kun ei tuule niin ostetaan Nordpoolista/Saksasta kallista ydin/hiili/vesisähköä. Energiatuotannon mallimaa Tanska tuottaa sähkötuotannossa vuosittain enemmän co2 päästöjä kuin takapajuiset Suomi, Ruotsi ja Norja yhteensä.

Suomen teollisuus on äärettömän energiariippuvaista, jos halpaa ydinsähköä ei ole tarjolla niin kannattavuus kärsii ja yritykset eivät pysty työllistämään. Vihreille tällä ei tosin ole mitään väliä koska Vihreiden mallissa työpaikkoja tarjoaa julkishallinto ja loput elävät tuilla.

Niin kauan kun ei ole olemassa taloudellisesti järkevää vaihtoehtoa, Suomen kannattaa panostaa täysillä ydinvoimaan. Palataan asiaan sitten kun tuulivoima on kehitetty teknisesti ja taloudellisesti tilaan jossa siinä on jotain järkeä.

Se mikä on satavarmaa on että jossain joku tulee posahtamaan. Onko se sitten siirtovaiheessa oleva jäte, loppusijoituspaikka tai reaktori - en tiedä, mutta ihmisiä tulee todennäköisesti kuolemaan ja kärsimään. Väittämä että ydinvoima on turvallinen ja päästötön energiamuoto on paskapuhetta. Se on lyhytnäköisen ja itsekeskeisen kuluttajan energiamuoto.

Tilastollisesti ydinvoima on ylivoimaisesti puhtain ja turvallisin energiamuoto verrattuna kaikkiin realistisisiin vaihtoehtoihin. Tilastoja vastaan on teidän viherhörhöjen turha tapella.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
älä nyt, mittaavathan GP:n edustajat kuvassa 6 "junan neutroni- ja gammasäteitä". Mittari tosin näyttää kovasti IR-lämpömittarilta, ja mittaamismenettely mitattavaan asiaan nähden hieman uskaliaalta, mutta ei näillä henkseleillä sovi epäillä ympäristöjärjestöjen asiantuntemusta.

Kyllä nuo ihan normaaleilta gamma/neutroni-ilmaisimilta näyttävät, pienestä kuvasta on paha sanoa tarkemmin mutta kyllä nuo itselleni läpi menevät.
Ilmeisesti sitten niitten ilmaisinten tuloksia ei viitsitä näyttää/tyrkyttää medialle siinä missä huippuvaarallisten infrapunasäteitten!
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна

Hauskaa uutisointia kyllä. Kaikki nuo kuvat "säteilystä" ovat jo kuvatekstienkin mukaan lämpökameralla kuvattuja ja viimeissä kuvassa sitten mittaillaan säteilyä. Otsikossakin mainitaan sitten vielä isolla säteily. Varmaan tuo sitten uppoaa tavalliseen ydinvoimavastaiseen kansaan kuin kuuma veitsi voihin.

Tulisivatkohan nuo GP:n kaverit talvella kuvaamaan meikäläisen taloa, jos täällä vaikka säteilee kovasti. Voisin jopa maksaa pari kymppiä siitä vaivasta. =)
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Mitä helvettiä ne hipit noita ydinjätejunia pysäyttelee? Sinne raiteilleko se jäte pitää heidän mielestään jättää? Menisivät töihin!
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Hauskaa uutisointia kyllä. Kaikki nuo kuvat "säteilystä" ovat jo kuvatekstienkin mukaan lämpökameralla kuvattuja ja viimeissä kuvassa sitten mittaillaan säteilyä. Otsikossakin mainitaan sitten vielä isolla säteily. Varmaan tuo sitten uppoaa tavalliseen ydinvoimavastaiseen kansaan kuin kuuma veitsi voihin.

Ongelma ei ole se GP:n progapanda mitä tietenkin tehdään ihan tietoisesti todellisuutta vääristellen, vaan se että he saavat sen myytyä valtamedialle ja valtamedian vaikutus taas sitten on mitä on.

Toisaalta toki lehtien tehtävä on tuottaa voittoa ja tabloidit tekevät sitä repäisevillä otsikoilla, mutta silti tuollainen journalistinen epäeettisyys hieman sylettää, etenkin kun kyse ei ole mistään yhdentekevästä asiasta kuten vaikkapa BB-talon tapahtumista tms. hömpästä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ne uusiutuvat tule olemaan vaihtoehtoja, koska jokainen uusi reaktori vain lykkää tarvittavia investointeja ja tukipaketteja. Näin tapahtui viimeksi ja näin tulee taas tapahtumaan. Vaihtoehto ydin ja hiilelle lykkäänty sen 50-100v edellisen päätöksen takia

Voidaanhan me toki tehdä niin, että lopetetaan kokonaan hiilen ja ydinvoiman käyttö välittömästi. Ja mennään niillä uusiutuvilla. Mukavia ongelmia sähköntuotannossa voi ilmetä, etenkin kulutushuippujen kohdalla. Ehkä sairaaloissa kuolee jokunen potilas, ehkä kiitoratoja pimenee juuri, kun Airbus laskeutuu Helsinki-Vantaalle... VR:n juniin tuo ei tietenkään vaikuta, kun ne nyt ovat muutenkin myöhässä. Noh, perusvoimahan on ihan turha käsite, koska se vain estää noiden täydellisten energiamuotojen kehittämisen. Tuossa täyskiellossa on se hyvä puoli, että kaikki ydin- ja hiilivoimaan menevät rahat saadaan käytettyä uusiutuvien energiamuotojen kehitykseen. Ja kun nyt olisi pakkorako keksiä korvaavat ja toimintavarmat energialähteet, ne saataisiin ehkä toimimaan jo 40 vuoden kuluessa...

Jostain syystä en näe tätä kuitenkaan hyvänä vaihtoehtona. Kaikki fossiiliset polttoaineet voidaan korvata ydinvoimalla ja uusiutuvien energiamuotojen kehitystä voidaan tukea, koska ne ovat kiva lisä. Mutteivät lopullinen ratkaisu.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ongelma ei ole se GP:n progapanda mitä tietenkin tehdään ihan tietoisesti todellisuutta vääristellen, vaan se että he saavat sen myytyä valtamedialle ja valtamedian vaikutus taas sitten on mitä on.

Toisaalta toki lehtien tehtävä on tuottaa voittoa ja tabloidit tekevät sitä repäisevillä otsikoilla, mutta silti tuollainen journalistinen epäeettisyys hieman sylettää, etenkin kun kyse ei ole mistään yhdentekevästä asiasta kuten vaikkapa BB-talon tapahtumista tms. hömpästä.

Olet kyllä oikeassa, mutta jos tuo "uutinen" menee läpi jollekin, on vika kyllä vastaanottavassa päässä. Siinä sentään annettiin ihan selvät eväät oman järjen käyttöön, kunhan luki ne kuvatekstitkin. Tietysti kaikilla ei riitä tietoa oikeiden päätösten tekemiseen, minkä vuoksi tuollainenkin roskajuttu sitten menee läpi. Hankalia juttuja tosiaan, eikä liene odotettavissa, että keltainen lehdistö ainakaan jarrua tulee painamaan.
 
olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF

Huokaus. Milloin ihmiset voisivat oppia lukemaan. Missä kohtaa viestiäni puhun kivihiilen puolesta. Sanokaa nyt hyvät ihmiset missä näin lukee? Onko se niin, että jos tuo esiin ydinvoiman puolesta argumentoinnin virheitä, niin on automaattisesti kivihiilen puolustaja.

Ja mitä tulee kysymykseen mikä on se määrää rahaa mitä pitäisi antaa, niin voi herran lestas. Mistä minä sen voin tietää? Minä toin esiin että kun tehtiin päätös uudesta reaktorista, joka on huom prototyyppi (haluaisin nähdä sen kuka helvetti menisi ostamaan esim prototyyppiauton), joka on jo venynyt vuositolkulla, budjetti paukkunut jo aikoja sitten, niin mm minut ylipuhuttiin se puoltamiseen sillä lupauksella että energiayhtiöt ja valtio tulee avokätisesti sijoittamaan rahaa uusien, oikeasti päästöttömien, oikeasti turvallisten energiamuotojen kehittämiseen. Kas kumma kun asia ratkesi niin tämä lupaus sitten on rikottu. Tutkimusrahoitus on jopa vähentynyt. Eli se oli pelkkää kusetusta. Ei ollut ilmeisesti edes tarkoitus löytää yhtään mitään ratkaisua joka tyydyttäisi KAIKKIA. Haettiin vain ja ainoastaa ratkaisua lyhytaikaisiin ongelmiin ja haistatettiin vitut niille tuleville sukupolville, jotka joutuvat niiden jätteiden kanssa elämään. Jos ne rahat olisi käytetty kuten luvattiin, niin olisko meillä jo ratkaisu - en tiedä, todennäköisesti ei, mutta satavarmasti oltaisiin lähempänä. Sitä ei käy kiistäminen

Tämmönen lista löyty:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ydinonnettomuuksista

Tilastollisesti, nyt tähän aikaan (koska ydinvoima on ollut käytössöä mitä 60v?) oli otos mikä tahansa, on liian pieni, koska tässähän pitäisi ratkaista satojen vuosien energia tarve. Jos se joka kerta ratkaistaan ydinvoimalla 30 vuoden sykleissä, niin lopulta on semmonen tilanne että mihis ne kamat oikein dumpataan. Ei tartte olla mikään tilastonikkari että tajuaa, että 200-300 sadan periodilla niin edelliset 50v ei kerro tarpeeksi ydinvoiman turvallisuudesta.

Nämä ehdotetut loppusijoitus paikat tulevat täytyymään ja kun ne on täynnä niin sitten haetaan uutta paikkaa. Meille on nyt vakuutettu että nämä ovat turvallisimmat ja parhaimmat paikat. (Näidenkin väittämien vastapainoksi on saatu selvityksiä, mutta tällä kertaa proydinvoimahallituksen teettämät selvitykset on sitten jostain syystä uskottavampia) Noh, kun ne täyttyy niin sitten ilmeisesti haetaan sitten niitä toiseksi parhaita paikkoja, sitten kolmanneksi jne. Tajuatteko mitä haen?

Kukaan ei kukaan voi 100% vannoa että nykyiset, rakenteilla oleva, ja ne uudet tulevat olemaan 100% varmoja. Sama pätee suunniteltuihin dumppauspaikkoihin. Tavara kuluu ja joskus ne menevät myös vanhaksi. Mitäs sitten? Lisää ydin voimaa -> jossain vaihessa poks. Näin se vain on. Ne jotka joutuvat sitten sen sotkun siivoamaan, eivät ikinä saaneet antaa mielipidettään tästä päätöksestä.

Eli me ratkaistiin vain ja ainoastaan MEIDÄN energiaongelma välittämättä myöhempien aikojen ongelmista. Eli lyhytnäköisen ja itsekeskeisen ihmisen energiamuoto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös