Minä en ole mikään unitutkija, mutta tiedostan stressin eli kortisolihormonin ylituotannon vaikutuksen kehossani viimeistään kun alitajuntanikin siihen reagoi toistuvakuvioisin painajaisin. Enää näitä murhaunia, joissa siis itse olen tekijä, ei ole tullut paljoakaan nähtyä, ehkä olosuhteidenkin muututtua, mutta jonkinlaisista tietoisuuden käsittelemättömistä ongelmista tai niitä ongelmia tiedostamattomiin lokeroihin ajavista tilanteista on kuitenkin väistämättä kyse. Noita painajaisia näki tuossa taannoin parikin vuotta yhtäjaksoisesti - joskin välillä kuukausien välein - aina stressaantuneena sillä kaavalla, että tappamiani henkilöitä olin haudannut erinäisiin paikkoihin kerrostalojen leikkikentiltä kesämökin rantahietikkoon asti. Tapahtumapaikka vain muuttui ja nimenomaan sen perusteella missä asuin. Viimeisimmässä tämän vuoden puolella nähdyssä hautausunessa ruumis löytyi ja kun ruumissäkki puhkaistiin, niin haju oli kuvottava ja tiesin joutuvani vankilaan. Sitten heräsin ja tajusin, että roskapussi oli jäänyt lojumaan eteiseen, josta on riittävä etäisyys suoran hajun leijailemiseksi unenomaiseenkin tajuntaan asti. Varmasti muokkasi näkemystä.
Juju näissä tappo/hautausunissa on ylipäätään siinä, että unissa pelkäsi lähinnä sitä, että löytääkö ruumiita kukaan ja joutuuko tuomiolle. Tadaa, siinä silloin vain etsii ratkaisua ongelmaan, johon ei sitä välttämättä valveilla ollessa löydä. Tunnistamaton ruumis vain symboloi sitä ongelmaa. Tässä lieneekin kyse suoraan tietystä riittämättömyyteen liittyvästä seikasta tai siitä, että hautaa tunne-elämänsä rationaalisuuden taakse - lokeroi typeryyden kauaksi siitä mikä ei käytännössä tunnu toimivan. Ei löydä keinoa kanavoida ajatuksiaan, joten niistä tulee "kuolleita".
Ihmiset yleensä nauravat, kun heille kertoo mahdollisesta liiallisesta itsetietoisuudesta tai ongelmiensa ymmärtämisestä myös alitajunnan suhteen, mutta tämän asian suhteen olen kyllä osoittanut olevani oman aivotoimintani asiantuntija tietyiltä osin, kun yleensä ne liittyy käytännön elämään ihan konkreettisesti. Jos osaa selittää omat unensa, niin ymmärtää itseään. Jos ei muista uniaan, mitään henkisiä ongelmia tuskin on. Jos muistaa unensa, mutta osaa ne käsitellä, niin sitten voi palata takaisin robotiksi yhteiskuntaan.
En tosin ole sitten lapsuuden nähnyt unia, joissa olisin ollut väkivallanteon kohde. Niitä pitäisin lähinnä muualta tulevaa uhkaa ilmentävinä, mutta henkilössä itsessään epävarmuutta lietsovina skenaarioina. Ne olivat yleensä älyttömyyden mukanaan tuomia täysin fiktiivisiä pelkotiloja. Näin vanhempana jos näkisin unta, että joku käy kimppuun moottorisaha kädessään ja jopa onnistuisi lävistämään suolistoni, niin varmaan kyse olisi jonkinlaisesta valveunimaisesta tiedostamisen tilasta ja lopulta heräisi tietynlaiseen nautinnolliseen painajaismaiseen olotilaan, jossa vähän sydän tykyttää, mutta ajattelee että oli muuten aika saatanan villi uni. Lisää tällaisia kokemuksia siis.