vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ei oikein malta nukkua tänä yönä. Kelaa vaan tuota eilispäivän elämäni polttavinta ja kuuminta asiaa eli asunnon löytymistä. Eihän vuokralle pääsemisessä varmaan mitään ihmeellistä ole, mutta kyllä se sittenkin tuntuu hienolta kun on tehnyt työn ensin asunnon löytämisen eteen ja sitten se vihdoin tärppää! Ja minunkin taustallani ei asunnon etsiminen ja löytäminen sittenkään ollut se helpoin rasti.

Kesän yksi kovimmista tavotteista oli löytää uusi vuokra-asunto. Minun taustallani kun on merkintöjä luottotiedoissa ja ne ei eivät ole kunnossa ja velkaakin ulosotossa niin asunnon etsiminen ei ollut varmaan helpoin mahdollinen tehtävä, mutta yllättävänkin nopeasti sitten kuitenkin onnistuin missiossani. Nyt on yksi kesän tavotteista saavutettu ja kyllähän se tuntuu ja maistuu hyvältä.

Kyllä silloin heti kun uusi vuokranantajani alkoi puhumaan vuokrasopimuksen tekemisestä niin tuli melkoinen huojentunut olo. Nytkö se sitten tärppäsi? Ja olo oli heti melko iloinen. Ja iloisemmaksi ja vapautuneemmaksi se olo sitten tuli vain kun pääsin sieltä asunnosta omiin oloihini. Ja pystyin paremmin näyttämään tunteeni. Sain kuullakin palautetta muun muassa että noin maireaa hymyä en ole tainnut koskaan nähdä. Hymyilee kuin Naantalin aurinko!

Asunnon vuokrasta olen myös saanut kuulla kahta erilaista näkökantaa. Toisten mielestä asunnon vuokra on edullinen ja toisten mielestä korkea. Minä pidän sitä hieman korkeampana kuin yleinen vuokrataso. Vaikka mitään tilastotietoa minulla ei ole näkemykseni tueksi, mutta jotain vähän yli 500 euroa saisi usein vuokra-asunnon vuokrana pulittaa täällä Hämeenlinnassa. Tässä asunnossa vuokran suuruus on 470 euroa ja siihen noin 26 euron veroinen vesimaksu joka kuukausi päälle. Sekä neliöitä asunnossa on tosiaan se 28 neliötä.

Nyt se sitten tärppäsi. Ja olo on ollut tosiaan sekä huojentunut että iloinen. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun löysin itse itselleni vuokra-asunnon. Noloakin myöntää mutta aiemmat vuokra-asuntoni ovat osittain ainakin hommanneet minulle sekä äitini että täältä kuntoutuskeskuksesta minulle asunto hommattiin sairaalasta. Mutta olisihan tuohon vuokran määrään varmaan voinut kiinnittää enemmän huomiota ja voinut tarkemminkin katsastaa asunnon mutta en sitten tiedä tosiaan kuinka tarkka ja ronkeli minunkaan taustoilani pystyi olemaan.

Ja en osannut ja osaa asunnosta oikein sen ihmeellisempää tuumata. Tai kyllähän minäkin näen että onko asunto päällisin puolin millaisessa kunnossa vaikka isäni varmaan senkin osaisi paremmin sanoa. Repsottaako jotkut listat ja niin edelleen. Mutta minun näkemykseni mukaan tuo asunto on ihan hyvässä ja siistissä kunnossa. Eikä siinä nyt ihan hirveästi esimerkiksi asunnon ikä näkynyt.

Nyt sitten jään toivomaan että yhtä hyvä tuuri olisi tällä viikolla myös työmarkkinoilla. Pitäisi sen työkokeiluasiankin ratketa tämän viikon aikana, niin ainakin luulisin. Ei tiedä vaikka olisi jo heti tänään taas suuri päivä sen aiheen tiimoilta. Olisihan se nyt hienoa jos saisi melkein kerralla kaikki asiat kuntoon ja järjestykseen.

Nyt taidan ottaa kylmän cokiksen ja nauttia tästä kaikesta vielä. Saa nähdä tuleeko sitä unta tänä yönä enää vai oliko se tämän yön nukkuminen tässä? Ja yksi paras juttu on se että muuttoa varten ei tarvitse etsiä mistään pahvilaatikoita vaan saan yhdestä paikasta lainaan isoja muovilaatikoita.

Eiköhän tästä vielä hyvä tule. Eilen oli minulla myös pienimuotoiset juhlat. Sipsiä, limonadia ja hyvää musiikkia.
 
Kun mies puhuu tuhmia naiselle, se on ahdistelua. Kun nainen puhuu tuhmia miehelle, se on 4 euroa / min + pvm!

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Nyt on käynnissä viimeinen lomapäivä kesällä 2019. Nyt se on koittanut. Loma oli täynnä iloa, naurua, kokemuksia, valvomista ja musiikkia.
Onpa kiva kuulla, että kesälomasi on ollut varmasti osin nautinnollinen ja sisältänyt paljon erilaisia kokemuksia sekä elämyksiä. Viestejäsi on ainakin usein aina mielenkiintoista lukea ja vaikutat varsinkin ikäiseksesi olevan fiksu ja henkisesti kypsä sellain hyvällä tavalla. Kesälomasikin kuullostaa hyvin sujuneelta. Koulut vaan alkavat syksyllä yhä vain aikaisemmin kuin ennen.

Muistaakseni minun aikana koulujen kesälomat päättyivät ja koulut alkoivat vasta siinä 14.8 eli viikkoa myöhemmin. Ja mielestäni, sen sijaan että koulujen kesälomien päättymistä aikaistetaan niin niitä saisi kyllä myöhäistää. Elokuukin voisi olla vielä kokonaan kesälomakuukausi.

Minun yöni se taitaa kulua valvoessa joten mitä sitä muutakaan tekisi kuin kirjoitella yksinään tänne Jatkoajan keskustelupalstan Yöketjuun. Tai kohta jos se uni ei tule silmään, niin voisi taas alkaa pelaamaan NHL19-peliä. Nelisen tuntia tuossa sain nukuttua 22:sta aina kello kahteen saakka, mutta sen jälkeen heräsin. Vähän liian levoton on tällä hetkellä mieli nukkuakseen.

Minulla on sellainen tunne että aivan kuin elämäni olisi yhtä juhlimista nykyään. Kevät oli mestaruusjuhlia täynnä, ja nyt eilen tuli taas pienimuotoisesti juhlittua tuota asunnon löytymistä. Mutta elämäkin on omalta osaltaan opettanut minulle sen että aina kun on aihetta iloon, hymyyn ja juhlaan niin kannattaa se tilaisuus kunnolla hyödyntää. Elämässä tulee kuitenkin vääjäämättä eteen niitä karikoita ja alamäkiäkin että myös sitä poutasäätä elämässä on suositeltavaa osata arvostaa.

Jostain vastoinkäymisten ja rankkojenkin kokemusten kohtaamisesta kumpuaa minun optimistisuuteni ja positiivinen elämänasenteeni. Kun on kohdannut paljon suruakin elämän aikana niin ei osaa vain enää niin vain kaikkeen suhtautua niin negatiivisesti vaan on oppinut arvostamaan elämää ja koittaa olla ainakin melko positiivinen.

Ja mielestäni minulla onkin posiitivinen luonne. Innostun herkästi asioista ja ajattelen monesta asiasta ainakin ensin hyvää. Joskin positiivinen luonteeni voi olla haitaksikin kun ajattelen hyvää niin monesta asiasta heti ensipuremalla ja en kyseenalaista välttämättä niin paljoa eri asioita. Olen herkkäuskoinen ja hyvätahtoinen. Mutta tahdon uskoa kuitenkin että positiivinen elämän asenne on varsinkin sitten kuitenkin etu.

Tämä kirjoittaminen on lempipuuhiani kyllä mutta olen huomannut että minulla on sangen usein jaksoja kun kirjoittelen samoista asioista. Täytyisi olla vielä enemmän mielikuvitusta ja luovuutta että saisi lisää rikkautta tekstiensä sisältöihin. Kyllähän minä jaksan kirjoitella samoista mieltä polttavista asioista monia viestejä mutta kuka niitä jaksaa lukea?

Minulla osuukin tänä syksynä synttärit ja tuparit melkein samalle ajankohdalle. Synttärit ovat kahta viikkoa aiemmin kuin muutto uuteen asuntoon. Muutan siis tuonne uuteen vuokra-asuntooni viimeistään lokakuun ensimmäinen päivä. Ja syntymäpäiväni on siis (kai sen tiedon voi kertoa kun lukee kuitenkin omissa tiedoissanikin täällä) 14. syyskuuta. Pitää kai pitää yhdistetyt synttärit ja tuparit.

Uusi asuntoni on tosiaan 7 neliötä pienempi kuin tämä nykyinen asuntoni mutta koska asunto on pieni niin sen saa varmaan helpohkosti sisustettua mieleisekseen. En malta esimerkiksi olla odottamatta ja näkemättä millaisen joulutuvan minä siitä saan joulukuussa sisustettua. Ei tarvitse varmaan olla kovin montaa koristetta jo kun näkyy selvästi joulu noin pienessä asunnossa.

Joulu on minulle sellainen yksi vuoden kohokohdista ja tärkeimpiä juhlapyhiä, mutta vaikka tuolla yksi nimimerkki jo nosti joulun odottamisen esille eilen joulua koskevassa ketjussa niin en vielä itse sentään näin aikaisin ala jouluun valmistautumaan. Mielummin aloitan jouluun valmistautumisen myöhemmin ja jatkan joulun juhlintaa aina vaikka loppiaiseen saakka kuin se että aloitan joulun odotuksen aikaisin ja kerään koristeet jo Tapaninpäivänä pois.

Mutta se siitä joulusta. Vietetään nyt kesä ensin, sen jälkeen otetaan loppupeleissä varsin mukava syksy vastaan ja koitetaan nauttia elämästä. Ei liikaa odoteta tulevia aikoja vaan eletään hetkessä.

Nyt olisi varmaan hyvä aika kömpiä nukkumaan sänkyyn mutta ei se uni varmaan tule sieltä. Mutta hyvät loppuyöt kaikille.
 
Kun mies puhuu tuhmia naiselle, se on ahdistelua. Kun nainen puhuu tuhmia miehelle, se on 4 euroa / min + pvm!

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kesäloma on ohi. Olen kirjoittanut tästä päivästä jo kaiken oleellisen, joten en ala tekemään pitkää selostusta. Sitä paitsi väsyttää sen verran, etten viitsi lähteä yrittämään.

Mennään ja tehdään se, mitä osataan. Ja katsotaan, mihin se riittää. Pienempi minäni tietää, että mä pystyn tähän. Isovanhemmat ja vanhemmat tietävät sen. Kaverit tietävät sen. Mutta tiedänkö minä sen?

Katsotaan. Enköhän.

Nyt hyvää yötä kaikille. Edessä on paluu arkeen. Myös Punamustalla.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Punamustat ja muut palstan pienokaiset ovat nukkumassa, höyhensaarilla. Lampaat on laskettu ja unihiekat heitetty. zzzzzzzz. Kellon ollessa 04.00 hereillä on enää valtakunnan selkäranka. Tennistä katselen, Rogers Cupia torontosta.
 
Kattilallinen perunoita on parempi kuin tyhjä ämpäri

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Punamustat ja muut palstan pienokaiset ovat nukkumassa, höyhensaarilla. Lampaat on laskettu ja unihiekat heitetty. zzzzzzzz. Kellon ollessa 04.00 hereillä on enää valtakunnan selkäranka. Tennistä katselen, Rogers Cupia torontosta.
Tottakai me ollaan nukkumassa, kun nukkumaanmenoaika on kello kahdeksalta. Sitäpaitsi ei kai kukaan jaksa valvoa noin pitkään.
 
"Ja pahimpia on aamut
joiden päättymistä ei näy"

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Koska tässä tulee itsekin oltua parinkymmenen vuoden kuluttua yhteiskunnan väkevintä selkärankaa, siihen valmistautuminen on hyvä aloittaa ajoissa, kun on nuori sekä jaksaa painaa. Pyrin saamaan yhteiskunnassa roolin urheilusta, musiikista ja kirjoittamisesta. Muita osa-alueita en pahemmin kaipaakaan. Mainitut kolme ovat etevimmät osa-alueeni, luulisin.

Koulupäivä alkaa vasta klo 12. Toisin sanoen on yhä aikaa nukkua hyvin, vaikka kello on kohtapuoliin jo kaksi. Muu perhe on painunut pehkuihin jo ajat sitten. Talossa loistaa enää yhden huoneen valot, ja se on, yllätys yllätys, musiikkia kuuntelevan Punamustan huone. Kai mä voisin asettaa vaatteet tälle tuolille piakkoin ja mennä nukkumaan. Toivottavasti musiikin opettaja vastaisi aamulla eilen lähettämääni viestiin, jossa kirjoitin hänelle rummuttelusta, vaikeuksistani saada omaa settiä sekä siitä, voisinko tulla aamuisin musiikin luokkaan soittelemaan, kun päivät alkavat pääasiassa keskipäivän tienoilla enkä haluaisi pyöritellä päätäni kotona kovin paljon aamutunteina.

Hän tietää kyllä mitä olen tässä asiassa miehiäni, joten toivon että saisin jonkin kivan vastakommentin. Halajan kuitenkin päästä rummuttelemaan, ja mielestäni voisin toimia tunneilla jonkinlaisena apuna ja/tai viihdykkeenä. Kävisi mulle hyvin. Pääsisi lisäksi hiomaan taitoja paremmiksi.

Voi jösses, kun haukotuttaa. No niin, Open Your Heartin kertosäe pärähtää liikkeelle! Yeaaaah!
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät
Suosikkijoukkue
Hartaat toiveet & Hukutetut haaveet
@Punamusta alkoi muuten kiinnostamaan, että mitä fyysistä levyä sinä luukutit tänä menneenä mainiona päivänä?

Muuten vielä noihin fyysisiin levyihin liittyen.. taitavat olla valitettavasti katoamassa lähivuosikymmeninä kun kaikki digitalisoituu jatkuvasti. Minua tuo harmittaa, sillä kun törmään säväyttävään levyyn niin aina erittäin mieluusti ostan ko. CD:n fyysisenä levynä tukeakseni artistia ja osoittaakseni arvostukseni.
 
The sensation as I look at you; there's eyeworks in your fires. Burning lightning,; deep desire
You may not always succeed at first, poeTry anyway (☞゚ヮ゚)

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
@Punamusta alkoi muuten kiinnostamaan, että mitä fyysistä levyä sinä luukutit tänä menneenä mainiona päivänä?
Levy oli Volbeatin "Seal the Deal & Let's Boogie" vuodelta 2016, eli melko uusi albumi. Äitini osti sen minulle aikoinaan, kun innostuin parista levyn kappaleesta. En kuitenkaan tullut kuunnelleeksi sitä ja laitoin sen yhteen laatikkoon muun irtaimiston sekaan, jossa se lojui käyttämättömänä aina toissapäivään saakka. Soittokerta oli ensimmäinen. Pidin albumin materiaalista. Hyvä Volbeat!

Olen nykyisin niin hulluna Michael Jacksoniin ja Totoon, että ajattelin alkaa kirjoittamaan seuraavaksi materiaalia heidän inspiroimana. Juuri äsken sain tunnin mittaisen aivotyöskentelyn päätteeksi kasaan 10 erilaista sanoitusta, joihin pohdin tarkasti aiheet sekä niihin sopivat nimet. Nyt kyseiset otsikot kaipaavat enää varsinaista sisältöä. Ennen työn aloittamista valitsin viisi eri aihetta, yhden per kaksi kappaletta: rakkaus, seikkailu, rohkeus, luonto ja välittäminen. Katsotaan, koska aloitan kirjoitustyön.

Toton kappaleet "Africa" ja "Mushanga" soivat vuorotellen kuulokkeiden kautta korvakäytäviin. Haukotuttaa, mutta olotila on tyydyttynyt. Pohja on valmis.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
En muista, koska olen viimeksi kirjoittanut tähän ketjuun, vaikka öitä kukunkin välillä hereillä.

Kuunnellaanpa nyt kaikki yhdessä Chisun aivan upea, viime yönä julkaistu "Ikävä"-biisi. Rohkeasti erilainen mutta silti heti tunnistettavalla, sydämellisellä tavalla lämmin ja aidosti koskettava kappale. Erityisesti kauniit säkeistöt, esim. kohta "mä en päästä irti", ovat kuin olisi tavannut hyvän ystävän pitkästä, pitkästä aikaa.

Hyvää yötä, hyvät kanssaeläjät!
 
Viimeksi muokattu:
1st: LEINO-JYLHÄ-HARMAJA
”Jumala on korvattu päiväkodeissa peikoilla, menninkäisillä, maahisilla, merirosvoilla, keijuilla yms. demoneilla.” -Wiherkoski
PLEASE DON'T DIE MANNSCHAFT!

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No niin, lukion päätösvuosi on nyt käynnissä. Jäljellä olisi vielä kymmenkunta kurssia, kolme jaksoa ja muutama YO-koe. Tämä päivä tulee olemaan vasta neljäs kuluvaa lukuvuotta, joten moottoreita käynnistellään jonkin verran.

Musiikki kiinnostaa nykyisin. Rakastan rokkia, tyylisuuntauksia, rumpuja sekä lyriikoita. Jälkimmäisiä olisi mielellään tarkoitus alkaa viemään entistä tarkempaan suuntaan. Olen koonnut 10 kappaleen setin, jossa kaikille on luotu nimi sekä aihe. Seuraavaksi noita olisi tarkoitus työstää. Aiheina toimivat rakkaus, seikkailu, rohkeus, luonto ja auttaminen. Totolla on setin peruspohjassa vahva vaikutus. Näitä sanoja ei ole tarkoitus kehittää hetkessä, vaan ajan kanssa.

Mitä minä sitten hyödyn tästä? Aikaa olisi käytettävä myös läksyihin, kokeisiin ja urheiluun. Koitan jakaa sitä parhaani mukaan. Koulussa on ihan mukavaa olla, joten kaikki jää kiinni motivaatiosta. Juuri tällä hetkellä syvällinen ajatteleminen ei onnistu kovin helposti: en ole kahteen yöhön saanut kunnolla unta ja nyt jaksaminen alkaa olla aika tapissaan. Simahdan vielä täysin yllättävässä paikassa. No toivottavasti en sentään, mutta suunta ei ole ihan oikeakaan.

Välillä tekee hankalaa miettiä kunnolla. Kerään paljon paineita itseeni kaikesta, mitä teen. Vaadin tarkkuutta ja täsmällisyyttä, vaikka kumpaakin löytyy jo hyvissä mitoin. Koitan jaksaa kulkea eteenpäin vuorokausi kerrallaan, huolimatta satunnaisista kehnoista illoista. Tuntuu siltä, että joskus aiheutuu paniikkikohtauksia: ei pysty kunnolla kirjoittamaan tai ajattelemaan loogisesti ja fiksusti. Ne ovat ikäviä hetkiä, koska niistä tietää kuinka ne tuntuvat pahalta, mutta lukkoa ei saa avattua millään konstilla. Kun on kiinni, niin kiinni pysyy. Onneksi ne aukeavat aina jossakin kohtaa, ja pystyy jatkamaan tyytyväisen oloista elämää.

Tänään olisi tarkoitus mennä kouluun pari tuntia aikaisemmin soittamaan rumpuja. Sain opettajalta pyytämällä sellaisen lapun, jolla meikä päästetään sisälle aina aamuisin, jos haluan tulla harjoittelemaan sähköisellä setillä. Akustisesta tulee niin paljon ääntä, että sitä ei raaski käyttää yhtä paljon. Otan huivin mukaan ja lämmittelen aluksi. Sitten alkaa soittolistan pyörittäminen. Olen valinnut kuudelta yhtyeeltä kappaleen, jonka mä vedän niin hyvin kuin osaan. Tämä toimii vaihteeksi oikeana treenaamisena: ei tarvitse tyytyä tamppaamaan jalkoja tai sormia käytävällä. Alun perin piti soittaa viisi biisiä, mutta kuudes tulee soitettua vastikään kuolleen jatkoaikalaisen, pernaveikon, kunniaksi. Koitan vetää Guns N' Rosesin kauniin teoksen "Knockin' on Heaven's Door". Haluan ehdottomasti tehdä tämän, koska tilaisuus tuli vastaan, vaikkakaan en toivonut sellaista.

Viikko lähti käyntiin rauhallisissa merkeissä. Kavereita on mukavaa nähdä taas päivittäin. Viikonloppuna aion käväistä erään kaverin ekassa omassa kämpässä. Kutsun vielä meidän koplan kolmannen lenkin mukaan, niin pääsemme viettämään yhteistä aikaa. Muita suunnitelmia ei oikeastaan ole. Kauttakin tulee odoteltua, vaikkei erityisen liekehtivällä fiiliksellä. Tai no, ei se nyt ole liekehtivä. On varmaankin taas ensi viikolla, kun Ässät pelaa pari matsia Ruotsissa.

Lauantaina oli erittäin mukava matsikokemus Isomäessä, kun Pata pelasi tasaisen matsin Lukkoa vastaan. Seuraava kotiottelu on kuukauden kuluttua samaa jengiä vastaan. Ensi kaudesta odotan vierasmatkoja: yhteisiä pelireissuja sekä uusia matsikokemuksia. Tarkoitus olisi käydä ainakin Vaasassa, Mikkelissä, Lappeenrannassa ja Tampereella. Noin sinällään en odota talvea, koska rakastan kesää niin paljon. Talvella tulee taas jäätä, lunta, liukasta, kylmää, tarvitsee takkia ja pipoa, viiksikarvat huurtuvat ja pimeä saapuu aikaisin. Mutta niin joo, aivan: helmikuun alussa päättyy viimeinen jakso. Sen jälkeen saa olla melkein koko lopputalven ja kevään kotona, ei ole jäljellä enää kuin muutama YO-koe.

Odotan alkavalta kaudelta paljon hyvää. Mieluummin sitä kuin kaikkea negatiivista. Lätkä on loppukädessä pelkkää kumilätkän seuraamista. Maailma on täynnä selattavaa ja opittavaa. Onneksi on aikaa oppia. Kohtalo voi kuitenkin päättää toisin koska tahansa. Sille ei mahda mitään, koska ihmisiä me kaikki vain olemme. Teemme sitä minkä ajattelemme olevan oikein ja hyväksi. Toimimme sisäistettyjen arvojen ja ajatusten mukaan. Me olemme hauraita otuksia. Hauraita, mutta ainutlaatuisia.

On lahja syntyä hauraaksi mutta ainutlaatuiseksi ihmiseksi.

Hyvää yötä palstalaisille ja vielä kerran: lepää rauhassa jossakin rock-taivaassa, pernaveikko. Menettämisesi palstan vahvuudesta sattuu meitä kaikkia, minuakin. Viimeistään tässä kohtaa toivon, että HIFK voittaa alkavalla kaudella mestaruuden. Tai ainakin se kävisi todella hyvin. Nyt minunkin on aika mennä lepäämään. Aamulla on edessä uusi kappale elämänkaaressa.

Jatkoajan elo jatkaa kulkuaan, vinhana ja viisaana.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tuossa kun luin ihmisten vastauksia siihen ottaisivatko vuokralle ihmisen jolla on merkintöjä luottotiedoissa tai muuta vastaavaa niin kyllähän se saa oman mieleni vielä enemmän iloiseksi ja kiitolliseksi että minä sain mahdollisuuden. Löysin vuokra-asunnon näinkin nopeasti ja kivuttomasti sekä yksityiseltä vuokranantajalta..

Minullakin velat ulosottoon ovat tulleet jo kuitenkin vuosina 2014-2015 eli eivät ihan tuoreita tapauksia ole ja kun ulosottoon on tullut velkaa ja luottotietoihin merkintöjä niin ei niitä ihan hetkessä hoideta kuntoonkaan. Ainakaan minun nykyisillä tuloillani.

Nyt onkin elämä ollut jo muutaman vuoden hyvin raiteillaan ja on se huomioituna hieno juttu että sain mahdollisuuden todistaa luotettavuuteni. Olen ollut jo yli kahden vuoden ajan juomatta alkoholia ja neljään vuoteen ei ole laskujen maksamisessakaan tai talouden kunnossa pidossa ilmennyt häikkää.

Ne onkin niitä menneisyyden haamuja mitkä siellä kolistelee mutta niin kuin jo sanoin, paha niitä on hetkessä kuitenkaan kuntoon hoitaa. Onkin hieno juttu että sain mahdollisuuden sillä olenhan minä tosiaan viime vuosina taas hoitanut talousasiat mallikkaasti.

Melko moni ihminen ei olisi ottanut vuokralaiseksi ihmistä jolla on luottotiedoissa merkintöjä mutta minulla taisi nyt käydä tuurikin kun löysin sen vuokranantajan joka ajatteli toisin.

Täällä tosiaan valvotaan nyt. Kaksi tuntia tuossa jo nukuinkin mutta yllättävän levottomasti. En tiedä alkoiko päätäni vaivaamaan tuo kun kerroin tuosta yhdestä asukkaasta täällä kuntoutuskeskuksessa. Hän kävi illalla jostain syystä tämän laitoksen keittiössä ja tuli sieltä pois jotain sisällään pitäneen muovikassin kanssa. Näytti sen verran epäilyttävältä että kerroin tapauksesta hoitajille. Yleensä tuonne keittiölle ei pitäisi ilta-aikaan olla kenelläkään asukkaalla asiaa.

Lavertelijoihin ei taideta usein kovin suopeasti kuitenkaan suhtautua ja pidänkin jokseenkin rohkeana kertoa tällaisista tapauksista eteenpäin. Kun ei voi täysin luottaa toiseen ja tiedä miten joku saattaa käyttäytyä jäädessään mahdollisesti kiinni. Tosin ihmettelen jos tämä yksi asukas ihan muiden nähden sieltä keittiöltä jotain vei, mutta kun on uusi asukas kyseessä niin voi olla jopa että luuli sen olevan täällä sallittua. Lainata vaikka jotain keittiöltä omin lupineen.

Mene ja tiedä. Mutta tosiaan aika levottomasti nukuin ne kaksi tuntia jotka äsken sain nukuttua. Minua ehkä vaivaa tuokin että jäin nyt malttamattomasti odottelemaan millaisen vastauksen Kela antaa vuokravakuushakemukseeni. Kävin eilen Kelassa ja työntekijä teki puolestani kyseisen hakemuksen. Nyt sitten odotellaan millaisen vastauksen saan. Tosin tuon vastauksen saaminen voi venyä aina syyskuuhun saakka.
 
Kun mies puhuu tuhmia naiselle, se on ahdistelua. Kun nainen puhuu tuhmia miehelle, se on 4 euroa / min + pvm!

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Alan kehittämään itseäni rumpalina. Tällä viikolla voisin myös aloittaa uusien sanoituksien luomisen. Siinähän sitä riittää tekemistä melkeinpä jokaiselle päivälle. Mä tunnen yhä vahvemmin ja vahvemmin, kuinka haluan tehdä musiikkia. En vain kuunnella, vaan tehdä. Sisäinen muusikon alku puskee koko ajan pintaan. Kehitys on ollut suurta läpi vuoden eikä se osoita laantumisen merkkejä.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Iltaa palstatoverit,

Pitkästä aikaa tänne kirjoittelen (ei sillä että aiemminkaan olisin usein mitään rustannut :D). Pari viikkoa on nyt mennyt aivan uusissa kuvioissa, kun aloitin loppuharjoittelun viime viikon maanantaina. Samaan aikaan niin siistiä, mutta myös haikeaa, kun yliopistoelämä alkaa olla lopuillaan. Seuraavat 40+ vuotta painetaankin töitä, kun eihän me ikinä eläkkeelle päästä. Tää työ harjoittelussa on ollut jo nyt tosi opettavaista ja mielenkiintoista vaikka vasta käynnistellään koneita. Samaan aikaan kyllä myös väsyttävää ja pieniä uniongelmia ollut viime aikoina. Tuntuu kuitenkin, että oikean alan olen valinnut.

Jääkiekkokausikin lähenee, mutta vielä ei ole jaksanut sille paljon ajatuksia uhrata. Pelit tulee lähinnä Telian kautta katseltua pitkän välimatkan takia. Eiköhän se innostus taas nouse viimeistään kauden ollessa ihan ovella.

Nyt ei oikein ajatus kulje, muttei myöskään nukuta niin en viitsisi sänkyyn mennä pyörimään. Perjantai ja viikonloppu tulevat tarpeeseen.
 
Happiness can be found even in the darkest of times if one only remembers to turn on the light.
- Albus Dumbledore

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Iltaa palstatoverit
Iltaa vaan. Siinä paha missä mainitaan: tulin juuri maininneeksi sinut tuolla yleisketjussa (en tosin tägännyt), ja nyt kirjoitit pitkästä aikaa. Hyvä että työharjoittelussa on ollut mielekästä ja valittu ala tuntuu oikealta. Ei joudu pähkäilemään sitä, että onko sitä kuitenkin valinnut hieman väärän polun vai ei. Kiekkokausi tuo aina kiinnostuksen pintaan jossakin kohtaa, viimeistään juuri kauden alkaessa kuten mainitsitkin.

Tulee rokattua hikisenä ja aamulla on samaa luvassa koulussa, mutta oikealla rumpusetillä. Täällä kotona ei ole soittimia. Pakko sammuttaa jano, onneksi vesipullo on täynnä.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Iltaa vaan. Siinä paha missä mainitaan: tulin juuri maininneeksi sinut tuolla yleisketjussa (en tosin tägännyt), ja nyt kirjoitit pitkästä aikaa. Hyvä että työharjoittelussa on ollut mielekästä ja valittu ala tuntuu oikealta. Ei joudu pähkäilemään sitä, että onko sitä kuitenkin valinnut hieman väärän polun vai ei. Kiekkokausi tuo aina kiinnostuksen pintaan jossakin kohtaa, viimeistään juuri kauden alkaessa kuten mainitsitkin.

Tulee rokattua hikisenä ja aamulla on samaa luvassa koulussa, mutta oikealla rumpusetillä. Täällä kotona ei ole soittimia. Pakko sammuttaa jano, onneksi vesipullo on täynnä.
Lueskelinkin pikaisesti ko. ketjua. Ei meitä naisia tosiaan montaa täällä taida olla, mutta ihmekös tuo, kun tuntuu, etten itsekään tunne oikein ketään naispuolista, joka seuraisi jääkiekkoa seurajoukkuetasolla kovinkaan intohimoisesti. Kuitenkin suurin osa tänne päätyvistä on keskimääräistä kiinnostuneempaa lätkäkansaa. Olen huomannut, että mainitessani seuraavani jääkiekkoa ihmiset olettavat sen tarkoittavan maajoukkuetta, eivätkä oikein ymmärrä tätä seurajoukkuekonseptia.

Tsempit sinulle lukion viimeiseen vuoteen. Se oli ainakin minusta se kaikkein helpoin vuosi lukiossa, kun kursseja oli vähän, eivätkä ne yo-kokeetkaan niin kauheita olleet.
 
Happiness can be found even in the darkest of times if one only remembers to turn on the light.
- Albus Dumbledore

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lueskelinkin pikaisesti ko. ketjua. Ei meitä naisia tosiaan montaa täällä taida olla, mutta ihmekös tuo, kun tuntuu, etten itsekään tunne oikein ketään naispuolista, joka seuraisi jääkiekkoa seurajoukkuetasolla kovinkaan intohimoisesti. Kuitenkin suurin osa tänne päätyvistä on keskimääräistä kiinnostuneempaa lätkäkansaa. Olen huomannut, että mainitessani seuraavani jääkiekkoa ihmiset olettavat sen tarkoittavan maajoukkuetta, eivätkä oikein ymmärrä tätä seurajoukkuekonseptia.

Tsempit sinulle lukion viimeiseen vuoteen. Se oli ainakin minusta se kaikkein helpoin vuosi lukiossa, kun kursseja oli vähän, eivätkä ne yo-kokeetkaan niin kauheita olleet.
Minulla on aina tapana kysyä uusilta tuttavuuksilta, että pidätkö jääkiekosta. Meillä oli lukion ykkösvuotena pari vuotta sitten tutustumispäivä metsässä olevalla leirintäalueella, ja yksi leikeistä oli nimeltään "Pikatreffit", jossa vaihdettiin paikkoja minuutin välein. Tarkoituksena oli tutustua toiseen mahdollisimman paljon erilaisilla kysymyksillä sen 60 sekunnin aikana. Kysyin varmaankin kaikilta hepuilta, että seuraatko jääkiekkoa. Kukaan ei vastannut myönteisesti, paitsi yksi jätkä, joka sanoi katsovansa maajoukkueen pelit. Hetkinen, yksi tyttö taisi vastata myös samalla tavalla. Jääkiekko on vakiokysymyksiäni.

Ja mikäli joskus tulisi tutustuttua elävässä elämässä toisiin faneihin, se olisi siistiä. Tai kerran olenkin tutustunut, samana syksynä kun aloitin lukion. Kolmosluokalta lähtien samalla luokalla ollut hyvä ystäväni siirtyi amikseen, joten minulle ei jäänyt ketään läheistä ihmistä. Ajattelin, että vietän mahdollisesti tulevat kolme vuotta yksin matalalla profiililla, ahkerasti opiskellen. Meni vain vähän aikaa, kunnes istuin uskonnon luokassa yhden jätkän viereen takapenkillä. En tuntenut häntä ollenkaan. Huomasin hänen selaavan läppärillään tietoja Ässistä ja SM-liigasta. Tajusin, että vieressäni istui samaa joukkuetta ja lajia kannattava tyyppi. Emmin muutaman minuutin, kunnes uskalsin vihdoinkin mainita jotakin Ässistä.

Se aloitti tutustumisen, joka muuttui pian ystävyydeksi. Nyt olemme tunteneet toisemme pari vuotta ja vietämme koulussa paljon aikaa keskustellen. Tämän jätkän kautta olen tutustunut hänen omaan kaveripiiriinsä, minkä ansiosta meikällä on puolen tusinaa ihmistä koulussa, joille mä voin mennä puhumaan ja moikkaamaan huoletta. Mahtavaa sakkia, ja ilman heitä lukioaikani olisi ollut 120 prosenttia vähemmän hauskaa. Kesäkuun alussa kävin tämän hepun sekä hänen kaverinsa kanssa autolla Tampereella. Menimme katsomaan futisottelua Suomi-Bosnia, minkä Huuhkajat vei Teemu Pukin maaleilla 2-0. Reissu oli ikimuistoinen, jo siksikin, että olin ensimmäistä kertaa toisessa kaupungissa ilman kumpaakaan vanhempaa tai ainuttakaan lähipiiriläistä.

Kannatti avata se suu. Ehkä kullanarvoisin ja rohkein hetkeni koskaan, yhtään missään. Tänään pidetään taas hyvää menoa yllä koulussa.

*****************************************************

Jääkiekkoa seuraavan tytön tapaaminen kuuluu haavelistaan. Olisin onneni kukkuloilla, jos moinen tuuri kävisi kohdalle. Siihen päälle vielä rakkaus rokkiin ja vaaleat hiukset, niin meikäpoika on myyty viimeistä takatukan kiekuraa myöten. Aina saa haaveilla... nyt valvon ja kuuntelen Van Halenia. Kiitoksia tsempeistä. Tämä vuosi on todellakin kevyin kaikista kolmesta, koska kursseja on vain 13, jaksoja kolme, koeviikkoja kolme ja kokeita itsessään vain muutama. Päivät ovat lyhyitä ja alkavat myöhään. Takaraivossa kutkuttaa jatkuvasti ajatus siitä, että olen koulun vanhinta sakkia ja pääsen sieltä pois puolen vuoden kuluttua. Rakastan sitä koulua, olen ollut siellä jo seiskaluokalta eli syksystä 2014 alkaen, mutta nyt aika alkaa olla täynnä. Aika liitää toisaalle. Mä chillailen tämän vuoden ja valmistaudun kirjoituksiin.

YO-kokeita mainostetaan kaikkien toimesta enemmänkin haasteena kuin mahdollisuutena. Se kieltämättä ahdistaa pikkuisen, muttei häiritsevästi. Meikäläisen on pakko luoda sellainen olotila, että kokeet eivät pelota ollenkaan. Tarvitaan psyykkausta. Miten se sitten hoituisi... kännit? Eeeei... musiikki? No mikä ettei. Äitikin antaa taatusti lisää henkistä helpotusta ennen kokeita. Katotaan miten syksyn kokeet sujuvat. Meikällä on 26. syyskuuta historia ja 27. päivä ruotsi. Ässillä alkaa sattumalta viikon pelitauko 21. syyskuuta, ja se päättyy sopivasti juuri perjantaina toisen kokeen päätyttyä. Pääsee ahdistavan arjen päätteeksi seuraamaan lätkää viikon tauon jälkeen koko viikonlopuksi. Lauantain 28. päivä matsi on vieläpä sopivasti kotiottelu. Kyllä maar, mä sanon.

******************************************************

Tulipa pitkä viesti. No ei mitään, mukavaa kun tulit kirjoittamaan ja hyvää viikonloppua. Pärjäile. IFK:n kannattaminen ei ole huono asia, kannustaisin sitä itsekin mikäli elämä olisi mennyt toisin, olen nimittäin syntynyt Helsingissä. Vink vink.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
On tämä elämä ja maailma näyttänyt tosiaan taas ihmeellisyytensä. En haluaisi jatkuvasti samoista asioista puhua ja käydä niitä läpi mutta toisaalta kirjoittamisella voi olla auttavaa, terapeuttistakin hyötyä. Se on kai samalla tunteiden käsittelyä.

Olen tässä viime tunnit koittanut ymmärtää itseäni, ajatuksiani ja tunteitani. Mutta pahuksen vaikea niitä on ymmärtää tällä hetkellä. No, toisaalta tarvitseeko niitä ymmärtääkään vai elää vain mukana?

Olen tuonne toiseen ketjuun jo kirjoittanut tästä tuttavapariskunnasta jonka mies menehtyi tässä hiljattain. En ollut moniin vuosiin ollut yhteydessä juurikaan heihin mutta kun tämä menehtyminen tuli tietooni niin heti tunsin piston sydämessäni ja kaiken läpikäyminen on ottanut yllättävänkin koville.

Ja kun puhutaan kuitenkin aidoista tunteista mitä tämä kaikki on saanut minussa aikaan niin on se osin jopa yllättänyt minut. Luulin aluksi että selviän tästä kaikesta juuri vain asian lähinnä rekisteröimällä tajuntaani mutta ei se olekaan sitten ollutkaan niin helppoa. Kovemmalle tämä on ehkä nyt ottanut kuin mitä oman setäni kuolema otti joulukuussa. Syy on ehkä siinä että tuli oltua kuitenkin tämän tuttavapariskunnan kanssa enemmän tekemisissä silloin joskus.

En sentään itkenyt ole vielä kertaakaan, mutta paljon olen muistellut menneitä viime päivinä ja tunteeni ovat olleet jokseenkin murheelliset. En tiedä tunnenko enemmän surua vai myötätuntoa. Tiedän kuitenkin mitä läheisen ihmisen menettäminenkin on. Olen senkin joutunut muutaman kerran itsekin kokemaan. Ja tunnen myötätuntoa tämän miehensä menettänyttä tuttavapariskunnan naista kohtaan.

Toisaalta, mikä oikeus minulla on nyt olla murheellinen kaikkien näiden vuosien jälkeen kun en ole pitänyt yhteyttä? Tunteita on välillä vaikea hallita, käsitellä ja kätkeä mutta ehkä juuri siten pitäisi nyt toimia?

Olenko paha vai hyvä ihminen, kun olen toiminut näin ja tunnen näin? Olenko outo?

No toisaalta, alkaa tässä olemaan myös sellaista fiilistä että on aika lopettaa näistä asioista puhuminen ja siirtyä taas menneiden muistelusta mielummin rakentamaan omaa tulevaisuutta. On aika mennä elämässä eteenpäin!
 
Kun mies puhuu tuhmia naiselle, se on ahdistelua. Kun nainen puhuu tuhmia miehelle, se on 4 euroa / min + pvm!

Glove

Jäsen
Omat suurimmat fanittelut sattui lukioaikaan. Luokalle sattui neljä kaveria, jotka olivat innokkaita Kärppäfaneja. Minä sitten tempauduin siihen jollakin tapaa mukaan ja olin katsomassa kavereiden kanssa pelejä aina kun omilta reeneiltä ja peleiltä ehdin. En voi kyllä sanoa olleeni tosifani. Kunhan kuljin mukana. Muuten olen ollut aina lajin kanssa tekemisissä siitä lähtien kun sen kymmenvuotiaana aloitin. Pelihommat kun loppui aloin jo 18-vuotiaana valmentajaksi ja sitä hommaa on tullut tehtyä parikymmentä vuotta. Välillä ei aika riittänyt enää valmentamiseen, kun oli kaksi pientä lasta kotona, joten tuomaroin junnupelejä ja toimitsin ihan liigassa asti ja sain jopa yhden maaottelun uralleni. Parasta tuomarina/toimitsijana olemisessa on se, että voi harrastaa rakastamaansa lajia ja saa harrastuksesta vielä rahallisen korvauksen. Ja tuomarikortilla ilmaiseksi peleihin. Tätä etua voisin kyllä käyttää useammin. MM-kisat on tullut käytyä vuodesta 1997 aölaen aina kun ne on Suomessa olleet. On tuuletettu Jaffalassa U20 mestaruutta ja vaihdettu Suomihattu Kanadan jääkiekkoliiton 100 v juhlalippikseen. Jonka olen onnistunut hukkaamaan johonkin. Mutta joo, life is hockey and hockey is life.
 
Fair play and respect

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vihdoinkin kotona. Pyörämatka melko tuntemattomalta seudulta aina kotiin asti meni erinomaisesti. Van Halenin kanssa tunnelma ei jäänyt vaisuksi. Vuoden 1991 albumi "For Unlawful Carnal Knowledge" on täyttä timanttia. Vietin päivän kaverin kanssa ja kävin ekaa kertaa hänen tuoreessa asunnossaan. Pelattiin GTA:ta ja herkuteltiin sipseillä sekä oluella. Pääsin hyvään fiilikseen ohjatessani autoa pitkin teitä musiikin soidessa. Sen lomassa räjähti myös muutama rekka, menehtyi pari kansalaista ja lakosi jokunen tinanappi. Kivoja pelejä nuo Grand Theft Autot.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät
Suosikkijoukkue
Hartaat toiveet & Hukutetut haaveet
Tässä on nautittu viimeset pari tuntia Spotifyn tarjonnasta. Nyt olen siirtymässä perinteisesti tämän yön rikosdokkarisarjatarjontaan. Aloittelen Friiltä ja siirryn kolmen maissa Investigation Discoverylle mikäli silmät ovat vielä siinä kohtaa auki. No vielä ehtii kuuntelemaan Maidenin Number of the Beastin ennen kuin yön Murhaaja kotonani -jakso pyörähtää käyntiin.
 
The sensation as I look at you; there's eyeworks in your fires. Burning lightning,; deep desire
You may not always succeed at first, poeTry anyway (☞゚ヮ゚)

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässä on nautittu viimeset pari tuntia Spotifyn tarjonnasta. Nyt olen siirtymässä perinteisesti tämän yön rikosdokkarisarjatarjontaan. Aloittelen Friiltä ja siirryn kolmen maissa Investigation Discoverylle mikäli silmät ovat vielä siinä kohtaa auki. No vielä ehtii kuuntelemaan Maidenin Number of the Beastin ennen kuin yön Murhaaja kotonani -jakso pyörähtää käyntiin.
Sinäkin pidät siis Friin rikossarjoista? Heh, äitinikin pitää niistä.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pian on aika mennä nukkumaan. Odottelen vaan vielä hetken aikaa. Vesipullo pitäisi täyttää, kun mokoma on täysin tyhjä. Nyt on viimeinenkin oppimateriaali ostettu ykkösjaksolle ja voin jatkaa koulua rauhallisissa tunnelmissa.

Ylihuomenna meikäläisellä on syntymäpäivä. Alan valmistautumaan siihen jo tänään: käyn ostamassa itselleni koulun jälkeen lahjan. Se liittyy ajatukseen, jonka sain jo aikaisemmin tänä vuonna: ideaan, jonka toteuttaminen houkutti ja joka sai lopullisen sinettinsä tässä lähiaikoina. Tämä lahja tulee kestämään läpi elämän, ainakin jonkusen vuoden.

On jännä juttu, että Guns N' Rosesilla ja Metallicalla yhdessä on suunnilleen yhtä paljon studioalbumeita kuin esimerkiksi Iron Maidenilla tai Judas Priestillä. Saxoninkin voinee napata tähän mukaan. Kaikki mainitut yhtyeet ovat kokeneet henkilöstövaihdoksia, joten onkin mielenkiintoista, että Iso-Britannian teräskolmikolta löytyy paljon enemmän materiaalia kuin Kalifornian kaksikolta. Tosin etenkin Gunnareilla laatu onkin sitten kovaa luokkaa, mikä korjaa puutteen albumien määrässä.

Ei tässä voi oikein esittää mitään lahjatoiveita, kun sellaisia ei vain ole. Ainoa halajamani asia on rumpusetti, mutta sille ei ole sijaa missään, joten sen voi skipata. Kunhan olisin henkisellä tasolla ehjä sekä tyytyväinen elämääni, se riittäisi. Lahjat kestävät oman aikansa, mutta pää ja ajatusmaailma pysyvät messissä kuolinvuoteelle asti. Tämän otan esille siksi, että minulla on ikävä tapa olla samaan aikaan supertarkka asioissa sekä omata käytöstä, joka pakottaa minut ajattelemaan jonkin olevan esimerkiksi huonosti, vaikkei niin oikeasti ole. Tämä haittaa muun muassa kirjoittamista. Toivoisin pääseväni tästä vielä eroon.

Voisi luoda jonkun oman lätkälämmittelysetin. Halleissahan soitetaan aina vauhdikasta musiikkia joukkueiden viettäessä alkulämmittelyitä. Jos Isomäen DJ tulee lukeneeksi kyseisen listan, sitä saa käyttää täysin vapaasti. Yksi nuori jätkä kiittäisi isosti.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tästä tuli mieleen, että aina ennen pelejä mulla on tapana kuunnella aina tietynlaisia biisejä. Lähinnä silloin siis, kun kävelen hallille. Sama homma myös hallilta poistuttaessa. Kotimatkalla kuunneltavat kappaleet valikoituvat sen mukaan, että miten juuri päättyneessä ottelussa on käynyt. Mielialaan sopivaa musiikkia aina sillä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen siis.

Vieraspelimatkoilla tuleekin sitten kuunneltua ihan kaikenlaista laidasta laitaan. Mulla on muutama soittolista mitä olen kyhännyt nimenomaan näitä enemmän tai vähemmän pitkiä bussimatkoja varten.
Samaa tuli harjoitettua tuossa loppukauden aikana, ja ens kaudella voisi jatkaa paremmalla tahdilla. Kun vierasreissulle tulee lähdettyä ainakin Tampereelle, Vaasaan, Mikkeliin ja Lappeenrantaan, mahdollisuudet kohottaa tai tasauttaa fiilistä musiikilla ovat valmiina käytettäväksi. Laidasta laitaan, sitäpä juuri.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Yhdeksältä olisi hyvä painua musiikin luokkaan, mutta suomentelu venytti hereilläolon ilmeisesti aina yli kahteen asti. En ole edes pessyt hampaita. Lisäksi yskittää ja kurkussa on limaa. Pääasia kuitenkin, että sain työn lopultakin valmiiksi. On mietittävä seuraavaa askelta lyriikoiden suhteen.

Kohta ollaan 18. Pitäisikö juhlia kavereidenkin kanssa vai ei... en taida, koska se sisältäisi kuitenkin ryyppäämistä, ja meikällä ei ole suunnitelmissa ryypätä. Yksi kirjoittamiseen liittyvä asia on tosin lyöty jo lukkoon. Päästä löytyy kyllä aivot ja mielikuvitusta, eli keksitään jotakin kivaa.

Hmm, ehkä suomentamisen voisi jättää hetkeksi sivuun ja keskittyä kirjoittamaan taas englanniksi. Onpa muuten tuttu tilanne, että tekisi mieli syödä juuri nyt, mutta aamulla ei ole varmaankaan enää nälkä, kun kävelee keittiöön. No, juusto ja meetvursti odottavat kiltisti aamuun asti, kunnes joutuvat mahaan.

Olikohan ruotsista joitakin läksyjä... taisi olla, mutta hällä väliä. Ei järjellä, ei taidolla, vaan tuurilla.

Kuuden tunnin yöunet edessä, ei vaan riitä. On koitettava pärjätä jotenkin.
 
"I'm starting with the man in the mirror" - Michael Jackson, 1987

Punamustaa jääkiekkoa - Porin Ässät

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mieleni tekee kirjoittaa tänne Yöketjuun kun tässä kerta hereillä olen. Valvomiseni venyikin näemmä aina yön pikkutunneille asti. Saako tässä lainkaan tänä yönä unta, niin se jää nähtäväksi?

Eipä minulla oikein tiettyä asiaa ole mielessä mistä haluan kirjoittaa. Viime viikolla nyt painoi mielessä tuo tutun ihmisen menehtyminen ja siitä tuli paljon kirjoitettua. Silloin tosiaan alkoi ahdistamaan oikein kun samat negatiiviset ajatukset pyöri kehää päässäni päivästä toiseen, mutta nyt alkaa olo olemaan taas positiivisempi ja iloisempi. Ja päässäni on muitakin, positiivisempia ajatuksia.

Yleensä haen myös Facebookista kaveripiiristäni tukea ja apua ongelmiini mutta nyt en ole oikein viitsinyt pahemmin Facebookin puolella asioista huudella. Kun kaveripiiriini kuuluu ihmisiä joille tämä luonnollisesti on monta kertaa murheellisempi asia ja nämä menehtymiset ovat aina niin arkaluonteisia asioita. Ei tiedä oikein mitä niistä saa puhua ja mitä ei. Onneksi on ollut taas tämän kuntoutuskeskuksen hoitajat tukiverkostonani. Niille olen saanut omaa sydäntäni ja ajatuksiani purkaa.

Eilinen päivä eli tiistai oli ihan mukava päivä. Tiistaina oli joka tiistaiseen tapaan teemakahvila. Tällä kertaa jatkettiin sellaisia lauseita omilla ajatuksilla. Oli esimerkiksi sellainen lause jatkettavana kuin että parasta tässä päivässä oli...

No minulle tiistaissa parasta oli huomata se kun olen mielestäni kehittynyt pelaajana NHL19-pelissä. Minua auttoi kun vedin läpi yhden kauden heikommalla tasolla. Pääsin siinä varmaan paremmin peliin sisälle ja nyt huomasin kun tekoäly ei vienytkään minua enää kuin litran mittaa vaan pelit olivat tasaisempia.

Sitten eilen eli tiistaina tuli myös kirjoitettua kaksi blogitekstiä. Toisessa kirjoitin siitä kun en ole kuntoutumisjaksoni aikana ainakaan tuntenut itseäni kovin sairaaksi ainakaan mielenterveydelliseltä kantilta katsottuna. Ihmettelen aina välillä miksi minut ovat lääkärit tulkinneet olevan mielenterveydellisesti sairas ja itse en oikein mitään oireita ole havainnut. No, minulle on kyllä sanottu että välttämättä noita oireita ei itse havaitsekaan. Esimerkiksi just silloin kun sairastaa psykoosia niin kuin minä sairastan ja sairauden havaitsemiseen tarvitaan lääkäreitä.

No en minä lääkäreiden tulkintoja lähde epäilemäänkään vaan luotan lääkäreiden sanaan. Minua on aina vaan ihmetyttänyt se etten oikein niitä vuosia 2014-2015 lukuun ottamatta ole itse itseäni sairaaksi tuntenut. Mielelläni kirjoittaisinkin esimerkiksi siitä millaista on sairastaa psykoosia ja mielenterveyssairauksia mutta en oikein osaa kun en ole itse itsessäni tosiaan havainnut mitään oireita.

No paitsi viime viikolla oli melkein sitä ahdistusta. Tukihenkilöni sanoi täällä että se johtuu varmaan siitä kun on isojakin muutoksia näköpiirissä ja olen kiintynyt niin paljon tähän nykyiseen asuinpaikkaani. Mutta mielestäni tuo ei pidä paikkaansa vaan se huono olo johtui tuosta tutun ihmisen kohtalosta. Sitä kävin läpi ajatuksissani ja voin huonosti. Noihin muutoksiin taas suhtaudun aika positiivisesti. Odotan innolla sekä muuttoa että töiden alkua.

Toisen blogiviestini kirjoitin sitten elämäni ikävimmistä vastoinkäymisistä. Minunkin syntymäpäiväni tässä lähestyvät ja ajattelin kirjoittaa elämästäni stooria blogiini jonkin verran. Aloitin muistelemalla niitä mitä ei kai saisi edes muistella ja kaivella eli ikäviä menneitä tapahtumia.

Olenhan minäkin kokenut elämässäni montakin vastoinkäymistä mutta olen niistä aina jollain tavalla selvinnyt. Ja sieltä kai melko positiivinen asenteeni elämään kohtaan kumpuaakin, sitä kun on kokenut koviakin vastoinkäymisiä niin ei enää pienistä ongelmista ja vastoinkäymisistä hetkahda.

Ja toisaalta on oppinut luottamaan siihen että elämä kantaa ja aika parantaa haavat. Nyt olen jo tähän päivään mennessä selvinnyt hyvin äitini ja veljenikin menehtymisistä vaikka silloin joskus luuli ettei niistä selviä koskaan. Yksi parannuskeino päästä niistä yli oli kuitenkin aika. Aika on tehnyt tehtävänsä ja on oppinut elämään ikävän kanssa.

Niin tiedän nytkin, että vaikka nyt tekee jonkin verran kipeää tuon tutun menehtymisen vuoksi niin en siitä enää niin hätkähdä vaan luotan siihen taas että elämä kantaa ja aika parantaa. Sekä kun on muita läheisiä ja vielä tärkeämpiä ihmisiä olemassa niin sen tukiverkoston avulla jaksaa eteenpäin.

No tästä kirjoituksesta tuli tällainen aika syvällinen teksti näin keskellä yötä kirjoitettuna. Miellän nykyään että tänne Yöketjuun voi kirjoitella syitä siihen miksi valvoo ja kirjoittaa syvällisempiäkin pohdintoja. Yöllä ja illalla sitä ainakin minä alan pohtimaan asioita kun ei ole muita virikkeitä häiritsemässä. On yksin ajatustensa kanssa.
 
Kun mies puhuu tuhmia naiselle, se on ahdistelua. Kun nainen puhuu tuhmia miehelle, se on 4 euroa / min + pvm!
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy