Mainos

Yöketju (klo 24:00–06:00)

  • 497 178
  • 5 163

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Siitä on vierähtänyt aikaa kun tähän ketjuun viimeksi jotain raapustanut. Näköjään 37 viestiä kuitenkin aikoinaan tullut spämmittyä - erityisen laadukkaita tuskin olivat. Tästä tulee sitten viesti numero 38.

Sain kuin sainkin tutkimussuunnitelman palautettua, ja nyt voi ottaa viikonlopun rennosti. Töihin tosin pitäisi parin tunnin päästä herätä, mutta sama kai se on samoilla silmillä mennä. Onneksi vain muutaman tunnin vuoro ja Carolinankin peli alkaa ihan näillä näppäimillä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Tämä biisi on siis "In My Dreams" ja päättyy tuossa tuokiossa. No, painan sen vaan uudelleen päälle ja peli jatkuu. Lokakuinen yö Porissa, jatkoaikalaisen nimeltään Punamustan kotikulmilla.
Hei! Annoit minulle juuri idean jakaa samalla nimellä kulkevan biisin, joka löytyy Tonight Aliven alkuvuodesta 2018 julkaisemalta albumilta Underworld. Tämä onkin aivan mahtava rakkauslaulu. Tuolta samalta levyltä löytyy myös vierailevana artistina yhdeltä biisiltä itse Corey Taylor. Suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan albumin läpi, jos lyriikoiltaan vähän diipimpi naisrock maistuu! Tässä linkki kyseiseen kipaleeseen.




PS. Mä myös tykkään tuosta Telian nykyisestä pelikellosta enemmän kuin siitä vanhasta. Toki kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä.
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Jäsen
Kirjoitellaanpa tännekin kun kello ei ole vielä kuutta. Nukuin taas vaihteeksi ihan päin peetä, mutta saan tällä kertaa syyttää itseäni. Lääkkeet nimittäin loppui ja kuinkas sattuikaan, niitä ei sitten ollu apteekissakaan. Tälle päivälle pitäisi kuitenkin tulla, niin saan varmaankin nukuttua taas ensi yönä. Toinen asia mikä haittasi unta oli se, että peiton alla oli jostain syystä liian kuuma ja ilman peittoa tuli kylmä. Mutta jokatapauksessa, oikein hyvää huomenta kaikille.
 
En tiedä, pitäisikö ketjun nimeksi vaihtaa unettomuusketju. Sitä ongelmaa ainakin itsellä nyt kolmatta päivää putkeen. Herätyskin soi tuossa vajaan kuuden tunnin kuluttua niin osaan jo arvata huomisen työpäivän vireystilan. Olisi nyt edes toisten päin, että nukahtaisi kymmeneltä mutta heräisi vaikka neljältä. Voisi käyttää aamun johonkin hyödylliseen kuten opiskeluun tai urheiluun.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Huomenta. Tulihan nukuttua jopa 5 tuntia. No, kentälle. Päivän agenda on sitten HEL-FRA-YYZ-YVR.
perillä -ehkä- näkee matsin livenä.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yö alkaa kohta taittumaan aamuksi ja tämä ihana rauha mennyttä on. Yö on siitä ihanaa aikaa, että silloin saa rauhassa keskustella itsensä kanssa kenenkään häiritsemättä. Pohtia syntyjä syviä, miettiä tulevaisuutta ja muistella menneisyyttä. Elämä on siitä kivaa, ettei se etene suoraviivaisesti tai nousujohteisesti alusta loppuun. Ei todellakaan. Kaikilla meillä on siinä matkan varrella jos jonkinlaista estettä ylitettäväksi tai kierrettäväksi. Sen olen oppinut oman elämäni aikana, että tärkeää ei ole se millaista elämä on vaan se, miten siihen suhtautuu. Ja ennenkaikkea, miten suhtautuu itseensä.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ai että, jälleen laatuaika menossa. Taitaa niin olla ja onkin, että tyhmät tarvitsevat enemmän unta kuin viisaat ja innovatiiviset ihmiset. Heikkolahjaisilla nuo aivot tarvitsevat enemmän aikaa latautuakseen. Tärkeintähän on unen laatu ja meillä joiden aivokapasiteetti on parempi, niin myös unen laatu on parempi ja vähempi silloin riittää. Niinhän sitä sanotaan, että viisas pääsee vähemmällä ja sama pätee näköjään myös nukkumiseen. Nukkukaa siis rakkaat palstaveljet ja kerätkää voimia, jotta jaksatte taas päivän laittaa Michael Jackson spoilereita vitsiketjuun.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Taitaa olla aika sanoa hyvää yötä... Nälkä vähän vaivaa. Se on nyt kestettävä. Aamulla ei maistu kyllä mikään... vaikka nyt olisi nälkä.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Ovatko kaikki nukkumassa? Löytykö keskustelua The Game Changers - leffasta? Olen nimittäin kaksi viikkoa vältellyt eläinproteiineja ja energiatasot ovat ihan tapissa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Kaipa tännekin voisi kirjoitella pitkästä, pitkästä aikaa jotain. Sain nyt tiistaille ja huomiselle keskiviikolle ensimmäisen kahden päivän vapaan kahteen viikkoon! Tuntuu todella hyvältä ottaa pitkästä aikaa pari päivää rennommin. Viime aikoina olen paiskinut töitä niin kovalla tahdilla että työtilanteet ovat tulleet uniinkin asti.

Nukuin yöllä varsin riittoisat, noin 8,5h yöunet jotka olivat mulle pituudeltaan harvinaista herkkua. Alkupäivästä telkkaria katsellessani torkahdin vielä toviksi joten yhteensä mulle kertyi unta reippaasti yli 9 tuntia ja kaipa siksikin olen yhä kahdelta yöllä pirteänä kuin duracell-pupu.

Herättyäni noilta ns. päikkäreiltä, katselin Liviltä jakson Kielletty rakkaus -sarjasta, muokkasin paria eilen kiireessä ennen töitä väsäämääni kirjoitusta ja sitten lähdin ulos Pokemon raidille pyörän kanssa. Tämän jälkeen nälkä oli jo sen verran kova, että päätin toteuttaa aamulla saamani idean ja mennä vihdoin testaamaan mäkkärin Kimchi burgeria, tuo kun vaihtunee johonkin toiseen kampanjatuotteeseen viimeistään lähiviikkoina.

Joten heitin pyörän himan varastoon ja lähdin talsimaan jalan kohti bussipysäkkiä musiikit korvillani, kuinkas muutenkaan. Huomasin vasta perillä, että tästä Kimchistä on tarjolla vege-versio ja tajusin samalla, kuinka harvinaisia tällaiset kasvisversiot pikaravintoloiden kampanjaburgereista ovat joten päätin Beef-version sijasta testatakin tätä Kimchi Veggietä. Ja ihan hyväähän se oli, kastikkeesta etenkin isot plussat. Kyllä tuolla nälkä lähti ja jaksoi lähteä takaisin "pokemonmetsälle". Ostin vielä ns. jälkkäriksi Pumpkin Spice Latte -kahvin ja täytyy sanoa että oli kyllä yksi parhaista kahvinautinnoista ikinä, vaikkakin myös makea mikä johtunee osittain kanelista.

No suuntasin taas yhdelle raidille ja kerittiin siinä sen jälkeen pelikavereiden kanssa käydä oikein syvälliset sekä pitkät keskustelut niin pelistä kuin elämästä yleensä. Tuossa vierähti ainakin sellainen puolisen tuntia kunnes piti jatkaa jo seuraavalle tuplaraidille, joilta säntäsin taas toiselle minkä jälkeen ehdin sopivasti käydä pikaisella kauppareissulla ja sitten mentiin taas, tällä kertaa Etelä-Haagan puolelle.

Sieltä päädyin lähtemään Hämeenlinnanväylälle odottamaan taas dösää, jonka kuskilla taisi olla hieman huono päivä, kun tiuski minulle täysin tyhjästä sarkastisesti kettuillen silleen, että kannattaa kuulemma katsoa kännykkää niin näkee hyvin (katsoin siitä muuten Reittiopasta, että joo). Kävin Vantaan puolella vetäsemässä illan viimeisen raidin ja jatkoin sieltä vielä Konalan Lidliin pelikaverin "vanavedessä", josta tuli ostettua itselle huulirasva lähestyvää talvea varten. Tämän jälkeen mä vihdoin päätin, että nyt voisi kyllä jo mennä kotiin.

Kotona pääsin syömään erittäin myöhäisen ilta-aterian, jonka jälkeen tiirailtiin mutsin kanssa Areenaa tovi, jonka jälkeen tsekkasin vielä omassa huoneessani YLEltä tulleen mua kovasti kiinnostaneen dokumentin. Kun sen olin katsonut, niin tein sen mitä oli tehnyt mieli tehdä koko päivän mutta en ollut vain antanut itselleni siihen aikaa, eli aloin kirjoittaa.

Ja päädyinkin tekemään muistioon riviväleineen päivineen yhteensä 58-rivisen kirjoituksen, ylivoimaisesti pisimmän ikinä tähän. Multa löytyy viime vuodelta 59-rivinen, mutta tekstiä siinä oli todella paljon vähemmän per rivi, mikä paljastuu viimeistään tiedostokokoja vertailemalla (4KB vs. 6KB).

Olen varsin iloinen että sain tuon aikaiseksi, aikaa tuohon meni reilu tunti ja sen jälkeen yksityiskohtien muokkaamiseen ja lauseenrakenteiden korjailemiseen vielä jokunen tovi. Nyt olen aika lailla valmis yön änäreihin, mutta piru vie Dallas-Colorado alkaa vasta tunnin päästä. Voisinkin käydä ulkona tsekkaamassa aivan tuoreen Pokemon-salin tilanteen.

Kyllä, elämääni mahtuu paljon muutakin kuin PoGo, kirjoittelu, penkkiurheilu ja tv:n katselu mutta eittämättä tälllaisena täydellisen seesteisenä vapaapäivänä käytin suurimman osan ajastani tehden niitä asioita joiden parissa saan parhaiten ajatukset irti arjesta. Fiilis on hyvä ja vielä saa huomisenkin rellestää vapaana vailla huolta!
 
Viimeksi muokattu:

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Jaahas... Huomenna on Iisopin viikoittainen vapaa. Kun mielenterveys ei kestä kokoaikatyötä. Tai ehkä se (mielenterveys) kestäisi kunnon työt mutta kun on tottunut lusmuamaan niin se jää päälle... ja pollaa voi käyttää hyvänä syynä siihen. Hyvähän se olisi käydä nukkumaan... Kunhan jaksaisi. Katsellaan. Ja hyvää yötä!
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Eikös aika monella ole lauantai vapaana? No vuorotyötätekevillä toki ei, mutta noin muuten.
Hyvä huomio. Minulla meinaa vähän mennä niin ettei päässä päivä vaihdu ennen kuin on nukuttu. Eli huomenna on perjantai vaikka se onkin tänään. Mutta nyt nukkumaan että se huominen eli tämä päivä tulisi...
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä huomio. Minulla meinaa vähän mennä niin ettei päässä päivä vaihdu ennen kuin on nukuttu. Eli huomenna on perjantai vaikka se onkin tänään. Mutta nyt nukkumaan että se huominen eli tämä päivä tulisi...

Oho, otit yllättävän iisisti mun näsäilyn. Iisoppi on vaihteeksi hyvällä tuulella!
 

Glove

Jäsen
Vaihteeksi tähänkin aikaan hereillä. Voi kirjoittaa yöketjuun. Ei oikeastaan ole edes kovin harvinaista ettenkö olis 24-6 välillä hereillä, mutta yleensä se tapahtuu tuossa 24 jälkeen kun yritän saada unen. Silloin tulee harvemmin kirjoitettua koska se uni ei varmasti tule jos kirjoittelee nettiin. Tänäänkin olin hereillä vielä kahden jälkeen ja harmikseni heräsin tuossa vähän viiden jälkeen. Onneksi ei ole mitään menoja päivällä niin voi vaikka ottaa päikkärit sitten kun siltä tuntuu.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Juu, mitäs tässä. Odottelen että illan se "mun" matsi alkais. Duunaan samalla huomiseksi eväät valmiiksi, eipä tartte siitä huomenna huolehtia, senkun nappaa vaan mukaan.

Tulis syötyäkin ennen kun löytää tiensä hallille, ei tartte siellä turhaan kalliilla moskaan rahojaan tunkea.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Ei nukuta. Rytmi on vähän persiillään.

Viimeaikoina on kyllä ollut enempivähempi fiilis et on tää elämä vaan yhtä tervassa juoksentelua. Onneksi on olutta.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ei nukuta. Rytmi on vähän persiillään.

Viimeaikoina on kyllä ollut enempivähempi fiilis et on tää elämä vaan yhtä tervassa juoksentelua. Onneksi on olutta.
Tähän on pakko vastata, vaikka ei enää olekaan yö.

Mulla on ollut samanlainen fiilis myös. Se alkoi vuonna 1988. Lohdutan: se ei mene ohi. Mutta onneksi on olutta.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Minä taidan ottaa huomenna yhteyttä lääkäriin tai vastaavaan tahoon näistä nukkumisvaikeuksistani. Kirjoitin jo viime viikolla tuonne toisaalle siitä kuinka nukkuminen on viime viikolla ollut hankalaa. Nukahtaminen mennyt tosi myöhäiselle ja herääminen ollut pakosti sitten jo kuudelta aamulla. Eli yöunet jäävät lyhyiksi.

Odotin viikonlopun tuovan väsymykseeni ratkaisua mutta silloinkaan en kovin hyvin saanut nukuttua ja nyt taas sitten nukkuminen kuin tosiaan sitä tervan juontia.

En tiedä missä nyt sitten mättää? Ensimmäiset viikot työkokeilussa kävin siten että nukuin yöt tosi hyvin. Nämä nukkumisongelmat ja oikeastaan nukahtamisongelmat tulleet kuvaan vasta viime viikosta.

En usko että työt aiheuttavat näitä ongelmia. Tosiaan kun ekojen viikkojen aikana nukuin hyvin ja ei tuo viikonloppukaan nyt yöunien valossa mikään loistelias ollut. Ennemminkin luulen että nyt on takana huolta ongelmista ja murheista.

Nukkumisvaikeudet alkoivat heti sen jälkeisenä yönä kun olin käynyt siellä tähystyksessä. Olisi helppoa vetää johtopäätös että ongelmat ovat seurausta siitä. Vaikken niitä muuten ajattele niin ehkä ne mahdolliset tulokset mietityttävät alitajuntaisesti? Tosin ei tässä nyt pitäisi niistä tuloksista olla sen suurempaa huolta ja hysteriaa.

Toisaalta taas peliongelmatkin ovat valitettavasti yhä akuutteja. Ehkä murehdin sitten niitä? Vaikken mitään päällisin puolin mietikään niin ehkä kelaan asioita alitajunnassa? Vai onko tämä nyt jo kovin sekavaa tekstiä?

Nyt saatan kyllä miettiä niitä visailuitakin joita pitäisi laatia niihin pikkujouluihin. Innostun herkästi suunnittelemaan niitä ja voi olla että olen sen takia levoton. Kun näin äsken uniakin niin näin niitä siitä kuinka järjestin näitä visoja.

Olisi tärkeää saada tänä yönä uudelleenkin unta. Jos yöunet jäävät vähäisiksi niin hetihän se näkyy siinä jaksamisessa töissäkin ja virhealttius on varmaan isompi. Toisaalta nämä asiat ruokkivat pahimmassa tapauksessa toisiaan. Ei pitäisikään liikaa kelata asioita ettei menetä yöuniaan senkin takia.
 

Glove

Jäsen
Vielä en ole nukkunut vaikka vähän yhdentoista jälkeen sitä aloin yrittämään. Nyt ei enää edes nukuta niin se on sama mitä tässä tekee. Hiljaista täällä kyllä on. Ihan korviin ottaa.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ai että. Kymmen tuntia nukuttu ja olo on todella pirteä! Valmiina uuden päivän ja uuden viikon haasteisiin energisenä ja tarmoa täynnä. Ihokin pysyy rypyttömänä kun nukkuu tarpeeksi eikä tule silmäpusseja. Wonderful life.
 
K

Kiekkokatsoja

Ai että. Kymmen tuntia nukuttu ja olo on todella pirteä! Valmiina uuden päivän ja uuden viikon haasteisiin energisenä ja tarmoa täynnä. Ihokin pysyy rypyttömänä kun nukkuu tarpeeksi eikä tule silmäpusseja. Wonderful life.
Montakohan prosenttia kokee tänään juurikin samoin? Luulen että aika harva. Taidat elää lottovoittajan olotilaa, kun olet onnellinen?
En oo kateellinen. Hyvä ku jollakin menee lujaa, heti maanantai aamusta!
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Montakohan prosenttia kokee tänään juurikin samoin? Luulen että aika harva. Taidat elää lottovoittajan olotilaa, kun olet onnellinen?
En oo kateellinen. Hyvä ku jollakin menee lujaa, heti maanantai aamusta!
Sulla on kuitenkin näköjään mennyt vielä lujempaa, kun olet kirjoittanut yöketjuun aamu kuuden (06.00) jälkeen. Itse en uskaltaisi elää noin riskirajoilla. Mutta joo olen onnellinen, vaikka en lottovoittaja olekaan. Mun onni koostuu siitä, että arvostan sitä mitä on.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olen potenut tässä huonounisuutta viimeisen viikon ajan. Eihän sitä varmaksi tiedä kuinka paljon sitä nukkuu yön aikana mutta epäilen nukkuneeni edellisyönä maksimissaan kolme tuntia. ja olinkin eilispäivän pois työkokeilusta.

Eilinen päivä tuntui ihan kamalalta kun oli niin väsynyt sitten koko päivän ajan. Kaikki tuntui vaikealta. Missasin eilen jopa oman virheen takia lääkärikäynnin ja se hieman harmittaa. Olin varmaan väsyneenä painanut terveyskeskuksen vastaajapalvelussa että minulla on tutkimustulosasiaa, sen sijaan että olisin painanut numerovalintaa jolla olisin kertonut että minulla on tarvetta lääkärille.

Nyt tänä yönä sain jo hieman paremmin nukuttua taas. Yhteensä varmaan 6-7 tuntia. Ensin aikavälin 18-20 ja sitten aikavälin jotain 24-05. Uni oli alkuillasta yhä varsin katkonaista ja eihän tällä nukkumismäärällä vielä univaje tasaantunut.

Nyt ei kuitenkaan kai ole enää tarvetta lääkärikäynnille? Vaikka kun tuota huonosti nukkumista kesti ainakin tuon viikon niin mielenkiinnosta kyllä kävisin tänään lääkärissä näyttäytymässä ja ottaisin yhteyttä myös psykiatriselle puolelle. Mutta kehtaako sitä ja onko se tarpeellistakaan kun viime yönä sain kuitenkin nukuttua varmaan vähintään taas sen kuusi tuntia.

Työkokeilupaikan aloitteesta kyllä jo eilen sovimme että olen vielä tämänkin päivän pois töistä ja kävisin tänään rauhassa lääkärissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös