Kurjaa, että tuo kuolema aiheutti noinkin voimakasta mielenvirtaa. Joskus me mietimme paljon ja alkaa tuntumaan siltä, että se on ahdistavaa ja voisi lopettaa, muttei välttämättä voikaan. Meillä on kieltämättä monimutkaiset aivot ja monimutkainen tapa ajatella. Onneksemme asioista voi päästä yli ja niin olet päässyt nyt sinäkin. Elämä jatkuu ja sinulla rullaavat asiat hyvin. Ainakin varsin hyvin.
Juu, läheskään kaikki kuolemat eivät minua kosketa. Vaikka olenkin herkkä ihminen varmaan niin ihan kaikki kuolemat eivät minua suinkaan kosketa ja ymmärrän että kuolematkin kuuluu elämään. Minut on jopa yllättänyt se että tämä menehtymistapaus on minua sitten koskettanutkin näinkin paljon kaikkien näiden vuosien jälkeen kun ei olla yhteyttä pidetty. Tai välillä on toki pidetty jonkinlaista yhteyttä Facebookin välityksellä mutta livenä ei olla nähty vuosiin.
No toki tuolloin kun monen vuoden ajan ennen yhteyttä pidettiin niin välit olivat kyllä erittäinkin hyvät ja melko läheiset. Että siihen nähden tämä reaktio tähän kuolemaan ei yllätä. Tämä pariskunta vaikutti ennen vanhaan minun elämääni paljonkin positiivisella tavalla ja muistan tämän pariskunnan varmaan aina lämmöllä. Ja onneksi pariskunnan naisen voin vielä livenäkin nähdä.
Olen jonkin verran myös miettinyt onko suruni ja myötätuntoni nyt sitten feikkiä vai aitoa, mutta ihan aitoa se on koska kyllähän sen itse tietää milloin on aidolla tunteella mukana jossain. Sen vain tietää ja välillä on kyyneleitäkin tullut ja paha niitä on feikata.
Ja ei meillä mitään välirikkoa ollut käsittääkseni vaikka ei oltu vuosiin nähtykään. Ei oltu vain nähty. Paljon olin kyllä vuosien aikana itse ainakin miettinyt että olisi joskus vielä kiva nähdä. Voi olla surun takia jo liioitteluakin sanoa ja aika kultaa muistojakin toki, mutta ihan tuo pariskunta olisi käynyt ennen vanhaan varaisovanhemmistani. Kun omat isovanhemmat olivat jo aikapäiviä sitten menehtyneet. Eli ihan nuoresta pariskunnasta ei ollut siis kyse ja hyvä oikeastaan niin. Ehti tämä mieskin elämään melko pitkän elämän.
Monta työpaikkaa on minullakin ollut jo mutta tuota ravintolaakin mitä tuo nainen piti ennen vanhaa niin muistelee aina lämmöllä myös työpaikkana. Siinä oli vain jotain erityistä ja sain paljon kehuja sieltä.
Mutta tänään on taas ollut jo selkeästi hyvä päivä. Innostuinkin jo eri asioista ja paljon oli ajatukset jo muissa jutuissa kun tässä. Jossain vaiheessa sitä huomasi taas kelaavansa ja muistelevansa näitäkin asioita mutta sitten taas alkoi kelaamaan muita juttuja. Ja tuota pidän isona juttuna kun selkeästi alkoi innostumaan taas eri jutuista, on positiivista suhtautumista tulevaan.
NHL osaa olla vähän veemäinen peli, ainakin minulle. Voi myös olla, etten vain yksinkertaisesti osaa pelata, vaikka haluaisinkin. Hyvä kun sinä pärjäät. Tason vaihtaminen on yksi hyvä keino koittaa kohentaa taitojaan, ja sinä olet tainnut onnistua siinä. Anna kun arvaan, pelaat lähinnä Pallokerholla. Heh, meikäläinen tykkää kokeilla eri NHL-joukkueita, usein punaisia, tietystä syystä.
No siltä ainakin vaikutti että tuo nosti tasoani ja kehitti minua kun vedin yhden harjoittelukauden helpommalla tasolla. Voitin sillä helpommalla tasolla heti Stanley Cupin ja päätin sitten ainakin harjoituspeleissä kokeilla astetta vaikeampaa tasoa.
Yhä saldo kolmessa harkkamatsissa oli kolme peliä joista kaksi tappiota ja yksi voitto. Mutta tappiot eivät olleet enää niin selkeitä vaan maalin tappioita. Että siitä vedin johtopäätöksen että tasoni on parantunut. Mutta onhan tuo vaikea peli, ainakin minullekin tuntuu siltä. Ihmettelen aina niitä jotka sanovat ettei peli itsessään tarjoa mitään haastetta. No, ehkä niitä on oikein tosi hyviäkin pelaajia.
Ja Carolina Hurricanesilla minä itse asiassa tällä hetkellä pelaan. Seuratilassa.
Olet maininnut joitakin kertoja nuo vuosiluvut 2014-2015. Ne ovat yhä melko tuoreita vuosia, joten kehnommista ajoistasi ei ole kovinkaan paljon aikaa. Mitä sinä aikana oikeastaan tapahtui?
No nuo vuodet ovat sellaiset joita kadun niin en niitä hirveän mielelläni muistele ja en niistä nyt niin pitkästi osaa kertoakaan. Mutta mitä niiden vuosien aikana tapahtui niin ainakin liikaa alkoholin juomista. Paljon notkuin lähikapakoissa tuolloin ja join kalsarikännejä eli join ihan kunnolla kotona. Muistaakseni (jos muistan oikein) niin alkoholin annosmäärä per viikko oli jotain viidenkympin luokkaa eli ihan kunnolla meni alkoholia tuolloin noiden vuosien aikana.
Kävin kyllä A-klinikalla puhumassa ja hakemassa apua alkoholiongelmiini mutta ei se oikein auttanut. Vaan juominen jatkui kovalla tasolla. Sitten tein paljon velkaa noiden parin vuoden aikana. Otin paljon pikavippejä ja käytin silloin vielä käytössä olleen Visa-tilini loppuun. Velkaa tuli parissa vuodessa sellaiset kymppitonnin luokkaa. Pikavippejä esimerkiksi ei olisi kannattanut ottaa mutta jollainhan se juominen piti kustantaa.
Ehkä se juominenkaan ei olisi itsessään niin paljoa vielä maksanut mutta sitten tein ihan tyhmiä reissuja Hämeenlinnassakin. Otin huoneen jostain hämeenlinnalaisesta hotellista ja kävin keskustassa ryyppäämässä. Sitten kai alkoi lopulta päässä vippaan alkoholin liikakäytönkin seurauksena ja päädyin sairaalahoitoon.
Remusin myös liikaa kotonani. Vaikka yksin pääsääntöisesti olinkin niin huutelin kaikenlaista kotona, soitatin musiikkia liian kovaa. Sain varoituksia ja lopulta häädön. Ne oli minun villit vuodet. Heh. Niistä maksan vielä velkaa, mutta valoa kohti mennään taas ja se on hyvä.
Juu, tuossa jonkinlaista stooria noista vuosista 2014-2015. Syy kaikkeen tuohon? Sitä en välttämättä edes tiedä. Ehkä siellä taustalla näkyi oirehtelu läheisten menettämisistäkin.
Ja kyllä kirjoitan paljon niistä asioista mitkä on mielessä kirjoitushetkellä ja mitkä kyrsiikin. Mielestäni se myös kannattaa sillä täältä voi saada apua, tukea ja neuvoja sekä ymmärrystä. Ei tätä palstaa ja tämän vaikutusvoimaa kannata väheksyä. Fiksu palsta ja siksi kai olenkin viihtynyt täällä jo niinkin kauan, kohta jo 15 vuotta muistaakseni. Vaikea tätä palstaa ilman olisi elää. Tämänkin palstan ja kirjoitusoikeuksien menettäminen satuttaisi aikas paljon.
Ja minä en pidä villasukkia jalassani nukkuessakaan ainakaan. Äitini oli niitä kova kutomaan mutta minulle hän ei kutonut. Minä kun en tykkää villasukista.
