Vuorikiipeily

[Ahar]

Eihän tuossa kiipeilyssä mitään järkeä ole, mutta onhan se mukavaa. Jopa alemmilla korkeuksilla pääsee sellaisiin maisemallisiin kokemuksiin, että vau...

 

[Ahar]

Itselläni Kilin kokemus oli sellainen, että n. viidessä tuhannessa metrissä tuli stoppi vuoristotaudin takia. Mutta en lähtenyt sinne hakemaan mitään kärsimystäytettä tyhjälle elämälleni vaan katselemaan maisemia ja kävelemään. Neljään ja puoleen kilometriin asti se sujui jopa helposti. Tuossa korkeudessa muuten todistimme joidenkin turhaa jääräpäisyyttä kun japanilaista kaveria tuotiin kärryllä vauhdilla alaspäin. Tajuton kaveri vaan heilui kärryssä laidasta laitaan, kun kantajat veivät häntä vauhdilla turvallisempiin korkeuksiin.

Muistelen itselleni kerrotun, että sitä ei voi mistään tietää etukäteen, että kuka ihminen sietää korkeata ilmanalaa ja kuka ei. Voi olla, että huippuunsa viritetty huippu-urheilija ei pysty nousemaan yli kolmen kilometrin saamatta keuhkoemboliaa, mutta voi myöskin olla, että ikänsä juopotellut tupakoitsija kunnon salliessa tuohon pystyisi sukkana, jos kunto riittäisi.

Raja menee kuulemma siinä 2500-3000 metrin korkeudessa, ja on melkoisen yksilöllinen. Tämä siis vain omia kuulopuheita.

 

[bebeto]

Ennen kuin nielee syötin, kannattaa käydä lukemassa Relaa.comista, mitä mieltä killan puuhailuista ollaan - asiassa jos toisessa.

Minusta kannattaa hankkia opettajat, joilla on eurooppalaiset tunnustetut tutkinnot, nelivuotinen alan koulutus.

Tuossa on kahdeksan sivua keskustelua kivionnettomuudesta.

Kaksi suomalaiskiipeilijää kuoli Kebnekaise-vuorella | Relaa.com

Kuten aiemmin kirjoitin, suoritin tuon Jäätikkökurssin 90-luvun lopulla ja silloin mentiin kyllä aina turvallisuus edellä. Linkittämäsi keskustelun perusteella sanoisin että joko on lähdetty liian myöhään liikkeelle tai matkalla on tullut jokin hidaste ja siksi olivat vielä tuohon aikaan matkalla. Ehkä ei olisi kannattanut lähteä Pallinsin korridoriin ollenkaan jos vettä on tullut ja lämpötila reippaasti plussalla. Meille sattui kelien puolesta hyvä viikko Kebnellä, aurinko paistoi päivisin lähes pilvettömältä taivaalta ja yöt olivat kylmiä. @Alamummo , ei tuo UIAGM koulutuskaan kuolemattomaksi tee, kuten varmaan Relaa.comin keskustelusta huomasit. Ylhäällä kun liikutaan niin aina jotakin voi sattua, toki hyvä riskianalyysi ei haitaksikaan ole. Olisin koska tahansa valmis lähtemään Laskuvarjojääkärikillan retkikuntaan, pelkäänpä vaan ettei minua niihin huolittaisi.

Vuoristotauti: Heikossa hapessa @Alamummo , ilmeisesti etenit liian nopeasti kun vuoristotautiin sairastuit, 300 korkeusmetriä vuorokaudessa on suositus. Ketkä muut järjestävät koulutuksia Suomessa Killan lisäksi?

 

[Urheiluministeri]

Ketkä muut järjestävät koulutuksia Suomessa Killan lisäksi?

Ainakin Ankarat Avotunturit: Erämaaretkeilyä tuntureilla ja Arktiksella | Ankarat Avotunturit

Kun olisi ylimääräistä aikaa ja rahaa, niin kyllähän etenkin jäätiköt olisivat kiinnostavia kohteita.

 

[bebeto]

Ainakin Ankarat Avotunturit: Erämaaretkeilyä tuntureilla ja Arktiksella | Ankarat Avotunturit

Kun olisi ylimääräistä aikaa ja rahaa, niin kyllähän etenkin jäätiköt olisivat kiinnostavia kohteita.

Niinpä niin, Kari Vaiska Vainio on vienyt Killan parhaat miehet mukanaan omaan firmaansa. Ainakin Vaartimon Toni oli mukana kun Killan reissulla Mont Blancilla oltiin. Kilpailu on kovaa elämysmatkailussakin. Muistaakseni Kiltalaiset tekivät heti alkuun selväksi että heillä ei ole lupaa toimia oppaina Alpeilla ja he ovat mukana ihan niinkuin muutkin köysistön jäsenet. Sellainen muisto tuli mieleen tuolta Blancilta että kovan kiipeämisrupeaman jälkeen tultiin jollekin alppimajalle, tämä oli jossain reilussa kolmessa tonnissa. Minä päätin palkita itseni yhdellä oluella, no virhehän se oli. Kun päästiin leiripaikalle ja ruvettiin telttoja pystyttämään alkoi helvetillinen päänsärky. Ajattelin että tässäkö tämä oli, onko lähdettävä alaspäin. Otin kuitenkin kaksi nelisatasta Buranaa ja ajattelin että nukutun yön jälkeen tarkistetaan tilanne. Ja aamulla mies oli kuin uusi, päänsärystä ei tietoakaan.

 

[Byvajet]

Sinne yrittäneistä taitaa lähemmäs 1/4 olla kuollut ja matkalla on jo niin paljon asioita joihin ei voi mitenkään vaikuttaa itse, että hengissä selviäminen on osittain jo ihan kiinni pelkästä sattumasta.

Noin vuosi sitten kuolleesta Samuli Mansikastakin todettiin jollain foorumilla, että hänellä oli jo taustallaan niin monta korkeaa huiputusta, että kuolema oli sille luonteva jatkumo.

Siitä olen samaa mieltä, että parempi tunnustaa motiivinsa rehellisesti kuin yrittää pukea niitä jaloihin päämääriin.

 

[-OO-]

Lentämisessä se vaaditaan, koska katsotaan, että kolmessa kilometrissä toimintakyky alkaa laskea. Ei sitä tarvitse käyttää kylässä, mutta kuten Wikipedian jutussa todetaan, riskit kasvavat sitä suuremmiksi, mitä korkeammalle noustaan.

Lentämistä ja kiipeilyä nyt ei kannata verrata keskenään koska lentämisessä tuo nousu noihin korkeuksiin tapahtuu hetkessä, kun taas kiipeilyssä edetään hitaasti ja keho ehtii tottumaan siihen muutokseen. Jos esim. ihminen pudotettaisiin vaikkapa helikopterista yli kasitonnisen vuoren huipulle niin se olisi muutama minuutti ja henki pois, mutta kun sitä vuorta on sahattu ylös ja alas kuukauden päivät kerta kerralta vähän ylemmäs nousten niin keho on ehtinyt tottumaan siihen.

Tästä Huippujengistä sen verran että minäkin pidin sitä melkeinpä edesvastuuttomana ohjelmana kun kuulin että tällainen on tulossa, mutta tuo on kyllä yllättänyt positiivisesti siten että siellä on koko ajan painotettu sitä että Vermas & kumppanit seuraavat tarkkaan suorituksia ja tekevät päätökset jatkosta, ja niistä ei sitten ole vastaan väittämistä. Minulle on tullut sellainen kuva että tuossa ei oteta minkäänlaista riskiä vaikka jo kuusitonnisellakin vuorella voi tietenkin tapahtua myös jotain sellaista jota ei olla osattu ottaa huomioon.

 

[Ahar]

Niinpä niin, Kari Vaiska Vainio on vienyt Killan parhaat miehet mukanaan omaan firmaansa. Ainakin Vaartimon Toni oli mukana kun Killan reissulla Mont Blancilla oltiin. Kilpailu on kovaa elämysmatkailussakin. Muistaakseni Kiltalaiset tekivät heti alkuun selväksi että heillä ei ole lupaa tomia oppaina Alpeilla ja he ovat mukana ihan niinkuin muutkin köysistön jäsenet. Sellainen muisto tuli mieleen tuolta Blancilta että kovan kiipeämisrupeaman jälkeen tultiin jollekin alppimajalle, tämä oli jossain reilussa kolmessa tonnissa. Minä päätin palkita itseni yhdellä oluella, no virhehän se oli. Kun päästiin leiripaikalle ja ruvettiin telttoja pystyttämään alkoi helvetillinen päänsärky. Ajattelin että tässäkö tämä oli, onko lähdettävä alaspäin. Otin kuitenkin kaksi nelisatasta Buranaa ja ajattelin että nukutun yön jälkeen tarkistetaan tilanne. Ja aamulla mies oli kuin uusi, päänsärystä ei tietoakaan.

En muista enää vuoren nimeä missä käytiin, mutta vuoristomaja oli muistaakseni Sveitsin ja Ranskan rajalla pikkaisen Sveitsin puolella pikkaisen vajaa kolmessa kilometrissä. No, sveitsissä ei oikein eurot toimineet, joten vaihdomme valuuttaa muiden kiipeilijöideen kesken. Ei siinä mitään, mutta muistaakseni olut tölkin sai sen jälkeen 4 eurolla, mutta saman kokoinen vesipullo oli jo 7 euroa. Eipä tuo ihme ole,helikopterillahan noita ruokitaan ja vesi on hiukan olutta tärkeämpää noissa maisemissa.

 

[Morgoth]

Noin vuosi sitten kuolleesta Samuli Mansikastakin todettiin jollain foorumilla, että hänellä oli jo taustallaan niin monta korkeaa huiputusta, että kuolema oli sille luonteva jatkumo

Raadollista hommaa. Siellä ne ruumit taitavat vieläkin olla vuorenrinteessä ja pakkasessahan ne säilyvätkin hyvin eikä eläimiäkään ole syömässä. Harrastuksena vuorikiipeily on tavallaan kuin ihan tahansa mikä muukin harrastus (ehkä hieman korkeammalla riskillä loukkaantua), mutta mikä saa vielä yrittämään tuollaisille vuorille, jossa riski kuolla on ihan konkreettinen parhaalla suorituksella ja varotoimillakin. Toisaalta jos vuorille elämänsä omistaa niin onhan se varmaan kunniakasta sitten kuollakin siellä. Kiehtova ja järjetön riistiriita.

 

[Alamummo]

@Alamummo , ei tuo UIAGM koulutuskaan kuolemattomaksi tee, kuten varmaan Relaa.comin keskustelusta huomasit. Ylhäällä kun liikutaan niin aina jotakin voi sattua, toki hyvä riskianalyysi ei haitaksikaan ole. Olisin koska tahansa valmis lähtemään Laskuvarjojääkärikillan retkikuntaan, pelkäänpä vaan ettei minua niihin huolittaisi.

Ei varmasti tee, mutta antaa paremmat lähtökohdat onnistumiselle ja turvalliselle huiputukselle.

http://www.geo-lehti.fi/matkat-seikkailut/heikossa-hapessa

@Alamummo, ilmeisesti etenit liian nopeasti kun vuoristotautiin sairastuit, 300 korkeusmetriä vuorokaudessa on suositus.

Minä tiedän, että 300 korkeusmetriä on suositus. Kilillä ongelmana on se, että siellä ei saa leiriytyä kuin tietyissä paikoissa, joiden välillä on n 1 km korkeutta. Akklimatisoimme yhdessä paikassa vuorokauden, mutta ei se sillä kertaa riittänyt minulle. Monelle muulle kylläkin. Ja olin ihan kaupallisen matkanjärjestäjän patikalla mukana.

 

[bebeto]

Ei varmasti tee, mutta antaa paremmat lähtökohdat onnistumiselle ja turvalliselle huiputukselle.

Minä tiedän, että 300 korkeusmetriä on suositus. Kilillä ongelmana on se, että siellä ei saa leiriytyä kuin tietyissä paikoissa, joiden välillä on n 1 km korkeutta. Akklimatisoimme yhdessä paikassa vuorokauden, mutta ei se sillä kertaa riittänyt minulle. Monelle muulle kylläkin. Ja olin ihan kaupallisen matkanjärjestäjän patikalla mukana.

Okei eli tahti on melko tiukka tuolla.
Fakta: Näin korkeus vaikuttaa ihmiseen | Tieteen Kuvalehti

 

[Ahar]

Jaahas, tästäkin ketjusta tuli väittely.

En olisi uskonut, koska tuolla kiipeillessä kaikki oli/ovat olleet kavereita keskenään, läpyjä heiteltiin ja toisia auteltiin, jos tarvetta oli.

 

[bebeto]

1996 Everest disaster (Seconds from Disaster) - YouTube

Tuossa mielestäni varsin pätevä dokumentti siitä mitä Everestillä tapahtui toukokuun 10. päivänä 1996. Kannattaa katsoa vaikka olisi Krakauerin kirjan lukenutkin. Kirjan alkulehdillä on listattu näytelmän henkilöt, en kirjaa henkilöitä, ainoastaan tuona päivänä vuorella olleet retkikunnat. Paitsi viimeisen kohdalla teen poikkeuksen.

Adventure Consultantsin opastettu retkikunta (Rob Hall) 26 henk.

Mountain Madnessin opastettu retkikunta (Scott Fisher) 24 henk.

MacGillivray Freeman IMAX/IWERKS-retkikunta 10 henk.

Taiwanilaisten kansallinen retkikunta 5 henk.

Johannesburgin Sunday Timesin retkikunta 21 henk.

Alpine Ascents Internationalin opastettu retkikunta 6 henk.

Himalayan Guidesin kaupallinen retkikunta 3 henk.

Ruotsalaisen yksinkiipeilijän retkikunta 3 henk.

Norjalainen yksinkiipeilijä 1 henk.

Uusiseelantilais-Malesialainen opastettu Pumorin retkikunta 3 henk.

Yhdysvaltalainen kaupallinen Pumori-Lhotse-retkikunta 11 henk.

Kansainvälinen kaupallinen retkikunta

Mal Duff, Britannia, johtaja
Mike Trueman, Hongkong, apulaisjohtaja
Michael Burns, Britannia, perusleirin hoitaja
Henrik Jessen Hansen, Tanska, retkikunnan lääkäri
Veikka Gustafsson, Suomi, kiipeilijä
Kim Sejberg, Tanska, kiipeilijä
Ginge Fullen, Britannia, kiipeilijä
Jaakko Kurvinen, Suomi, kiipeilijä
Euan Duncan, Britannia, kiipeilijä

sekä pari muuta retkikuntaa jotka kiipesivät Tiibetin puolta. Paljon oli porukkaa vuorella tuolloin. Kun aivot ovat jatkuvassa hapenpuutteessa, saattaa kokenutkin opas tehdä virhearvioita. Katseltuani tuon dokumentin mietin, miltä tuntuisi muistella kiikkustuolissa saavutettua huippua ilman kättä ja nenää.
@Ahar , ei täällä väitellä vaan keskustellaan.

ps. kohta tulee kuluneeksi 20 vuotta tuosta tragediasta.

 

[bebeto]

Mont Blanc 2005

Tuollaiseen kirjoitukseen törmäsin ja tuo tapahtumien kulku on hyvin tuttu aina Olhavalta Blancille. Me nousimme myös tuota Gouterin reittiä ja kivien kanssa sai tosiaan olla varovainen. Reitti ei ole kiipeilyllisesti kovin tekninen mutta vaaran aiheuttavat putoilevat kivet. @Ahar , se oli tuo Gouterin maja 3800 metrissä missä sen oluen nautin, sen jota ei olisi pitänyt nauttia. Siinäkin suhteessa tuo kirjoitus noudattelee meidän reissuamme että yksi piti joukostamme evakuoida, tosin pykälää ylempää eli viimeisestä leiristä.

Tämä kaveri meidän porukasta, joka siis piti hakea pois, oli melko poikki jo viimeisessä nousussa ja jouduin kantamaan hänen rinkkansa viimeiset sadat metrit. Päästyämme viimeiseen leiriin pystytimme teltan ja koska voimia oli lähdimme saman tien huiputtamaan. Oli aika hieno fiilis olla ylhäällä ilta-auringon paisteessa. Kaikki muut menivät aikaisin telttoihinsa ja päättivät yrittää aikaisin aamulla. Tultuamme huipulta takaisin leiriin minulle tultiin sanomaan että X on tosi huonossa kunnossa, hengitys rahisee eli keuhkoihin oli alkanut kertymään nestettä. Oli selvää että hänet piti saada alas ja sairaalaan. Lähdimme yhden toisen kaverin kanssa taluttamaan häntä lähellä olevalle aukealle ja tasaiselle paikalle. Onneksi pelastuskopterit lentelevät alueella tiheään ja onnistuin herättämään huomion heiluttelemalla otsalamppuani, aurinko oli jo laskenut. Mister X lennätettiin Chamonixiin sairaalaan ja me pääsimme nukkumaan.

Paluu tapahtui tuota kolmen huipun reittiä Midille josta hetken jonotuksen jälkeen gondolihissillä alas. Iltapäivällä ylhäällä alkoi tuulla ja tulla lunta.Kaksi meidän porukan köysistöä joutui jäämään huputuksen jälkeen vuorokaudeksi ylös koska keli meni niin huonoksi että laskeutuminen ei olisi ollut turvallista. Olen lueskellut ihmisten kertomuksia ja kokemuksia Mont Blancilta ja moni on onnistunut huiputuksessa vasta monen yrityksen jälkeen, joillakin on iskenut vuoristotauti mutta useimmiten sää on sotkenut suunnitelmat. Meillä kävi uskomaton tuuri sekä Kebnellä että Blancilla mitä keleihin tulee. Ja kun noita muiden kokemuksia tuossa lueskeli niin tuli hirveä hinku päästä tuonne uudestaan, vaikka sitten hissillä Midille.

 

[bebeto]

Laurin matkablogi » Mont Blanc pisti polvilleen, mutta ei jättänyt kylmäksi

Tuollaiseen tarinaan törmäsin surffaillessani. Tuo porukka ei ehkä ole Jäätikkökurssia suorittanut, sen verran karkeita virheitä olivat tehneet. Grand couloirin ylitys iltapäivällä jolloin kivivyöryjen vaara on suurimmillaan, ei minkäänlaista aklimatisoitumista jne. Ylös kuitenkin pääsivät ja hengissä vielä alaskin. En kuitenkaan suosittele kokeilemaan perässä.

 

[kahden suunnan sentteri]

Eilen tuli katsottua kiipeilydokumentti parhaasta päästä. Kaksi brittikaverusta Andeilla 80-luvulla. Ylös mennessäkin sattuu ja tapahtuu, huiputus ajoittuu leffassa johonkin puolen tunnin kohdalle, jonka jälkeen alas tullessa toinen murtaa jalkansa, jolloin toinen alkaa hilata tätä alas. Jakapuoli päätyy tämän hilausköyden varaan jyrkänteeltä roikkumaan, eikä kannattelijalle jää muuta vaihtoehtoa kuin katkaista köysi. Köydenkatkoja luulee jalkapuolen kuolleen ja häipyy. Jalkapuoli putoaa kymmeniä metrejä, yllättyy olevansa edelleen hengissä, ja alkaa käsikirjoittaa selviytymistarinaansa joka todellakin on vertaansa vailla. Nämä tarinat kun muistaisi joskus kun jossain puolimaratonissa tai vaelluksella tuntuu että voimat olisivat muka lopussa...

IMDB: Kuoleman rajalla (2003)
YouTube: [SD][En] Touching the Void (Documentary)
Making of: Kevin Macdonald on filming Touching the Void | Film | The Guardian

 

[bebeto]

Eilen tuli katsottua kiipeilydokumentti parhaasta päästä. Kaksi brittikaverusta Andeilla 80-luvulla. Ylös mennessäkin sattuu ja tapahtuu, huiputus ajoittuu leffassa johonkin puolen tunnin kohdalle, jonka jälkeen alas tullessa toinen murtaa jalkansa, jolloin toinen alkaa hilata tätä alas. Jakapuoli päätyy tämän hilausköyden varaan jyrkänteeltä roikkumaan, eikä kannattelijalle jää muuta vaihtoehtoa kuin katkaista köysi. Köydenkatkoja luulee jalkapuolen kuolleen ja häipyy. Jalkapuoli putoaa kymmeniä metrejä, yllättyy olevansa edelleen hengissä, ja alkaa käsikirjoittaa selviytymistarinaansa joka todellakin on vertaansa vailla. Nämä tarinat kun muistaisi joskus kun jossain puolimaratonissa tai vaelluksella tuntuu että voimat olisivat muka lopussa...

IMDB: Kuoleman rajalla (2003)
YouTube: [SD][En] Touching the Void (Documentary)
Making of: Kevin Macdonald on filming Touching the Void | Film | The Guardian

Oikein hyvä dokumentti ja siitä harvinainen että osalliset ovat hengissä kertomassa kokemuksistaan, yleensä näin ei ole.

 

[bebeto]

Everest: First Ascent Without Oxygen - 1978 Messner/Habeler (HD) - YouTube

Linkin takana erittäin hyvä dokumentti tirolilaisista Reinhold Messneristä ja Peter Habelerista jotka huiputtivat Everestin ensimmäisinä ilman lisähappea.

 

[Beagle Boy]

Eilen tuli katsottua kiipeilydokumentti parhaasta päästä. Kaksi brittikaverusta Andeilla 80-luvulla. Ylös mennessäkin sattuu ja tapahtuu, huiputus ajoittuu leffassa johonkin puolen tunnin kohdalle, jonka jälkeen alas tullessa toinen murtaa jalkansa, jolloin toinen alkaa hilata tätä alas. Jakapuoli päätyy tämän hilausköyden varaan jyrkänteeltä roikkumaan, eikä kannattelijalle jää muuta vaihtoehtoa kuin katkaista köysi. Köydenkatkoja luulee jalkapuolen kuolleen ja häipyy. Jalkapuoli putoaa kymmeniä metrejä, yllättyy olevansa edelleen hengissä, ja alkaa käsikirjoittaa selviytymistarinaansa joka todellakin on vertaansa vailla. Nämä tarinat kun muistaisi joskus kun jossain puolimaratonissa tai vaelluksella tuntuu että voimat olisivat muka lopussa...

IMDB: Kuoleman rajalla (2003)
YouTube: [SD][En] Touching the Void (Documentary)
Making of: Kevin Macdonald on filming Touching the Void | Film | The Guardian

Kiitos tästä vinkistä!

Tuli eilen katseltua dokkari ja Joe Simpson nousi meikäläisen kovimpien jätkien -listan kärkipaikoille.

 

[bebeto]

Climbing Mont Blanc in the Summer: Popular Routes

Tuolla on kuvailtu varsin hyvin molemmat Mont Blancin reitit eli Gouterin ja kolmen huipun reitit. Mont Blancin jälkeen siirryimme Zermattiin ja yksi kolmen nuoren miehen porukka lähti yrittämään Matterhornin huiputusta. Me muut könysimme matalampia nelitonnisia. Zermattissa on yksityisautoilu kokonaan kielletty ja varsinkin polttomoottorilla ajaminen. Taksit ja hotellien pikkubussit toimivatkin sähköllä. Meidän piti jättää oma bussimme Täschiin josta jatkoimme junalla Zermattiin.

Zermatt – Wikipedia

 

[bebeto]

Rock falling in Grand Couloir (Mont Blanc) - YouTube

Tuossa vähän kuvaa siitä miten sitä kiveä tulee alas Gouterin kuluääristä iltapäivällä.

 

[bebeto]

Alpine Rescue - Episode 5 - Angels of Mont Blanc - YouTube

Ei ole ollenkaan liioiteltua kutsua noita pelastajia Mont Blancin enkeleiksi.

 

[MustatKortit]

Mä en ihan ymmärrä, miksi tuota Huippujengiä moni on jaksanut katsoa. En väitä, että kyseessä olisi mikään poikkeuksellisen surkea ohjelma, kun en kerran sitä ole juuri nähnyt. Mutta vuorikiipeilystä on nykyään tarjolla älyttömän paljon hyviä sekä realistisia leffoja ja dokkareita, monet näistä jopa YouTubesta.

Kyseisissä pätkissä kiivetään maailman haastavimmille vuorille jne, ei tarvitse katsella Crystal Snowta ja Lolaa.

 

[Morgoth]

Mä en ihan ymmärrä, miksi tuota Huippujengiä moni on jaksanut katsoa. En väitä, että kyseessä olisi mikään poikkeuksellisen surkea ohjelma, kun en kerran sitä ole juuri nähnyt. Mutta vuorikiipeilystä on nykyään tarjolla älyttömän paljon hyviä sekä realistisia leffoja ja dokkareita, monet näistä jopa YouTubesta.

Ideana kai, että on helpompi samaistua ihmisiin joille vuorikiipeily ei ole tuttua ja sitä kautta saada jotain itselleen? Onko se nyt sitten sen hienompaa katsella jotain elokuvaa jossa kerrotaan jostakin onnettomuudesta vuorilla tjms.

Katselin youtubesta jotain videota jossa Veikan kanssa paljon kiiipeillyt jenkki kertoi mm. heidän viimeistä retkestään Annapurnalle. Vuorella oli myös jokin italialainen ryhmä kiipeilemässä joiden kahta jäsentä Veikka ja Ed kutsuivat leikkisästi kutsuivat "Mario Brothersiksi". Molemmilla kuulemma mallu paloi ihan rielusti vuorilla eivätkä enää mitään ihan nuoriakaan olleet. Jossakin lähellä huippua olivat joutuneet telttoissa odottamaan sään paranemista, mutta kovan tuulen vuoksi eivät juuri pystyneet keskustelemaan viereiseen telttaan. Tiesivät kuitenkin italialaisten olevan kunnossa, koska haistoivat tupakan savun. Miten paljon tuossa tarinassa onkaan värikynää, mutta näköjään Annapurnallakin voi kiipeillä "rööki suussa".

 

[MustatKortit]

Ideana kai, että on helpompi samaistua ihmisiin joille vuorikiipeily ei ole tuttua ja sitä kautta saada jotain itselleen? Onko se nyt sitten sen hienompaa katsella jotain elokuvaa jossa kerrotaan jostakin onnettomuudesta vuorilla tjms..

Totta tämäkin... Mulla jotenkin latistaa tuossa myös se kyseisen vuoren "helppous"... Sanotaanko näin, että onnettomuuksia ei tarvitse tapahtua, mutta ehkä preferoisin sellaista ohjelmaa, jossa jo jonkin verran kiipeilleet tyypit tarttuiaivat isoon haasteeseen tms.

Kauan olen toivonut näkeväni kunnollisen (uuden, vanhoja ohjelmia löytyy..) dokkarin tuosta Eigerista ja sen "Nordwandista". Ymmärtääkseni kyseessä yksi maailman vaikeimpia reittejä.