Mä taidan olla siinä mielessä vähän kummajainen, että mielummin asun vuokralla kuin omistusasunnossa. Ainakin näillä Helsingin hinnoilla pitäisi ottaa iso laina ja se sitouttaisi sut jopa kymmeniksi vuosiksi, enkä mä halua tehdä niin pitkiä suunnitelmia. Ainahan tietenkin niitä asuntoja voisi myydä, ostaa tai vaihtaakin, mutta kyllä siinä hieman menettäisi sitä vapaudentunnetta, jota ainakin mä arvostan. Vai mitenhän tuon paremmin selittäisin.
Viime vuonna mä otin ensimmäistä kertaa puhelinliittymän kahden vuoden sopimuksella. Aiemmin en halunnut sitoutua yhteen operaattoriin niin pitkäksi aikaa, vaikka ikinä en edes ole liittymääni vaihtanut. Tuskin sitä olisin vaihtanutkaan, mutta ajatus siitä, ettei sitä voisi vaihtaa, on jotenkin hassusti hieman ahdistava. Tää kännykkäjuttu on tietenkin tosi pieni juttu, mutta tulipahan mieleeni, vähän sama asia kun on asunnonkin ostamisen kanssa, paljon isommassa mittakaavassa vaan.
Ja nykyään mä en oikein jaksa hirveästi panostaa huonekaluihinkaan. No joo, akka vei ison osan pois pari vuotta sitten, mutta nää nyt riittää mulle ihan hyvin, enkä mä oikein muiden ihmisten takia viitsi alkaa mitään erikoista hommaamaan. Enkä mä kyttäile mitä naapureilla on. Mä pistän mielummin rahat itseeni kuin tavaraan. Ja mitä jos joskus haluaisi esimerkiksi luopua kaikesta isommasta tavarasta ja lähteä vaikkapa rinkka selässä maailmalle? En mä halua hommata mitään sellaista, mistä ei voisi luopua jos niin mieli tekee.