Paljon samoja fiiliksiä, joita on turha kerrata. Ei mennyt loppuun asti kuten Strömsössä. Vaisu ja hieman väljähtynyt kuva jäi joukkueesta. Ainakin runkosarjan perusteella. Toki epäonneakin oli mukana. Viimeksi hajosi taas Riikola, sitä ennen Tavi ja DMI, Larssonkin oli kauan poissa, samoin Koho. Tämän kauden SaiPa selvisi kuitenkin vähillä vakavilla loukkaantumisilla, joten niiden taakse ei voi mennä. Kolmella kentällä ei tarvinnut pelata kertaakaan eikä juuri lainata pelaajia (Uittoa enempää).
Silti joukkueesta jäi puuttumaan "se jokin", "tappajameininki", jolla tiukat pelit käännettäisiin. Vain väläyksittäin saatiin lehtereillä ihastella sputnkikkien lentoa. Blues-matsissa olisi luullut laitojen ryskyvän, kun äijistä otetaan mittaa, mutta kattia kanssa. Ihan mikkihiirimeininkiä alusta loppuun. Ässät-matseissa ei ole enää hävittävää, joten on syytä panna kaikki peliin. Mutta ei Kuopion malliin päättömästi säntäillen. Siitä ei hyvä heilu mitenkään.
Ketjun aiheen mukaisesti listataan kuitenkin muutama seikka, jotka yksittäin (ja yhdessäkin) ovat heikentäneet tulosta (ja harmittavat):
- DMI:n loukkaantuminen, saikun jälkeen kaukaloon palasi eri mies kuin sinne joutui
- myös Koholle vammautuminen merkitsi jonkin asteen muutosta, eikä parempaan päin
- Riikola on hakenut parasta Simo-Pekkaa koko kauden
- Tavin menetys oli myös kohtalokas, olisi taatusti pelannut paremmin kuin PB (11 matsia, 2 pojoa)
- Larsson sen sijaan on pelannut pääsääntöisesti hyvin saikkunsa jälkeen
- maalivahdit eivät ole olleet ihan edellisvuoden tikissä, mutta kuitenkin harvoin yksin syypäitä tappioon
- joukkue on profiloitunut työteliääksi ja luistelevaksi, mutta kokoa on puuttunut, samoin "oikeaa ilkeyttä" (vrt. esim. Liivik ja kumppanit)
- aneemisten esitysten myötä on joutunut miettimään, kuka joukkuetta johtaaa vaiko lopulta kukaan?
- valmennusjohto on osoittanut myös jonkin verran jääräpäisyyttä ja puusilmäisyyttä peluuttamisessaan
Listaa voisi jatkaa pitkällekin, mutta tässä päällimmäiset.