Vitutusketju

  • 1 512 330
  • 8 337

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saatana millainen housuun paskominen ja perseen näyttäminen täydelle Kisapuistolle. Jos pelin taso heittelee noin vitusti niin ei mistään puolivälieräsarjasta tule yhtään mitään. Tai mistä puolivälieristä, ensin on säälit ja niihin saadaan vastaan helvetin mieluisa vastustaja IFK, Ilves tai Ässät.
HIFK ei kuitenkaan tule vastustajaksi. Ässät ei pysty ohittamaan SaiPaa, eikä Ilves HIFK:ta.

En yleensä kirjoittele tänne kesken pelin, mutta menköön nyt sitten, kun kolmosta tuskin kuitenkaan tulee katsottua.

-Kokoonpano. Miksi vitussa meillä on kauden yhdessä tärkeimmässä pelissä pari Maalahti-Salcido. Oliko Riikola oikeasti korvattu Maalahdella rotaation takia? Koska ilman loukkaantumisia Maalahdella ei todellakaan ole asiaa pelaavaan pakistoon loppukaudesta. Voisi kuvitella, että tuosta jengistä ei joku voisi erottua huonoudellaan, mutta niin vaan Maalahti heittelee kiekkoa vastustajan lapaan kovaan tahtiin. Onhan tuo hyökkäyspelaaminen ja yv ollut niin kamalaa katsottavaa, että olisikohan voinut vaikka kokeilla McIntyren ja Järvisen paikanvaihtoa.
-Ilmekin oli onneton.
 

ahal

Jäsen
-Kokoonpano. Miksi vitussa meillä on kauden yhdessä tärkeimmässä pelissä pari Maalahti-Salcido.

Onhan tuo hyökkäyspelaaminen ja yv ollut niin kamalaa katsottavaa, että olisikohan voinut vaikka kokeilla McIntyren ja Järvisen paikanvaihtoa.
-Ilmekin oli onneton.
Kirjoitin tuonne otteluketjuun samasta asiasta, pakkipari Salcido-Maalahti. Että se on tämän illan heikko kohta, mikä osoittautui hetimmiten oikeaksi. Valitettavasti. Kumma kun Riikola ei kestä kasassa, ja rotaatiovuorokin ihmetyttää yhtä lailla.

Samaa puuroahan tuo hyökkäys on ollut jo pitempään, eikä se enää taikaiskusta muutu. Ellei mitään dramaattista ilmene, SaiPalla on vielä 3-4 peliä jäljellä. Selvästi heikommalla kalustolla ollaan nyt liikkeellä kuin viime vuonna.

Edit. Sylettää vielä enemmän, jos MTV:n uutinen Spinan sopparista pitää kutinsa: se tehtiin jo marraskuussa. Olis pitänyt jättää kodinkoneet hankkimatta.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kun kauden tärkeimpään paikkaan pelataan yksi kauden surkeimmista eristä, niin päässähän se vika on. Kun ei kotelo kestä, niin ei kestä.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
VMP ei voi muuta sanoa. Tämä kausi ollut niin ylä-alamäkeä, että ei mitään rotia.
Eiköhän tämän pelin jälkeen ole sijoitus nakutettu ja blues voitetaan paineettomassa pelissä huippupelillä...
Vituttaa jo valmiiksi!

Ihan hyvä, että saadaan ensi kauteen joukkuetta tuuletettua..
 

PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
VMP ei voi muuta sanoa. Tämä kausi ollut niin ylä-alamäkeä, että ei mitään rotia.
Eiköhän tämän pelin jälkeen ole sijoitus nakutettu ja blues voitetaan paineettomassa pelissä huippupelillä...
Vituttaa jo valmiiksi!

Ihan hyvä, että saadaan ensi kauteen joukkuetta tuuletettua..

Miten niin paineettomassa pelissä? Voitolla Bluesista SaiPa voisi nousta vielä kuudenneksi jos KalPa häviää, häviöllä saatetaan pudota kahdeksanneksi. Ihan vitun tärkeä peli minun mielestäni tuo on mutta totutustihan SaiPa töpeksii ne tärkeät pelit.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Myös Blues voidaan vielä ohittaa jos voitetaan torstaina kolmella tai useammalla maalilla... jokainen tietty voi itse pohtia tuon skenaarion todennäköisyyttä.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Miten niin paineettomassa pelissä? Voitolla Bluesista SaiPa voisi nousta vielä kuudenneksi jos KalPa häviää, häviöllä saatetaan pudota kahdeksanneksi. Ihan vitun tärkeä peli minun mielestäni tuo on mutta totutustihan SaiPa töpeksii ne tärkeät pelit.
Oikeinlukeminen kunniaan!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Keskitytään nyt vaan voittamaan Blues, on se sitten maalilla tai kahdella tai useammalla. Muu on aika sivuseikka. Tässä kohtaa sija 6. on meidän mestaruus, ei tosiaan vaan ihan omissa käsissä, valitettavasti.

Edit. Ja tietty 3 pisteen arvoisesti, sillä kahdella pisteellä ei kuudenneksi mentäisi, vaikka KalPa ei saisi pistettäkään Tapparaa vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Keskitytään nyt vaan voittamaan Blues, on se sitten maalilla tai kahdella tai useammalla. Muu on aika sivuseikka. Tässä kohtaa sija 6. on meidän mestaruus, ei tosiaan vaan ihan omissa käsissä, valitettavasti.
Miten se muka ei ole omissa käsissä? Voitetaan Blues vaikka 4-0, niin ollaan varmasti 6 sakissa pelasi muut miten vaan.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikös siihen tarvita peräti 5 maalin voitto vähintään?

Ei. Maaliero on Blegillä 13 ja SaiPalla 9, ja kun SaiPan tekemät maalit lisätään aina Bluesin päästettyihin niin jokainen tehty maali tavallaan kaventaa tuota eroa kahdella. Kahden maalin voitolla olisi maaliero jo tasan, mutta Bluesilla on selvästi enemmän tehtyjä.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
- Vittu, että mua vituttaa SaiPa on varmistanut kotiedun sääleissä voi vittu! Minä odotin dominointia runkosarjassa.
- Vittu SaiPalla on vielä mahkut kuuden sakkiin voi vittu!
- Miljoonamiehistömme ei pääse tuonne kuuden sakkiin jos hävitään konkurssikypsälle Bluesille ja KalPa ei häviä Tapparalle voi vittu!
- Mua vituttaa! Vituttaa niin. Tänään puristettiin mailaa silti kaikki vielä mahdollista voi vittu.
- Mikä mättää menikö kaikki massit pelaajiin eikä dopingiin jäänyt yhtään voi vittu.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miten se muka ei ole omissa käsissä? Voitetaan Blues vaikka 4-0, niin ollaan varmasti 6 sakissa pelasi muut miten vaan.
Niin, no tämä totta! Unohdin tuon kokonaan, tai pikemmin katselin maalieroja vähän yliolkaisesti.

Tuollahan se toki jo käsiteltiin jo edellä myös. No, joka tapauksessa luulen, että käytännön tasolla eniten asiassa avittaisi se, että KalPa jäisi nollaan pisteeseen ja klaarattaisiin oma peli kolmen pisteen arvoisesti.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Ei. Maaliero on Blegillä 13 ja SaiPalla 9, ja kun SaiPan tekemät maalit lisätään aina Bluesin päästettyihin niin jokainen tehty maali tavallaan kaventaa tuota eroa kahdella. Kahden maalin voitolla olisi maaliero jo tasan, mutta Bluesilla on selvästi enemmän tehtyjä.

Joo, näinhän se on. Pöljä mikä pöljä. Torstainahan se sitten nähdään riittääkö se.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Nätti lopetus runkosarjalle pojat! Vittu mitä paskaa viimeiset pelit ja koko kausi kotona.
On nimittäin ensi kaudelle haasteellista myydä kausareita, kun pelit on täyttä paskaa kotona!! Menee omaltakin kohdalta mietintään.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Yhtään tämän enempää ei tällä kaudella ole ansaittu. Sääleistä jatkoonmeneminen olisi jo iso plussa, mutta Rocky on vieny Pexiä 100-0 tällä kaudella. Ei lupaa hyvää.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Ei tämä nyt ihan niin mennyt kuin vielä joku hetki takaperin ounastelin. Onkohan moposta loppunut löpö aivan totaalisesti, vai mistä kiikastaa? Kuten tuonne otteluketjuunkin kommentoin, niin voi olla aika tuskallista koittaa kääntää tätä trendiä, kun ylihuomenna pitäisi jo pelata paras kolmesta-sarjaa. Mutta niin kauan kun on pelejä on toivoa.

2-9 pataan runkkarin lopussa kotona. Hiljaiseksi vetää.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vittu mikä pettymys tämä runkosarjan päätös. Ei edes sitä 7. sijaa pystytty pitämään, voi vittujen kevät...
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jooeihyvääpäivää. Jengi tehny mitä 4 maalia edelliseen 4 peliin ja Pexi neroudessaan pistää 3- ja 4-kentät uusiksi. Koska maalinteon vaikeus tietenkin johtuu alaketjuista, eikä siitä että kärkiketjut on pelannut ne neljä peliä yhteensä 0,5 maalia per peli. Hämäläinen sai edelleen jatkaa, vaikka tänäänkään osannut edes koukata kaveria kunnolla. Ainakin saa helposti lipun lauantain peliin, kun ruuhkaa tuskin on.

Näin runkosarjaa ajatellen kyllä aika kovasti vituttaa tuo kotipelien munattomuus. Ei tuonne hallille jaksa mennä katsomaan, kun jengi ei saa mitään aikaiseksi. Sinne voi naarata minkäta hansa jengin, vaikka 10 pelin tappioputki niskassa, niin jotenkin SaiPa häviää.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On maailma muuttunut, ennen olisin suurinpiirtein juossut alasti ulkona SaiPalippua liehuttaen jos oltaisiin menty sääleihin. Nyt fiilis on paska, joukkue on paska ja kevätaurinko vituttaa. Ja torinkin oli varattu.
 

sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Kyllähän taas melkoista paskaa.............................. kyllähän tämä sulaminen vituttaa........ mutta nollapeli sentään ....................
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, treenijumi
Yhtään tämän enempää ei tällä kaudella ole ansaittu. Sääleistä jatkoonmeneminen olisi jo iso plussa, mutta Rocky on vieny Pexiä 100-0 tällä kaudella. Ei lupaa hyvää.

Kaikki paitsi Sportin Valtonen on vienyt Pexiä 100-0 tällä kaudella.

Sanat ei juuri nyt riitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös