@Johnny B. Goode Mä olin kanssa nuorena kunnon hermokimppu. Kiihdyin nollasta sataan nopeammin kuin mikään urheiluauto. En mä siitä hankaluuksiin joutunut, kun olen aina vähän kaihtanut fyysistä mittelöä ihmisten kanssa, mutta jotain pikku damagea sain aina välillä aikaan. Jouduin puhutteluun duunipaikoissa ja muuta. Ja on siitä piirteestä edelleenkin vähän jäljellä, mutta lepyn sitten kyllä ME-vauhtia. Ja en mä varmaan mikään kaikkein kusipäisin tyyppi ole, kun iso lauma ihmisiä haluaa mun kanssa tehdä yhteistyötä ja luottaa mun tekemisiin. Kavereitakin on juuri niin paljon kuin tällainen kotihiiri kaipaa.
Ehkä suurimman kimpoilun tilalle on tullut sellainen harmaa kestovitutus, kun ei saa itseään niskasta kiinni ja tehtyä oikeita ratkaisuja asuinpaikkansa suhteen. Vähän huono itsetunto siihen vielä päälle ja sellainen, miten sen sanoisi, tyytyväisyys kuitenkin asiain vallitsevaan tilaan. On kiva puuhailla ja puuhastella kaikkea missä rima ei ole kamalan korkealla, mutta joista saa kuitenkin tyydytystä. Kuitenkin koko ajan miettii, että sekä itse kuin elämä ylipäätään voisi olla niin paljon enemmän. Sitten sortuu haaveiluun ja eräänlaiseen rinnakkaistodellisuuteen. "Sitten kun minä..." jne... Ja kun siitä ravistelee itsensä hereille, niin mennään välillä aika syvissä vesissä fiilispolitiikan kanssa.