Vitutusketju

  • 10 507 686
  • 56 109

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Töissä välillä vituttaa. Varmaan ihan normaalia, mutta tänään vituttaa vielä tavallista enemmän. Ja kuten arvata saattaa, syynä tähän ovat idiootit ihmiset.

Hieman tiivistettynä homma meneepi näin: pitäisi järjestää koulutusta vähän isommalle porukalle jotka ovat kuka missäkin päin maailmaa. Noh, sehän onnistuu, mutta kun yritin kysellä toisesta tiimistä mitä asioita he ovat painottaneet tässä koulutuksessa, oli vastauksena ensin jäätävä hiljaisuus ja sitten vähän vittuilua päälle kun kehtasin kysyä uudestaan.

Eipä mittään. Homma vaan on niin, että tässä nyt pitäisi jokaisella porukalla olla samat asiat hallussa jotta tästä tulisikin jotain. Veikkaanpa vaan, että kun tämän koulutuksen olen saanut hoidettua, tästä eräästä porukasta alkaa kuulua soraääniä kuinka heille on opetettu ainakin ihan eri asioita. Ja jos vastaan että "no sitähän mä kysyin" niin luultavasti kuittailu vain jatkuu ja he eivät ole asiaan mitenkään osallisia.

Tätä vitun säätämistä tämä aina on noitten vitun ulkomaalaisten kanssa. Varmasti joo jotain kulttuurisidonnaisia juttuja, mutta yritäpä jollain kulttuurilla selittää sitä että ei voi vastata kysymyksiin ja sen takia hommat on levällään.

No joo. Oma perse on kutakuinkin suojattu, koska voin todistaa mitä olen asian eteen itse tehnyt. Vituttaa vaan tuollaset kusipäät, mutta niin niitä varmaan itseäänkin vituttaa asua oman päänsä sisällä. Ja Intiassa, hähäh!
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vittu, että vituttaa ensi vuonna voimaan tuleva uusi työaikalaki, joka pistää meillä koko vanhan hyvän työvuorotaulukon uusiksi. Meillä homma on mennyt käytännössä kolme töitä, neljä vapaata - periaatteella, mutta uusi typerä laki syö tosta nyt yhden vapaapäivän. Tähän saakka on pärjätty oikeinkin hyvin seitsemän tunnin lepoajalla, mutta nyt poikkeuksia lukuunottamatta lepoajan pitääkin olla 11 tuntia. Olen aina ollut pidempien työpäivien kannalla. Kun kerran duuniin lähdetään, niin ollaan siellä sitten yhtäjaksoisesti vähän pidempään ja vastavuoroisesti yhtäjaksoiset vapaatkin ovat olleet siten pidempiä. Joku vitun tutkimusprofessori Mikko Härmä, joka tuskin on koskaan jakso- tai vuorotyötä päivääkään tehnyt, voi tutkimuksineen suksia vittuun. On se jännä juttu, että tällaiset tutkimusprofessorit tietävät paremmin, mikä on vuorotyöläisille hyväksi. Suurin osa vuorotyötä tekevistä on todennäköisesti ihan tietoisesti hakeutunut noihin hommiin, eikä meillä ainakaan ole pakko tehdä vuoroa, jos ei halua tai ei muuten sovi elämäntilanteeseen. Työssäviihtyvyyttä tällä uudistuksella ei todellakaan paranneta, päinvastoin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Töissä meikän vastuulla oleva järjestelmä viturallaan, koska järjestelmätoimittaja mokannut. Vituttaa selitellä näitä käyttäjille. Joutuu itse ottaa vastuun eikä voi syyttää muita, vaikka pitäisi. Vittu. Eikä ole eka kerta. Eikä viimeinen.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Jos se on sun vastuulla, niin mitä siinä vittua hoet, vastuu on kannettava, vaikka välillä epäreilulta tuntuukin. Elämä on.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos se on sun vastuulla, niin mitä siinä vittua hoet, vastuu on kannettava, vaikka välillä epäreilulta tuntuukin. Elämä on.
Niin. Sovitaanko vaikka, että hoin vittua, koska muut eivät ole tehneet hommiaan kunnolla, vaikka näin ovat minulle valehdelleet. Mielestäni silloin voi jo vähän kiroilla.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin. Sovitaanko vaikka, että hoin vittua, koska muut eivät ole tehneet hommiaan kunnolla, vaikka näin ovat minulle valehdelleet. Mielestäni silloin voi jo vähän kiroilla.

Voidaan toki sopia näin, niin voidaan jatkaa puhtaalta pöydältä. Itselläni on tosin sellainen tapa, että jos vituttaa jokin asia, niin kiroilun sijaan nipistän itseäni. Se saa kiroilua paremmin veren kiertämään ja siten selventää ajatuksia hedelmällisemmin.
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Ei jumalauta, vanhempien kadulle muutti reilu vuosi sitten n. 50v rouva. Hänen n. 20v poikansa oli nyt käymässä ja kauheessa kännissä. Vanhemmat tulivat kauppareissulta niin oli väkisin koittanut änkeä varastoon ja sisälle. Kun oli kielletty niin ruvennut nyrkit tanassa haastamaan riitaa. Tästähän isällä oli hermot menny ja kauluksesta taluttanut ovelta pois. Toinen naapuri paukkasi siinä kohdin paikalle ja olivat saaneet häädettyä äitinsä talolle. Oli perään vielä huudellut että kohta on kuulemma kaikki paikkakunnan rikolliset oven takana...
Kauhea pauke oli ruvennut sieltä äitinsä talolta kuulumaan, saa nähdä onko auto naarmuilla tms. järjetöntä yön aikana.
On se nyt jumalauta että viiden aikaan saa omakotialueella kotiin rauhassa mennä. Vituttaa mutsin ja koiran puolesta, koira kuulemma oli vähän säikähtänytkin...
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Lapsiturvalliset korkit ovat siitä jänniä että niitä ei saa yleensä auki muut kuin lapset. Äitini tuppasi antamaan ne avattavaksi minulle tai veljilleni.
Haha, tuttu juttu. Yritin aikoinaan gysse otsassa saada putkenavaajapullon korkkia auki vaan ei. Sitten poikani tuli siihen, oisko ollut neljän vanha. Annas isi mie näytän. Ja naps, kerralla aukeni.

Vitutusketju kun tämä on, niin pitäisi kai joku vitutus keksiä. Ensin meinasin, että tuo ihmisten veroista aiheutuva mottipäinen kohkaaminen, mutta ei se vituta. Naurattaa, säälittää, jopa hävettää että kaikkia kiinnostaa toisten tulot ja verot. Monta päivää jaksavat, ja ihan fiksuina pitämissäni medioissakin.

No, jos nyt joku vituttaa niin talven tulo. Ja rahanmeno. Mutta ainahan ne. Ei uusia vitutuksen kohteita.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tänään kyllä alkoi vituttamaan oikein huolella... Oltiin yhdessä buffet-ravintolassa, jossa istui kyllä sellanen perhe vieressä, että huhhuh. Siinä sairaalloisen lihava äiti, ja aikalailla saman kaliiberin isä olivat päättäneet selkeästi pahoinpidellä myös lapsensa isoiksi rasvamöykyiksi jo alle 10v ikäisenä. En nyt normaalisti kiinnitä edes niin huomioita, mutta nyt se heidän käyttäytyminen ja habitus vaan jotenkin jäi hetkeksi verkkokalvolle.

Vittu huostaan pitäis ottaa lapset tollasilta, kun ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka myös tuolla tavalla voi sairastuttaa heidät ihan omaa tyhmyyttään.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Jalankulkijat jotka ei mene suojatien yli kun pysähtyy ja antaa tietä. Jos tunnistat itsesi, haista VITTU!

Samalla reissulla palautin pari säkkiä tölkkejä. Joka toisen kohdalla työntää takaisin tunnistamattomana esineenä. Jos valmistat noita laitteita, haista VITTU!

Pakko oli tulla kaljalle, samalla reissulla siis yhä. Baarimikko voi haista pitkän VITUN ihan muuten vaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Olet siis autolla liikkeellä ja menit viinaan muutenkin menevänä kaljalle. Varmaan jää joo yhteen. Haista VITTU.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Olet siis autolla liikkeellä ja menit viinaan muutenkin menevänä kaljalle. Varmaan jää joo yhteen. Haista VITTU.
Aivan taatusti jää yhteen. Siitä voit olla varma.

Aiheeseen vielä lisäksi tää postin lakko. En ole seurannut keskustelua asiasta mutta kuka maksaa ylimääräiset kulut jos laskuja ei saa ajallaan? On tuokin yks vitun savotta.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan taatusti jää yhteen. Siitä voit olla varma.

Aiheeseen vielä lisäksi tää postin lakko. En ole seurannut keskustelua asiasta mutta kuka maksaa ylimääräiset kulut jos laskuja ei saa ajallaan? On tuokin yks vitun savotta.

Hyvä että jää, nauti rauhassa.

Sinä VITTU maksat itse ylimääräiset kulut jos niitä lakon takia tulee. Ja maksakin ne saatana sitten ajoissa!
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Jalankulkijat jotka ei mene suojatien yli kun pysähtyy ja antaa tietä. Jos tunnistat itsesi, haista VITTU!
Itse vastavuoroisesti voisin mainita autoilijat, jotka pysähtyvät väkisin odottamaan tienylitystä, vaikka olisit kävelemässä 20 metriä suojatiestä. Se on pari sekuntia, kun olet autolla ajanut suojatien yli, joten ei tarvitse siihen joka kerta pysähtyä odottamaan. Toki sitten kun itse on autoilijan roolissa niin onhan tuo mainitsemasi tilanne myöskin ärsyttävää.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tänään kyllä alkoi vituttamaan oikein huolella... Oltiin yhdessä buffet-ravintolassa, jossa istui kyllä sellanen perhe vieressä, että huhhuh. Siinä sairaalloisen lihava äiti, ja aikalailla saman kaliiberin isä olivat päättäneet selkeästi pahoinpidellä myös lapsensa isoiksi rasvamöykyiksi jo alle 10v ikäisenä. En nyt normaalisti kiinnitä edes niin huomioita, mutta nyt se heidän käyttäytyminen ja habitus vaan jotenkin jäi hetkeksi verkkokalvolle.

Vittu huostaan pitäis ottaa lapset tollasilta, kun ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka myös tuolla tavalla voi sairastuttaa heidät ihan omaa tyhmyyttään.
Tää ihmetyttää ja vituttaa kyllä monesti. Itsellä on sellainen tausta, että omat vanhempani ovat ja olivat ylipainoisia, joten itsekin olin lapsuudessa ylipainoinen erityisesti sen jälkeen kun lopetin urheiluharrastuksen n. 15-vuotiaana. Kun olin jotain 17 tai 18, niin heräsin olevani tajuton läski ja laihdutin itseni normaalipainoiseksi. Siinä on tullut pysyttyä aika hyvin.

En symppaa yhtään näitä vanhempia, jotka omaa tyhmyyttään kasvattavat lapsistaan läskejä. Vaikka kuinka kohkataan kehopositiivisuudesta, niin ylipaino tekee varmasti hallaa henkiselle hyvinvoinnille puhumattakaan fyysisestä hyvinvoinnista. Jonkinlainen interventio tuollaiseen toimintaan pitäisi saada. En ole asiantuntija enkä osaa sanoa mikä on oikea tapa ja instanssi tähän, mutta jotain pitäisi tehdä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Jalankulkijat jotka ei mene suojatien yli kun pysähtyy ja antaa tietä. Jos tunnistat itsesi, haista VITTU!

Samalla reissulla palautin pari säkkiä tölkkejä. Joka toisen kohdalla työntää takaisin tunnistamattomana esineenä. Jos valmistat noita laitteita, haista VITTU!

Pakko oli tulla kaljalle, samalla reissulla siis yhä. Baarimikko voi haista pitkän VITUN ihan muuten vaan.
Mikähän mahtaa olla vittujen pituuksien vaihteluväli ? Mikän pisin vittu minkä olet tavannut ? Entä lyhin?

Mikähän vittu kun ei vituta yhtään ei sitten pätkääkään....kohta alkaa vituttamaan ellei jopa ahdistamaan kun ei yhtään vituta mikään
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Auton tankkaaminen.

Bensaluukku on suunniteltu jollekin kääpiölle ja kun selkä on valmiiksi kipeä, niin joutuu ulkona kylmässä seisomaan epämiellyttävässä vinoasennossa, että saa sen 70 litraa tankkiin.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lauantaina kosin lapseni äitiä, pitkäaikaista avovaimoani. Sain tietysti pakit, kuten asiaan kuuluu. Kultajousen paskapulju ei suostu antamaan rahoja takaisin sormuksesta, vaan kirjoitti jonkun vitun lahjakortin kyseisellä summalla. Mitäs vitun paskaa mää sieltä haluan monella sataa euroa? Vittu että vituttaa nyt just kaikki. Pieni seitinohut maanantaihumala ihan paikallaan.

Niijoo ja nälkä ois kans, mutta jääkaapissa ei oo muutako jämiä siitä vitun juhla-ateriasta, jonka tuota kosintaa varten järjestin. Ei sattuneesta syystä oikein maistu.

Ensiksi tsemppiä sinne vaikeassa tilanteessa. Meillä taas homma menee vähän toisinpäin, eli avovaimon mukaan naimisiin pitäisi päästä mitä pikimmin, vaikka taloudellisesti ei tällä hetkellä ole mahdollista järjestää mitään isompia kekkereitä, joita hän tietysti toivoisi. Itselle riittäisi ihan vaan suhteen virallistaminen lyhyen kaavan mukaan. On tämä vaan vaikeaa välillä, totta kai haluaisin tarjota toiselle sen mitä hän tahtoo, mutta vasta sitten kun rahatilanne antaa siihen kunnolla mahdollisuuden.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Auton tankkaaminen.

Bensaluukku on suunniteltu jollekin kääpiölle ja kun selkä on valmiiksi kipeä, niin joutuu ulkona kylmässä seisomaan epämiellyttävässä vinoasennossa, että saa sen 70 litraa tankkiin.
Itsehän laitan pistoolin sisään, lukitsen pistoolin kahvan ja annan hänen tankata itsestään. Sillä välin voi vaikka käppäillä tai mennä autoon istumaan.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Onko se mopon tankki tuommoinen pikkuinen 70 L tankki? Ei se varmaan noin pieni ole edes mopossa, mutta lienee skootterin varatankki, arvelen.

Oma tankkausrutiinini on sellainen, että laitan pistoolin sisään ja sen jälkeen autossani ns. laitan pistoolini sisään. Kyllä siinä ehtii, rakastajattareni kun on parikymppinen, niin on nopeasti valmis.
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Oma tankkausrutiinini on sellainen, että laitan pistoolin sisään ja sen jälkeen autossani ns. laitan pistoolini sisään. Kyllä siinä ehtii, rakastajattareni kun on parikymppinen, niin on nopeasti valmis.
Eikö tästä voi tulla samanlaista ongelmaa kuin shortsien vaihdosta? Joku vetäisee hernettä nenään siis..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös