Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 297
  • 56 276
4

444

Katsoin Rocketmanin aikaan (joka on muuten edelleen oma vuoden paras elokuva) että Elton Johnin viimeinen kiertue kattaa euroopassakin monta maata, muttei suomea. No, tänään kuulin keikan myös tulevan suomeen, ja eihän niitä lippuja ole jäljellä. Harvemmin kiroilen kirjoittaessa tai normaalissa elämässäkään, mutta vittu että vituttaa.
Itsehän missasin tuon ennakko-ostopäivän (Events Clubin jäsenille), ja suureksi yllätykseksi kaikki järkihintaiset hyvät paikat olivat menneet. Jännä. No sitten ajattelin maanantaina, että ostanpa Ticketmasterista Edenred-virikekortilla lipun. No en vittu ostanut, kun eivät nuo retardit osaa koodata sivujaan niin, että yksittäisen lipun saisi ostettua tuollaisella verovapaalla luontaisedulla. Saatanan tunarit.
Tiistaina sitten marssin Stockmannille ja jonotin asiakaspalveluun puoli ikuisuutta, koska siihen lipputiskille sitä samaista korttia voi käyttää. No kas kummaa kun juuri fyysisiltä pisteiltä ei sitten löydykään mitään järkeviä paikkoja, vaan piippuhyllyltä suunnilleen lavan takaa. Ja ei, en aio maksaa 120€ paikasta, jolta ei välttämättä näe edes lavaa ja kuuluvuuskin on samaa luokkaa kuin c-kasetilla. Enkä aio maksaa 300€ omasta pussistani vain siksi, että nuo helvetin runkkarit eivät halua tuoda tuota kymmenen vuotta markkinoilla ollutta korttia maksutapojen piiriin.

Tänään huomasin, että Oslossa järjestettäville keikoille saisi ihan järkevään rahaan piletit ihan inhimillisille paikoille. Lisäksi kyseessä on syyskuussa parhaimmillaan hyvin kaunis kaupunki, joten täytyy harkita nopeasti, mitä tuon kanssa tekee. Lennothan siihen pitää majoituksen lisäksi ynnätä, ja sitten se hinta taas pompsahti.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta entä sitten, kun muutama suomenkielinen tervehtii mielestään varmaan kivasti sinut nähdessään ”No hejdå!”. Ei niille vaan voi vastata, vaikka mieli tekisi, että heippa vaan ja kääntyä kannoillaan.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mutta entä sitten, kun muutama suomenkielinen tervehtii mielestään varmaan kivasti sinut nähdessään ”No hejdå!”. Ei niille vaan voi vastata, vaikka mieli tekisi, että heippa vaan ja kääntyä kannoillaan.
Mikäs tuosa nyt niin vtuttaa?
 
HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mulle on monta kertaa sanottu englannin "bye bye":n sijasta "hello!". Nää kielihommat on vaikeita välillä, mutta pääasia kuitenkin on että tulee ymmärretyksi ja ehkä jopa ymmärtää toistakin. Ammattikielet sitten erikseen, mutta kyllähän se nyt pistää kielimiestä hiukan vituttamaan jos kieltä väärin käytetään.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mulle on monta kertaa sanottu englannin "bye bye":n sijasta "hello!".
Isävainaa otti mutsista erottuaan minut, silloin 14-vuotiaan, mukaansa tulkiksi parin viikon ryyppyreissulle Rhodokselle. Siellä sitten dokailtiin iloisesti kimpassa, mutta hyvä että otti, koska eihän se olisi saanut itselleen ruokaa edes tilattua. Silloin mulle valkeni, miten huonoissa kantimissa tohmajärveläisten kansakoulujen englanninopetus on 50-luvulla ollut. Ravintoloissa faija osasi sanoa viski, vodka ja bier. Kun se meni jonnekin, ei sanonut mitään, mutta lähtiessään sanoi aina helou.

Vitutuksista, että nyt varmaan pitää ostaa se hattu, lusikka ja kilo paskaa.

Ja ensi kesänä alkulohkoon tulee Espanja, Englanti ja joku entinen Jugoslavian osa. Nolla pinnaa, maaliero 0-14 ja kotio.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paikallinen kiekkoseura vähän harmittaa allekirjoittanutta. Eikä edes vähän, vaan aivan helvetisti.

Jotenkin sitä voisi kuvitella, että vuosien, vuosien ja vuosien vaikeiden hetkien kokemuksella sitä osaisi ottaa nämä asiat jotenkin neutraalisemmin sekä inhimillisemmin, mutta kun vittu ei. Varmaan on osasyy taustalla myös se paine menestymisestä, kun Lukon kannattajana ei sitä mestaruuden tuomaa huumaa ole kokenut, mikä tulevaisuudessa rikkoisi jäät tästä ikuisesta vitun Via Dolorosasta ja pystyisi katsomaan jääkiekkoakin ilman samanlaisia tunnemyrskyjä mitä pahimassa teini-iässä olevalla tytöllä on puolukkapäivien aikana.

Tää on mun Lukko!
 
Vahva tunne

Mä voin helpottaa sun oloas. Ala kannattaa Ässiä, saat nauttia mestaruuksista säännöllisesti ;).
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jos se mestaruus on ainoa mikä merkitsee, kannattaa odottaa kevääseen ja katsoa kenestä tulee mestari. Kannattaa sitten sitä kesän ajan.

Mulla ei mestareita ole ihan lähiseudulta. Ei edes liigaseuroja. No, JoKP käväisi liigassa vuoden. Lapsuuden koti”kaupungin” Hurtat on vetänyt lähinnä kakkosta ja kolmosta. Että ei Lieksan torilla ole tarvinnut juhlia. Raumalaisilla on sentään joku mestaruus, joskus. Täältä päin ei päästä edes liigaan (pieni alkukirjain tarkoituksella). Että repikää siitä kun nyyhkytätte.
 
Eihän sitä tartte lähiseudulta, mäkään koskaan ees asunut Porissa. Vaan voittajien kelkassa jo vuodesta 1978! Joskus kyllä vitutti. Rankasti. Paljon. Ahisti. Nykyään vituttaa, kun on niin vanha. Kusikin pätkissä, Kummelityyliin MC Prostata -jengiä.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Vituttaa kun maanantaina on minulla paksusuolen tähystys. Sain aikoinaan laajan ohjepaketin siitä miten pitäisi käyttäytyä ja elää ennen tähystystä. Sain esimerkiksi ohjeet ruokavaliosta jota tulisi noudattaa viikko-paria päivää ennen tähystystä.

Vituttaa se että enhän minä ole juurikaan noita ohjeita noudattanut, ei kai ole oikein ollut motivaatiota. Ja nyt pelkään että tuo tähystys epäonnistuu tämän takia ja joudun siitä turhaan maksamaan tietyn summan. Ja nolottaa sekin kun olen varta vasten pyytänyt vapaapäiväksi maanantain töistäni ja jos se epäonnistuu niin kiva siinä sitten selitellä...
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Töistä on turha stressata, jos tarvitset uuden vapaapäivän niin pyydät. Eikä sinne tarvi sanoa että homma meni vituiksi omasta syystä, sanot että pitää jostain syystä tehdä uudelleen.

Jos homma tuohon kaatuu niin seuraavan kerran noudatat ruokavaliota ja ohjeita mitä annetaan.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vituttaa kun maanantaina on minulla paksusuolen tähystys. Sain aikoinaan laajan ohjepaketin siitä miten pitäisi käyttäytyä ja elää ennen tähystystä. Sain esimerkiksi ohjeet ruokavaliosta jota tulisi noudattaa viikko-paria päivää ennen tähystystä.

Vituttaa se että enhän minä ole juurikaan noita ohjeita noudattanut, ei kai ole oikein ollut motivaatiota. Ja nyt pelkään että tuo tähystys epäonnistuu tämän takia ja joudun siitä turhaan maksamaan tietyn summan. Ja nolottaa sekin kun olen varta vasten pyytänyt vapaapäiväksi maanantain töistäni ja jos se epäonnistuu niin kiva siinä sitten selitellä...
Tämä on kyllä paha, jopa pahempi kuin peliongelmasi. Joudut selittämään sairaalaan, miksi et ole noudattanut ohjeita ja tämän päälle joudut pyytämään uudelleen vapaata töistä ja myös selittämään sinne. Olet kyllä keittänyt itsellesi aikamoisen sopan, eikä tuosta ole helppoa ulospääsyä. Neuvoni sinulle on, että et tee samaa virhetä enää ikinä. Voimia rakas nimimerkki.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Eikö kerrottu että voi vituttaa jos ei noudata? Vai mikä tässä oli mitä en ymmärtänyt.

Juu, tähän nyt ei toisaalta voi sanoa kuin että tyhmyydestä rokotetaan. Pahintahan tässä nyt varmaan on se turha maksu, muutenhan tuon tähystyksen voi varmaan pistää uusiksi tarvittaessa. Mutta enköhän minä tästä selviä. Ja ensi kerralla sitten tarvittaessa noudattaa ohjeita paremmin.
 
A Siente

Jäsen
Vituttaa kun maanantaina on minulla paksusuolen tähystys. Sain aikoinaan laajan ohjepaketin siitä miten pitäisi käyttäytyä ja elää ennen tähystystä. Sain esimerkiksi ohjeet ruokavaliosta jota tulisi noudattaa viikko-paria päivää ennen tähystystä.

Vituttaa se että enhän minä ole juurikaan noita ohjeita noudattanut, ei kai ole oikein ollut motivaatiota. Ja nyt pelkään että tuo tähystys epäonnistuu tämän takia ja joudun siitä turhaan maksamaan tietyn summan. Ja nolottaa sekin kun olen varta vasten pyytänyt vapaapäiväksi maanantain töistäni ja jos se epäonnistuu niin kiva siinä sitten selitellä...

Töihin ei omaan terveyteen liittyvistä jutuista tarvitse kertoa yhtään mitään. Eli se stressi kannattaa unohtaa alkuunsa. Mutta jos on tarvetta tuollaiselle operaatiolle, niin ohjeita kannattaa noudattaa, ihan oman itsesi vuoksi.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mun mielestä kannattaa piirtää työpaikan infotaululle mahdollisimman tarkka piirros omasta paksusuolesta ja sille tehtävästä operaatiosta. Oheen voi tehdä pari graafista kuvaajaa ilmentämään miksi ja miten homma meni päin persettä. Galluppi seuraavaa aikaa varten olisi myös hyvä.
Nykyaikanahan siitä kannattaa tehdä juutupe-video.

80-luvulla koulussa kysyttiin, mikä sinusta tulee isona. Pasi sanoi että rekkakuski.
90-luvulla Janita sanoi että stylisti.
00-luvulla Mico sanoi että julkkis.
Tällä vuosikymmenellä Aapeli, Martta, Eino ja Aulikki sanovat yhteen ääneen: TUPETTAJA!

Hieno maailma saadaan siihen mennessä, kun mie makaan vanhainkodissa. Kukaan ei enää hoida sairaita, opeta, viljele maata, sammuta tulipaloja, kuljeta mitään, availe putkia, rakenna, korjaa tai konsultoi. Kaikki vaan istuu nenä kiinni näytössä ja tupettaa. Ihmiskunta tappoi itse itsensä ennen planeettansa tuhoa, kiitos ja gudbai. Viimeinen sammuttaa valot.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Mitähän aktuaalista vittua? Jätin torstaina auton taloyhtiön parkkipaikalle. Tänään Raksilaan lähtiessä oli ilmestynyt sakkolappu tuulilasiin. Ilmeisesti perjantain aikana (en ajanut tuolloin) autopaikat olivat muuttuneet kiekollisiksi.

Pyyhin äsken perseeni tuolla sakkolapulla. Kiitokset papereista, vaikka vitutusketjussa ollaankin.
 
Ensiksi tsemppiä sinne vaikeassa tilanteessa. Meillä taas homma menee vähän toisinpäin, eli avovaimon mukaan naimisiin pitäisi päästä mitä pikimmin, vaikka taloudellisesti ei tällä hetkellä ole mahdollista järjestää mitään isompia kekkereitä, joita hän tietysti toivoisi. Itselle riittäisi ihan vaan suhteen virallistaminen lyhyen kaavan mukaan. On tämä vaan vaikeaa välillä, totta kai haluaisin tarjota toiselle sen mitä hän tahtoo, mutta vasta sitten kun rahatilanne antaa siihen kunnolla mahdollisuuden.
Itsellä ei muuten varsinaisesti ollut mitään tarvetta päästä edes naimisiin, vaan se oli enemmänkin kädenojennus tuonne muijan puolelle, joka tästä on silloin tällöin puhunut ja vihjaillut. Sillä tuo kieltävä vastaus tuli todellakin yllätyksenä.

Viime yönä sovittiin, että muutan pois kunhan löydän kämpän. Tianne varsin hyvä, sillä molemmat ovat helpottuneita ja tällä hetkellä välit ovat paremmat kuin aikoihin. Äsken juteltiin lusikoiden jaosta ja sekin meni yllättävän kivuttomasti naureskellen. Kertakaikkiaan outo tilanne tällä hetkellä, mutta ehdottoman tyytyväinen olen, että tämä nyt kuitenkin kääntyi näin päin.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Vituttaa tietää että mun Levykauppa äxältä tilaamat musat tuskin saapunevat vielä huomennakaan Kampin myymälään vain koska Postin on pakko pitää juuri nyt nälkävuoden pituista lakkoa. Takaisin töihin sieltä vätykset ja sassiin!
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vituttaa tietää että mun Levykauppa äxältä tilaamat musat tuskin saapunevat vielä huomennakaan Kampin myymälään vain koska Postin on pakko pitää juuri nyt nälkävuoden pituista lakkoa. Takaisin töihin sieltä vätykset ja sassiin!
Tää menee toisaalta myös Levykaupan piikkiin. Suomessa on lukemattomia muitakin toimijoita kun Posti, jotka toimittavat tavaraa. Monet yrittäjät ovatkin jo vaihtaneet kuljetusyritystä pakettien sun muiden toimitukseen. Kirjeposti sitten asia erikseen.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kirjeposti sitten asia erikseen.
Meillä tulee suurin osa kirjeistä jo ESA-jakelun kautta. Sähkölaskut, puhelinyhtiön kirjeet, sote-kirjeet, kaupungilta tulleet kirjeet, Visa-laskut yms... Oikeastaan tuntuu että ainoat postin kantamat kirjeet on yksityiskirjeitä. Eikä se vituta että kirjeet tulee jo aamulla lehden mukana...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös