Vitutusketju

  • 10 548 210
  • 56 138

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Susien, Karhujen ja Ahmojen (ja miksei myös Merikotkien) hinnaksi pitäisi reilusti laittaa kunnon summan, vaikkapa alkaen 100.000€. Onhan salakaadoille jo kauan ollut määritellyt hinnat, mutta ei niillä mitään vaikutusta ole, eikä juuri sanktioillakaan. Sitten tuo "hyväveli" tai hiljainen hyväksyntä alueella mahdollistaa toiminnan. Vtu, Suomessa on maata ja metsää niin paljon ettei nykyinen petomäärä ole mikään ongelma. Paljonko koiria suden tappavat vuodessa? Paljonko metsästyskoiria tai koiria yleensä kuolee huonoon hoitoon, autojen alle jne... Mittasuhteet. Palveluskoirien kanssa olen ollut koko ikäni tekemisissä, mutta ymmärrän realiteetit. Paskoja juttuja sattuu. Ei se silti ole mikään syy metsästää petokanta (luvallisesti tai luvattomasti) niin pieneksi että kannalla ei ole riittävän laajaa geneettistä perimää turvaamaan lajin kehitys ja lopulta kanta katoaa. Näin on käynyt historiassa lukemattomia kertoja.

Montako ihmistä sudet ovat tappaneet, entä ahmat, entä karhut??
Koiria ja kissoja kyllä, mutta ne EIVÄT ole ihmisiä. Joillekin jopa "perheen jäseniä" mutta silti eläimiä.

Karhu esimerkiksi omaa yhden parhaimmistä hajuaisteista ja huomaa ihmisen yleensä paljon ennen kuin ihminen karhun ja karhu välttelee kyllä ihmistä lähes aina. Poikkeuksena ehkä pentujen kanssa oleva karhu.

Maailmassa on myös lukemattomia esimerkkejä siitä kun ihminen alkaa "säännöstelemään" jonkin lajin kantoja, tai tutustuttamaan vierasperäisiä eläimiä toiselle alueelle. Kaikissa tapauksissa biodiversiteetti kärsii merkittävästi.
Esimerkkinä vaikkapa Australia. Tai positiivisenä esimerkkinä Yellowstonen luonnonpuisto josta sudet metsästettiin aikanaan sukupuuttoon ja alueen hirvi ja peurakannat räjähtivät kasvuun. Tämän seuraksena myös pieneläinkannat vähenivat/kasvoivat, lajista riippuen ja saivat muitakin ongelmia aikaan, kuten pienkasvuston väheneminen korkealla rinteillä joka taas lisäsi vahvasti eroosiota.
 
Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Kyllähän se voi ehkä vähän vituttaa, kun yt-neuvotteluiden myötä saattaa lähteä kolmasosa firman työntekijöistä pihalle. Tarkoittaa myös sitä, että minä siinä mukana. No, pikku huili tekee ihan hyvää ja ansiosidonnaisella tulee kanssa toimeen...
 
Jos ei lainat kaadu päälle ja tosiaan pärjää hetken ansiosidonnaisella, kannattaa tosiaan ottaa ilo irti elämästä. Harrastaa, urheilla, lukea, nukkua pitkään, tavata useammin kavereita jne. Tehdä kaikkea mahdollista mikä ei maksa paljoa, mutta on ollut vähäisen vapaa-ajan vuoksi kortilla.
Ja tietysti etsiä uutta, parempaa duunia.
 
Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
Montako ihmistä sudet ovat tappaneet, entä ahmat, entä karhut??
Koiria ja kissoja kyllä, mutta ne EIVÄT ole ihmisiä. Joillekin jopa "perheen jäseniä" mutta silti eläimiä.

Sudet ovat tosiaan tappaneet vähän helvetisti jengiä. Se ettei Suomessa kukaan ole joutunut suden suuhun 150:een vuoteen ei missään tapauksessa tarkoita sitä, etteikö näin voisi käydä vaikkapa huomenna.

Se että hukat alkavat popsia koiria pihoista tarkoittaa selkeästi sitä notta kanta on liian suuri normieväälle ja lähtevät ihmisasutuksen tuntumaan helpon aterian toivossa. Koirasta on vähän helvetin lyhyt matka koulumatkaa taittavaan lapsoseen hukan näkövinkkelistä.

Suden ja ihmisen suhde voi hyvin niin pitkään kun niitä metsästetään --> oppivat pitämään välimatkaa.

Henkilökohtaisesti olen pitänyt huolta siitä, ettei mun takapihalla ko elukoita esiinny.

Linkistä Wikipedian katsaukseen asiasta

M
 
Se ettei meteori ole osunut päähän ei tarkoita sitä ettei se voisi osua. Kyllä 150 vuoden aikaväli on melko riittävä kertomaan ettei susi ole oikea uhka ihmiselle. Maailma oli melko erilainen muutama sata vuotta sitten.

Se että susi ottaa koiran pihalta, ei tarkoita välttämättä sitä että kanta on liian iso vaan sitä että saalis on helppo yksinäiselle sudelle joka ei saalista lauman kanssa.
 
Se ettei meteori ole osunut päähän ei tarkoita sitä ettei se voisi osua. Kyllä 150 vuoden aikaväli on melko riittävä kertomaan ettei susi ole oikea uhka ihmiselle. Maailma oli melko erilainen muutama sata vuotta sitten.
Osittain tähän toki voi vaikuttaa se että susikanta pidettiin pitkään terveellä tasolla, jolloin pelkkä suden jäljen näkeminen oli tapaus.

Kun tutkijoiden ja esim. poromiesten käsitykset petokantojen koosta tuntuvat eroavan toisistaan, ei se mielestäni tarkoita automaattisesti sitä että poromiehet olisivat väärässä, kuten tälläkin palstalla usein ajatellaan.
 
scholl

Jäsen
Ilta-Sanomat: Belgian uhrien joukossa ei suomalaisia.

No eihän sitten mitään tapahtunutkaan. Kun ei kuollut suomalaisia kuten Thaimaassa jossakin vaiheessa niin ei mitään hätää. Vituttaa suomalaislehdet, kun ainoa asia, mikä niitä kiinnostaa on se, kuoliko suomalaisia. Mitä hiton väliä sillä on, minkämaalaisia kuolleet olivat?
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City

Miten niin tuo mainitsemasi asia on ainoa, mikä suomalaislehtiä kiinnostaa? Itse ainakin luin jotain Iltapulua ruokatunnilla ja siinä taisi olla kaksi aukeamaa juttua tästä murhenäytelmästä enkä edes huomannut maintsemaasi informaatiota.

Toisaalta luulisi suomalaislehtien yhtenä tehtävänä olevan informaation välittäminen nimenomaan suomalaisille, koska ne lehdet ilmestyvät täällä ja ne on kirjoitettu suomeksi. Monilla suomalaisilla saattaa olla ystäviä tai sukulaisia käymässä tai asumassa Belgiassa, jolloin voi olla hyvä tietää, että suomalaisille ei ole käynyt kuinkaan. Eihän tuollaisen informaation jakaminen tarkoita, että muuten tragediasta ei välitetä lainkaan.

Kaikenlaisia vitututuksen aiheita.
 
Suosikkijoukkue
Chisu! (Kesätyttö 2012 -skabassa PMMP:n Mira)
Itse ainakin luin jotain Iltapulua ruokatunnilla ja siinä taisi olla kaksi aukeamaa juttua tästä murhenäytelmästä enkä edes huomannut maintsemaasi informaatiota.
Oliko painetussa lehdessä mainintaa tekijän nimestä, vai olivatko ajatuspoliisit olleet paikalla jo ennen lehden menoa painoon? Sähköisistä uutisista nimi siivottiin nimittäin hyvin nopeasti ja kaikessa hiljaisuudessa sen jälkeen kun se oli ilmeisen vahingossa julkaistu. 1984.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Oliko painetussa lehdessä mainintaa tekijän nimestä, vai olivatko ajatuspoliisit olleet paikalla jo ennen lehden menoa painoon? Sähköisistä uutisista nimi siivottiin nimittäin hyvin nopeasti ja kaikessa hiljaisuudessa sen jälkeen kun se oli ilmeisen vahingossa julkaistu. 1984.

Kyllä se mainittiin painetussa lehdessä (muistaakseni Ilta-Sanomat) moneen kertaan.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Osittain tähän toki voi vaikuttaa se että susikanta pidettiin pitkään terveellä tasolla, jolloin pelkkä suden jäljen näkeminen oli tapaus.

Kun tutkijoiden ja esim. poromiesten käsitykset petokantojen koosta tuntuvat eroavan toisistaan, ei se mielestäni tarkoita automaattisesti sitä että poromiehet olisivat väärässä, kuten tälläkin palstalla usein ajatellaan.

Minulla on ystäviä pohjoisessa (Lapissa) ja tilanne siellä on käytännössä se, että susi tapetaan tavattaessa ja yhteisö on hiljaa tekijästä vaikka se tiedetään aivan varmasti. Susi-ongelmaa liioitellaan mielestäni aivan kohtuuttoman paljon.

Mutta vaikka kannatan suurpetojen kuulumista osana Suomen luontoa olen kuitenkin sitä mieltä, että jokin tasapaino on oltava olemassa,mutta nyt se tasapaino on heilahtanut liiaksi - etenkin susien kohdalla. Riistanhoitopiirien ja metsästyspiirien ja luontoliiton tms. ilmoittamien lukujen välillä on liian suuri ero, satoja yksilöitä, joten kaivattaisi todellinen puolueeton laskenta, jotta nähtäisi susikannan todellinen vahvuus. Onko ne reilut 150 yksilöä (mikä taitaa olla pienin lukema, joka on esitetty) vai yli 300 yksilöä?

Minusta sudet, ahmat, karhut ja ilvekset kuuluvat osana Suomen luontoa, ja on hienoa, että täällä on niin monimuotoinen luonto. Vaikka asun lähellä kaupunkia ja sen keskustaa, joka talvi tässä naapurustossa liikkuu ilves ja itsekin olen sellaisen nähnyt. Mielelläni maksan vaikkapa vähän enemmän veroja, jotta poromiehille voidaan maksaa korvauksia suurpetojen oletetuista tapoista kuin että tapetaan suurpedon likimain sukupuuttoon maastamme.

vlad.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mielelläni maksan vaikkapa vähän enemmän veroja, jotta poromiehille voidaan maksaa korvauksia suurpetojen oletetuista tapoista kuin että tapetaan suurpedon likimain sukupuuttoon maastamme.

vlad.

Vähän ajattelematon heitto tuo lainaukseni mielestäni. Paljonko, tai montako prosenttia olet valmis maksamaan lisää veroja, jotta nuo korvaukset voidaan maksaa?

Minäkin voin kassaan kantaa vaikkapa kympin vuodessa hävikkiä kärsiville poromiehille, mutta verokantaa en heidän ammatinvalintakysymykseensä liittyvän asian takia olisi valmis nostamaan. Ihan vaikka vaan siksi, ettei tarvitsisi sitten muissa ketjuissa itkeä verovarojen väärin kohdentamisesta. Kenellekkään.
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Vituttaa kun kuviin aina leimataan johonkin kohtaan sivuston nimi, missä sitä käytetään. Parhaimmassa tapauksessa niitä logoja ja tekstejä on monia, kuten huuto.net&naurunappula jne alakulmissa.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Vähän ajattelematon heitto tuo lainaukseni mielestäni. Paljonko, tai montako prosenttia olet valmis maksamaan lisää veroja, jotta nuo korvaukset voidaan maksaa?

Olet varmasti oikeassa, heittoni on ehkäpä hiukan ajattelematon mutta kokonaisuudessaan olisin valmis maksamaan pari jopa kolme prosenttia enemmän veroja, jotta maamme ongelmakenttiä saataisi kohennettua perempaan kuntoon, ja tästä siivusta sitten osansa saisivat myös poroisännät. Nyt veroprosenttini on työtuloilta 20 %/vuosi, joten olen valmis maksamaan sellaiset 22-23 %/vuosi, jotta terveydenhuolto ja muu sos.huolto, maatalous (metsätalous tms.), liikenne, maanpuolustus (siitä huolimatta, että vähät välitän tämän maan puolustamisesta) tms. saisivat hiukan ennemmän tuloja käyttöönsä. Vastaavasti toivon, että kirkko menettäisi oikeuden yhteisöverotukseen, joten näinollen saisin hiukan vastapainoa uhraukselleni, jos (kuvitellusti) yritykset laskisivat tuotteidensa hintoja, kun ei enää tarvitse maksaa yhteisöveroa kirkolle. Mutta kaikkiaan, olen valmis verojenkorotukseen jos sitä tarvitaan.

vlad.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Vituttaa kun kuviin aina leimataan johonkin kohtaan sivuston nimi, missä sitä käytetään. Parhaimmassa tapauksessa niitä logoja ja tekstejä on monia, kuten huuto.net&naurunappula jne alakulmissa.
Jäi epäselväksi se, että vituttaako sua se, ettet voi käyttää noita leimattuja kuvia omiin tarkoituksiisi, vai ne leimat yleensäkin?
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Minusta sudet, ahmat, karhut ja ilvekset kuuluvat osana Suomen luontoa, ja on hienoa, että täällä on niin monimuotoinen luonto. Vaikka asun lähellä kaupunkia ja sen keskustaa, joka talvi tässä naapurustossa liikkuu ilves ja itsekin olen sellaisen nähnyt. Mielelläni maksan vaikkapa vähän enemmän veroja, jotta poromiehille voidaan maksaa korvauksia suurpetojen oletetuista tapoista kuin että tapetaan suurpedon likimain sukupuuttoon maastamme.

vlad.
Olen samaa mieltä siitä, että suurpedot kuuluvat luontoomme ja on sikamaista, että poromiehet tappavat niitä omin luvin. En maksaisi poromiehille pennin jeesusta yhtään mistään, saavat jo ihan tarpeeksi tukia valtiolta. Lapissa on monessa paliskunnassa ongelmana se, että poroja on jo liikaa ja niillä on ylilaiduntamisen vuoksi pula ruoasta. Tokkia ei ahneuksissa haluta pitää elinvoimaisen kokoisena vaan pääluku on liian suuri. Hävikistä eli nälkään kuolleista sitten syytetään petoja. Poromiehethän saavat kai nykyään korvauksen menetyksistään ilman, että heidän tarvitsee esittää edes raatoa. Lisäksi eteläisillä poroalueilla on kahnausta siitä, että poromiehet eivät pidä tokkiaan kurissa vaan ne käyvät einehtimässä maanviljeiljöiden mailla ja tuhoavat metsänomistajien taimikoita.

Kommentti porotaloudesta.

Lapin voisi oikeastaan irroittaa omaksi valtiokseen ja rajata piikkilangalla. Sen jälkeen voisivat mellastaa jäljelle jäävillä pennosillaan, miten parhaaksi kykenevät. Pedot varmaan katoaisivat pian, mutta jälkeen poroporukka voisi ajaa vaikka toistensa yli moottorikelkoillaan.
 
Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei mikään iso asia, mutta jaksoi vituttaa myöhään eilen. Olin junassa pitkän ja osin raskaan päivän jäljiltä ja joku pyöreähkö nainen natisevan äänensä kera istui takanani. Heti matkan alussa alkoi tasainen narina ja kälätys puhelimeen. Jo keskustelun alusta huomasi, että sisältö oli täysin ajantappotavaraa siitä mitä siskon mies osti kolme viikkoa sitten tuparilahjaksi. Podit korville ja omaan rentouttavaan musamaailmaan. Silti kuulen biisien vähänkään rauhallisemmissa kohdissa musiikin yli sitä samaa helvetin narinaa. Tietenkin ratkaisuna olisi ollut pistää vähän vauhdikkaampaa musaa ja äänet täysille. Puhe jatkui ja jatkui, varmaan lähemmäs 50 minuuttia. Kun luulin sen viimeinkin loppuneen, niin ei kun uutta soittoa ja ainakin aiheet olivat keskustelun alussa ihan samaa luokkaa. Kahden tunnin matkasta meni varmaan 1h45m tuon keskustelun osittaiseen pakkokuunteluun. Tietenkin olisi voinut lähteä vaihtamaan paikkaa jne, mutta varsinkin matkan alussa vaikutti juna aika täydeltä.

Miksei se akku voi loppua juuri silloin kun sitä kaipaisi? Tuntematta naista pätkääkään tuli sellainen olo, että ei varmaan osaa olla hetkeäkään yksin omien ajatustensa sun muiden kanssa, vaan pakko olla koko ajan joku jonka kanssa puhua tai vastaavaa. Aika ennen kännyköitä ei missään nimessä aina ollut huonompaa.

Yleensä nuo eivät jaksa sinänsä häiritä, koska aika usein ihmiset tuntuvat julkisissa puhuvan vain välttämättömyyksistä. Tosin muistan kerran joskus puoli vuotta sitten, kun tulin aivan keskellä yötä reittiliikenteen auton kanssa, jossa oli pelkästään nukkuvia ihmisiä, lukuunottamatta niitä sopivasti käytävän toisella puolella istunutta kahta parikymppistä naista, joilla jostain syystä riitti uskomaton määrä energiaa käydä kaikki tuttaviensa parisuhdeasiat läpi kahden tunnin ajan. Kuiskauksesta ei myöskään ollut hajuakaan. Musasta ei myöskään ollut juuri vastusta tuolle kaksikolle.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
ranskikset (kansa, ei ruoka)
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Peuran vasa päätti pompata autoni eteen pimeällä ja liukkaalla sivutiellä. Onneksi kuski säilyi ehjähänä, mutta auton etupuskuri painui keskeltä kasaan ja toinen etuvalo meni täysin paskaksi. No, onneksi ei käynyt pahemmin vaikka tietenkin nyt vituttaa.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Ei pitäisi edes olla kiinnostunut tällaisesta, mutta vituttaa Disneyn Autot-elokuvien suosio lasten keskuudessa. Nytkin joulun alla kaupat on täynnä erilaista krääsää niihin liittyen. Tollainen autopaska on varmaan lapsille tosi opettavaista.
 
Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tulipa sitten työhaastattelussa annettua (ainakin) yksi huono vastaus, ei sillä hetkellä asiaa tajunnut mutta kun asiasta haastattelun lopussa mainittiin niin itsekin tajusi että selkeä mokahan siinä tuli tehtyä. No ei homma varmasti pelkästään siihen kaadu mutta jos tiukaksi menee niin saattaa jopa ratkaista. Ei sitä näköjään vaan osaa, vittu minä vihaan työhaastatteluja mutta pakko olis töitä saada.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Kaveri se ei osaa pitää lihaskunnostaan huolta, kuten en minä omasta kunnostani. Tänään piti olla tuossa reilun tunnin päästä sulkapallovuoro, jolla olisi näitä viikon "nesteitä" saanut kulutella elimistöstä, kun pizzaa ja muuta peruselintarviketta on kulunut usean kuukauden edestä. Eiköhän tuo tumpelo nuku niskansa jumiin jottei pää enää käänny. Enkä onneksi tuosta asiasta maininnut eilen, kun saunottiin. No ei kait tässä sitten muuta kuin pari tuntia vätystelyä ja venkulointia, sitten voisikin nostaa kannat kattoon? No ei, kun huomenna pitäisi olla jotain vitun joulukuusia varastelemassa jo aamusesta.

Hip hei. ttu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös