Vitutusketju

  • 10 567 412
  • 56 146

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Myös ne asiakkaat ottavat päähän ketkä tulevat viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa ja olettavat, että siellähän ne myyjät asuvat kaupassa eikä kenenkään tee edes mieli lähteä kotiin.

Tyylipuhdas väärinis vituaticus-yksilö. Tai ei nyt täysin, mutta jos myymälän aukioloaika on esim. kello 20 niin totta munassa sinne voi mennä hyvällä omallatunnolla vielä vaikkapa 19.50. Fiksuahan tuo ei välttämättä ole ja varmasti saa vihaisia katseita henkilökunnalta, mutta nillittäkööt myyjät pomolle, ei asiakkaalle. Toki liikekin voisi laittaa aukioloajaksi edellä mainitussa tapauksessa esim. 19.45 ja varata viimeisen vartin mattimyöhäsille, jos oikein kovasti nämä kiristävät.

Ei siinä, tiedän toki tämän vitutuksen. Tosin silloin oli nihkeästi lukiosta päässyt ja kesätöissä huvipuistossa nälkäpalkalla. Jos siellä ne illan viimeiset narunvetäjät sai hoidettua hyvässä hengessä, niin kai nyt myös ns. "oikeissa töissäkin" luulisi homman luonnistuvan.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
En oikeastaan ymmärrä, miksi siihen myyjän ja toisen asiakkaan viereen pitäisi jäädä patsastelemaan, jos välistä voi kysäistä, että onkohan näitä kaapeleita/kenkiä/vuotaraaputtimia enää varastossa, vai oliko kaikki hyllyssä.

Tuosta on kenellekään hyötyä vain mikäli myyjä voi 100 % varmuudella heti vastata, että ei ole.

Ja minä ainakin olen kaupoissa asioidessani huomannut, että kaikkialla muualla paitsi ihan pienimmissä (vaate-)liikkeissä vastaus kysymykseen "onko tästä kokoa S jäljellä / onko näitä kenkiä kokoa 37 tai 38 / onko tätä kirjaa varastossa" on lähes poikkeuksetta, että "pieni hetki, tarkistan". Jolloin joka tapauksessa pitäisi odottaa, että edellinen asiakas on tullut palvelluksi. Ja vaikka myyjä osaisi suoralta kädeltä sanoa, että kyllä on, hän tuskin jättäisi edellistä asiakasta odottamaan, että käy varastossa etsimässä sinun tarvitsemasi tavaran.

Kohteliasta on odotella sopivan matkan päässä tai etsiä toinen aspa. Ei ravintoloissakaan huudella tarjoilijalle, joka juuri on ottamassa tilausta toisessa pöydässä, vaikka kuinka olisi kiire ja nälkä.
 

Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Golfissa vituttaa ku takana lähtevä ryhmä avaa n.7min ennen omaa aikaansa, ku lähtöväli on 10min. Sitten ne pelaa koko vitun illan jaloille, ku olisivat siltäkin vaivalta säästyneet, jos olisivat lähteneet omalla ajallaan. Varsinkin ku mekin odotettiin edellä pelaavia, joten ohi päästämisessä ei olis ollu mitään järkeä.

Melko pienillä vitutuksilla täälläkin.
 

lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
Tyylipuhdas väärinis vituaticus-yksilö. Tai ei nyt täysin, mutta jos myymälän aukioloaika on esim. kello 20 niin totta munassa sinne voi mennä hyvällä omallatunnolla vielä vaikkapa 19.50. Fiksuahan tuo ei välttämättä ole ja varmasti saa vihaisia katseita henkilökunnalta, mutta nillittäkööt myyjät pomolle, ei asiakkaalle.

Aikoinaan kun olin pienessä vähittäistavarakaupassa/huoltamolla töissä, liike meni kiinni klo 24, ja työaika loppui klo 24. Tästä keskusteltiin useaan otteeseen niin esimiehen, ketjun kuin myöhemmin kauppiaankin kansssa eikä myönnytyksiä tullut. Näin ollen olimme todella nihkeitä juuri näitä 23.58 sisään tulevia sankareita kohtaan (jotka muuten olivat lähes poikkeuksetta samoja naamoja jotka olivat kyllä tilanteesta tietoisia). Ihmetteleviä asiakkaita neuvoimme ottamaan yhteyttä ketjuun, joka halusi vain välttää yölisien maksamisen, aivan varmasti se päivittäinen 2x15 min pallkka jollain euron lisällä olisi tuon laivan upottanut. Myöhemmin tullut kauppias myös muutti avauksen aamukuuteen, jolloin kaikkien autottomien olisi pitänyt kävellä ensin kotiensa päässä x metriä ja sitten duuniin vielä pari kilsaa. Siihen loppui monien työnteko siinä lafkassa.

Mulla ainakin on ollut se periaate, että tuommoisissa huonosti maksavissa tuntipalkallisissa hommissa ei töitä tehdä ilmaiseksi sekuntiakaan.
 

J.Petke

Jäsen
Tyylipuhdas väärinis vituaticus-yksilö. Tai ei nyt täysin, mutta jos myymälän aukioloaika on esim. kello 20 niin totta munassa sinne voi mennä hyvällä omallatunnolla vielä vaikkapa 19.50. Fiksuahan tuo ei välttämättä ole ja varmasti saa vihaisia katseita henkilökunnalta, mutta nillittäkööt myyjät pomolle, ei asiakkaalle. Toki liikekin voisi laittaa aukioloajaksi edellä mainitussa tapauksessa esim. 19.45 ja varata viimeisen vartin mattimyöhäsille, jos oikein kovasti nämä kiristävät.

Ei siinä, tiedän toki tämän vitutuksen. Tosin silloin oli nihkeästi lukiosta päässyt ja kesätöissä huvipuistossa nälkäpalkalla. Jos siellä ne illan viimeiset narunvetäjät sai hoidettua hyvässä hengessä, niin kai nyt myös ns. "oikeissa töissäkin" luulisi homman luonnistuvan.

Tokihan se asiakas saadaan hoidettu hyvässä hengessä. Kyllä itseä voi vituttaa mutta ei sitä asiakkaille tietenkään näytetä. Itse olen pitänyt yleensä säännön, että jos tiedän, että en kerkeä kaupasta pois ennen kuin se menee kiinni niin menen sinne joku toinen päivä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kaupat ovat erikseen, mutta katsastuskonttoriin ei yleensä oteta sisään puoltakaan tuntia ennen sulkemista. Omat työajat ovat sellaiset, että tämä aiheuttaa aina pientä vitutusta ja erikoisjärjestelyjä.
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Tokihan se asiakas saadaan hoidettu hyvässä hengessä. Kyllä itseä voi vituttaa mutta ei sitä asiakkaille tietenkään näytetä. Itse olen pitänyt yleensä säännön, että jos tiedän, että en kerkeä kaupasta pois ennen kuin se menee kiinni niin menen sinne joku toinen päivä.

Eikä siinäkään mitään, jos tulee kauppaan 20.58, mutta. Yhdeksältä pitäisi olla jo pihalla. Venäläiset noukkii tavaraa vielä 15yli 9, onko se oikein?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tuosta on kenellekään hyötyä vain mikäli myyjä voi 100 % varmuudella heti vastata, että ei ole.
Niin, onkos tuossa sitten jotain väärää? En odota, että minun takiani jätettäisiin edeltävä asiakas palvelematta, enkä edes aina kysy välistä mitään. Joskus kuitenkin saattaa olla itselläkin sen verran kiire, että se viisi minuuttia, minkä tuolla kysymyksellä säästää, on aivan paikallaan. Sitten odotetaan, jos myyjä lupaa tarkastaa tai toinen myyjä ehtii paikalle. Tai sitten saatan kysäistä jonkun tuotteen sijaintia ohimennen, jos en sitä itse ole löytänyt. Aika useinhan myyjillä on pelisilmää kysyä, mitä asiakas etsii, vaikka edellinen asiakas olisikin kesken, ja ohjata eteenpäin tai toiselle myyjälle. Käytöstavathan tässäkin jutussa on se pointti.

Niin, ja jos tiedän, mitä haen, niin aivan varmasti tungen liikkeeseen vielä viittä vaille. En toki enää mene talon pohjapiirrosten kanssa Puukeskukseen klo 19.55, mutta esim. leffan voisin vielä nykäistä Makuunista aivan varmasti. Jos nyt joku nillittää minuutista, niin vaihtakoon alaa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
En oikeastaan ymmärrä, miksi siihen myyjän ja toisen asiakkaan viereen pitäisi jäädä patsastelemaan, jos välistä voi kysäistä, että onkohan näitä kaapeleita/kenkiä/vuotaraaputtimia enää varastossa, vai oliko kaikki hyllyssä. Kai se sitten ahdistaa roimasti. Eri asia tietenkin, jos tyyppi jatkaa juttuaan pidemmälle.
En pidä yhtään siitä, jos joku tulee sekoilemaan, kun itse ole jossain putiikissa palveltavana. En myöskään mene väliin huutelemaan, jos näen myyjällä olevan toisen asiakkaan tilanne kesken. Epäkohteliasta ja moukkamaista käytöstä; kenenkään aika ei ole niin kallista, etteikö voisi odottaa vuoroaan.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Vituttaa se, että oli työpäivän jälkeen tarkoitus katsella Stanley Cupin 3.finaali nauhalta ja sen vuoksi en ole lukenut tänään muuta kuin Futisforumia. No tietenkin joku oli matsin voittajan Ruotsi-Suomi -ketjuun spoilannut. Omaa tyhmyyttä tietenkin kun pitää nettiä ylipäätään auki, mutta enpä olisi uskonut tuolta spoilausta näkeväni.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En pidä yhtään siitä, jos joku tulee sekoilemaan, kun itse ole jossain putiikissa palveltavana. En myöskään mene väliin huutelemaan, jos näen myyjällä olevan toisen asiakkaan tilanne kesken. Epäkohteliasta ja moukkamaista käytöstä; kenenkään aika ei ole niin kallista, etteikö voisi odottaa vuoroaan.
Heh, ei tässä mistään sekoilusta ole kyse. Asiallinen kysymys tyyliin "Missäs päin ne teidän tarjouspanssarinyrkkinne olivatkaan" ei varmasti stressaa liikaa myyjää sen enempää kuin palveltavaa asiakastakaan. Ei siitä tarvitse tehdä sen kummempaa numeroa tai keskeyttää kenenkään puhetta. Ei ne myyjät kokoaikaa paasaa palveltavalle. Itse myyjänä ollessani hoisin palveltavan lisäksi tällaisia kyselijöitä ja haahuilijoita usein pois alta, se on ihan kaikkien etu. Se ei katkaise itse palvelutilannetta yhtään tippaa.

Oikeasti, jos teitä kiusaa ulkopuolisen parin sekunnin kysymys asiakaspalvelijallenne esimerkiksi sillä välin kun sovitatte kenkää jalkaanne, niin ehkä kannattaa funtsia omaa asennettaan hiukan.
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Pistihän oikeasti vituttamaan ku tulee töistä kotiin, alkaa lukemaan uutisia ja huomaa, että Rob Zombie ei esiinnykään Sonispheressä. Rob Zombie olisi ainakin sivuunkirjoittaneelle ollut ko. tapahtuman pääesiintyjä...

Pitänee siis lauleskella Ismo Alangon tahtiin "vittu kun vituttaa"
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Golfissa vituttaa ku takana lähtevä ryhmä avaa n.7min ennen omaa aikaansa, ku lähtöväli on 10min. Sitten ne pelaa koko vitun illan jaloille, ku olisivat siltäkin vaivalta säästyneet, jos olisivat lähteneet omalla ajallaan. Varsinkin ku mekin odotettiin edellä pelaavia, joten ohi päästämisessä ei olis ollu mitään järkeä.

Melko pienillä vitutuksilla täälläkin.

Minua vituttaa ettei minulla ole vara harrastaa golfia. Ehkä vielä joku päivä. Vitutuksia on monenlaisia ;)
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Minua vituttaa istua koneella ja tehdä duunia ,kun ulkona on todennäköisesti kesän ainoa hellepäivä.Inttikaverit kyllä pystyy istumaan oluella terassilla.
 

Jeihki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Panevat ja nostavat 150kg penkistä samalla.

Ja nuo on nimenomaan sama asia. Panevat siis penkillä 150 kiloista läskiä, jolta kukaan muu ei saa ku inttikaveri.

Koska kuitenkin 150kg on vain puolet siitä, mitä inttikaveri normaalisti nostaa penkistä, piirtää hän samalla oikealla kädellä tulevan omakotitalonsa piirustuksia. Ja niin vitun isoa omakotitaloa ei ole kenelläkään, paitsi just tällä inttikaverilla. Itse en osaa edes piirtää, saatika kannatella tuollaista läskiä. Se vituttaa. Inttikaverin lisäksi tietenkin.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Voisihan tämän tännekin mainita. Nukuin ohi eilisen tekniikan alan pääsykokeeni. VITTUU!! Onneksi en lukenut yhtään, niin mitään ei periaatteessa mennyt hukkaan ja koulunkin olisin aloittanut vasta ensi vuonna intin takia, mutta silti. VITTUU!!
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Vituttaa tää koko inttikaveripaska.
Vaikka HIFK ei ole täällä suoltamassa juttujaan niin muut jatkavat hänelle nauramistaan. Säälittävää.
 

Jeihki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
VITTU! Veikkaan, että ruotsalaiset on suomalaisten potkupalloilijoiden inttikavereita. On ne niin vitun paljon parempia. Voi helvetti. Suomi vuoden kuus miljoonaa MM kisoihin.
 

Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Minua vituttaa ettei minulla ole vara harrastaa golfia. Ehkä vielä joku päivä. Vitutuksia on monenlaisia ;)

Lopeta tupakointi. 365*4.50€ > 600€ (mulla golfin vuosikulut). Vituttaa ihmiset jotka valittaa kustannuksista, vaikka kyse on priorisoinnista. Niin köyhää työtöntä ei ole, millä ei oo vara vetää perjantaisin Karhu-koomia (en viittaa TykkiJutilaan, Jutilaan ehkä).
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Heitä pöntön pohjalle paperia ennen kakkimista, niin johan loppuu molskahtelut :).

Tämä voisi olla myös Tyhmien kysymysten ketjussa, koska itseäni kyseinen asia ei voi fyysisten rajoitteiden takia vituttaa koskaan, mutta tuntemaani kaveria tämä voi vituttaa ja rajusti. Siksi se on purettava tänne ja heti. BOL tuskin on oikea henkilö tähän vitutukseen vastaamaan, mutta ehkä joku, jota on senteillä suotu...

Miten istumakakkaa henkilö, jonka mela on suunnattoman pitkä? Itse ainakin pissin kakkiessani 100 % varmuudella, joten pakkohan se on sinne pöntön suuntaan änkeä. Miten tuommoinen 30 cm:n mela? Sehän osuu sinne kakkaveteen ja ihan varmasti vituttaa! Vai pissitäänkö ensin seisaaltaan ja sitten istutaan pöntölle halko jalkovälissä reunalla lepuuttaen? Sehän on hankalaa ja varmasti vituttaa. Onko iso kulli vitutuksen aihe?

Minua vituttaa kun en tiedä miten ison kullin kanssa paskahuussissa touhutaan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten istumakakkaa henkilö, jonka mela on suunnattoman pitkä? Itse ainakin pissin kakkiessani 100 % varmuudella, joten pakkohan se on sinne pöntön suuntaan änkeä. Miten tuommoinen 30 cm:n mela? Sehän osuu sinne kakkaveteen ja ihan varmasti vituttaa! Vai pissitäänkö ensin seisaaltaan ja sitten istutaan pöntölle halko jalkovälissä reunalla lepuuttaen? Sehän on hankalaa ja varmasti vituttaa. Onko iso kulli vitutuksen aihe?

Kerran unohdin sujauttaa kullin pöntön puolelle ja kuset lorahti kintuissa olleille housuille. Se vitutti.

Todettakoon kuitenkin rehellisyyden nimissä, että tämä ei johtunut kullin suuruudesta vaan ujo katkarapunen oli saatu houkuteltua juuri ja juuri plusmerkkiseksi, mutta pisun se päätti ampua tahdonvastaisesti vaakasuorassa tuuheasta piilopaikastaan.

Eli en tiedä, mutta tiedostan tilanteen. Se on toistuvasti mielessäni. Harmittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös