Vituttaa sisään tullut vajakkiampiainen, joka yritti ensin sisään housun lahkeesta, sitten sieraimesta, silmästä ja vielä korvastakin. Lentää kiukuspäissään kuin joku kärpänen ympäriinsä, ettei edes lasiin saa kaapattua. Suoraan vieressä oleva avoin ulko-ovi ei urpolle kelpaa, vaan kova on hinku tehdä tutkimusretkeä sisätiloissa. Raivostuttava kaveri.
Jos sulla on hiuslakkaa, niin suihkuta ampparia sillä.
Duunikaveri väittää, että tuo toimii. Saat testata. Kerro sitten meillekin =)
Ihan perus liekinheitin on huomattavasti hiuslakkaa tehokkaampi. Pikkaisen vaan verhoja syrjään ensin ja eikun taistoon petoa vastaan.Jos sulla on hiuslakkaa, niin suihkuta ampparia sillä.
Bayern Münchenin johtoportaan idioottimainen itkeminen Arjen Robbenin reisivammasta ottaa pannuun.
"Haluamme hyvitystä ja olemme erittäin vihaisia. Taas kerran seuran pitää maksaa, kun pelaaja on loukkaantunut maajoukkueessa." Näin parkuu Bayernin puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge. Onhan se tosiaan anteeksiantamatonta, että Robbenin halutaan pelaavan ja että hän itse haluaa pelata mitättömässä MM-turnauksessa aina finaalia myöten. Jälleen oiva osoitus siitä, että saksalaiset ovat kusipäitä.
Vitutuksen aihe syntyy haastattelun lopussa olevasta Kimmo Janaksen kommentista: "Ei minulla ole mitään seksuaalivähemmistöjä ja naispappeja vastaan, mutta kristinuskon konseptiin ne eivät sovi. Ja jos samaa sukupuolta olevien avioliittoa ruvetaan hyssyttelemään, ei mene kauhean monta vuotta, kun samoilla argumenteilla aletaan perustella pedofiilejä. Että jos kummatkin tykkää siitä, niin eihän siitä saa olla vihainen."
Voi vittujen vittu mikä kusipää.

Pakko totea tähän samat vitutuksen aiheet kun ylläkirjottaneella. Jotenkin ennen kultaisen liigan kisoja kateltaessa oli ihan helvetisti enemmän fiilistä. Uskomaton vaikutus selostajillakin tunnelman luomisessa..