Vitutusketju

  • 10 567 737
  • 56 146

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Muija on pidemmän aikaa vinkunut isomman telkkarin, mutta etenkin uuden tv-tason perään. No sain tuossa hommattua telkkarin sitten jokin aika sitten, eipä paljoa kiitosta siitä saatu. Ei sanallakaan.

No, nyt sitten hommattiin se saatanan tv-taso. Sovittiin suurinpiirtein millainen hommataan. No liikkeessä löysin sen hieman paremman, aavistuksen paremmankin. Puhelimessa käytiin vielä liikkeessä läpi millainen mööpeli on kyseessä. No, illalla sitten ei kiitosta kuulu, vaan pitää kuulemma ostaa leveämpi! Jumalauta!

Kaiken kruununa se oli mennyt ostamaan Jacki(?)makupaloja, monia makuja. Myös suklaata, mitä olen vihannut suorastaan koko ikäni. No eilen illalla söin sitten jonkun toisen maun ja sinne jäi enää pari suklaanmakuista. No herran tähden mikä murjotus ja viha siitä syntyikään. Valitusta siitä, kuinka minun olisi pitänyt tietää, että Jacki-makupaloissa suklaa ei olekaan hyvää ja hän osti juuri minulle ne suklaat.

Mitä vittua? Toinen tietää tasan nuukaan, että en syö ikinä suklaata, mitä toinen kippaa naamaansa melko reilusti, ja alkaa siitä sitten valittamaan ja oikein loukkaantuu, hah. Tarjolla oli kuitenkin hänen toiveestaan ostettua Hedelmäpommi-jugurttia, mutta valitettavasti se ei enää sitten ollutkaan hyvää.

Naurettavaa tuo on, mutta kun väsyneenä olet ja toinen vihjaiseekin jostakin tv-tason leveydestä, hitusen tekee mieli räjähtää! Lisäksi vituttaa, kun Espanjan kusipäät eivät peluuttaneet lainkaan Fabregasta, mitä vittua!!
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
No, nyt sitten hommattiin se saatanan tv-taso. Sovittiin suurinpiirtein millainen hommataan. No liikkeessä löysin sen hieman paremman, aavistuksen paremmankin. Puhelimessa käytiin vielä liikkeessä läpi millainen mööpeli on kyseessä. No, illalla sitten ei kiitosta kuulu, vaan pitää kuulemma ostaa leveämpi! Jumalauta!

Lisäksi vituttaa, kun Espanjan kusipäät eivät peluuttaneet lainkaan Fabregasta, mitä vittua!!

Ikinä, ei ikinä saa tehdä tuollaisia ostoksia puhelimen välityksellä saadulla hyväksynnällä. Olen päättänyt etten yhtään huonekalua osta niin ettei sitä toinen osapuoli ole nähnyt ihan fyysisesti. Aina kostautuu oma-aloitteisuus näissä hommissa.

Ja Cesciä minäkin olisin mieluusti nähnyt eilen pelaamassa. Mutta ilmeisesti peli meni niin hyvin muuten, ettei tarvittu.

Nyt vituttaa kun ensi viikolla joutuu töitten takia käymään Helsingissä, ei millään jaksaisi ennen lomaa lähteä sinne ajelemaan.
 
.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Vituttaa, etten voi lieventää pieniä vitutuksiani vitutusketjussa ilman että joku on ilmoittamassa "väärin vittuunnuttu". Hei se on mulle ihan sama mitä mieltä te olette hälytysjärjestelmien käyttötarkoituksista, mutta mua etelässä asuvana eilen vitutti kuunnella sossia jostain Pieksämäen karhusta. Pieni oli asia, en taida uskaltaa enää kirjoittaa tähän ketjuun ellei ole jalka katki tai jotain mikä saa oikeasti vituttaa.

Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että tuosta hätäviestistä ei ollut kenellekään mitään hyötyä. Päinvastoin. Pieksämäellä oli jengi lähtenyt seuraamaan karhun karkotusta saatuaan tiedon ja poliisi joutui karhun lisäksi hätistelemään myös ihmisiä pois paikalta.
 
Fyysiset mitat mööpelissä kun ovat n.parin sentin sisällä siitä mitä yhdessä ensin katsottiin. Mutta ostetaan saatana lisää vaan, vittu mistä rahat? Mistä tilat? Kohta joudutaan kuitenkin vielä muuttamaan varmaan pienempäänkin asuntoon, saatana kun ei ole minkäännäköistä realismia ja kaikki raha mitä tulee, pitää käyttää heti! Olisi ihan mukava elää vaikka pari kuukautta niin, että tilillä on rahaa vielä kun seuraavan kerran tulee lisää.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vituttaa, etten voi lieventää pieniä vitutuksiani vitutusketjussa ilman että joku on ilmoittamassa "väärin vittuunnuttu". Hei se on mulle ihan sama mitä mieltä te olette hälytysjärjestelmien käyttötarkoituksista, mutta mua etelässä asuvana eilen vitutti kuunnella sossia jostain Pieksämäen karhusta. Pieni oli asia, en taida uskaltaa enää kirjoittaa tähän ketjuun ellei ole jalka katki tai jotain mikä saa oikeasti vituttaa.

Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että tuosta hätäviestistä ei ollut kenellekään mitään hyötyä. Päinvastoin. Pieksämäellä oli jengi lähtenyt seuraamaan karhun karkotusta saatuaan tiedon ja poliisi joutui karhun lisäksi hätistelemään myös ihmisiä pois paikalta.

Minun puolestani saat vittuuntua mistä haluat, mutta ihmettelen edelleen ihmisiä, jotka vittuuntuvat näin pienistä asioista. Ja hätäviesti kertoo tilanteen, jokainen ihminen tekee oman ratkaisunsa.
 
paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Aiheuttihan tuo hämmästystä, mutta jotenkin minusta tuntuu että alueellisen hätätiedoitteen ja valtakunnallisen kansainvälisen kuvan lähettäminen samaan aikaan ei ole niitä helpoimpia hommia...
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onhan se hälytyssysteemi todella fiksu keksintö, mutta sen voisi kehitellä jotenkin vähän enemmän paikalliseksi. Minua ei ainakaan kiinnostanut Tampereella, kun jossain Pieksämäellä liikkuu karhu.
Olisit mennyt Ratinaan/Tammelaan katsomaan futista sen sijaan, että töllötit telkusta jotain vuvuzela-kisoja. Jos kerta vain paikallisasiat kiinnostavat.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että tuosta hätäviestistä ei ollut kenellekään mitään hyötyä. Päinvastoin. Pieksämäellä oli jengi lähtenyt seuraamaan karhun karkotusta saatuaan tiedon ja poliisi joutui karhun lisäksi hätistelemään myös ihmisiä pois paikalta.
Kumpi sitten on parempi? Ei tiedoteta ja jonkun Mikamarkopetteristä tuli kaikkiruokaisen kaikkiruokaa? Vai se, että Mikamarkopetterien isät lähtevät töllistelemään, kun ei järki päätä pakota?

Muistakaa nyt edelleen, että joku ulkopaikkakuntalainen on ihan oikeasti saattanut varottaa savolaista serkkuaan tuon tiedotuksen perusteella.

Muuten olen sitä mieltä, että karhut saavat vapaasti mussuttaa kaikki savolaiset tältä planeetalta.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muija on pidemmän aikaa vinkunut isomman telkkarin, mutta etenkin uuden tv-tason perään. No sain tuossa hommattua telkkarin sitten jokin aika sitten, eipä paljoa kiitosta siitä saatu. Ei sanallakaan.

No, nyt sitten hommattiin se saatanan tv-taso. Sovittiin suurinpiirtein millainen hommataan. No liikkeessä löysin sen hieman paremman, aavistuksen paremmankin. Puhelimessa käytiin vielä liikkeessä läpi millainen mööpeli on kyseessä. No, illalla sitten ei kiitosta kuulu, vaan pitää kuulemma ostaa leveämpi! Jumalauta!

Siinä ei sinänsä ole mitään erikoista, että nainen saattaa innostua enemmän esim. tv-tasosta kuin itse tv:stä. Itse en tosin kuulu tähän joukkoon, mutten taida muutenkaan olla tyypillinen nainen. Meillä tilanne meni aikoinaan niin, että heitin miehelle, josko pitäisikin hankkia olkkariin uusi kirjahylly, mihin saisi upotettua tv:n. Tuolloin meillä oli vielä ihan perinteinen tellu, mutta kummasti miehellä alkoi plasman kuva kiillellä välittömästi silmissä. Ei siinä mitään, mentiin Ikeaan katsomaan hyllyjä ja aika pian kävi selväksi, että perinteinen tv on liian syvä tuohon malliin, jonka molemmat ehdottomasti halusivat. Päätimme kuitenkin mennä vielä kotiin ja hieman miettiä asiaa. "Hieman" tarkoitti miehelle sitä, että saavuttuamme kotiin klo 18, klo 18.15 hän oli tilannut kaverinsa kautta meille uuden tv:n. Kirjahyllyä ei siis vielä oltu edes ostettu. Ei se tosin yllätyksenä tullut. Pyysin herraa hakemaan osat Ikeasta ja kasata hyllyn. Sitä ennen tosin tuotiin tv suuressa pahvilaatikossa, mutta en antanut avata sitä ennen kuin kirjahylly oli kasattu ja paikoillaan. Yhtäkkiä löytyi suuri into kasata kirjahyllyä ja lopulta kaikki olivat tyytyväisiä ja uusi tv sopi siihen kuin nakutettu.

En minäkään mitään kiitosta mistään saanut. En tosin odottanutkaan. Mutta ymmärrän harmituksesi. Ihmiset ovat nykyään erittäin huonoja osoittamaan minkäänlaista kiitollisuutta. Jos teet jotakin kilttiä, sitä ruvetaan hyvin nopeasti pitämään itsestäänselvyytenä ja jos et jossain vaiheessa teekään niin, ihmiset voivat jopa loukkaantua. Meillä esim. duunissa on tapana, että jokainen vuoro hoitaa omat roskansa. Mä olen usein jäänyt oman vuoron jälkeen viemään omat ja muut vuorolaisteni roskat, ettei seuraavan vuoron tarvitse aloittaa päiväänsä paskan keskellä. Mitäänhän en enää odota, mutta olisi se kiva joskus kuulla, että "onpa kiva tulla BOL:in jäljiltä töihin, kun ei tarvitse viedä muiden roskia". Tai olisi kivaa, jos joku samassa vuorossa ollut sanoisikin joku kerta, että "lähdepä sinä kerrankin ajoissa kotiin, niin minä vien tällä kertaa kaikkien roskat, ettei sun tarvitse joka kerta sitä tehdä". Mutta mitä vielä! Jos minä en niitä roskia vie, ei niitä vie kukaan muukaan. Saati, että joku muu veisi jonkun toisen roskia. Ehei.

Kyllä mäkin voisin periaatteessa kai vain jättää kaikki omatkin roskani ja vaan lähteä, kun duunivuoro on ohi. Mutta kun mun mielestäni on väärin, että joku muu joutuu korjaamaan mun jälkeni, niin en sitten viitsi olla niin pikkumainen. Jotenkin sitä uskoo, että hyvä ruokkii hyvää. Tavalla tai toisella. Minusta kysymys on ennen kaikkea toisten ihmisten kunnioittamisesta ja heidän työnsäkin arvostamisesta. Ajallisestihan kyseessä ei ole mikään iso panostus, kyse on enemmänkin asenteesta. Moni jää usein vielä toviksi hengailemaan duuniin, mutta lisäkseni ei taida olla kuin pari muuta, jotka siinä hengailun ohessa tekevät jotain, joka on "kesken". Eikä me läheskään olla aina sellaisessa vuorossa, että kohdataan. Kaikilla muilla tippuu hanskat tiskiin ihan viimeistään silloin, kun työvuorolistassa ilmoitetaan työaika päättyväksi. Suurin osa lopettaa varsinaisen työnteon jo vähintään vartin sitäkin ennen. Ollaan kyllä fyysisesti läsnä, mutta mitään ei juurikaan tapahdu.

Vituttaa siis se, että ihmiset ovat niin itsekkäitä, ettei ajatella omaa nokkaansa pidemmälle. Tai onko se sitten ajattelemattomuutta. Itse tosin olen sitä mieltä, että ajattelematon ihminen on hivenen tyhmä. Mikseivät ihmiset kiitä toisiaan useammin? Olisi kaikilla varmasti nykyistä edes himan kivempaa... Vituttaa siis tyhmät, itsekkäät ja "ajattelemattomat" ihmiset. Jälleen kerran.
 
Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Mua vituttaa aikuiset ihmiset, jotka saa riidan aikaseks jostain vitun karhusta ja hätäviestistä. Hukkuu ihmisten hyvät vitutukset joutavuuksien alle. Vittu.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Asunnon etsintä vituttaa, kun tuntuu olevan varsin hankalaa löytää sellainen, joka miellyttää molempien vaatimuksia sekä kunnon että alueen puolesta.

No toisaalta nyt kesällä taitaa olla heikommin kämppiä tarjolla, mutta silti vituttaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Koska karhu on viimeksi liikkunut about keskellä ihmisasutusta? ...

Itsellä on omakohtaisia kokemuksia vähän yli kymmenen vuoden takaa, kun Porin laitamilla pyöri city-karhu, joka mm. tyhjensi talojen roskiksia. Poikani oli muistaakseni vuoden ikäinen ja nukkui tuolloin vielä vaunuissa päiväuniaan ja ulkona tietysti. Tämä city-karhu nappasi naapurista (noin 50 metrin päästä pojan nukkuma paikasta) pässin ruuakseen.

PS. Onneksi olimme tuolloin mökillä, eikä vaaraa ollut... Mutta tuolloin hätäviesti olisi ollut kiva.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
PS. Onneksi olimme tuolloin mökillä, eikä vaaraa ollut... Mutta tuolloin hätäviesti olisi ollut kiva.
Miksi? Mihin olisit tarvinnut viestiä, jos tenavasi oli aivan toisaalla? Olisitko kenties yrittänyt pelastaa naapurin pässin?
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Vituttaa lievästi tämä uutinen ---> Linkki Iltalehden vitutusta aiheuttavaan uutiseen

Eli kyseessä on tapaus, jossa jotkin vastuulliset vanhemmat olivat jättäneet mukulansa valvomatta jonkun lammen rannalle. Siellä nämä räkänokat olivat pudotelleet kiviä muiden lapsien päälle. Eräs paikalla ollut vanhempi oli sitten ojentanut kiinnisaamaansa kersaa. Mitä tekevät vastuulliset vanhemmat? Tekevät ojentajasta rikosilmoituksen!
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Voi perskeles sentään, mitä porukkaa! Luulivat vanhemmat varmaan että se on Salkkarien ilkeä Aaro Vaalanne, joka tuli ojentamaan meidän "Anssi-Petteriä" ihan ilman syytä. Ja sitten tekemään rikosilmoitus pahoinpitelystä. Ei helvetti sentään...
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksi? Mihin olisit tarvinnut viestiä, jos tenavasi oli aivan toisaalla? Olisitko kenties yrittänyt pelastaa naapurin pässin?

Niin, meillä on kyllä naapureita, joissa on myös lapsiperheitä ja kylänraitillakin kulki ihmisiä. Itseasiassa hautausmaalla, jonka viereisessä metsässä karhu aterioi, kävi useita ihmisiä aterioinnin aikana eli ihmiset liikkuivat karhun ja tämän saaliin välittömässä läheisyydessä. Mutta turhaa tällaisesta on viestiä laittaa, voi jonkun potkupallo-ottelu tai leffa mennä pilalle.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Vai olisiko sittenkin järkevämpää laittaa viesti jokaisesta puhallutetusta rattijuoposta tai metsän laidalla nähdystä hirvestä tai kadulla näkyvästä narkkarista/spurgusta?

Onhan tuo villipetojen pelko ihan vitun säälittävää.

Toinen asia mikä myös vituttaa on se, että kaikki pitää Suomessa aina saatana ampua. Kaikissa vitun kehitysmaissakin villipetoja nukutetaan ja siirretään alueille, joissa niistä ei ole vaaraa. Mutta täällä vitun junttilassa, kaivetaan esille aina joku vitun juoppo metsästäjä ampumaan se suuri ja mahtava villipeto, joka ilman ampumista söisi kaikki pienet suomalaiset suuhunsa - mumsmums...

Vittu.
 
Oletko siis sitä mieltä, että lammasta popsiva karhu on ihan Nalle Puh, jos joku yllättää sen ruokailemasta?? Tämä oli nimittäin tässä tapauksessa täysin mahdollista.

Itse en pelkää villipetoja, koska ne pelkäävät pääsääntöisesti minua, mutta näissä city-karhu tapauksissa karhu pitää ampua, koska se on tottunut ihmisiin ja näin ollen vaarallinen.
 
Etkö tosiaan tajua, että tämä on ihan oikeasti häiriökäyttäytymistä karhun kohdalla? Se ei ole normaali karhu. Se karhu on ihan vitun sekaisin päästään. Se karhu on karhujen Ramchester.

Vituttaa, kun dc-netissä joku puupää on muokannut kaikki viestinsä jättäen jäljelle vain pari viivaa, ja näin pilannut monta ketjua.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oletko siis sitä mieltä, että lammasta popsiva karhu on ihan Nalle Puh, jos joku yllättää sen ruokailemasta?? Tämä oli nimittäin tässä tapauksessa täysin mahdollista.

Eiköhän sen joku juoppo metsästäjä sieltä olisi käynyt lahtaamassa ilman kansallisen hätätilan julistustakin.

Itse en pelkää villipetoja, koska ne pelkäävät pääsääntöisesti minua, mutta näissä city-karhu tapauksissa karhu pitää ampua, koska se on tottunut ihmisiin ja näin ollen vaarallinen.

City-karhu hakee citystä syötävää, koska sen omalla elintilalla ei sitä ole. Jos tämä city-karhu nukutettaisiin ja roudattaisiin vaikka Venäjän rajalle, niin ei se sieltä löntystele takaisin penkomaan roskiksia.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Niin, meillä on kyllä naapureita, joissa on myös lapsiperheitä ja kylänraitillakin kulki ihmisiä. Itseasiassa hautausmaalla, jonka viereisessä metsässä karhu aterioi, kävi useita ihmisiä aterioinnin aikana eli ihmiset liikkuivat karhun ja tämän saaliin välittömässä läheisyydessä. Mutta turhaa tällaisesta on viestiä laittaa, voi jonkun potkupallo-ottelu tai leffa mennä pilalle.
Miten nämä hautuumaalla kulkijat olisivat hyötyneet TV:ssä näytetystä hätäviestistä? Onko siellä kivien lomassa telkkareita, joista voi katsella uutisia tai vaikkapa jalkapalloa. Tiesin kyllä, että kirkko pyrkii lähentymään kansaa, mutta että näin pitkälle.

Eiköhän se tieto karhun toikkaroinnista tavoita alueella olevat ilman valtakunnallista hätäilmoitustakin. Tuollaisen elukan aiheuttama vaara-alue on pieni ja helposti eristettävissä, jos virkavalta saa keskittyä olennaiseen. Pieksämäen tapauksessakin ilmoitus vain keräsi turhia taivastelijoita paikalle häiritsemään virkavallan työtä.

Oma katselunautintoni ei moisista ilmoituksista häiriinny lainkaan, mutta on aivan turhaa lietsoa paniikkia hätäisimmille ja kerätä ulkopuolisia häiritsijöitä mokomilla ilmoituksilla. Paikalla jo valmiiksi olevia ilmoitus ei tavoita ja varmasti he sen karhun näkisivät, jos se kohdalle sattuu, on se sen verran iso elukka.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Oma katselunautintoni ei moisista ilmoituksista häiriinny lainkaan, mutta on aivan turhaa lietsoa paniikkia hätäisimmille ja kerätä ulkopuolisia häiritsijöitä mokomilla ilmoituksilla. Paikalla jo valmiiksi olevia ilmoitus ei tavoita ja varmasti he sen karhun näkisivät, jos se kohdalle sattuu, on se sen verran iso elukka.
Kyllä paikalle eksyneet varmaan kuitenkin haluaisivat pois samalta hehtaarilta karhun kanssa. Suurimmalla osalla suomalaisista on kännykkä. Eiköhän tällaisen ilmoituksen yksi tarkoitus ole myös ns. viidakkorumpu. Ainakin minä tykkäisin nähdä sen tekstarin puhelimessani mieluummin kuin sen karhun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös