Mua alkoi vituttamaan tämä vitutusketju -eli hyvin olette vittuuntuneet, kun se näemmä tarttuu. Yleisesti ottaen mua vituttaa ihmisissä sellainen marttyyripiirre silloin, kun asiat eivät suju. Mulla on nimittäin muutamia kavereita, joilla tuo piirre on suhteellisen voimakas. Vittu! Shit happens. Get over it. -Joo, ihan turha näille oman elämänsä sankareille mitään tällaista on sanoa, kun tietysti heidän subjektiiviset tuntemuksensa ovat niin voimakkaita... ettei tällainen suht rationaalinen ihminen vain pysty ymmärtämään tätä tuskan suuruutta. Vittu. -Ja sitten vielä kavereita pitäisi tukea. Sitähän kaveruus kai (ainakin joltain osaltaan) on, että kaveria siedetään, vioistaan huolimatta, ja kaveria tuetaan vastamäessä. Millä tällaisia oman egoonsa -mun tuskani on suurempi kuin sä ikinä ymmärrät- tuijottajia pystyy oikein tukemaan. Minä tietysti paukutan realiteetteja päin naamaa, mun mielestäni se on sitä mitä kaveri oikeasti tarvitsee. Paskaa siitä tulee niskaan välittömällä palautteella, mutta ajan kuluttua ovat usein myöntäneet, että järjen ääni se siellä oli.