Vitutusketju

  • 10 529 677
  • 56 126

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Vituttaa se, mihin oma avioliitto on ajautunut. Vaimo on pahalla päällä koko ajan, jos hsukuttavana en ole minä, saan kuunnella miten työpaikka (hänen), terveydenhoito, tyttären koulu, koirat, poliitikot, kelit tai yleisesti vaan elämä on paskaa. Käytännössä päivät muodostuvat 17 tuntia pitkistä valitusten sarjoista. Jos toki elämä hymyilee, eikä vaimo valita. Silloin huomutellaan. Ja silloin kun huomautellaan, ei mikään asia jää sanomatta. Ei vittu mikään.

Uudehkona asiana mukaan on tullut henkinen väkivalta. Puolisolla on tarve joka käänteessä painaa minua, näkemyksiäni tai osaamistani alaspäin ja mahdollisuuksien mukaan korostaa omaa erinomaisuuttaan. Tämä paska alkoi kun teimme hänen toiveestaan jotkun epäviralliset älykkyysosamäärätestit ja minä sain paremmat pisteet. Itse en ole asiaan ikinä palannut, mutta jollain tavalla tuo ilmeisesti kävi kunnian päälle. Yhtenä ilmentymänä tälle kaikille on erehtymättömyys. Olemme esimerkiksi riidelleet siitä, olenko käyttänyt sanaa jota en ollut ikinä kuullut ennen. Kun kiistin käyttäneeni ko. sanaa oli seurauksena helvetillinen huuto ja kiukuttelu. Olin kuulemma paska kun en tunnustanut asiaa, hän kuitenkin muisti sen. Kun yritin perustella, että en tietenkään tunnusta, kun en muista ja en ole kyseistä sanaa ikinä ennen kuullut, olin vain helvetin epärehellinen ja tyhmä. Näytöksi kuulemma riittää se, että hänellä on tällaisissa asioissa parempi muisti. Vittu.

Vituttaa, että alle viidessä vuodessa on saavutettu tila, missä kotiin ei ole mukava tulla, saatika siellä olla. Mitä vähemmän pitää tuon joskus niin rakkaan ihmisen kanssa olla tekemisissä, sitä parempi. No koirien kanssa tulee ulkoiltua, mikä varmaan tekee niille ja itselle vain hyvää. Toki siitäkin on suututti, että koirat ovat likaisia kun ovat käyneet ulkona. Ja annettiin hyvin selkeästi ymmärtää, että niiden peseminen on minun tehtäväni.

Missä vaiheessa saa vaan nostaa kädet pystyyn ja vain todeta, että nyt riittää? Olen huomannut jo jonkin aikaa olevani veitsenterällä asian suhteen, ja odottavani sitä yhtä isoa riitaa. Toisaalta ajatus erosta pelottaa. Epäonnistuminenhan se jossain määrin on, enkä haluaisi sitä itselleni myöntää. Lisäksi kaiken aloittaminen tässä kohtaa alusta tuntuu jotenkin vaikealta ajatukselta.

Ei ole helppoa ei...

Ei se ero ole epäonnistumista. Joskus vaan ajaudutaan pisteeseen jossa kummallakaan ei ole hyvä olla. Ihan samanlaista kuin teikällä oli kuin itselläni exän kanssa. Mietin liian pitkään että mites pieni lapsi jne. Noh. Ero oli parasta siinä suhteessa ja tilanteessa. Muksukin tajusi että näin on parempi ja nykyään välit ovat hyvät. Ainoa mitä tiedän että ikinä enää en samanlaiseen tilanteeseen halua. Se 5 prossaa hyvää aikaa ei ole sen 95 prossaa paskan arvoista. Kyllä sä selvästi tiedät jo mikä on parasta.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
No sehän tästä vielä puuttuisi, että neljän tunnin työstä laskutettaisiin neljän päivän tunnit. Oikeestihan se auto on varmaan myyty jo varaosiksi jonnekin Kiinaan. Jännä nähdä mikä on huominen selitys. ”Oli vähän haasteita saada takapuskuri irti”.
Kun autoista on kyse, niin mikään ei yllätä. Ei ainakaan se, että yrittäisivät vierittää korjaamon tyhy-päivää myöten laskun sinulle.

Itse vein joskus autoni vianmääritykseen ketjukorjaamoon, kun vakkari lakkasi toimimasta. Lopputulos: ei tiedetä mikä on vikana ja tuossa lasku uurastuksestamme. Vein auton merkkihuoltoon ja lopputulos: ratin vakkarinappula rikki, tilataan uusi ja vaihdetaan.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Mikä vittu siinä on ettei esim. kerrostalossa asuvat voi moikata yhteisissä tiloissa toisiaan - siis rappukäytävässä, pyykkituvassa jne?? Siis tervehtiä. Omia naapureitaan. Siis näin: "Terve!". Jos "terve" on omaan suuhun jotenkin erikoinen, käy myös "Moi!" tai "Hei!". Voi myös tervehtiä ilman huutomerkin tuomaa napakkuutta eli pelkästään "Terve", "Moi" tai "Hei". Voi myös käyttää "Heippa" tai "Moikkuli". "Tsau":kin on ok. Sinänsä ihan sama mitä ylläolevista käyttää - tai jotain muuta - kunhan vain tervehtii. Jos tämmöinen sanallinen ponnistelu sitten tuottaa vaikeuksia, kannattaa kääntyä puheterapeutin puoleen.

Jos tosissaan puheterapeutit on kokeiltu, eikä homma aikuisten oikeasti luonnistu, käy myös pelkkä nyökkäys. Hiljainen nyökkäys: leuka rivakalla liikkeellä ylös, ja hitaasti alas. Tai nopeudella ei sinänsä ole väliä - noin minä sen tekisin jos tekisin. Ja välillä teenkin. Välillä mukava tervehtiä eri tavoin. Jos taas tämä nyökkäily aiheuttaa haasteita, silloin kannattaa kääntyä jo fyssarin puoleen.

Parhaita on tietysti ne hiihtäjät, jotka tulevat kohti, ottavat katsekontaktin, ja juuri kun olet itse tervehtimässä, vetää katseen jonnekkin muualle ja paahtavat ohi tervehtimättä.

Tai tietysti aivan parhaita ovat ne jotka tulevat vastaan ja eivät missään vaiheessa ota katsekontaktia. Sanoisin että tämmöiset tapaukset ovat menetettyjä tapauksia. Joltakin lapselta vielä menisi moinen käytös, mutta aikuiset ihmiset. Mitä vittua.

Jotain on mielestäni mennyt kasvatuksessa pahasti pieleen jos ei osaa tervehtiä. Eikös se nyt kuulu ihan elämän peruspilareihin? Terve toveri/naapuri/kaveri, sinut on nähty ja huomioitu.

Kuulin joskus kerrostalossa asuvan - AIKUISEN IHMISEN - toteavan seuraavaa: "en siksi tervehdi "tuntemattomia" rappukäytävässä, koska sehän voi olla vaikka pizzalähetti tai putkimies, joka tulee vain naapurin asunnosta." Jumalauta. Mieti miten maailma murenisi jos erehdyksissä tervehtisi pizzakuskia. Pizzakuskia joka on tuonut/tuomassa naapurille pizzaa.

Meikäläisen rappukäytävässä asuu henkilö, joka ei ole koskaan - ullatus ullatus - tervehtinyt minua. Kyseisen henkilön nimestä, työvaatteista ja auton teippauksista on selvinnyt että kyseinen veijari on yrittäjä. Google kertoi pikaisella hakemisella että kyseinen yritys tekee turskaa joka vuosi. En nyt haluaisi vetää mutkia suoraksi, mutta jos kyseinen veijari painelee asiakastapaamisiinsa tervehtimättä ja muutenkin käyttäytyy työelämässä miten käyttäytyy, on tästä vedettävissä johtopäätöksiä. Ehkä ne johtopäätökset vain on että kyseinen veijari moikkailee kaikkia muita maailman ihmisiä paitsi minua. Jos hänen mielestään minulla on vain vitun ruma naama. Mistä näitä tietää. Vittu.

Ehkä seuraavaksi joku vittumarko kertoo täällä että ei kannata moikata siksi ja siksi. Että jos moikkaa jotain random naapuria, se vie kallista aikaa ja sinäkin aikana olisi kirjoittanut Jatkoaikaan jonkun tärkeän viestin. En tiedä miten nuo poissulkevat toisensa, mutta ehkä joku sen tosiaan minulle seuraavaksi kertoo. Joku vittumarko. Joka ei koskaan moikkaa ketään. Ikinä. Koska on vitun kova jätkä. Mitä ne tapulissakin sanoisivat. Vittu.

Joo. Taidan mennä ulos puhaltelemaan. Ja jos joku naapuri tulee vastaan, en varmasti moikkaa. Saattaahan kyseessä olla vain pizzakuski.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Viimeksi muokattu:

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen

Ihmiset eivät ole koneita. Jos on huolia ja murheita elämässä, niin saattaa ahdistaa ja katse olla maassa, vaikka olisi ohjelmoitu, että kuuluisi sanoa moikkuli moi.

Esimerkiksi se talosi turskaa takova yrittäjä. Hänellä voi stressin, tupakoinnin, ylipainon ja alkoholin suurkulutuksen vuoksi olla paha potenssiongelma. Silloin katse on alakuloinen, häpeä luo tunteen, ettei kehtaa edes naapureitaan tervehtiä. Saattavat huomata jotakin, jäädä jopa jutulle, silloin kaikki varmasti paljastuu.

Käy siis tiputtamassa Viagraa hänen postilaatikostaan ja katsotaan alkaako hän jossain vaiheessa tervehtiä. Jahka hänelle alkaa tulla pillua ja persettä, niin melko varmasti yrittäjän firmakin alkaa menestyä, koska on asiakasmyönteisempi ote. Jo on ihme, jos ei se elämänmeno ala tuottaa reippaita tervehdyksiä.

Siitä voidaan sitten siirtyä seuraaviin naapureihin ja kokeilla mikä keino keneenkin auttaa.

Pitää ymmärtää ja auttaa eikä syyttää.
 
444

Jäsen
Kuinka yllättävää, että auto ei valmistu vielä keskiviikkonakaan. Eihän mulla sille koukulle tietty mitään käyttöä ole, ihan koristeeksi sen halusin. Ainakaan ei ole tarkoitus hinata tuota muuttokuormaa ns. vittuun täältä Vantaalta. Helvetin hienoa yrittää sopia kantoapua noille tavaroille, kun yhdet perkeleen tunarit eivät osaa asentaa vittu vetokoukkua paikalleen. Ymmärtäisin aikataulun venymisen arvioidusta, jos kyse olisi jostain epämääräisestä vian selvittämisestä. Nyt on kyse kuitenkin aivan helvetin yksinkertaisesta asiasta, jossa merkkikorjaamo asentaa merkkiliikkeestä tilaamansa osan paikalleen merkkihuollon ohjeiden mukaan. Ohjeistettu työaika tälle on 4 tuntia. Näille ammattilaisille ei kuitenkaan 24 tuntia näytä riittävän.
Yllätysten sarja jatkuu. Ei riittänyt vielä neljäkään päivää vetokoukun asennukseen.
Annetaan vielä ilmainen mainos kaikille, jotka koskaan ovat miettineet valtuutetun merkkihuollon kanssa asioimista: välttäkää Autokeskus Konalaa. Ei vittu viikko tunnu riittävän perusasian tekemiseen.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Käy siis tiputtamassa Viagraa hänen postilaatikostaan ja katsotaan alkaako hän jossain vaiheessa tervehtiä. Jahka hänelle alkaa tulla pillua ja persettä, niin melko varmasti yrittäjän firmakin alkaa menestyä, koska on asiakasmyönteisempi ote. Jo on ihme, jos ei se elämänmeno ala tuottaa reippaita tervehdyksiä.
Mutta uskaltaa sitä yrittäjää sitten enää moikata, sehän voi mennä panemiseksi heti.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Yllätysten sarja jatkuu. Ei riittänyt vielä neljäkään päivää vetokoukun asennukseen.
Annetaan vielä ilmainen mainos kaikille, jotka koskaan ovat miettineet valtuutetun merkkihuollon kanssa asioimista: välttäkää Autokeskus Konalaa. Ei vittu viikko tunnu riittävän perusasian tekemiseen.
Ei oo totta. Pidä päivityksen kohdallaan tästä saagasta, on tämä jo sen verran hupaisaa näin sivusta seuraajalle.

Suosittelen, että siinä vaiheessa kun tuo joskus, luultavasti ensi viikolla, valmistuu ja saat autosi lopulta takaisin, niin koitat neuvotella pienen alennuksen työn hinnasta.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ei se ero ole epäonnistumista. Joskus vaan ajaudutaan pisteeseen jossa kummallakaan ei ole hyvä olla. Ihan samanlaista kuin teikällä oli kuin itselläni exän kanssa. Mietin liian pitkään että mites pieni lapsi jne. Noh. Ero oli parasta siinä suhteessa ja tilanteessa. Muksukin tajusi että näin on parempi ja nykyään välit ovat hyvät. Ainoa mitä tiedän että ikinä enää en samanlaiseen tilanteeseen halua. Se 5 prossaa hyvää aikaa ei ole sen 95 prossaa paskan arvoista. Kyllä sä selvästi tiedät jo mikä on parasta.
Sama täällä. Ja @Provider kuvaus puolison käytöksestä täsmäsi aikalailla täysin siihen millaista meillä oli ennen eroa.

Eron jälkeen tuli epäonnistumisfiilis mutta kyllä sitä sitten tajusi että ei eroaminen ole epäonnistumista. Mielestäni on huonompi tilanne jäädä huonoon avioliittoon joka tuottaa lähes pelkästään negatiivisia fiiliksiä. Lapsilla ottiin alkuun koville mutta pääsivät asiasta yli ja nyt kaikki voivat paremmin.
Tietysti asioista kannattaa ensin puhua ja yrittää selvittää missä on ongelma. Kunnat/seurakunnat tarjoavat myös parikeskustelumahdollisuuksia ja niissä kävimme ex-vaimon kanssa. Kyllä siellä ongelmakohtia saatiin vähän avattua ja käsiteltyä muttei se enää siinä vaiheessa riittänyt eron estämiseen.

Oma fiilis on nyt paljon parempi ja vapautuneempi. Ero oli omalla kohdallani aivan oikea päätös.
 
redpecka

Jäsen
Panot kuuluu itse asiassa ilmoittaa tähän testialueen ketjuun:

Kummallisen hiljainen.
Testiketjusta löytyy kaikki parhaat ketjut. Kuten Jatkiksen virallinen kielienopiskeluketju kun kukaan ei kehtaa sellaista avata yleisille osastoille.

PS Edit: minäkin käyn siellä opiskelemmassa silloin tällöin italiaa.
 
A Siente

Jäsen
Mikä vittu siinä on ettei esim. kerrostalossa asuvat voi moikata yhteisissä tiloissa toisiaan - siis rappukäytävässä, pyykkituvassa jne?? Siis tervehtiä. Omia naapureitaan. Siis näin: "Terve!". Jos "terve" on omaan suuhun jotenkin erikoinen, käy myös "Moi!" tai "Hei!". Voi myös tervehtiä ilman huutomerkin tuomaa napakkuutta eli pelkästään "Terve", "Moi" tai "Hei". Voi myös käyttää "Heippa" tai "Moikkuli". "Tsau":kin on ok. Sinänsä ihan sama mitä ylläolevista käyttää - tai jotain muuta - kunhan vain tervehtii. Jos tämmöinen sanallinen ponnistelu sitten tuottaa vaikeuksia, kannattaa kääntyä puheterapeutin puoleen.

Jos tosissaan puheterapeutit on kokeiltu, eikä homma aikuisten oikeasti luonnistu, käy myös pelkkä nyökkäys. Hiljainen nyökkäys: leuka rivakalla liikkeellä ylös, ja hitaasti alas. Tai nopeudella ei sinänsä ole väliä - noin minä sen tekisin jos tekisin. Ja välillä teenkin. Välillä mukava tervehtiä eri tavoin. Jos taas tämä nyökkäily aiheuttaa haasteita, silloin kannattaa kääntyä jo fyssarin puoleen.

Parhaita on tietysti ne hiihtäjät, jotka tulevat kohti, ottavat katsekontaktin, ja juuri kun olet itse tervehtimässä, vetää katseen jonnekkin muualle ja paahtavat ohi tervehtimättä.

Tai tietysti aivan parhaita ovat ne jotka tulevat vastaan ja eivät missään vaiheessa ota katsekontaktia. Sanoisin että tämmöiset tapaukset ovat menetettyjä tapauksia. Joltakin lapselta vielä menisi moinen käytös, mutta aikuiset ihmiset. Mitä vittua.

Jotain on mielestäni mennyt kasvatuksessa pahasti pieleen jos ei osaa tervehtiä. Eikös se nyt kuulu ihan elämän peruspilareihin? Terve toveri/naapuri/kaveri, sinut on nähty ja huomioitu.

Kuulin joskus kerrostalossa asuvan - AIKUISEN IHMISEN - toteavan seuraavaa: "en siksi tervehdi "tuntemattomia" rappukäytävässä, koska sehän voi olla vaikka pizzalähetti tai putkimies, joka tulee vain naapurin asunnosta." Jumalauta. Mieti miten maailma murenisi jos erehdyksissä tervehtisi pizzakuskia. Pizzakuskia joka on tuonut/tuomassa naapurille pizzaa.

Meikäläisen rappukäytävässä asuu henkilö, joka ei ole koskaan - ullatus ullatus - tervehtinyt minua. Kyseisen henkilön nimestä, työvaatteista ja auton teippauksista on selvinnyt että kyseinen veijari on yrittäjä. Google kertoi pikaisella hakemisella että kyseinen yritys tekee turskaa joka vuosi. En nyt haluaisi vetää mutkia suoraksi, mutta jos kyseinen veijari painelee asiakastapaamisiinsa tervehtimättä ja muutenkin käyttäytyy työelämässä miten käyttäytyy, on tästä vedettävissä johtopäätöksiä. Ehkä ne johtopäätökset vain on että kyseinen veijari moikkailee kaikkia muita maailman ihmisiä paitsi minua. Jos hänen mielestään minulla on vain vitun ruma naama. Mistä näitä tietää. Vittu.

Ehkä seuraavaksi joku vittumarko kertoo täällä että ei kannata moikata siksi ja siksi. Että jos moikkaa jotain random naapuria, se vie kallista aikaa ja sinäkin aikana olisi kirjoittanut Jatkoaikaan jonkun tärkeän viestin. En tiedä miten nuo poissulkevat toisensa, mutta ehkä joku sen tosiaan minulle seuraavaksi kertoo. Joku vittumarko. Joka ei koskaan moikkaa ketään. Ikinä. Koska on vitun kova jätkä. Mitä ne tapulissakin sanoisivat. Vittu.

Joo. Taidan mennä ulos puhaltelemaan. Ja jos joku naapuri tulee vastaan, en varmasti moikkaa. Saattaahan kyseessä olla vain pizzakuski.

Tämä on malliesimerkki miksi varmistan rappukäytävän olevan tyhjä ennen poistumista asunnosta. Todella ahdistavaa, jos siellä on naapuri. Se että me satutaan asumaan samassa kerrostalossa ei tee meistä mitään kavereita jotka tervehtivät. Jos joku tervehtii, niin tietysti tervehdin takaisin. Silloinkin on lähinnä vaivaantunut olo.
 
hege

Jäsen
@Ishmael , toivottavasti koukku on kuitenkin Autokeskuksen toimesta tulossa oikeaan päähän autoa... jotenkin tuon työn keston ymmärtäisi jos koukkua ovat päättäneet vaihteenvuoksi laittaa keulaan kun siitä luultavasti kuitenkin vähemmän kokemusta.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tampereella melkein kaikki merkkiliikkeet nätisti kieltäytyy asentamasta koukkua ja ohjaavat erääseen asiaan perehtyneeseen liikkeeseen, en vaan kyllä just nyt muista mikä sen nimi on.

Tuommoinen asennus ei yleensä ole ihan noiden öljyn- ja vetarinvaihto pajojen ydinosaamista ja lopputulos voi olla kaikkea muuta kuin toivottava.

Pyydä niiltä joku takuulappu työlle edes piruuttaan, ei oo kiva raapia sitä kärryä 100m syvyisestä pajupuskusta pimeessä ja sateessa. Varmista samalla auton takuun jatkuvuus, jos semmoinen vielä on.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Oikeasti mua ottaa niin päähän tää että Suomen koronatilanne on nyt menossa taas huonompaan suuntaan että tekis mieli mennä pihalle ja huutaa täysiä VITTUPERKELESAATANA! Mutta ei viitsi naapuria herättää joten avautuminen tällä palstalla saa riittää.
 
Glove

Olihan se tiedossa, että toinen aalto tulee, kenties kolmas, neljäs ja viideskin.
 
444

Jäsen
Yllätysten sarja jatkuu. Ei riittänyt vielä neljäkään päivää vetokoukun asennukseen.
Annetaan vielä ilmainen mainos kaikille, jotka koskaan ovat miettineet valtuutetun merkkihuollon kanssa asioimista: välttäkää Autokeskus Konalaa. Ei vittu viikko tunnu riittävän perusasian tekemiseen.
Nyt aletaan olla jo jännän äärellä. Aamusella tuli soitto, että auto olisi valmis ja noudettavissa. Jännityksen sekaisin tuntein odotan, että mille puolelle autoa koukku on saatu lopulta moukaroitua paikalleen. On myös jännä nähdä, että kun tuohon saa kärryn kiinni, niin minkälaiset diskovalot vilkkuvat kojelaudassa. Tämän kaiken jälkeen en olisi edes yllättynyt, jos sähköt olisi vedetty kiinni jollain rosvoliittimillä takavaloista vain, että tulisi edes joskus valmista.
 
Ja jos on takapuskurista jouduttu ottamaan palaa pois, niin se on todennäköisesti tehty kännissä ja läpällä.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Ihmiset eivät ole koneita. Jos on huolia ja murheita elämässä, niin saattaa ahdistaa ja katse olla maassa, vaikka olisi ohjelmoitu, että kuuluisi sanoa moikkuli moi.

Esimerkiksi se talosi turskaa takova yrittäjä. Hänellä voi stressin, tupakoinnin, ylipainon ja alkoholin suurkulutuksen vuoksi olla paha potenssiongelma. Silloin katse on alakuloinen, häpeä luo tunteen, ettei kehtaa edes naapureitaan tervehtiä. Saattavat huomata jotakin, jäädä jopa jutulle, silloin kaikki varmasti paljastuu.

Käy siis tiputtamassa Viagraa hänen postilaatikostaan ja katsotaan alkaako hän jossain vaiheessa tervehtiä. Jahka hänelle alkaa tulla pillua ja persettä, niin melko varmasti yrittäjän firmakin alkaa menestyä, koska on asiakasmyönteisempi ote. Jo on ihme, jos ei se elämänmeno ala tuottaa reippaita tervehdyksiä.

Siitä voidaan sitten siirtyä seuraaviin naapureihin ja kokeilla mikä keino keneenkin auttaa.

Pitää ymmärtää ja auttaa eikä syyttää.

Juu, ongelmiahan sitä on itse kullakin. Ja suurimmalla osalla todella vakaviakin. Todella pohjalla itsekkin käyneenä ja vakavat ongelmani "selättäneenä" voin kyllä itse todeta, ettei se multa käytöstapoja vienyt. Kyllä minä naapurin mummoa tuolloinkin moikkasin. Ei se minun tilannetta auttanut mutta ei myöskään pahentanut.

Mitä tulee viagran pudottamiseen turska-yrittäjän postiluukusta, totean vain seuraavaa: jos jotain sieltä pitäisi pudottaa, niin kirjekuori rahalla.

Tämä on malliesimerkki miksi varmistan rappukäytävän olevan tyhjä ennen poistumista asunnosta. Todella ahdistavaa, jos siellä on naapuri. Se että me satutaan asumaan samassa kerrostalossa ei tee meistä mitään kavereita jotka tervehtivät. Jos joku tervehtii, niin tietysti tervehdin takaisin. Silloinkin on lähinnä vaivaantunut olo.

Ei tarvitse olla kaveri että tervehtii. Tuntuu aivan käsittämättömältä että joku vaivaantuu tai ahdistuu lyhyestä 0,02sec vievästä toimenpiteestä (aika keksitty). Mitä siinä häviääkään?

Täytyy sanoa että yritän yleensä ymmärtää eriäviä näkökantoja mutta tässä tapauksessa en vain pysty. Ei ihme että ihmiset erakoituvat.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ei tarvitse olla kaveri että tervehtii. Tuntuu aivan käsittämättömältä että joku vaivaantuu tai ahdistuu lyhyestä 0,02sec vievästä toimenpiteestä (aika keksitty). Mitä siinä häviääkään?

Täytyy sanoa että yritän yleensä ymmärtää eriäviä näkökantoja mutta tässä tapauksessa en vain pysty. Ei ihme että ihmiset erakoituvat.

Tervehtimättömyys on varsinkin joillain nuorilla joku juttu. Tai en tiedä, onko se isompikin ilmiö, mutta meidän perheessä yläkouluikäiset ovat jostain oppineet mallin, että vain ystäviä ja kavereita tervehditään. Luokka- ja koulukaverit, jotka ovat tuttuja vain koulusta, opettajat ym. - heitä ei voi tervehtiä jostain syystä.

Minäkään en pysty ymmärtämään, miksi esim. samassa talossa asuvia ei tervehditä, jos vaikka rapussa tulee vastaan. Kuuluu ihan hyviin käytöstapoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös