Ei mikään iso asia, mutta jaksoi vituttaa myöhään eilen. Olin junassa pitkän ja osin raskaan päivän jäljiltä ja joku pyöreähkö nainen natisevan äänensä kera istui takanani. Heti matkan alussa alkoi tasainen narina ja kälätys puhelimeen. Jo keskustelun alusta huomasi, että sisältö oli täysin ajantappotavaraa siitä mitä siskon mies osti kolme viikkoa sitten tuparilahjaksi. Podit korville ja omaan rentouttavaan musamaailmaan. Silti kuulen biisien vähänkään rauhallisemmissa kohdissa musiikin yli sitä samaa helvetin narinaa. Tietenkin ratkaisuna olisi ollut pistää vähän vauhdikkaampaa musaa ja äänet täysille. Puhe jatkui ja jatkui, varmaan lähemmäs 50 minuuttia. Kun luulin sen viimeinkin loppuneen, niin ei kun uutta soittoa ja ainakin aiheet olivat keskustelun alussa ihan samaa luokkaa. Kahden tunnin matkasta meni varmaan 1h45m tuon keskustelun osittaiseen pakkokuunteluun. Tietenkin olisi voinut lähteä vaihtamaan paikkaa jne, mutta varsinkin matkan alussa vaikutti juna aika täydeltä.
Miksei se akku voi loppua juuri silloin kun sitä kaipaisi? Tuntematta naista pätkääkään tuli sellainen olo, että ei varmaan osaa olla hetkeäkään yksin omien ajatustensa sun muiden kanssa, vaan pakko olla koko ajan joku jonka kanssa puhua tai vastaavaa. Aika ennen kännyköitä ei missään nimessä aina ollut huonompaa.
Yleensä nuo eivät jaksa sinänsä häiritä, koska aika usein ihmiset tuntuvat julkisissa puhuvan vain välttämättömyyksistä. Tosin muistan kerran joskus puoli vuotta sitten, kun tulin aivan keskellä yötä reittiliikenteen auton kanssa, jossa oli pelkästään nukkuvia ihmisiä, lukuunottamatta niitä sopivasti käytävän toisella puolella istunutta kahta parikymppistä naista, joilla jostain syystä riitti uskomaton määrä energiaa käydä kaikki tuttaviensa parisuhdeasiat läpi kahden tunnin ajan. Kuiskauksesta ei myöskään ollut hajuakaan. Musasta ei myöskään ollut juuri vastusta tuolle kaksikolle.
