Susien, Karhujen ja Ahmojen (ja miksei myös Merikotkien) hinnaksi pitäisi reilusti laittaa kunnon summan, vaikkapa alkaen 100.000€. Onhan salakaadoille jo kauan ollut määritellyt hinnat, mutta ei niillä mitään vaikutusta ole, eikä juuri sanktioillakaan. Sitten tuo "hyväveli" tai hiljainen hyväksyntä alueella mahdollistaa toiminnan. Vtu, Suomessa on maata ja metsää niin paljon ettei nykyinen petomäärä ole mikään ongelma. Paljonko koiria suden tappavat vuodessa? Paljonko metsästyskoiria tai koiria yleensä kuolee huonoon hoitoon, autojen alle jne... Mittasuhteet. Palveluskoirien kanssa olen ollut koko ikäni tekemisissä, mutta ymmärrän realiteetit. Paskoja juttuja sattuu. Ei se silti ole mikään syy metsästää petokanta (luvallisesti tai luvattomasti) niin pieneksi että kannalla ei ole riittävän laajaa geneettistä perimää turvaamaan lajin kehitys ja lopulta kanta katoaa. Näin on käynyt historiassa lukemattomia kertoja.
Montako ihmistä sudet ovat tappaneet, entä ahmat, entä karhut??
Koiria ja kissoja kyllä, mutta ne EIVÄT ole ihmisiä. Joillekin jopa "perheen jäseniä" mutta silti eläimiä.
Karhu esimerkiksi omaa yhden parhaimmistä hajuaisteista ja huomaa ihmisen yleensä paljon ennen kuin ihminen karhun ja karhu välttelee kyllä ihmistä lähes aina. Poikkeuksena ehkä pentujen kanssa oleva karhu.
Maailmassa on myös lukemattomia esimerkkejä siitä kun ihminen alkaa "säännöstelemään" jonkin lajin kantoja, tai tutustuttamaan vierasperäisiä eläimiä toiselle alueelle. Kaikissa tapauksissa biodiversiteetti kärsii merkittävästi.
Esimerkkinä vaikkapa Australia. Tai positiivisenä esimerkkinä Yellowstonen luonnonpuisto josta sudet metsästettiin aikanaan sukupuuttoon ja alueen hirvi ja peurakannat räjähtivät kasvuun. Tämän seuraksena myös pieneläinkannat vähenivat/kasvoivat, lajista riippuen ja saivat muitakin ongelmia aikaan, kuten pienkasvuston väheneminen korkealla rinteillä joka taas lisäsi vahvasti eroosiota.