Mitä nyt olen kuullut niin nuo sivariduunit on aika mitäänsanomatonta muniin puhaltelua jota ei oikeisiin töihin oikein voi edes verrata. Tai armeijaan. Joku sivarin käynyt voi varmaan kertoa tarkemmin.
Inttiä kävin sen 4kk ja sivaria loppuajan, eli aika hyvin voin verrata näitä.
Inttiin sivaria ei voi verrata, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että intissä on vapaa-aikaa todella paljon vähemmän varsinkin aluksi. Lisäksi sivarissa se vapaa-aika on sitä mitä normaalissakin elämässä, intissä se pohjautui lähinnä sodessa mussuttamiseen tai punkassa rötväilyyn. Sosiaaliset suhteet siis luonnollisesti oli helpompi pitää sivariaikana kunnossa. Toki se intti on myös ihan oma maailmansa, mihin tottuu pelottavan helposti ja pitkien ginesten jälkeen tuntui jo aika kummalliselta tulla takaisin oikeaan maailmaan ja tavallisten ihmisten sekaan.
Sivaripaikoissa on aivan valtavasti eroa. Osa on juuri näitä muniinpuhaltelupaikkoja, esim. eräs puolituttu joka vietti päivänsä koneella odottamassa jos puhelin vaikka soisi kerran-pari viikossa. Mies oli joskus viikon poissa ilmoittamatta mitään eikä kukaan edes huomannut. Itse vietin tuon aikani koulunkäyntiavustajana ja voin kyllä sanoa että se oli yksi rankimmista pesteistä tähän asti sekä henkisesti että fyysisesti, varsinkin kun koulussa oli remontti tuohon aikaan ja suurimman osan työajastani vietin remppamiesten kanssa roudaamassa tavaraa paikasta A paikkaan B ja loppuajan kävin pitämässä oppitunteja yläasteikäisille kersoille jotka kokivat elämäntehtäväkseen vittuilla sivarille. Käytännössä töitä oli joka päivälle enemmän kuin kerkesi tehdä.
Aíka sama miltä kannalta mietin, en osaa suositella inttiä kyllä kenellekään. Tuntuu, että suurin osa inttiin menevistä menevät sinne ihan vaan kun muutkin menee tai koska ei halua leimautua sivariksi. Toki osalla on myös jotain maanpuolustukseen liittyviä vakaumuksia taustalla. Sivarista saa nuorelle iälle arvokasta työkokemusta ja työtodistuksen kuitenkaan uhraamatta vapaa-aikaansa tai sosiaalista elämäänsä. Intistä saa mahdollisuuden selvitä lyhyemmällä palvelusajalla, mikä on monessa paikkaa aika kaukaa haettu toivomus.
Molemmissa "leireissä" on täydellinen läpileikkaus suomalaisesta nuorisosta ja jos jonkinmoista hiihtäjää, mutta sivarissa oli selkeästi enemmän yhteiskunnallisista asioista tietävää nuorisoa. Ja tottakai ne muutama jotka olivat liian lihavia/laiskoja inttiin. Aika paljon kommenttia tästä valinnastaan kyllä saa varmasti koko pienen ikänsä, ennakkoluulot jylläävät ja pään aukomista seuraa usein varsinkin keski-ikäisiltä kaljasiepoilta. Joku ~30v pubiruusun alku joskus koki asiakseen avautua päin naamaa kuinka sivarit ovat maanpettureita ja pitäisi viedä saunan taakse koska emme puolusta maatamme ryssiltä. Siinä sitten kysyin, että jos asia on hänelle niin tärkeä, miksei hän hakenut vapaaehtoisena itse inttiin. Vastauksena jotain epämääräistä muminaa ja pöydän vaihto. Pistää kyllä vituttamaan kuvatun kaltaiset ihmiset, jotka puolustavat nykyisenkaltaista instituutiota perustein: 1) sotaveteraanit, 2) ryssä hyökkää, 3) sivarit on homoja. Mitä tuohon voi edes sanoa vastaan enää jos ihminen on noin kertakaikkisen urautunut omaan ajattelutapaansa?