Mainos

Vitutusketju

  • 10 725 169
  • 56 276

Kaarle6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Eisbären Berlin
Jostain syystä on melkoisen kova morkkis. Viime vkl tuli kävästyä turkuses ja oli kaikinpuolin kavereiden kesken helvetin hieno reissu. Ainoa vaan että rahaa meni sillä reissulla aivan liikaa. Muutenkin olisi voinut ne pari rotkoa jättää ihan suosiolla muille turkulaisille. Käytökseni edellisillä jatkoilla omalta osaltani ehkä tyhmintä sitten teinivuosien. Hysteeristä nauramista ja todella paskaa läppää.

Viime viikolla on muutenkin tuli vedettyä alkomahoolia lähes joka päivä millon puistossa millon baarissa ja tarttunut näitä ei-niin-hehkeitä tapauksia. Ja silti menossa mukaan. Vaikka tässä vielä tapaillaan yhtä todella potentiaalisen oloista tyttöä. Siitä ei sentään morkkista että on pettänyt tai näin, koska tämäkin tapaus on vielä kovin freesi, mutta voisi nyt oikeasti vähän koittaa skarpata.

Noh ehkä tässä nyt tän viikon aikana rauhottuisi edes vähän ja kohti uutta.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Väsyttää aivan uskomattomasti, rahatilanne, krapula ja työt vituttaa. Vitutusta ei helpota se, että huomenna ja keskiviikkona pitää kuljettaa vanhepia laivalle ja pois. Säädä siinä sitten kesken työpäivän terminaalille.

Viime yökin meni niin vituiksi, ettei taas mitään rajaa. Mikä siinä on, että jos hivenenkin nukkuu illalla, yöllä ei ole toivoakaan vaikka on kuinka väsynyt? Veti taas kurkunkin niin tukkoon yöllä, perhana!
 

exobalt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vituttaa aamulla oikealle alaselkään iskenyt noidannuoli. On sekin perkele kumma, en edes nostanut mitään tms. Yhtäkkiä vaan kävellään kuin olisi paskat housussa. Ei puhettakaan, että saisi selän suoristettua. Koita tässä sitten vielä töitäkin tehdä. Saatanan saatana.
 

Veijari

Jäsen
Nyt on 6 vrk kulunut polvileikkauksesta. Alkuun oli ihan siistiä olla panacod-pöllyssä ja vaimon passattavana. Nyt alkais olla ihan kiva tehdä jotain muutakin kuin maata sohvalla jalka pystyssä. Vielä kaksi viikkoa saikulla, perkele. Onneksi huomenna sentään alkaa em-kisat niin ei tarvite koko päivää runkkailla ja surffailla netissä.
 

Tumbi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Red Wings (Oilers), Liverpool, La Selección
Yritin nyt sitten asentaa Office2010-pakettia työkoneeseen, eikä outlook aukea vittu enää ollenkaan. Vittu!

Buahahaha! Ei vaan, mitä se herjaa? On tullut sen verran painittua Office-ongelmien kanssa, että voisin jopa auttaa. Tai sitten vain soitat duunin Help Deskiin ja tilaat sieltä apua.
 
"Kohdetta Outlook ei voitu käynnistää viime kerralla. Voit korjata tai rajata käynnistysongelman käynnistämällä kohteen Outlook vikasietotilassa. Jotkin toiminnot on poistettu käytöstä tässä tilassa.

Haluatko käynnistää kohteen Outlook vikasietotilassa?

Kyllä - Ei"

Kyllä.

"Business Contact Manager on havainnut virheen, ja tuote on suljettava. Pahoittelemme häiriötä.

Lähetä virheraportti - Älä lähetä"


Haista Microsoft pitkä vittu!
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vituttaa nämä ikuisilta tuntuvat tappohelteet jo muutenkin ihan tarpeeksi, mutta puukkoa kääntää haavassa vielä nämä "suomalaiset valittaa kaikesta" -tyyliset maailmanparantajat. "Talvella valitetaan jos on kylmä ja kesällä valitetaan jos on kuuma, aina jostain pitää valittaa yhy yhy kyllä suomalaiset valittavat ihan kaikesta niisk kun me ollaan valittajakansaa"

Vittu, eikö silloin saa valittaa/manailla/tuskailla, jos talvella on niin kylmä, ettei auto lähde käyntiin lohkolämmittimen kanssakaan, tai jos kesällä on niin kuuma, ettei esim. pysty nukkumaan kunnolla? Ja ennen kaikkea, jos talvella lämpötila on esim. -8, tai kesällä vaikkapa +19, valitetaanko silloinkin? Mielestäni ei. Muutenkin vituttaa monien harrastama 1-2-aina -laskutapa, eli jos jotain tapahtuu elämän aikana yli kaksi kertaa, niin se/sitä tapahtuu aina.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jos joku vituttaa taiteessa/viihteessä, niin se on nämä elokuvien uusintaversiot. Miksi helvetissä tuollaisia tehdään, missä pointti? Onko vain niin, että ei riitä ruuti luoda jotain uutta, mutta pitää elokuva tehdä väkisin? Vittu, nuilla on sama arvo kuin jollain Jean S:llä musiikin puolella.

Pitäisiköhän tehdä vastaava temppu ja kirjoittaa vaikka Tuntematon Sotilas uudelleen. Vähän vaihtaa lauseissa sanajärjestystä ja joitain synonyymejä käyttää. Sitten vielä imelä Hollywood-loppu, jossa Mannerheim juo votkaa Stalinin kallosta. Tai jos maalaisi Mona Lisan uudestaan, tällä kertaa lyijykynällä ja tikku-ukkona (akkana).

Pointti on se, että kuka tahansa pystyy tekemään toisen luomuksen uudelleen vähän muokkaamalla, kunhan budjettia riittää. Se on kusetusta. Älkää katsoko, äänestäkää lompsallanne.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Vituttaa edelleen tiettyjen tyyppien ilmoitukset siitä, miten he viettävät romanttista iltamaansa kahdestaan. Vittuakos minä sillä tiedolla mitään teen?
Kyseessä on siis Facebook (taas).

Kun jostain itselleni naisen tuohon viereeni löydän, en helvetissä rupea joka ikistä suukkoa, kähmintää, nautittua kahvikupposta, leffailtaa, käytettyä ruoka-astiaa, meikkipöytää ja ties mitä päivittämään statukseeni.

Odotin kyllä enemmän tuoltakin tyypiltä, koska ikää on jo päälle 24. Women...pitkä huokaus.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vituttaa edelleen tiettyjen tyyppien ilmoitukset siitä, miten he viettävät romanttista iltamaansa kahdestaan. Vittuakos minä sillä tiedolla mitään teen?
Kyseessä on siis Facebook (taas).
Niin, ja kun sananlaskussakin sanotaan: Kell onni on, se onnen kätkeköön. Eli helvettiäkö sitä sitten jossain sosiaalisessa mediassa alkaa vielä julistamaan.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Happamia, sanoivat Alwahla ja Eino_Mies pihlajanmarjoista... ;)

Duunin kesäpirkko aiheutti tänään jonkinasteista vitutusta, mutta kyllä se hävisi tossa oman kullan kanssa hempeillessä ♥ *)

*) Tuo EI ole oikeasti statukseni Facebookissa. Vaikka paikkansa pitääkin.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
HKL voi haistaa pitkän vitun. Mun piti viedä kolme viikkoa vanha fillarini korjattavaksi (toinen vitutuksen aihe) ja kävelytin sen lähimmälle sporapysäkille. Änkesin pyörän kanssa vaunuun, missä ei muita ihmisiä ollut ja se vitun kuski pyytää mua poistumaan, koska mulla on fillari mukana. Siis mitä vittua? Enkö mä jumalauta saa kuljettaa rikkinäistä fillariani raitiovaunussa? Miksi en?
No ihan sama, vittu että vitutti kävellä 5 kilometriä ja samalla kirota paitavalintaa (musta) ja näitä helvetin helteitä.
No, eipä tarvi miettiä kuljenko tästä lähin pummilla.

Moto-edit.
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Katselen tuossa samalla Ylen lähetystä kisoista ja siellä tulee jotakin härkätaistelusta. Vittu kun ottaa päähän noiden iniestojen uhoaminen kun tökkivät toista keihäillä ja miekoilla, sitten vasta aloittavat varsinaisen taistelun kun toinen jo täysin paskana.

Vitun paska kulttuuri.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Katselen tuossa samalla Ylen lähetystä kisoista ja siellä tulee jotakin härkätaistelusta. Vittu kun ottaa päähän noiden iniestojen uhoaminen kun tökkivät toista keihäillä ja miekoilla, sitten vasta aloittavat varsinaisen taistelun kun toinen jo täysin paskana.

Vitun paska kulttuuri.

Kerkesit ennemin.

Juu ei se härkä tunne kipua ku se on niin urhoollinen ja taistelunhaluinen...

Tökkisvät saatana toisiaan niillä kepeillä muutaman tunnin.
 

Kike Ice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, Die Mannschaft
Yleisurheilun EM-kisat. Voi kilin vittu, mitä tuubaa. Tylsyyden multihuipennus. Yle hohkaa ja kohkaa, kunnon mehustelua jostain vitun kepin viskomisesta, juoksemisesta, hyppimisestä yms. Saatana. Takana loistava menneisyys.

Ja päivän kysymys kisojen ajan: "Onks Karjalainen/Pitkämäki/Evilä/Paska-aho/nönnönnööö jo heittäny/työntäny/hypänny?!+1". Vittu.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen löytänyt lajitoverin! En voi itsekkään sietää tuota mukahauskaa hetkenhuumahahmoa.

Meitä on kyllä enemmänkin... Siis ei voi enää olla kulahtaneempaa vitsiä kuin tuo koko hahmo. Mies pukeutuneena naiseksi... hah hah hah! Aina yhtä hauskaa! Siihen sitten lisäksi vielä pikkutuhmat ja kaksimieliset jutut niin ei kun paranee vaan. Minua alkaa joka kerta vituttaa kun näen tuon helvetin Tyrnin pärstän jossain.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laita nainen asialle, niin...

  • asia, jolle hän lähti, jää hoitamatta
  • hän jää suustaan kiinni joka kerta -> turhaa odottelua
  • tähän
  • kymmenen
  • muuta
  • syytä
...aina palaa omat hermot.

Jaksaa, jaksaa...

Yleisurheilun EM-kisat. Voi kilin vittu, mitä tuubaa. Tylsyyden multihuipennus.

Yleisökään ei kiinnosta. Väkeä paikalla korkeintaan muutama sata.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Yleisurheilun EM-kisat. Voi kilin vittu, mitä tuubaa. Tylsyyden multihuipennus. Yle hohkaa ja kohkaa, kunnon mehustelua jostain vitun kepin viskomisesta, juoksemisesta, hyppimisestä yms. Saatana. Takana loistava menneisyys.

Tämähän on kuin minun suustani. Ei todellakaan kiinnosta tylsä yleisurheilu.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Yleisurheilun EM-kisat. Voi kilin vittu, mitä tuubaa. Tylsyyden multihuipennus. Yle hohkaa ja kohkaa, kunnon mehustelua jostain vitun kepin viskomisesta, juoksemisesta, hyppimisestä yms. Saatana. Takana loistava menneisyys.

Ja päivän kysymys kisojen ajan: "Onks Karjalainen/Pitkämäki/Evilä/Paska-aho/nönnönnööö jo heittäny/työntäny/hypänny?!+1". Vittu.

Mertaranta selostamassa?

Tavallaan yleisurheilu on yleisömielessä sentään vielä urheilua kuten urheilun kuuluisi olla. Kepinviskojat viskoo keppiä, ympyränkiertäjät kiertää ympyrää, hiekkakasaanhyppääjät hyppäävät hiekkakasaan. Katsovat ne joita kiinnostaa. Suurimmaksi osaksi katsojat ovat niitä, jotka tavalla tai toisella ovat itsekin sellaista tehneet.

Ennen maailmassa myös peliväline-vastustajan-maaliin-ilman-käsiä, pieni-pallo-vähän-isompaan-reikään tarkoitukseen mahdollisimman huonosti soveltuvilla välineillä sekä kumilaatta-vastustajan-maaliin-puukepillä liukkaalla jäällä sahanterät jaloissa -lajien osanottajat olivat samanlaisia urheilijoita. Ei enää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös