Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 612
  • 56 276

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Sattuneesta syystä (selviää viimeisen vitutuksen kohdasta) on tullut katseltua aika paljon näitä "koko kansan" mm-kisoja, ja väkisinkin joka ilta on saanut otsasuonia pullistella. Listataanpas:

-Suomalaiset kisaturistit. No niin, sitä on sieltä sonkajärveltä vähän lähdetty suureen maailmaan örveltämään pariksi viikoksi kännissä ja järjestetty samalla "Kuka näyttää kaikkein eniten idiootilta kannatusasussaan"-kilpailut. Enää eivät peruukit tai possuasut ole olleet mitään, vaan kun niihin liittää esim. helvetin rumat aurinkolasit, niin johan alkaa kunniaa kavereilta tulla. Kölnin kaduilla varmaan paljaat mahat ja perseet vilkkuvat ilta toisensa jälkeen, mutta sen pidemmälle en halua ajatusleikkiäni jatkaa. Kysyn vaan, että missä ovat pumpattava barbara ja pahvi-Madonna? Se on toki hienoa, että lähdetään kannustamaan Suomea, mutta kun tuo touhu näyttää menevän vuosi vuodelta naurettavammaksi.

-YLE:n toimittajien ammattitaito. Voi jeesus sentään, että on ilta toisensa jälkeen rasittanut, korjaan vituttanut, kuulla haastatteluissa joka kerta ne samat jeesuksenaikaiset kysymykset, eikä näillä reppanoilla ole kertakaikkiaan minkäänlaista kompetenssia reagoida haastateltavansa vastauksiin. Mieluummin mennään sillä ulkoaopitulla litanialla (Miten tästä jatketaan viimeiseen erään? Mihin tämä peli ratkesi? jne. jne.). Eniten tämä koskee Inkaa, jolla ei mielestäni ole oikein mitään kompetenssia ammattitoimittajan ammattiin...ei ainakaan telkkariin. No ok, urkkaruudun lukijana menee. Paljonkaan parempia eivät ole Niikko ja Juusela, vaan samaa tuttuakin tutumpaa litaniaa näistäkin tuuteista tulee. Saarisjussi sentään poikkeaa tästä muotista, mutta aika tuskallista se on positiiviseksi asiaksi nostaa. Ja tämä vuodatus ei sitten koskenut Suomisen Tapsaa, jonka ammattitaito YLE:n (suomenkielisessä) urheilutoimituskunnassa on täysin vertaansa vailla, mutta nyt on tungettu varmaankin omasta halustaan (kuka noiden muiden tomppelien kanssa haluaisi työskennellä) hanttihommiin.

-Sakke Pietilä ansaitsee oman viivansa. Kysynpä vain, että kenen kuningasidea oli raahata tämä mikkihiiri takaisin "asiantuntijaksi", kun siitä lopultakin muutama vuosi sitten päästiin? Sakke pitää itseään varmaan letkeän lennokkaana vitsinkertojana ja koko kansa lemmikkinä, mutta asiaa auttaisi aluksi vaikkapa se, että opettelisi puhumaan. Oikeasti, onko joku kuullut näissä kisoissa tältä kääpiöltä yhtään a) järkevästi muotoiltua suomenkielistä lausetta b) mitään oikeasti oivaltavaa huomiota pelistä nimeltä jääkiekko? Studiokavereita on kyllä koitettu piikitellä, mutta nekin jäävät puolitiehensä sössötyksen, änkytyksen ja hihittelyn lomassa.

-JA:n MM-kisaosio. Ok, kuka pyytää lukemaan, kun touhu on jo vuosikausia ollut samanlaista, mutta kai tässä meikäläinenkin mjr:n tavoin jonkinlaisia masokistin piirteitä omaa. En oikeastaan tästä enempää, mutta onhan se huvittavaa kuinka otteluseurantaan ilmestyy joka vaihdossa sitä ja sitä pelaajaa tai valmentajaa haukkuvaa viestiä. Eikö ihmiset seuraa sitä peliä? Ilmeisesti mielekkäämpää on lähettää oma painava mielipiteensä ruutu syljessä.

Muitakin vitutuksen aiheita nuo kisat ovat toki tarjonneet (Mertaranta, T. Ruutu). Ensimmäiseen en viitsi lähteä kun saan kymmenen "ei mm-kisat ole mitään ilman mertsiä"-viestiä niskaani ja jälkimmäisen mitäänsanomattomuus kommentaattorina ei sinänsä haittaa, kun vierellä on ollut oikeita huomioita tekevä Nurminen.

-Se asia mikä ylempänä olevia vitutuksia on lisännyt, on tämä perhanan kuumetauti. Koko viikko on heiluttu 37,5 ja 39 asteen välissä ja kurkkukipu oli parhaimmillaan lähellä sietämätöntä. Vaimokkeen lomaviikon suunnitelmat menivät tietysti suurelta osin uusiksi ja helteitä on saanut seurata lähinnä sisältä sohvanpohjalta. Loppuisi jo vittu!
 
Arzei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
-JA:n MM-kisaosio. Ok, kuka pyytää lukemaan, kun touhu on jo vuosikausia ollut samanlaista, mutta kai tässä meikäläinenkin mjr:n tavoin jonkinlaisia masokistin piirteitä omaa. En oikeastaan tästä enempää, mutta onhan se huvittavaa kuinka otteluseurantaan ilmestyy joka vaihdossa sitä ja sitä pelaajaa tai valmentajaa haukkuvaa viestiä. Eikö ihmiset seuraa sitä peliä? Ilmeisesti mielekkäämpää on lähettää oma painava mielipiteensä ruutu syljessä.

Tämä asia vituttaa itseänikin hyvin suuresti. Se on vaan helppo sanoa palleja raapiessa, kaljaa juodessa, sipsiä syödessä ja matsia katsoessa, että olipas taas paska pelaaja kun ei saanut maalia ylivoimalla tai siniviivalta lauottaessa. Varsinkin kun todennäköisesti puoletkaan näistä "asiantuntijoista" eivät koskaan ole edes pelannut jääkiekkoa muualla kuin ulkojäällä kavereidensa kanssa. Se nyt vaan sattuu olemaan vähän vauhdikkaampaa ammattilaisten seassa eikä siten ole yhtä helppoa tehdä sitä maalia, kuin siellä ulkojäillä. Ymmärrän toki, että pelissä eletään tunteella mukana, mutta mitä se auttaa että ollaan haukkumassa jokaista pelaajaa, joka tekee edes yhden virheen jäällä?
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Vittu näitä nousuja 0-3:sta 3-3:een tai ohi. Flyers viime yönä, lätkässä jollain tavalla ton vielä sulatan, mutta että jalkapallossa. Zaragoza johti Villarrealia jo 3-0, pitkävedossa loistohaku ykkönen kertoimella 3.80, vaan eipä tietenkään pidä loppuun asti. Ja tottakai Zaragoza täräytti ylärimaan 3-2 johtoasemassa, heti perään Villarrealin vastahyökkäys ja siitä 3-3:een.

Tshekki, mene Sveitsin ohi niin vitutus laantuu!
 
tutzba

Jäsen
Oltiin frendillä grillaamassa ja nauttimassa kesästä. Lähdettiin siitä sitten terassille ja siitä Celtic Houseen. Lopulta yksi kavereista alkoi toitottaa jotain saatanan yökerhoa. Pitihän sinne mennä, mutta ihmettelen taas että mitä niissäkin porukka näkee. Homma lässähti ihan täysin, kaikkia vitutti kun meni rahaa pelkkään sisäänpääsyyn kymppi eikä siellä ollut edes porukkaa. Istuttiin sitten hiljaa penkeillä ja imettiin juomiamme. Piti jäädä kaverille yöksi, mutta päätin lähteä tyttöystävän kainaloon. Parempi siellä on.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Vittu näitä nousuja 0-3:sta 3-3:een tai ohi. Flyers viime yönä, lätkässä jollain tavalla ton vielä sulatan, mutta että jalkapallossa. Zaragoza johti Villarrealia jo 3-0, pitkävedossa loistohaku ykkönen kertoimella 3.80, vaan eipä tietenkään pidä loppuun asti. Ja tottakai Zaragoza täräytti ylärimaan 3-2 johtoasemassa, heti perään Villarrealin vastahyökkäys ja siitä 3-3:een.

Tshekki, mene Sveitsin ohi niin vitutus laantuu!
Joskus 90-luvulla oli useamman sadan markan voitto haarukassa, piti vaan saada herkkusieniliigan Bremen-Anderlecht tasuriksi. Tauolla Anderlecht johti 3-0, joten rypistin lapun ja nakkasin fidduun. Sakut alkoivat pelata toisella jaksolla. Ensin 3-1, sitten 3-2... Äkkiä piti suoristella ruttuinen kuponki. Sitten jo 3-3. Olisivatkin lopettaneet siihen, mutta kun menivät ohi ja voittivat 5-3. Taas sai rutistaa.
 
JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Piti jäädä kaverille yöksi, mutta päätin lähteä tyttöystävän kainaloon. Parempi siellä on.

U lucky fuck.

Vitutttaaaa. Naiset on pilannu maailman.
 
J.Shelley#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP,Toronto Maple Leafs.
Vittu, sinne meni Dio.

Noh, ei se mitään, onneksi meillä on vielä Justin Bieber ja Johanna Tukiainen heath scratcheinä.
 
Vitutttaaaa. Naiset on pilannu maailman.

Niin on. Itse juuri sain tänään elämäni kolmannet pakit...

Eihän se kivaa ole, kun on muutenkin kaikki asiat sekaisin ja ei onnistu tämän kaiken lisäksi saamaan edes seuralaista ulos. Tämä on niin tuttua, että masennutaan taas ja kalja alkaa maistumaan entistä enemmän. Ei kuitenkaan vielä huomenna... Paskasti on asiat, paska elämä. Tuo nainen olisi voinut muuttaa kaiken, mutta ei vieläkään...
 
anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers

Nyt on pakko uteliaisuuttaan ja tietämättömyyttään kysäistä, että oliko tämä se THE nainen, jolle on kirjekuoressa lähetetty yhtä sun toista? No, joka tapauksessa voimia ja eipä niitä asioita saa pestyä kaljalla pois, vaikka suattaahan tuo lieventää masennusta, mutta en nyt niin kauheasti suosittele.
 
Ei ollut. Tämä THE nainen, josta puhut, oli siis ensimmäinen nainen jota rohkenin ulos pyytää. Olet todellakin pihalla naisasioistani, sillä en ole koskaan mitään kirjettä tälle tytölle lähettänyt. Täällä mukahassuttelijat vain ovat aina vauhdissa kun tämä asia nousee esille. Se oli viime vuoden asioita. Seuraava nainen, jota ulos pyysin, n. kaksi kuukautta sitten, oli varattu (ainakin niin hän väitti... liekkö totuus?) eikä voinut/halunnut ulos lähteä. Nyt tuli sitten pakit kolmannelta naiselta, kun ei vaan kiinnosta, vaikka periaatteessa hän olisi voinut vastata kysymykseeni kyllä, koska kyseessä ei ole varattu tapaus. Minulla on kuitenkin melko hyvä aavistus, miksi tyttö vastasi kielteisesti. Naiset ei varmaan tykkää, jos ja kun näkee miehen sammuneena kirkkaana tiistai-iltapäivänä julkisella paikalla?
 
12961

Jäsen
Missä vitun vaiheessa pelaajatyypistä puhuttaessa rouhija on muuttunut röyhijäksi? Millä järjellä pelaaja voi olla röyhijä, rouhija on sentään jollain tavalla looginen nimitys?
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Tällä hetkellä vituttaa (ja pelottaa) suuresti vasemman nivusen seudulle kohonnut ihonalainen patti. Kohouma tuntuu selvästi sormella painellessa, ja osoittaa jopa kosketusarkuutta. Netistä lueskeltuani tämä viittaisi imusolmukkeisiin, mikä taas ei kuulosta ihan hirveän rohkaisevalta. Pitänee varmaan lähteä lääkärissä käymään, mikäli patinperkele ei osoita rauhoittumisen merkkejä parissa päivässä.

Terveyttä ei voi kyllä koskaan arvostaa liikaa.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Tällä hetkellä vituttaa (ja pelottaa) suuresti vasemman nivusen seudulle kohonnut ihonalainen patti. Kohouma tuntuu selvästi sormella painellessa, ja osoittaa jopa kosketusarkuutta. Netistä lueskeltuani tämä viittaisi imusolmukkeisiin, mikä taas ei kuulosta ihan hirveän rohkaisevalta.

En tiiä onko sama vaiva, mutta itselleni ilmestyi tuollainen kainaloon pari vuotta sitten. Lekuri meinasi, että on joku rauhanen tukkeutunut ja rupatteli, että "näitä tulee aika usein" ja "ootko syöny paljon juustoa?". Sitten vaan viillettiin patti auki ja otettiin smägmät pihalle, toivottavasti sulla on sama homma ja oot vetäny liikaa naksuja.
 
ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Mikä helvetti lintuja vaivaa? Kello puoli neljä ja käsittämätön mekkala suoraan ikkunan alla (ikkuna auki kun on kuuma). Nyt ei puhuta mistään rentouttavasta linnunlaulusta vaan saatananmoisesta riehumisesta, ja kuulostaa että niitä on miljoona.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mikä helvetti lintuja vaivaa? Kello puoli neljä ja käsittämätön mekkala suoraan ikkunan alla (ikkuna auki kun on kuuma). Nyt ei puhuta mistään rentouttavasta linnunlaulusta vaan saatananmoisesta riehumisesta, ja kuulostaa että niitä on miljoona.
Niitä panettaa.
 
jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Eikös ne linnut oo jo pariutumisriitit ja siihen liittyvät suvunjatkamistoimenpiteet jo hoitaneet - nyt on jäljellä enää arkinen aherrus ja isälinnun kotiintulo "kokouksesta" ja siihen liittyvä lämminhenkinen keskustelu parisuhteen olemisesta vakaalla pohjalla...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Matkanjärjestäjänä on aina helvetin hienoa olla. Ensin alustavaa kyselyä ihmisille, että kuka olisi kiinnostunut lähtemään porukalla reissuun. Sitten uutta infoa peliin, jossa ilmoitan määräpäivän, johon mennessä pitää antaa sitova ilmoittautuminen. Sitten menee viikko tuosta sitovasta ilmoittautumispäivästä, kun pari tyyppiä ilmoittaa, että "en pääsekään, sori". Vastaan, että "selvä pyy, kunhan maksatte osuutenne joka tapauksessa tai vaihtoehtoisesti hommaatte jonkun toisen lähtijän tilalle tiettyyn määräpäivään mennessä". Enää ei pitäisi olla meikäläisen päänsärky, että löytyykö uusia lähtijöitä tilalle vai ei, mutta toisaalta tiedän ainakin tämän toisen perujan olevan sellainen tapaus, että siltä on ylivoimaisen vaikeaa yrittää periä saataviaan (ainakin ilman väkivaltaa), joten helpommalla ehkä pääsee, kun yrittää löytää jonkun toisen matkaajan tilalle.

Mutta miten voikin olla joillekin niin vaikea ymmärtää käsitettä sitova ilmoittautuminen.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tuttua, niin tuttua...

Olen parasta aikaa järkkämässä yhtä tilaisuutta, mihin pitäisi kaikkien osallistua kustannuksiin, järjestelyihin jne.
Ei tarvitse varmaan taas vähään aikaan järjestää mitään tämän jälkeen, toivottavasti. Vitutta jo etukäteen, kun ihan saletisti joutuu jonkun lusmun osuuden maksamaan itse. Sitä on vaikea ymmärtää, että jos lupautuu maksamaan mutta ei maksakaan, niin joku / jotkut muut joutuvatkin maksamaan hänen osuuden.
 
Järjestin tuossa juuri 28 äijän reissun LG Hockey Gameseihin eikä sekään mennyt täysin ongelmitta, mutta ongelmat eivät olleet minun. Ensin pyysin sitovan ilmoittautumisen marraskuussa ja 50e tililleni varausmaksuna, jota ei missään nimessä palauteta jos reissun feidaa. Jo tässä vaiheessa ilmoittautumisia tuli enemmän kuin hyttipaikkoja oli. Tämän jälkeen ilmoitin kaikille maksun eräpäivän joka oli kuukautta ennen kuin itse maksoin rahoja eteenpäin. Sitten reissun lähestyessä kun 3 äijää rupesi reissuaan perumaan maksettuaan jo koko summan n.150e, ilmoitin heille listan halukkaista lähtijöistä kelle reissun voi myydä. Yksi sai reissunsa myytyä ja kaksi menetti rahansa, mutta kukaan ei yllättäen kyllä mutissut mitään vastaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös