Mainos

Vituttaa niin, ettei veri kierrä päässä!

  • 471 114
  • 2 302

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eilen tuomaroinnissa oli ainakin linja. Oli se sitten hyvä tai huono linja. Kummallekkaan ei vihelletty kamppeja eikä estämisiä. Vain korkea maila ja kiekko katsomoon eli ne pakolliset pois.

Tuomaritoiminta noin yleisesti Liigassa. Mitä olen seurannut MM-Kisoja ja lisäksi jotain satunnaisia CHL tai muita eurooppalaisia pelejä, niin ei nuo liigatuomarit ainakaan huonompia ole.

Tuomaritoiminta noin yleisesti Suomessa. Suomessa on liian vähän tuomareita nykyisellään. Tätä on varmaan syytä pohtia ihan Liigasta sinne pikkujunnuihin saakka eri toimijoiden osalta, miksi näin.
Ei tuonne kentälle moni halua haukuttavaksi, ura alkaa junnuista ja alasarjoista. Siellä aivan järkyttävää vittuilua pelistä toiseen, ylös kun jaksaa, niin hiukan helpottaa, mutta myös areenat kasvaa, samalla kuittailun laatu muuttuu. Vuosia pitää jaksaa aivan pilipalipalkalla, lähdöt minne vaan, koska vaan.
Vaatii hyvän asenteen, ja elämäntilanteen. Ja hyvän pääkopan.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Nykyään vituttaa tuo paikallispelien läpsyttely! Ei mitään tunnetta tässäkään virkamiespelissä. Joensuu paukutti yhden hyvän jonka jälkeen oli ihan loppu ja Knihti haki kerran pientä tuttavuutta. Paskaa.
Jääkiekko on kuollut. Kenen toimesta??
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hyvä kysymys. Näkisin et isosti lähtee valmennuksesta. Ei oo koutseja jotka ohjeistas pelaajille et "rip his fuckin' head off" tai vähän epäsuoremmin et nyt tulee X:lle noutaja....

Muistelen Isomäen seisomakatsomon vakioasiakkaana, että esimerkiksi 1990-luvulla oli todellakin tunnelmaa ja varsinkin siksi, että elettiin aidon väkivaltajääkiekon aikaa. Varsinkin ottelusarjat Tepsiä ja Jokereita vastaan olivat huikeita.

Meillä ei ole nyt vain enää näitä valmentajia tyyliin Doug Shedden tai Ismo Lehkonen, jotka nyt edustavat tätä ns. vanhaa liittoa. Ehkä joskus vielä sitten Meidän pelin jälkeen...
 
K.A.H

Kyllä ne vanhan liiton ajat on menneet, ja ns. väkivaltajääkiekko kuolee sukupuuttoon. Peli toki tuntuu nopeutuvan jatkuvasti ja muuttuvan eri tavalla fyysiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Joskus ammoisina aikoina Ilveksen veteraanit muistelivat kuinka IFKta ja Ässiä vastaan pelaaminen vituutti jo etukäteen kun tiesivät ettei toivoakaan säästyä ilman mustelmia. Jokainen niitti ajettiin loppun asti eikä tilaisuuksia juuri jätetty käyttämättä. Ensimmäiset selkeet hanskausmuistot on sit varmaan ysärin puolivälistä jostain TPS pelistä kun Korpilla ja Fandulsilla meni herneet sieraimiin Tepsin pelaajien kans. Jyskyn ja Nikanderin peliotteista ei sillee oo kun yksittäisiä väläyksellisiä muistikuvia mut kyllä hekin mieluummin santapaperi osastoo oli kuin jotain pehmeäkätisiä pelintekijöitä.
 
Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins
Jääkiekko on kuollut. Kenen toimesta??
Maailmanmestaruus -95 teki lajista "koko perheen" yhteistä aikaa. Kaikenlaiset kukkahatut merkkivaatteisiin puettuen pikkulastensa kanssa lisääntyivät katsomoissa. Ja samoin alkoi marinat lajin väkivallasta, taukomusiikista, kioskien tarjonnasta yms. Porissakin on nähty viinibaaria yms muuta hömpötystä. Vuoden 1995 jälkimainingeissa, vastaan.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jääkiekko on kuollut. Kenen toimesta??

Ei jääkiekko ole mihinkään kuollut, päinvastoin, se kehittynyt. Pelinopeus ja kamppailu vaade ovat kasvaneet huimasti, pelaajilta vaaditaan entistä enemmän.

Näyttävät, puolen kentän vauhdilla tehdyt taklaukset ovat vähentyneet, koska kiekko liikkuu entistä nopeammin. Pelaajien pitää pystyä syöttämään ja vastaanottamaan syöttöjä entistä ahtaammissa tiloissa.

Taklauksia peleissä on paljon, esimerkiksi Rami Määttä menee toistuvasti taklauksen alle joka pelissä. Nämä taklaukset eivät ole tietenkään "väkivaltaosaston" kaipaamia tappotaklauksia.

Tästä huolimatta eilisessä derbyssäkin taklattiin lukkolaisia perseelleen useamman kerran ja lyötiin siellä myös nyrkillä naamaan. Minusta jääkiekon kehitys on ollut positiivista, katson paljon mielummin Hämeenahon taitoa, kuin koukkupolvien tappelua. Minusta spontaanit tappelut kuuluvat tästä huolimatta jääkiekkoon, mutta jos niitä kaipaa enemmän, kannattaa vaihtaa lajia, esim. vapaaottelu tarjoaa tätä osastoa varmasti tarpeeksi.
 
Polvitasku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Näyttävät, puolen kentän vauhdilla tehdyt taklaukset ovat vähentyneet, koska kiekko liikkuu entistä nopeammin. Pelaajien pitää pystyä syöttämään ja vastaanottamaan syöttöjä entistä ahtaammissa tiloissa.

Taklauksia peleissä on paljon, esimerkiksi Rami Määttä menee toistuvasti taklauksen alle joka pelissä. Nämä taklaukset eivät ole tietenkään "väkivaltaosaston" kaipaamia tappotaklauksia.
Pelinopeuden taakse on helppp mennä. Mutta totuus on ettei liiga salli persoonia enään mukaan. Persoonia joita yleisö rakastaa ja tuovat tunnelmaa. Sellaisista ei saa pian edes ääneen puhua. Tällä kehityksellä liiga sahaa omaa oksaansa vaikka luulevat tuotteen olevan täydellisessä kunnossa. Tätä meidän ns "tuotetta" on kehitetty kohti kaukalopalloa jo pitkään ja tuloksiakin saatu, eihän junnut osaa enää ottaa edes taklauksia vastaan!
Ehkä tämä kehitys sitten on nykyaikaa ja en itse vain pysy mukana, mutta fakta on, että eilinen peli oli helvetin tylsä vaikka mistä suunnasta katsoisi.
Pisteet otan kuitenkin ilomielin, mutta tuskin ostan lippua seuraavaan.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta totuus on ettei liiga salli persoonia enään mukaan. Persoonia joita yleisö rakastaa ja tuovat tunnelmaa. Sellaisista ei saa pian edes ääneen puhua.
Annatko esimerkkejä vähän tällaisista persoonista, joita tässä tarkoitat? Ovatko siis tyyliin Nielikäinen vai enemmänkin osastoa Korpisalo? Osaisin suhtautua paremmin tähän viestiisi, että millaisia pelaajia ei mielestäsi sallita enää mukaan Liigan toimintaan. Luulen, että syyt ovat kuitenkin muualla kuin Liigassa.
 
Patarouva

Jesse huusi taannoin tuomareille, että olette te paskoja ja lensi jäähylle. Jos Jarkka olisi huutanut aikoinaan samalla lailla niin jäähylle sekin olisi lentänyt. Mutta ennen oli kaikki paremmin.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Kaikki haluu persoonia. Ja persoonilla tarkoitetaan sellaisia pelaajia, jotka ottavat paljon jäähyjä, koska et rapatessa roiskuu. Mutta kenenkään mielestä oma joukkue ei saa saada enempää jäähyjä kuin vastustaja saa. Kun niillä jäähyillä tapetaan persoonat. Kuten vaikka Pele Peltonen tai Nitt Mackerson. Kun niiden persoonat katosi, kun ne sai niin paljon jäähyjä. Vaikka aiemmin ei saanut niin paljoa jäähyjä kuin nykyään saa siitä, että on persoona.

Punavihreä media on tämänkin pilannut.
 
Sitten ulistaan, että ei näitä pelejä jäähyboksista voiteta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sitten ulistaan, että ei näitä pelejä jäähyboksista voiteta.

Ja näin. Persoonia tarvis olla mutta jos tämä persoona, kutsuttakoon häntä vaikka nimellä "Jesse" (nimi muutettu), vähän kohnottaa ja pelaa itsensä ulos, niin täällä huudetaan miestä välittömästi vilttiin kun ei pelaa niin kuin pitäisi ja seiso kiltisti träpissä.

Ei oo helppoa olla persoona nykyään.
 
Kärmes1

Ei kait se persoonana oleminen tarkoita, että täytyy pelata pelitavallisesti päin vittua ja kohnottaa itsensä ulos pelistä?
Mielestäni persoona on enemmän kovuutta, kuumentamista ja hämmentämistä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Jesse huusi taannoin tuomareille, että olette te paskoja ja lensi jäähylle. Jos Jarkka olisi huutanut aikoinaan samalla lailla niin jäähylle sekin olisi lentänyt. Mutta ennen oli kaikki paremmin.
Eikös don Seppo pistänyt Japan jäähylle jo ennen kuin Japa ees ehti kommentoimaan mitään tuomaroinnista.. :)
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Mitäköhän Ässä-joukkue olisi vuonna 2006 sanonut jos heille olisi kerrottu että vajaan kahdenkymmenen vuoden päästä väistelyä ja nojailua kutsutaan repimiseksi, raastamiseksi ja runnomiseksi.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
80-luvulta asti olen seurannut jääkiekkoa, Liigaa ja Ässiä, ja sama valitus on ollut aina: ”Ei ole enää persoonia. Ennen oli se ja se persoona, ei ole enää sellaisia”
Fakta on että jos 2024 vuoden katsoja menisi nyt katsomaan jotakin 90-luvun perus Ässät-Kalpa arkimatsia, niin reaktio olisi vittu mitä paskaa, hidasta ja heikko tasoista läpsyttelyä jossa ei tapahdu mitään. Niin paljon on jääkiekon taso noussut.
 
Doc Holliday

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bayern Munchen
Pelinopeuden taakse on helppp mennä. Mutta totuus on ettei liiga salli persoonia enään mukaan. Persoonia joita yleisö rakastaa ja tuovat tunnelmaa. Sellaisista ei saa pian edes ääneen puhua. Tällä kehityksellä liiga sahaa omaa oksaansa vaikka luulevat tuotteen olevan täydellisessä kunnossa. Tätä meidän ns "tuotetta" on kehitetty kohti kaukalopalloa jo pitkään ja tuloksiakin saatu, eihän junnut osaa enää ottaa edes taklauksia vastaan!
Ehkä tämä kehitys sitten on nykyaikaa ja en itse vain pysy mukana, mutta fakta on, että eilinen peli oli helvetin tylsä vaikka mistä suunnasta katsoisi.
Pisteet otan kuitenkin ilomielin, mutta tuskin ostan lippua seuraavaan.
Liiga sallii persoonat mutta eri tavalla kuin ennen. Väkivaltaisuus on kuitenkin sanktioitu. Mikäli Ässät tai joku muu joukkue pelaisi v:n 2006 sääntöjen puitteissa, olisi joukkueelta aina joku jäähyllä.

Nykypeli suosii nopeutta, tekniikkaa ja hyvää pelisilmää. Mainittakoon, että Jesse ja Mörkö ovat persoonia kumpikin omalla tyylillään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös