Virtaselle kenkää!

  • 313 319
  • 1 587
Suosikkijoukkue
Arsenal
Tynin tahdosta en tiedä sitä enkä tätä, mutta varmasti se tyytymättömyys tulee ilmi, sitähän tässä on jo kyllästymiseen asti todistettu. Vaan onko analyysi syistä totta, tai edes siellä päin? Lienen tuonut esiin jokusen kerran, kuinka nämä foliohattuilut ja mutut heräävät elämään omaa elämäänsä, kun jostain syystä joku kannattajaksi itseään tituleeraava riidankylväjä niitä keksii ja huomaa tänne heitellä. Sitä viidakkorumpu nykyään tarkoittaa, ei täällä tai muullakaan foorumilla olla enää missään umpiossa ja somen ansiosta jutut leviää ja vaikuttaa aivan eri mittakaavassa ja ajassa kuin ennen. Siksi ihmettelin aiemmassa kirjoittamassani, että jos täällä kerran ollaan medianhallinnassa niin pro tasolla, niin ei tämmöinen ihan perusjuttu ole lainkaan auennut millään tasolla. Eihän JYP tai kukaan muukaan voi hallita julkisuuskuvaansa enää nykyaikana, vaikka palkkaisivat armeijan sitä hallitsemaan ja vastavuoroisesti, nykyään sitä julkisuuskuvaa luo jokaikinen omilla tuotoksillaan ja on sitten myös osaltaan vastuullinen siitä minkälaisen pallon vyörymään laittaa. Tämän vastuun vuoksi minua sylettää se mitätön todellisuuspohja, millä näitä fantasioita täällä suolletaan, tyyliin puhkon sun autosta kumit ja rikon sun ikkunat, koska mä kannatan sua ja haluan sulle vaan hyvää, vaikka syyt olen itse keksinytkin mulla on oikeus, kun olen kannattaja. Huomaa, mitä täällä puhutaan, puhutaan pian muualla ja päinvastoin, so simple is that, sanos Tami.

Jospa pysyttäisiin ketjun otsikossa.

Arvostan sinua siinä, että yrität nähdä kannattamassasi osakeyhtiössä pelkkää hyvää. Minäkin teen niin paljon. Arvostan sitä työtä, mitä esim. Tyni ja Seppänen tekevät - ei ole maailman helpoin bisnes pyörittää monen miljoonan liikevaihdolla operoivaa jääkiekko-osakeyhtiötä. Mutta ketju koskettaa Makro Virtasta ja hän ei ole tehtäviensä tasalla tällä hetkellä. Hänen työpaikka on se, josta tulos on nähtävissä parin päivän välein jäällä, toimitusjohtajan tulos nähdään julkisuudessa kerran vuodessa ja hallituksen kokouksissa neljännesvuosittain tms.

Minä perustan kritiikkini Virtasta kohtaan siihen, ettei hän ole saanut kohta 1,5 vuodessa laadittua joukkueelle pelitapaa. Ei voittavaa eikä kestävää. Vai näetkö sinä tuossa pelissä jonkun jatkumon? Miten JYP pyrkii pelaamaan? Jos näet, avaisitko sen minullekin. Sen haluaisin ymmärtää ja kun näkisin sen punaisen langan, voisin kenties sitä kehua. Tai ainakin arvostella oikeilla argumenteilla. Nyt en tiedä miten JYP pyrkii pelaamaan ja miksi. Minä perustan kritiikkini Virtasta kohtaan myös siihen, että hänen johtamisensa näkyy ulospäin sekavana. Pelaajien ulostamisina, kokoonpanosekoiluina, pelaajien ihmeellisinä kommentteina julkisuudessa. Lisäksi pyörii paljon huhuja siitä, että kaikki eivät kopissa tule toimeen keskenään. Vertaan taas vanhaan, mutta RD:n aikaan näitä ei nähty ja kun RD:lle tuli lähtö, se tuli puskista. Johtaja piti homman ruodussa viimeiseen peliinsä asti.

Minä en laske Virtasen menestykseksi viime kautta kovinkaan pitkälti. JYP tippui puolivälierissä. Joo, sitä voi selitellä vatsataudilla, mutta JYPin piti tuolla materiaalilla olla kolmen joukossa runkosarjassa ja pätkiä puolivälierissä kuudenneksi sijoittunut voitoin 4-0 tai vähintään 4-2. JYP alisuoritti materiaaliinsa nähden. Lisäksi JYP pelasi puolivälierät (tai ainakin neljä viimeistä peliä) ihan eri kiekkoa kuin runkosarjassa ja ihan eri kiekkoa mitä Virtanen oli koko kauden puhunut JYPin pelaavan. Miksi? Euroopan mestaruus tuli, siitä kaikki kunnia ja sillä Virtanen on ansainnut jatkonsa tälle kaudelle. Mutta kun joukkue säilyy lähes ennallaan ja sama valmentaja jatkaa, viiden pelin jälkeen kaukalossa pitäisi näkyä pelityyli ja jonkinlainen jatkumo. Joku punainen lanka. Minä en sitä ole vielä löytänyt, olen nähnyt kaikki pelit tällä kaudella. Viiden pelin jälkeen en olisi näin huolissani, vaikka kaikista olisi tullut turpaan, jos JYP pelaisi jotenkin toisteisesti, tietyllä kaavalla ja rakentaisi maalipaikkoja säällisen määrän. Mutta kun ei. Jokainen peli on ollut erilainen, jokaisessa pelissä JYPillä on ollut ihan eri ilme, eri kokoonpano, eri pelityyli. Mikä on tämä Virtasen JYP?
 
Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sanon siis, ottelutapahtuma on muutakin kuin 3x20 minuuttia. Sen tulisi olla nelisen tuntia kokonaisuudessaan. Eikä ihmiset tule paikalle ajoissa käyttämään rahaa, ellei heille tarjoa jotain muutakin kuin alkulämmittelyn. Tuli potkut tai ei, niin talous on saatava jollain konstilla vikkelään parempaan päin. Muuten mennään ensi kausi tämän kauden Akatemialla, kun toinen vaihtoehto olisi lappu luukulle.

Neltä tuntia tiistai iltana? Olen viikolla käynyt katsomassa baseballia jenkeissä ja se kesti yli neljä tuntia. Ei sielläkään yleisö ollut koko aikaa paikalla.
Jos neljä tuntia + matkat hallille niin on jo liikaa.
 
Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siitäkin eri mieltä että yleisömääriin vaikuttaisi paljoa yhtään valmentaja. Se että tilalle tulisi joku karrikivi ei toisi juuri yhtään katsojaa lisää, saati että uusi valmentaja olisi tasoa jukkaahvenjärvi. Nelonen nyt on vain sattunut myymään niin hyvin tuota Liigaa, että se näkyy väkisin kaikilla liigapaikkakunnilla. Jyväskylä ei ole poikkeus. Kortin ostaneet tuskin löytävät hallille vaikka siellä olisi Sara Sieppi bikineissä keikoilemassa. Mutta jos sitä yleisömäärää nyt aletaan nostamaan, minä alottaisin sen ottelutapahtuman parantamisella screenien käyttöineen jne, enkä pelitavasta. Sitä hyvää pelitapaa kun katsoo kotoa yhtä mukavasti kuin huonoa.
Eli pelitapa + menestys ei houkuttele yleisöä, mutta tarjoat vastineeksi Screenin käytön? ehdota nyt jotain muutakin.
(tiedän kyllä, että ottelutapahtumaa pitää kehittää ja paljonkin)
Aikaisemmin täällä maristiin somen käytön puuttumisesta, nyt JYP sitä käyttää väärin?

Kun täällä jauhetaan viime vuoden happee finaalista, niin miettikää jos peli ei olisi ollut kunnossa niin olisiko ollut edes finaaleja / finaalitapahtumaa?
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
4 peliä takana, sijoitus liigassa 8. Tällä valmennuksella tämä trendi jatkuu aina runkosarjan päätökseen saakka. Pelit lisääntyy sijoitus pysyy. Kysymys kuuluukin kuka vastaa tuloksesta ja pelitavasta? En väitä, että hallille löytäisi tuhansia katsojia lisää jos Virtanen ulostettaisiin, mutta jokainen hallille menevä haluaa varmasti nähdä muuta kuin nykyisen kaltaista peliä. Peliesitykset ja tulos ratkaisevat pitkälti kokemuksen tapahtumasta ei stand-up koomikot tjms.

Tällä hetkellä tuote ei vaan yksinkertaisesti ole kunnossa. Ainoa lääke minkä keksin on Virtasen erottaminen ja pelin saaminen kuntoon. Tämä on ainoa keino tehdä asialle jotain! Tällä hetkellä koko organisaatiota kuvaa parhaiten Pihlman. Yritetään väkisin jotain mikö ei vaan yksinkertaisesti toimi ja vielä usean vuoden ajan.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitä niissä kolmessa ekassa pelissä tapahtui? Tarkki oli poissa viimeisestä pelistä. Senkö takia JYP tippui jatkosta? Oliko kaikissa muissa peleissä paskatauti valmennusjohdolla? On niin helvetin naurettavaa argumentoida paskataudilla kun unohdetaan ne kolme ensimmäistä peliä.

JYP tippui playoffien ensimmäisellä kierroksella joukkuueelle jolla oli miljoona euroa pienempi pelaajabudjetti.

Kuinka paljon Virtaselle pitäisi antaa aikaa? Hän on nyt valmentajanut JYPiä noin sata peliä. JypFabu sanoo siitä "liian pieni otos".

Kolmessa ensimmäisessä pelissä vastustaja oli parempi. Niin käy usein jääkiekossa. Tietysti voi ajatella, että kaikista peleistä vain voitto kelpaa, Silti Dufva - jumala peluutti myös jenginsä aivan väärällä taktiikalla lauluun bluesia vastaan, yrittämättäkään muuttaa mitään, eikä kovalla rosterilla kyennyt edes haastamaan. Silloin muistaakseni ihmiset jopa ymmärsivät, ettei aina voi onnistua ja se on luonnollista, silti olen sitä mieltä, että jos Tarkki olisi kyennyt seitsemännessä pelaamaan, sitä sulamista selvässä johdossa ei olisi tapahtunut, mutta jossitteluahan tämä.

Luulisi jo Jokereiden tai Hifkin rimpuloinnin perusteella jääkiekon seuraajille valjenneen, että hintalappu joukkueella ei ole yhtä kuin menestys, siellä päin se taidettu kokea vielä katkerammin kuin meidän viime kausi.

On yksisilmäistä olettaa että pelitavan isossa remontissa asiat olisivat kiinni pelkästä valmentajasta, ihan sama minkä nimisestä. Maaottelutauolle asti olen itse ajatellut antaa aikaa ja toivon, että loksahtaa homma uomiinsa, tässä talouden tilassa valkunkin ulkoistaminen iskee liian kipeästi tulevaisuuteen, kukaanhan ei osaa kuitenkaan ennustaa, kuinka paljon ihmisten ostovoima sukeltaa talouskurimuksen johdosta, tietenkin myös sponsorieurot samalla sukeltaa. Jos mietit kuinka paljon aikaa iso pelitapamuutos saattaa viedä, mieti Jalosen aikaa Hifkin puikoissa, osaamattomaksi tai keltanokaksi et kyenne syyttelemään, mutta silti tulosta tuli vasta kolmannella kaudellaan ja reilusti sen sadan pelin tuolla puolen, eikä resursseja ollut tarvis edes pohtia, niin kuin JYPissä on pakko tehdä. Eihän Virtasen onnistumista tietenkään takaa mikään, mutta JYPin kannalta sitä on syytä kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivoa.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Jos mietit kuinka paljon aikaa iso pelitapamuutos saattaa viedä, mieti Jalosen aikaa Hifkin puikoissa, osaamattomaksi tai keltanokaksi et kyenne syyttelemään, mutta silti tulosta tuli vasta kolmannella kaudellaan ja reilusti sen sadan pelin tuolla puolen, eikä resursseja ollut tarvis edes pohtia, niin kuin JYPissä on pakko tehdä.
Kari Jaloseen ja HIFKiin vertaaminen on hauskaa siitä että tulleessa IFK:iin kaudelle 2008-09 Jalosella oli vyöllään mestaruudet vuosilta Kärpissä 2004-05, 2006–2007 ja 2007–2008 sekä pronssia kaudella 2005-06.

Jos Karri Kivi valmentaisi nyt toista kautta JYPiä minulla olisi enemmän kärsivällisyyttä, koska Kivellä on näyttöjä valmentajana. Virtanen on päävalmentajana aivan eri kaliberin valmentaja kuin Kari Jalonen tai Karri Kivi.

Nyt JYPin organisaatio tuntuu tehneen päätöksen että enää ei pelaajat erota yhtään valmentajaa. Virtasen erottaminen todistaisi heidän olleen väärässä koko ajan ja olisi Tynille ja Seppäselle äärimmäisen noloa.

Zen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mestaruuksia ei voiteta joka vuosi vaikka kuinka yritettäisiin, välillä tulee turpaankin. Eniten vituttaa että en tiedä yhtään mitä odottaa kun alkaa peliä katsomaan. Jos "hurrikaani prässi" on mennyttä, pitää keksiä jotain muuta, olkoonkin sitten "vain" yleisöä varten.Turpaankin on joskus "ihan ok" saada jos se tapahtuu saappaat jalassa eikä paskat housussa.

Totta on että tämä ei ole vain Virtasen vika. Tynin pitäisi reagoida jotenkin ja jos ei pysty niin sitten pitää Seppäsen. Nyt on mokattu Virtasen kanssa ja (tai) pelitavallisissa asioissa. Sille ei voi enään mitään. Nyt pitää korjata tilanne, eikä odottaa tilanteen paranemista.

Seppänen ja Tyni on tehnyt helvetin hyvää työtä (Tyni myynnissä), sitä en kiistä. Tuntuu vain että heillä on maha täynnä, eikä kannattajilla.

Ja toivotaan että Eki kyllästyy taichiin nopeasti ja tulee takasin hallille...
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Jos mietit kuinka paljon aikaa iso pelitapamuutos saattaa viedä, mieti Jalosen aikaa Hifkin puikoissa, osaamattomaksi tai keltanokaksi et kyenne syyttelemään, mutta silti tulosta tuli vasta kolmannella kaudellaan ja reilusti sen sadan pelin tuolla puolen, eikä resursseja ollut tarvis edes pohtia, niin kuin JYPissä on pakko tehdä. Eihän Virtasen onnistumista tietenkään takaa mikään, mutta JYPin kannalta sitä on syytä kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivoa.

Paljoon muuhunkin voisin kirjoituksessasi puuttua, mutta puutun ainoastaan tähän, kun et vastannut edelliseen viestiini. Kertoisitko mitä pelitapamuutosta Virtanen vie JYPissä läpi? Mihin suuntaan peli on muuttunut ja mihin sen on tavoite muuttua? Koska pelit kentällä eivät näytä mitään tuon suuntaista.

Kari Jalonen veti HIFK:ssa vuoden - puolitoista täysmittaista remonttia edareista urheilijoiksi. Sen muuttaminen on tuskaisen hidasta, eikä tulokset näy pelikentällä kuin pitkän ajan jälkeen. JYPissä oli urheilijoita Virtasen astuessa puikkoihin, eikä vastaavaa muutosta tarvittu. Onko päinvastoin astuttu askelia edarin suuntaan Virtasen aikana?
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
4 peliä takana, sijoitus liigassa 8. Tällä valmennuksella tämä trendi jatkuu aina runkosarjan päätökseen saakka. Pelit lisääntyy sijoitus pysyy. Kysymys kuuluukin kuka vastaa tuloksesta ja pelitavasta? En väitä, että hallille löytäisi tuhansia katsojia lisää jos Virtanen ulostettaisiin, mutta jokainen hallille menevä haluaa varmasti nähdä muuta kuin nykyisen kaltaista peliä. Peliesitykset ja tulos ratkaisevat pitkälti kokemuksen tapahtumasta ei stand-up koomikot tjms.

Tuolla materiaalilla 8. sija on hyvä odotuksiin nähden.
Mielestäni myös kotipelit (erityisesti HPK-peli) ovat tarjonneet ihan hyvää kiekkoa katsottavaksi. Eka pelin viihdearvoa laski etupäässä pikkutarkka tuomarilinja, ei niinkään pelitapa tms.

Pakkasukko-Perrin voisi nostaa pelinsä liigatasolle kelpaavaksi, samoin Kalteva. Ehkä sitten tulostaulullakin olis yleisöön menevämpiä tuloksia.
En jaksa uskoa, että mitkään poppakonstit tuovat oleellisesti enmpää katsojia ennenkuin kesäharrasteet yms peittyvät loskaan.
Kotiyleisö haluaa nähdä kotijoukkueen voittoja, mikään muu ei kelpaa. Tällä materiaalilla varmoja voittoja ei ole luvassa (muistelepa vaikka Dufvan Tappara-kautta, jolloin hänellä oli käytössä nyky-Jypin veroinen joukkue).

...Euroopan mestaruus tuli, siitä kaikki kunnia ja sillä Virtanen on ansainnut jatkonsa tälle kaudelle. Mutta kun joukkue säilyy lähes ennallaan ja sama valmentaja jatkaa, viiden pelin jälkeen kaukalossa pitäisi näkyä pelityyli ja jonkinlainen jatkumo. Joku punainen lanka. ...

Viime vuotisesta joukkueesta poistuivat: kärkilaiturit Louhivaara ja Wärn, kärkipakit Näkyvä ja Salcido. Niiden lisäksi runkopelaajia: Virtanen, Välivaara, Auvitu, Halme(?). Kyllähän siinä vaihtuvuuttakin on, enemmän kuin helposti hallitaan.

Pelitapa muistuttaa kovasti maajoukkueen mm-kisoissa käyttämää, ja vaihtuu vastustajan ym asioiden mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Tuolla materiaalilla 8. sija on hyvä odotuksiin nähden.
Mielestäni myös kotipelit (erityisesti HPK-peli) ovat tarjonneet ihan hyvää kiekkoa katsottavaksi. Eka pelin viihdearvoa laski etupäässä pikkutarkka tuomarilinja, ei niinkään pelitapa tms.

Kyllä tämän materiaalin pitäisi kirkkaasti riittää kuuden joukkoon ja jopa taistelemaan neljän sakista. Lisäksi ei olla kohdattu vielä yhtään ennakolta top4-joukkuetta.

Mutta joo, olen samaa mieltä siitä, että kotipelit ovat olleet viihdyttäviä. Pelitapaa niissä ei silti ole vielä näkynyt.

Viime vuotisesta joukkueesta poistuivat: kärkilaiturit Louhivaara ja Wärn, kärkipakit Näkyvä ja Salcido. Niiden lisäksi runkopelaajia: Virtanen, Välivaara, Auvitu, Halme(?). Kyllähän siinä vaihtuvuuttakin on, enemmän kuin helposti hallitaan.

Pelitapa muistuttaa kovasti maajoukkueen mm-kisoissa käyttämää, ja vaihtuu vastustajan ym asioiden mukaan.

Käsittääkseni noille poislähteneille ei ole tarvinnut pelitapaa opettaa ja valmentaa, vaan sisään tulleille. Kärkikenttiin niitä on ilmestynyt tasan Mäenpään verran ja ehkä Boycen, mutta hänkin on jurrannut pääosin kolmosessa.

Pelitavassa ei ole maajoukkueen kanssa kyllä mitään yhtäläisyyksiä. Joo, vaihtuu vastustajan mukaan ja jopa kellon minuuttien mukaan, mutta kukaan ei tiedä mitä tulee seuraavaksi.
 
Heikki Kesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyppi
Jos Karri Kivi valmentaisi nyt toista kautta JYPiä minulla olisi enemmän kärsivällisyyttä, koska Kivellä on näyttöjä valmentajana. Virtanen on päävalmentajana aivan eri kaliberin valmentaja kuin Kari Jalonen tai Karri Kivi.

Nyt JYPin organisaatio tuntuu tehneen päätöksen että enää ei pelaajat erota yhtään valmentajaa. Virtasen erottaminen todistaisi heidän olleen väärässä koko ajan ja olisi Tynille ja Seppäselle äärimmäisen noloa.

Hieman ohi aiheen, mutta totean silti, että Karri Kiven toinen kausi Ässien päävalmentajana ei muistaakseni ollut mitään ilotulitusta ennen helmikuuta. Tämän jälkeen nimenomaan JOUKKUE alkoi tekemään yhdessä töitä menestyksen eteen.
 
_Wildchild_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Halutulle muutokselle (TM)
Kuinka paljon Virtaselle pitäisi antaa aikaa? Hän on nyt valmentajanut JYPiä noin sata peliä. JypFabu sanoo siitä "liian pieni otos".
Niinpä niin, nyt ollaan asian ytimessä. Moni tuudittautuu siihen että tätä kautta on pelattu vasta muutamia pelejä, mutta ei nyt pidä laittaa lappuja silmille ja unohtaa sitä faktaa että kyllähän tätä Virtasen pelitapaa yritettiin ajaa läpi koko viime kausi jo; tuloksena heikko sijoitus Liigassa ja puoli miljoonaa tappiota. Tällöin Seppänen, Virtanen ja kumppanit selittelivät että aika loppui kesken ja peli olisi ihan just ollut naksahtamassa kohdalleen kun oltaisiin kuukausi vielä menty eteenpäin. Nyt eletään sitten syyskuun loppua, joten montako kuukautta nyt vielä pitäisi odottaa lisää? Eiköhän tässä ole jo otosta ihan riittävästi.
 
Nypsi

Jäsen
Käsittääkseni noille poislähteneille ei ole tarvinnut pelitapaa opettaa ja valmentaa, vaan sisään tulleille. Kärkikenttiin niitä on ilmestynyt tasan Mäenpään verran ja ehkä Boycen, mutta hänkin on jurrannut pääosin kolmosessa.
Kyllähän poislähteneiden pelaajien tilanne sillä tavalla vaikuttaa tämänkin kauden JYP:iin, että ketjukokoonpanot on jouduttu miettimään aika lailla uusiksi.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Kyllähän poislähteneiden pelaajien tilanne sillä tavalla vaikuttaa tämänkin kauden JYP:iin, että ketjukokoonpanot on jouduttu miettimään aika lailla uusiksi.

Tottakai vaikuttaa. Ei niin paljon pelitavallisesti (sen olisivat oppineet jo alemmissa kentissä jos sellainen olisi), mutta roolillisesti. Silti - JYPin vaihtuvuus oli liigassa yksi pienimmistä. Varsinkaan avainrooleihin ei tarvinnut ottaa ulkomaan arpaa kun Tarkki, Perrin, Tuppurainen, Lahti, Löfman jne. jatkoivat. Vaihtuvuus ei käy millään tapaa selitykseksi pelitavan etsimiselle tässä vaiheessa.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Niinpä niin, nyt ollaan asian ytimessä. Moni tuudittautuu siihen että tätä kautta on pelattu vasta muutamia pelejä, mutta ei nyt pidä laittaa lappuja silmille ja unohtaa sitä faktaa että kyllähän tätä Virtasen pelitapaa yritettiin ajaa läpi koko viime kausi jo; tuloksena heikko sijoitus Liigassa ja puoli miljoonaa tappiota. Tällöin Seppänen, Virtanen ja kumppanit selittelivät että aika loppui kesken ja peli olisi ihan just ollut naksahtamassa kohdalleen kun oltaisiin kuukausi vielä menty eteenpäin. Nyt eletään sitten syyskuun loppua, joten montako kuukautta nyt vielä pitäisi odottaa lisää? Eiköhän tässä ole jo otosta ihan riittävästi.
Seppäsen letkautus oli hauska. Tai olisi ollut ellei se olisi sanottu vakavasti. Kuten jo on mainittu, tätä Virtasen sekoilua on jouduttu seuraamaan jo yli kauden verran. Eiköhän tässä ole ollut tätä jo ihan riittävästi. Sanoin tuossa jokin aika sitten että aikaa on marraskuun maajoukkuetaukoon asti. Ongelmana näen sen ettei tuossa ole parannusta tapahtunut ja sen ettei Virtanen tunnu olevan kykenevä myöntämään olevansa väärässä. Nyt kuvainnollisesti hakataan päätä seinään olettaen että seinä murtuu ensimmäisenä.

Koska Virtanen ei kykene myöntämään olleensa väärässä, on seurajohdon kyettävä siihen. Jos seurajohto ei siihen kykene, pelkään pahoin että sillä tehdään erittäin iso reikä JYP-laivan pohjaan. Aika reagoida on nyt, ei vasta kauden jälkeen.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Virtanen on näyttönsä antanut! Ja ne näytöt ei järin vakuuta. Minä en lähde ottamaan kantaa mihinkään muuhun JYP tapahtumaan tässä yhteydessä, mutta kyllä tuo JYP:n pelaaminen on ihan täyttä schaissea tällähetkellä ja niin oli myös suurimman osan viime kaudestakin. Hirveä määrä virheitä, tehotonta kulmapörräämistä, paskaa ylivoimaa ja vielä surkeampaa pelinavausta. Hengetön ja munaton on oikea sananparsi kuvaamaan koko touhua. Joukkueessa on niin paljon yksilö osaamista että pisteitä tulee pelkästään siitä syystä. Minäkin valmentaisin saman tuloksen joukkueesta (sarkasmia).
U-L-O-S! Siinä viesti mitä tulee päävalmentajaan, ja samalla ovenavauksella tuo kakkosvalmentajan turhake mukana! CHL menestys (tai European Trophy) perustunee ainosataan siihen, että eurooppalaiset seurat eivät osaa lukea JYP:n pelitaktiikkaa, senverran sekava se on..

Mielipiteeseeni ei vaikuta mikään huhu tai mutu. Pelkästään se omakohtainen kokemus katsomosta että helvetti hermo menee!!!
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Mutta onko JYPillä varaa potkia Virtasta ulos? Minä uskon kyllä, että toimistolla osataan hommat paremmin kuin me täällä. JYP ei saa televisiokatsojia takaisin, vaikka kuinka potkisi koutsin pois. Uudella valmentajallakaan tuskin heti kaikki lähtisi rullaamaan kuin unelma ja ne katsojaluvut eivät tulisi nousemaan, koska glory hunteritkaan eivät hallille tulisi. Ihan varmasti siellä pyöritellään lukuja ja tällä hetkellä JYPin pahin vihollinen on vastustajien ja menestyksen puutteen sijasta talous. Toimiston tulee keskittää kaikki energia nyt siihen.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi

Jos selkeä noste saadaan valmentajan vaihdoksen myötä, niin olen aivan varma että suurin piirtein ne samat naamat tulee hallille takaisin mitä 09-12 kausina. Tilanteet muuttuu aina kun lähdetään puhtaalta pöydältä, näkyy telkkarista matsit tai ei. Varsinkin kun tätä kakkaa on menty jo toista kautta.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mutta onko JYPillä varaa potkia Virtasta ulos?

Mikäli homma ei nyt lähde pikkuhiljaa toimimaan, JYPillä PITÄÄ olla varaa vaihtaa valmentaja. Jos seurajohto ei kykene myöntämään virhettään että oli vikatikki ottaa keltanokkavalmentaja uudistamaan pelitapa, mihin kuulemma kaikki olivat kyllästyneet (hyvin tuntuu pelaajilla luistavan kun vanhalla JYP-tyylillä pelataan), JYPillä on taas pitkä tie kuljettavana kärkikahinoihin, johon RD tinkimättömällä työllään JYPin nosti ja Aho komeasti vielä JYPin piti siellä.
Tänne ei ole Virtasen valmennukseen tunkua jos meno jatkuu tämmöisenä.
Silloin kärsii se talous entistä pahemmin.

Huominen CHL-peli ja seuraavat 4 liigamatsia (Ilves, KalPa, Pelicans, TPS) kertovat hyvin paljon. Ainakin liigapeleistä 9 pinnaa on ihan realistinen odotelma. Tärkeämpää olisi toki että peleihin valmistautuminen (JYP on ollut tappiolla jokaista kauden liigamatsia tähän mennessä, täysin valmennusjohdon vastuulla) ja tason heittely pelin sisällä jäisi pois. Mutta vuodessa siinä eivät Virtanen & co. ole onnistuneet ja nyt alkaa aika oikeasti käydä vähiin.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Tärkeämpää olisi toki että tason heittely pelin sisällä jäisi pois.

Tämä, joutui vähän muokkaamaan koska tietenkin valmistautuminen on taas tervetullutta mitä varmaan meinasitkin. Eli ei sillä niinkään onko mikä pistesaldo (tietenkin suuressa kuvassa se mitä tämän hintaluokan joukkueella tulee olla), vaan se että joukkue on yrittämässä niitä sen näköisesti että valmennus on hoitanut hommansa. Sitä tässä kaivataan. Toisin kun seurajohto on väittänyt että menestys ei kannattajille riitä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Paljoon muuhunkin voisin kirjoituksessasi puuttua, mutta puutun ainoastaan tähän, kun et vastannut edelliseen viestiini. Kertoisitko mitä pelitapamuutosta Virtanen vie JYPissä läpi? Mihin suuntaan peli on muuttunut ja mihin sen on tavoite muuttua? Koska pelit kentällä eivät näytä mitään tuon suuntaista.

Joo, sori, aina ei ehdi kaikkeen, varsinkin kun ihan mukavaa keskustelua sohaisuni vissiin on saanut aikaan. Karri Kivihän tuota Virtasen sapluunaa ansiokkaasti avasi jossain ruudun lähetyksessä ja sai ainakin minut oivaltamaan, että on siellä idea olemassa. Surukseni en enää muista riittävästi sanomisiaan, jotta voisin niitä pitävästi referoida, sen kuitenkin muistan, että Virtasen sapluunassa pakkien kätisyydet oli avauspelaamisessa hänen mielestään oleellisia ja sanoi Avauspelaamisen ongelmien (siis viime kaudella) johtuvan tästä ja sotkevan ajoituksia sitten jatkossa. Pahoittelen tosiaan, etten tuon syvällisemmin enää asiaa muista, jostain kai tuon saattaisi arkistoista kaivaa koko kommentoinnin, minulle kyllä vasta tuon Kiven analyysin myötä selkeni, että onhan sillä Virtasella idea, koska toteutus ei ihan putkeen ollut mennyt, sitä ennen taisin minäkin olla valmis valkun vaihtoon, jostain vanhoista viesteistähän noita kommentteja kai voisi kaivaa.

Kari Jalonen veti HIFK:ssa vuoden - puolitoista täysmittaista remonttia edareista urheilijoiksi. Sen muuttaminen on tuskaisen hidasta, eikä tulokset näy pelikentällä kuin pitkän ajan jälkeen. JYPissä oli urheilijoita Virtasen astuessa puikkoihin, eikä vastaavaa muutosta tarvittu. Onko päinvastoin astuttu askelia edarin suuntaan Virtasen aikana?

Kari Jalonen veti myös pelitavallista remonttia siihen country clubiin ja muistan hänen useasti painottaneen, kuinka homma ei nytkähdä yhdessä yössä paikoilleen, vaan vie aikaa. Ihan samoin Virtasella voi olla nokkansa edessä myös muita ratkaistavia ongelmia, kuin kaukalon sisäiset, vrt. tuo edaripohdintasi. Se on sitten jokaisen oma päätelmä, onko syypäitä vain yhdessä suunnassa vai ei. Jos sallit, vastaisin tässä samalla myös Sergeille, että ymmärrän hyvin, jos luottoa löytyy vain meriittinsä hankkineille valmentajille, inhimillistähän se on, mutta kaseikkoon on mennyt monella useankin mestaruuden valmentaneilla, jottei se ole tae yhtään mistään, joku on joskus sanonut, että valmentajana olet yhtä huono/hyvä, kuin viimeinen kautesi, mutta Virran Kalpaa katsellessa sekin taitaa olla pelkkää höpö höpöä
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Pidän pikkuisen outona että Virtasen pelitapaa puolustava JypFabu ei juuri nyt muista miten se Virtasen JYP pelasikaan.

Jos sallit, vastaisin tässä samalla myös Sergeille, että ymmärrän hyvin, jos luottoa löytyy vain meriittinsä hankkineille valmentajille, inhimillistähän se on, mutta kaseikkoon on mennyt monella useankin mestaruuden valmentaneilla, jottei se ole tae yhtään mistään, joku on joskus sanonut, että valmentajana olet yhtä huono/hyvä, kuin viimeinen kautesi, mutta Virran Kalpaa katsellessa sekin taitaa olla pelkkää höpö höpöä

Ei ole tietenkään urheilussa saavutetut meriitit ole tae mistään. Se että on on neljän kauden aikana voittanut valmentajana kolme mestaruutta ja paskimmalla kaudella pronssia ei tietenkään ole tae siitä että osaa valmentaa. Varmasti ihan yhtä hyvä valmentaja kuin esim. naapurin Jaska.

Samalla hengellä jatkossa pelaajavahvistukset? Ei maajoukkue-edustukset, pistepörssien voitot, mitalit ynnä muut ole tae mistään. Voidaan hankkia ykkösylivoimaa pyörittämään vaikka-ihan-joku villenupponen Mestiksestä.

Varmasti menestystä tulee.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Pidän pikkuisen outona että Virtasen pelitapaa puolustava JypFabu ei juuri nyt muista miten se Virtasen JYP pelasikaan.

Ei ole tietenkään urheilussa saavutetut meriitit ole tae mistään. Se että on on neljän kauden aikana voittanut valmentajana kolme mestaruutta ja paskimmalla kaudella pronssia ei tietenkään ole tae siitä että osaa valmentaa. Varmasti ihan yhtä hyvä valmentaja kuin esim. naapurin Jaska.

Samalla hengellä jatkossa pelaajavahvistukset? Ei maajoukkue-edustukset, pistepörssien voitot, mitalit ynnä muut ole tae mistään. Voidaan hankkia ykkösylivoimaa pyörittämään vaikka-ihan-joku villenupponen Mestiksestä.

Varmasti menestystä tulee.

Hyvin sä väännät kanssakirjoittajien kirjoituksia agendaasi sopivaksi, propsit siitä. En katsonut olevani Karri Kiven kompetenssilla analysoija ja kun en riittävän tarkkaan muistanut, mitä ja miten tuo JYPiä analysoi, koin korrektimmaksi sen vain myöntää. Jos noita mestaruuksia luettelet, muista myös se kokonaisuus, millä niitä on raavittu, rosterit, organisaatio, talous ym. ei niitä pelkkä valkku yksin tuo missään, eikä milloinkaan.

Tottakai jo kannuksensa hankkineilla on valkuilla ja pelaajilla on suurempi odotusarvo, en kai sitä ole kiistänytkään, silti odotusarvokaan ei ole yhtä kuin tulos.

Menestys on toki kivaa, mutta kyllä tämän kauden JYP on mielestäni sarjan keskikastin joukkue, johtuen sekä kärjen, että rosterin kapeudesta, joka siltä enempiä odottaa, odottaa mun mielestä liikoja. Saako Virtanen sitten luotsattua materiaalinsa optimiinsa jää nähtäväksi, mun mielestä mj-taukoon asti on työrauha maksimissaan.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Jotenkin pukkaa dejavuuta, kun lukee tätä "isoveljen" ketjua. Ihan vastaavaa vääntöä oli lähes kahden kauden ajan Pönttövuoren tuolla puolen. Pro-Laukkasosasto odotti potkuihin asti pelin parantumista. Eipä parantunut. Seurajohtokaan ei pitkään aikaan kyennyt myöntämään sitä faktaa, että Laukkanen ei ole tehtäviensä tasalla. Fanit jaettiin somessa niihin huonoihin hyvänpäivän faneihin ja tosifaneihin. Lisäksi Jari Laukkasen potkuja vastustettiin sillä, että ne potkut tulevat kalliiksi. Niin. Aika kalliiksi kävi tämä valmentajakokeilu/sekoilu Kuopiossa. Pelillinen identiteettikin oli lähellä tuhoutua. Nyt näin ulkopuolisena näyttää tämä teidänkin tarina kulkevan ihan samaa rataa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös