Mainos

Virkkunen ULOS!

  • 44 165
  • 279

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kysyinko edellisessä viestissäni, kuinka pitkään Virkkunen on ollut talossa? Vai menikö tämä nyt vain väärälle henkilölle?
Annoin vain syvyyttä esimerkillesi, joka ei sellaisenaan avannut lainkaan vallitsevaa tilannetta.
Osaatko antaa selityksen miksi liigan kausioppaassa Kärpät oli ainoa joukkue, siis AINOA, joka ei ilmoittanut kausikorttien myynti tavoitetta ja myytyjä kausikorttien määrää.
En osaa. Ehkäpä tänä epävarmana aikana ei ole haluttu julkista tavoitetta asettaa. Syytä, miksi myytyjen kausikorttien määrä ei ole ilmoitettu, en tiedä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Hidas_ja_kankea , eli vessajutska ja vuosia sitten Ahon toimenkuvaan liittyvä vastuun siirtely. Ihan asialliset esimerkit ja ymmärrän vaikutelman, jonka olet saanut. Minä en ole yleisellä tasolla moista vaikutelmaa saanut. Toisaalta on myös hyvä muistaa, että tällä palstalla kirjoittelevat yksittäiset nimimerkit, eivätkä kirjoitukset edusta Kärppien virallista kantaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Pitivätkö vertailuluvut kaudelta 2019-2020 jotenkin paremmin paikkansa? Minusta molemmat luvut ovat myytyjä lippuja eli täysin vertailukelpoisia.
Vielä kerran Sitten lopetan. Totta kai ne ilmoitetut liput ovat myytyjä lippuja. ERI ASIA istuuko myydyillä paikoilla ketään. Olet varmaan huomannut, koska olet aktiivinen Raksilassa kävijä. Lippukartan mukaan paikka on myyty. Siis sponsoroinnin yhteydessä firmalle on koplattu x määrä kausikortteja(lippuja). Jostain syystä näille paikoille ei sitten saavu ketään. Myydyt liput näkyvät tyhjinä penkkeinä.
Kaksi eri asiaa myydyt liput
Fyysisesti paikalla olevat

Tietenkin Kärpille on edullista ilmoittaa tuo myydyt liput. Näyttäähän se hyvältä , vaikka Lappeenrannassa. Noin hyvä yleisömäärä.

Kyllä nämä yleisömäärien ilmoittaminen saa välistä aikaan naurun hörähdyksiä penkkikavereiden kanssa.
Mutta , jos joku haluaa uskoa näihin yleisömääriin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Mutta totuus se ei ole
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta et edelleenkään vastausta, joka on varmasti tietoinen valinta sinulta.
Siis esimerkkisi kautta esitettyyn kysymykseesi siltä, ovatko sen perusteella väärinkäsitykset mahdollisia? No, tottakai ovat ja niinhän nyt kävi. Pidin vastausta niin ilmeisenä käydyn keskustelun perusteella, etten tajunnut erikseen vastata. Minähän jo omat epäilyni väärinkäsityksen taustoistakin esitin.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta , jos joku haluaa uskoa näihin yleisömääriin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Mutta totuus se ei ole
Tämä asia on selvä. Ei meillä tästä ole epäselvyyttä. Tuossa vertailtiin kahden kauden lukuja. Miksi näiden kahden kauden luvut eivät ole vertailukelpoisia? Oulussa pudotukset -900 ja -500. Tampereella -1600. Miksi nuo eivät ole vertailukelpoisia? Toki Tampereella on eri pelipäivä, joka vaikuttaa varmasti lukemaan jonkin verran heikentävästi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jonkunlaiset rajoitukset Tampereella on myös ollut tänään. Tapparan kotisivujen mukaan 6698 katsojaa oisivat saaneet halliin ottaa. Kyllähän nuo rajoitukset itsessään varmasti jättävät joitakin katsojia pois.
Tämä selittää osin. Ei noista luvuista kuitenkaan saa mitenkään sellaisia, että Kärppien yleisömäärät olisivat laskeneet enemmän kuin Tampereella kauden alussa. Toisinpäin mielummin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun Virkkunen valittiin toimitusjohtajaksi, hän kommentoi itse, että tehtävässä kiinnostaa erityisesti jääkiekon ulkopuolisen bisneksen kasvattaminen.

No, neljä ja puoli vuotta on mennyt, joten kyllä tässä jo vähän voi arvioida saavutuksia.

Virkkunen EI OLE tuonut yhtään mitään uutta liiketoimintaa jääkiekon rinnalle. Ei siis yhtään mitään!

Sen sijaan Virkkunen on myynyt Kärppien vuokratyövoimabisneksen. Työtahti Oy oli tulosta tekevä firma, joka kaiken lisäksi toi synergioita Kärppien muihin bisneksiin. Tapahtuma-ala kun on voimakkaasti riippuvainen osa-aikaisista työntekijöistä. Virkkunen kuitenkin päätti myydä tällaisen valttikortin pois.

Lisäksi Virkkunen pisti lihoiksi Kärppien asuntokannan Oulussa. Kärpillä oli useita asuntoja Oulussa, joita se pystyi tarjoamaan omille pelaajilleen ja vuokraamaan muualle, saaden tätäkin kautta lisätuloa.

Nyt meneillään on jääkiekkobisneksen alasajo. Virkkusen aikana ottelutapahtumiin ei ole yritettykään tuoda mitään uutta. Pelejä ei mainosteta missään, eikä Virkkunen näytä edes haluavan tavallisia katsojia halliin.

Virkkunen on toimarikaudellaan toiminut tähän asti täsmälleen päinvastoin kuin julkisesti puhui. Henk.koht. en ole missään vaiheessa luottanut Virkkuseen ja olen kohtalaisen varma että tätä vauhtia Virkkunen tuhoaa vielä Kärpät.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Henk.koht. en ole missään vaiheessa luottanut Virkkuseen ja olen kohtalaisen varma että tätä vauhtia Virkkunen tuhoaa vielä Kärpät.
Nyt jäädään jännittämään. Jos tuo on suunta, niin toivottavasti hallitus on hereillä. Jos ei ole hereillä, niin toivottavasti Junno alkaa taustalla sitä herättelemään.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Miksi Kärpät vääristelee katsoja määriä.
Kärpät ilmoittaa myytyjen lippujen määrän, ei sitä montako on tullut paikalle. Tuo ensiksi mainittu on ollut ihan yleinen käytäntö Liigassa ties miten kauan, olkoonkin että pikkuhiljaa siitä on siirrytty siihen suuntaan että ilmoitetaan se todellinen lukema paljonko hallissa on porukkaa.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Miksi tästä edes tehdään niin suurta numeroa, että mitä ilmoitetaan julkisuuteen? Joka tapauksessa vähänkään asiaan vihkiytyneet tietävät, että katsojamäärät ovat jopa hälyttävästi laskusuunnassa. Sillä taasen ei ole mitään merkitystä mielestäni lukiko tekstitelevisiossa 3700 vai aktuaalinen, say, 2900 henkeä. Molemmat luvut ovat ihan helvetin alhaisia. Jotain pitäs tehdä. Vaikka Virkkunen ulos ensin.
 
Tästä olen samaa mieltä, kunhan vaan itse nyt totesin tuon että edelleen on yleinen käytäntö ilmoittaa se myytyjen lippujen määrä. Olen sitä mieltä että Kärppien pitäisi pystyä paskimmillaankin saamaan se +5000 katsojaa hallille.
 
etulaiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Menikö se Virkkusen kommentti "seuran johto ottaa jatkossa isompaa roolia pelaajahankinnoissa ja valmentajan vapautta tässä asiassa mahdollisesti rajoitetaan" jotenkin noin?

No suurinpiirtein noin. Voisikohan tässä ole taustalla joku/jotkut Mannerin haut? Esim. Kristof monivuotisella projektilla mukaan Mannerille entuudestaan tuttuna pelaajana ja kaikkihan me tiedämme, että se ei päättynyt hyvin.

Jos tässä tällaista on taustalla niin näkisin valitun strategian positiivisena asiana.
 
Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tässä ketjussa keskustellaan kuitenkin siitä, ansaitseeko Virkkunen potkut. Minusta vastaus näillä näytöillä on itsestään selvä. Potkut olisi täyttä hulluutta.

Olen itse ainakin valmis vetämään potkuvaatimuksen pois, jos Virkkunen jatkossa keskittyy talousjohtamiseen ja seuraan palkataan ammattilainen johtamaan viihde- ja elämystuotetta nimeltä Kärpät. Urheilu- ja talouspuoli hoidetaan tosiaan hyvin, mutta viihdepuolella seura voi huonosti. Tämä tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan isosti koko seuraan, jos ihmisiä ei enää kiinnosta Kärppien pelit. Tässä oli pitkä korona-aika aikaa suunnitella, miten ihmiset saadaan innostumaan, kun päästään taas jonkinlaiseen normaaliuteen. Toimistolla sen sijaan päätettiin jatkaa niin kuin aina ennenkin.
 
Kun Virkkunen valittiin toimitusjohtajaksi, hän kommentoi itse, että tehtävässä kiinnostaa erityisesti jääkiekon ulkopuolisen bisneksen kasvattaminen.

No, neljä ja puoli vuotta on mennyt, joten kyllä tässä jo vähän voi arvioida saavutuksia.

Virkkunen EI OLE tuonut yhtään mitään uutta liiketoimintaa jääkiekon rinnalle. Ei siis yhtään mitään!

Sen sijaan Virkkunen on myynyt Kärppien vuokratyövoimabisneksen. Työtahti Oy oli tulosta tekevä firma, joka kaiken lisäksi toi synergioita Kärppien muihin bisneksiin. Tapahtuma-ala kun on voimakkaasti riippuvainen osa-aikaisista työntekijöistä. Virkkunen kuitenkin päätti myydä tällaisen valttikortin pois.

Lisäksi Virkkunen pisti lihoiksi Kärppien asuntokannan Oulussa. Kärpillä oli useita asuntoja Oulussa, joita se pystyi tarjoamaan omille pelaajilleen ja vuokraamaan muualle, saaden tätäkin kautta lisätuloa.

Nyt meneillään on jääkiekkobisneksen alasajo. Virkkusen aikana ottelutapahtumiin ei ole yritettykään tuoda mitään uutta. Pelejä ei mainosteta missään, eikä Virkkunen näytä edes haluavan tavallisia katsojia halliin.

Virkkunen on toimarikaudellaan toiminut tähän asti täsmälleen päinvastoin kuin julkisesti puhui. Henk.koht. en ole missään vaiheessa luottanut Virkkuseen ja olen kohtalaisen varma että tätä vauhtia Virkkunen tuhoaa vielä Kärpät.
No toki voihan se olla että Virkkunen tosiaan etsii Kärpille ostajaa esimerkiksi Murmanskista:))
 
Siis tässä on kokonaisuus. Korona-krapula vaivaa ja ei löydetä hallille se on Virkkusen vika ja kengittävä helvettiin?

Melko likinäköistä.

Tuote on jääkiekko jos se ei kiinnosta ihmisiä niin sitten ei kiinnosta.

Raksilan lato? Onko siellä mahdollisuus oikeesti johonkin superspektaakkeliin? Kunnon Showmeininkiin? Ei taida tekniikka riittää oikein mihinkään?

Tää voi karsia osan asiakkaista, mutta kyllä suurin syy yleisökatoon on nimenomaan Korona pelko.

Näiden työtahtien sun muiden lihoiksi laitto oli ainoa oikea päätös koronakurimuksessa ja kun elämä joskus on taas raiteillaan on hyvä kasvattaa uudet tukitoimet jääkiekon ympärille.

Elämä vain on tällaista välillä, kaikki ei mene kuin elokuvissa vaan tulee pettymyksiä ja taas pettymyksiä.

Hyvä tästä tulee! Huolet pois ja hymyä naamaan niin siitä se lähtee yksilötasolla muuttuun ja tarttuu muihinkin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen itse ainakin valmis vetämään potkuvaatimuksen pois, jos Virkkunen jatkossa keskittyy talousjohtamiseen ja seuraan palkataan ammattilainen johtamaan viihde- ja elämystuotetta nimeltä Kärpät. Urheilu- ja talouspuoli hoidetaan tosiaan hyvin, mutta viihdepuolella seura voi huonosti. Tämä tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan isosti koko seuraan, jos ihmisiä ei enää kiinnosta Kärppien pelit. Tässä oli pitkä korona-aika aikaa suunnitella, miten ihmiset saadaan innostumaan, kun päästään taas jonkinlaiseen normaaliuteen. Toimistolla sen sijaan päätettiin jatkaa niin kuin aina ennenkin.

Itsekin olen miettinyt, että jos Virkkunen on liian kiireinen yritysten kanssa, niin Kärppien pitäisi ehdottomasti palkata joku hänen rinnalleen vastaamaan seuran myynnistä meille kannattajille. Ammattilainen ja ulkopuolelta. Ei Ilkka Mikkoloita.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuote on jääkiekko jos se ei kiinnosta ihmisiä niin sitten ei kiinnosta.

No tämä ajattelutapa on ehkä se suurin ongelma. Noin siellä toimistollakin todnäk. ajatellaan, kun pitäisi paiskia hommia sen tuotteen kiinnostavuuden eteen. Kyllä sä urheilubisnestäkin joudut myymään ihmisille, siinä missä ihan mitä muutakin bisnestä. Mua kiinnostaa kyllä jääkiekko paljon edelleen, mutta muutaman vuoden aikana kiinnostus Kärppiä kohtaan on laskenut.
 
Yeap

Jäsen
Me jotka olemme kokeneet nousun liigaan ja sen 2000-luvun alun huumaan niin vertaamme tottakai sitä tunnelmaa nykyiseen. Kyllähän divaripeleissäkin oli tunnelmaa ja sen ajan ottelutapahtuma oli varsin hyvä, kestää jopa päivänvalon nykypäivänäkin. Tottakai tuota ennen oli hyvät pelit divarijoukkueella Team Kanadaa vastaan, Jokereita ja A-maajoukkuetta vastaan sekä Tuto tappio. Tunteita oli laidasta laitaan ja siinä elettiin todella sitä urheilua ja erilaisia tunnetasoja.

Miten me saadaan nykyisille nuorille tämän saman ja mitä tässä on nyt on ollut jotain vastaavaa kokemusta. Marjamäen mestaruusajoista alkaa olemaan jo aikaa ja Mannerin 2018 mestaruudestakin. Pettymyksiäkin on ollut mutta ei mitään Tuto -tappiota vastaavaa. Toki tunnetilat lähtee katojasta itsestään. Tämä hypetys tuli aikaisemmin itsestään urheilullisen menestyksen ja tappioiden kautta. Nyt kun tämä meno on paljon tasaisempaa niin nyt tämän tehtävä jää organisaatiolle. Miten tämä hypetys tehdään NHL: ssä, miten se tehdään Sveitsissä, Saksassa?

Tässä vähän aikaa sitten oli vielä valoshow arvonnat, joskus ollut paikkalippuun sidottuja arvontoja. Ei maksa paljon jos jokaisessa erässä arvottaisiin vaikka pelipaita. Tai jokaisella mainoskatkolla jaettaisiin sattumanvaraisesti jollekin pikkupojalle/tytölle pieni kärppäaiheinen fanituote ja kamera näyttää tämän katsojille, aplodit päälle yleisöltä ja luodaan tätä kautta yhteisöllisyyttä. Ideoita on miljoonia eikä mitään tapahdu nykyään.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Miksi tästä edes tehdään niin suurta numeroa, että mitä ilmoitetaan julkisuuteen? Joka tapauksessa vähänkään asiaan vihkiytyneet tietävät, että katsojamäärät ovat jopa hälyttävästi laskusuunnassa. Sillä taasen ei ole mitään merkitystä mielestäni lukiko tekstitelevisiossa 3700 vai aktuaalinen, say, 2900 henkeä. Molemmat luvut ovat ihan helvetin alhaisia. Jotain pitäs tehdä. Vaikka Virkkunen ulos ensin.
Parahin Jone. Mielestäni tuo yleisömäärä on tärkeä, sillä se indikoi tarkasti miten paljon yleisö on kiinnostunut tuotteesta nimeltä Kärpät. On selvää, jos toimitusjohtaja ilmoittaa hyvän luvun hallitukselle, niin totta kai siellä ollaan Virkkusen työhön tyytyväisiä.

Ei ne mainokset Raksilan jäässä tai laidoissa ole koristeeksi laitettu. Jos, olisin yrityksen myyntivastaava, joka myy mainoksia Raksilaan tai pelipaitoihin, tai ihan mihin tahansa niitä myydäänkään.

Kysyisin kyllä kauppaa tehdessä, paljon Raksilassa käy yleisöä, koska aika tyhjältä halli on osassa otteluja näyttänyt.
Koska olisin myyntivastaava, minua ei todellakaan kiinnostaisi paljonko lippuja ilmoitetaan myydyksi, VAAN paljon siellä on ihmisiä fyysisesti paikalla.

Voihan olla , että tällaiset asiat eivät kaikkia firmojen myynnistä vastaavia kiinnosta, rahat laitetaan Kärppien tilille kuin Manulle illallinen .
Veikkaan vaikka olen huono siinä, osan firmoista seuraavan tarkasti yleisömääriä ja kuinka paljon ihmisiä on hallilla.

Mainostajat ja sponsorit haluavat rahoille vastinetta. Ei Kärppien tukeminen ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan bisnestä.
Kyllä niillä yleisömäärillä on merkitystä.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän divaripeleissäkin oli tunnelmaa ja sen ajan ottelutapahtuma oli varsin hyvä, kestää jopa päivänvalon nykypäivänäkin.
Tulee mieleen kun konkurssia edeltäneellä Kauko Helistenin Kärppien kaudella 1993-1994 ei otteluissa ollut jaossa Kärppien kausiohjelmaa kyseiseltä kaudelta. Kävin silloin Kärppien toimistolla kysymässä sitä, niin joku henkilö siellä antoi minulle 1. divisioonan kausiohjelman tms. jossa oli kaikki silloiset divarijoukkueet! Hyvä kausiohjelma oli tuokin, mutta hei, jos seura ei pysty tuottamaan faneille fanimateriaalia, on seura silloin lopun edellä.

Edit. Saattoi olla kausi 1992-1993, joka tapauksessa jompikumpi konkkaa edeltänyt kausi. Mulla on varmaan ns. lapsuudenkodissa tallessa vielä tuo 1. divisioonan kausiohjelma. Täytys tarkastaa, kun kotona joskus enskesänä käyn.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Parahin Jone. Mielestäni tuo yleisömäärä on tärkeä, sillä se indikoi tarkasti miten paljon yleisö on kiinnostunut tuotteesta nimeltä Kärpät. On selvää, jos toimitusjohtaja ilmoittaa hyvän luvun hallitukselle, niin totta kai siellä ollaan Virkkusen työhön tyytyväisiä.

Ei ne mainokset Raksilan jäässä tai laidoissa ole koristeeksi laitettu. Jos, olisin yrityksen myyntivastaava, joka myy mainoksia Raksilaan tai pelipaitoihin, tai ihan mihin tahansa niitä myydäänkään.

Kysyisin kyllä kauppaa tehdessä, paljon Raksilassa käy yleisöä, koska aika tyhjältä halli on osassa otteluja näyttänyt.
Koska olisin myyntivastaava, minua ei todellakaan kiinnostaisi paljonko lippuja ilmoitetaan myydyksi, VAAN paljon siellä on ihmisiä fyysisesti paikalla.
Uskoisin, että aktuaaliset yleisömäärät kyllä ovat, niin hallituksen kuin sponsoreidenkin tiedossa, jos vain haluavat tietää. En usko, että ns. mediaan kerrottu yleisömäärä korreloi mitenkään siihen mitä dataa organisaation sisällä jaetaan tai sponsoreille.

Toki voin olla väärässäkin.

Tarkka paikalla oleva yleisömäärä on joka tapauksesssa tideossa, koska jokainen tulija piipataan lippujärjestelmään.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Kyllä juuri näin, varmaan piippauksella saadaan tarkka lukumäärä paljon paikalla yleisöä. Mutta ne kausikortit joita ei piipata. Eli sponsoreille jaetut kausikortit, jotka lojuvat käyttämättöminä firmojen pöytälaatikoissa. Jos kuljet Raksilassa huomaat varmaan ristiriidan. Paikat jotka katsomokartan mukaan ovat myytyjä, ovat sitten pelipäivänä tyhjiä.
Toki Kärpillä on näistäkin tarkat luvut ja Virkkunen kumppaneineen tietää todellisen tilanteen.

Eli miten tämä liittyy Virkkunen ULOS ketjuun. Kyllä liittyy. Kärpät ja Virkkunen mukana kaunistelee ja vääristelee katsojalukuja.
Tämä tehdään tietoisesti ja hämätään etenkin sponsoreita kuvittelemaan tuotteen olevan paremmassa kunnossa kuin onkaan.

Ei tietenkään pitäisi ärsyyntyä tällaisesta asiasta. Minua tässä ärsyttää, miten tyhmänä Kärpät katsojia pitää.
Kuka tulee sanomaan katsojamääristä. Eihän keisarilla ole vaatteita.
 
No tämä ajattelutapa on ehkä se suurin ongelma. Noin siellä toimistollakin todnäk. ajatellaan, kun pitäisi paiskia hommia sen tuotteen kiinnostavuuden eteen. Kyllä sä urheilubisnestäkin joudut myymään ihmisille, siinä missä ihan mitä muutakin bisnestä. Mua kiinnostaa kyllä jääkiekko paljon edelleen, mutta muutaman vuoden aikana kiinnostus Kärppiä kohtaan on laskenut.
Se on ihan normaalia ,että kiinnostus välillä laskee se ei ole melko varmasti toimiston vika vaan ihmisessä itsessään.. joku kiinnostus kestää aikansa, mulla ensimmäinen kiinnostus kesti 20v jonka jälkeen tuli parin kauden paussi.

En pidä tavasta irroitella lauseita koko tekstistä ja vääntää sitä eriävän mielipiteen.

Koko viimeisin kulunut vuosi on ollut meille kaikille aika hemmetin vaikeaa ja haastavaa monessakin suhteessa ja nimenomaan moni muu asia on mennyt sen vanhan kiinnostuksen ohi ja heittämällä.
Elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin jääkiekko.

Tästä koko ajasta toipumiseen voi mennä yllättävän kauan ja pitää muistaa että siellä toimistossakin olevat ihmiset on käyneet ihan samat traumatisoivat asiat läpi kuin me muutkin.

Joten pidetäänpä jalat maassa ja katsotaan realistisesti asioihin.

Voitaisiinko negatiivisen palautteen sijasta keskittyä positiivisiin asioihin ja mennä ne edellä? Koska kun jokainen toimii näin se auttaa kokonaisuutta eteenpäin ihan väkisillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös