Kääk!
Loppujen lopuksi New Jersey näytti, miksi se on vuodesta toiseen mestaruustaistoissa mukana: vuorenvarmaa peliä tiukan paikan tullen. Tuollaiseen peliin pystyy vain sellainen joukkue, joka uskoo itseensä ja omaan pelityyliinsä. Devils pisti heti ottelun alussa Anaheimille luun kurkkuun, ja Gigueren päädyssä oli melkoisia mylläköitä. Maaleja näistä tilanteista ei kuitenkaan ensimmäisessä erässä tullut. Anaheimilla ei mainittavia paikkoja ollut.
Toisessa erässä Jersey sitten takoi kaksi maalia hyvin perinteisellä tavalla: laitetaan mies maalin eteen joko maskimieheksi tai sitten ohjaamaan kiekko maaliin. Tämä oli se yksinkertainen totuus, jota ei sen kummemmin Dallas, Detroit tai Minnesotakaan tajunnut. Giguerekin näytti varsin kuolevaiselta noiden tilanteiden jälkeen, sillä kiekko jota ei näe tai joka ohjataan nenän edestä on hyvin vaikea torjuttava. Friesenin ensimmäisen maalin voi laittaa Sauerin piikkiin, sillä mies piti Jeffin vain näennäisesti poissa tilanteesta, mutta kun maila on vapaana, maalin voi tehdä.
Anaheimilla oli omat paikkansa viimeisessä erässä, eikä joukkuetta yrityksen puutteesta voi syyttää. Muutama aivan selkeä maalintekopaikka oli, mutta Brodeur oli satavarma niissä tilanteissa tai laukaukset suuntautuivat ohi maalin. Sinänsä harmi, että kuparinen jäi rikkomatta ratkaisevassa pelissä.
Tämä oli joka tapauksessa hieno ottelusarja, jossa nähtiin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kaksi ensimmäisestä ottelua oli Jerseyn näytöstä ja samalla Anaheimin tahdottomuutta. Kaksi seuravaa klassinen altavastaajan nousu ja totaalinen herääminen pakkotilanteessa. Sitten alkoi hyökkäyspeli avautua ja maalihanat aukesivat: maalivahdit haparoivat, kun taas hyökkäjät onnistuivat. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että tämä pudotuspelisarja oli täysin ennakoimaton, sillä koskaan ei tiennyt ennen matsia, millaista peliä nähtäisiin. Lopputulos kaikesta huolimatta kulki vääjämättä ennakoituja polkuja New Jerseyn suuntaan. Anaheimhan ei missään vaiheessa johtanut ottelusarjaa, vaan pääsi korkeintaan tasoihin voitoissa.
Sinänsä on mielenkiintoista edelleen kuulla valitusta Anaheimin ja New Jerseyn pelityylistä, vaikka joukkueet osoittivat, että ne osaavat minkä tyylin tahansa. Tämän lisäksi ne pystyivät murtamaan toistensa sumputustaktiikan ottelu toisensa jälkeen. Miten niin sanotut taitavammat tai hyökkävämmät joukkueet eivät siihen pystyneet? Joku voisi vihdoin selittää tämän.
Mielestäni ottelusarjan ehdottomasti jännittävin matsi oli se paljonparjattu 1-0-ottelu. Se oli esimerkki matsista, jossa hyökättiin päästä päähän, luotiin tilanteita, mutta samalla puolustettiin ja maalivahdit olivat loistavia. Mikä sellaisessa on niin kauheaa? Ovatko loppunumerot tärkeämpiä kuin itse peli?