Mainos

Ville Peltonen päävalmentajana

  • 119 980
  • 858

Miten Ville Peltosen HIFK on suorittautunut Liigassa?

  • Äänestäjiä
    384

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä koko IFK osio nyt on mennyt 90% pelkäksi hassutteluksi. Ketjut vilisevät kiertovitsejä ja samoja läppiä toistetaan eri kulmista. Tiedän ettei oma antikaan ole mitään positiivisuutta henkinyt, mutta olen aina pyrkinyt negatiivisuuteni perustelemaan. Myönnän kyllä, että muutama täysin turha viesti itseltäkin. Lisäksi olen edes yrittänyt löytää niitä asioita, joissa ne meidän mahdollisuudet lepäävät.

Varmaan jotkut huomanneet, että yliraskas meno täällä on hiljentynyt ison kasan sellaisia kirjoittajia, joilla voisi jotain oikeaakin annettavaa näihin keskusteluihin olla ja se on sääli.

Antaa nyt tosifanien ja myös niiden "feikki-heikkien" hieman hassutella, kun kauden aikana se huumori tulee kuitenkin olemaan niin valitettavan vähissä, ettei sitä iloa jaksa juurikaan irti repiä.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tuleekohan tänään Villen historian ensimmäinen aikalisä? Veikkauksia otetaan vastaan ja missä ajassa tai ajankohdassa.
Viime kaudella otettiin noin 10 aikalisää pelkästään runkosarjassa ja koko kaudella 10+. Palataanko takaisin faktoihin, vai jatkatko tuota lässytystä?
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Mun mielestä meillä pitäisi olla tällainen f*cking Valmentaja.

Ainakin tsemppasi selvästi enemmän pelaajia, kun nämä Peltosen aneemiset sivusta seuraajan katselut ja selittelyt hävityn pelin jälkeen siitä, että kuinka "Oltiin taas sitkeitä" ja "Kiviä on käännetty". Kummallista vaan sitten, että miksi se joukkueen sitkeys ja kivien kääntely ei oikein tuo niitä voittoja.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Joka nurkalla hehkutettiin tuoda videota ja lauantaina sitten viimein "jaksoin" tämän katsoa kun jälleen se pomppasi jostain esiin. Odotin jotain ihan unohtumattoman eeppistä tykitystä, mutta siellä puolivillaisesti paasattiin "fuck fuck defence fucking bring something to the table fuck" ja tää oli sitten mieletön palopuhe. En ymmärrä.
 
tommy36

Ilmeisesti kiekkoilijat eivät ymmärrä juurikaan muuta puhetta kuin fuckingklishia, ne eivät ymmärrä ollenkaan jos joku tulee säkillisen kiviä kanssa pukkariin ja alkaa niitä siinä kääntelemään.

Mutta juu, tässä syy myös sille, miksi 98,7% kaikista stand upeista on pelkkää paskaa, kun niissäkin puhellaan pääasiassa tätä samaa fuckinglishia, jota ei kyllä sivullinen niinkään jaksa kauheasti kuunnella, ja alkaa jossakin kohtaa enemmän sellainen myötähäpeä nostamaan päätään.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joka nurkalla hehkutettiin tuoda videota ja lauantaina sitten viimein "jaksoin" tämän katsoa kun jälleen se pomppasi jostain esiin. Odotin jotain ihan unohtumattoman eeppistä tykitystä, mutta siellä puolivillaisesti paasattiin "fuck fuck defence fucking bring something to the table fuck" ja tää oli sitten mieletön palopuhe. En ymmärrä.

Itsellä loppui katselu noin minuutin kohdalla. Ei ole kyllä johtamistaidoissa kehumista jos anti on tuollaista. Myötähäpeä on melkoinen OJ:n puolesta ja veikkaan, ettei Timrån keikka pääty yhtä ruusuisesti, kuin Mikkelin keikka. Onko kyse sitten heikoista kielilahjoista vai mistä, mutta luulisi yli 20 v. jenkeissä asuneen pystyvän parempaan. Jos tällainen ränttäys uppoaa pelaajiin, niin ehkä huhut lätkäpelaajien tyhmyydestä ovat sittenkin totta.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
On toi mun mielestä "some A-level class" vääntää jenkkiä savolaisittain :D

Itse kyllä arvostin omina pelivuosina juuri tuollaisia OJ:n tyylisiä koutseja, jotka antoi sen palautteen paskasta erästä niin, että se meni varmasti perille.
Jotenkin tuntuu että tuossa OJ:n puheessa on aika paljon Mike Keenania. Viikset ja kaikki. Jokinen on synnynnäinen johtaja.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ymmärrän pointtisi. Olen itsekin sitä mieltä että voisi sitä vieläkin herkemmin käyttää mutta Ville on selkeästi kokenut pystyvänsä tekemään tarvittavat liikkeet pelin aikanakin. Aikalisällä loppuviimein enää pystytään ihmeitä keksimään kuitenkaan kuten K. Kivi ja R. Dufva näkemissäni presseissä totesivat kun asiasta kysyttiin että "ei siinä muuta tehty kuin aloitettiin peli alusta" ja tätä ei ole mm. Ville harrastanut.

Se mitä aina ihmettelin kun täällä aikalisää huudeltiin kesken peliä niin itse mieluummin sitä säästelisin ottelun loppuhetkille mikäli takana näytetään olevan, jolloin voitaisiin pyrkiä lopussa ottamaan joku tietty ässä hihasta ja sitä kautta tasoittaa peli esim 6vs5 pelissä.
Uskoisin että se tyytymätyömyys tähän kumpuaa siitä ettei niitä aikalisiä olla otettu silloinkaan kun koko Nordis on nähnyt että peli karkaa käsistä just nyt jos mitään ei tehdä. Tällainen reagointi jossa rauhoitetaan omat ja ensisijaisesti pyritään katkaisemaan kaverin flow ovat puuttuneet tyystin. Tällainen pelin uudestaan alusta aloittaminen on osa valmentajien käytössä olevaa temppuvalikoimaa. Kannattaisi Peltosenkin joskus kokeilla eikä antaa asioiden jatkaa väärään suuntaan pyörimistään.

Turha tällaisessa pelissä on ollut enää 1-3 tai 1-4 tilanteessa 15 sekuntia ennen loppua sitä aikalisää ottaa kun pelin kulkua olisi voinut muuttaa aikalisällä 1-1 tilanteessa. Näitä tilanteita ollaan Peltoselta nähty liikaa. Ihan kuin se kokisi aika lisän ottamisen jonain helvetin stigmana ennen viimeistä kahta minuuttia.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Jotenkin tuntuu että tuossa OJ:n puheessa on aika paljon Mike Keenania. Viikset ja kaikki. Jokinen on synnynnäinen johtaja.
Kuules nyt Trevor, ne Piällikön viikset tulevat kyllä ihan toiselta mestarilta, jota ei myöskään tunnetusti huimaa! ÄTPPOMK toimittaa rangaistuksena tästä höntyilystä sänkyysi hevosen pään.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Paremmin tollainen uppoaa pelaajiin kuin jotkut Villen kryptiset muminat tai Suhosen "Shakespeare-lainaukset" niinkuin Kummola joskus sanoi.
Vähänkö nauratti ko. kommentti, propsit siitä. Jokinen teki Jukureista kärkijoukkueen "Keep it simple stupid" tyylillään, joten jotain taikaa siinä täytyy olla. Kauden jälkeen nähdään miten tyyli puree samanlaisen Ruotsin tuppukylän pelaajistoon kuten kävi Mikkelin Jukureissa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Kuules nyt Trevor, ne Piällikön viikset tulevat kyllä ihan toiselta mestarilta, jota ei myöskään tunnetusti huimaa! ÄTPPOMK toimittaa rangaistuksena tästä höntyilystä sänkyysi hevosen pään.
Ai perhana, miten unohdinkaan Hänet jonka nimeä ei saa turhaan lausua.
 
Liitteet

  • bf401025f7aa3d2aed0eeef1b8de98c49f93265b218dc113295f3c5cc1ca5707~2.jpg
    bf401025f7aa3d2aed0eeef1b8de98c49f93265b218dc113295f3c5cc1ca5707~2.jpg
    44,1 KB · kertaa luettu: 156

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paremmin tollainen uppoaa pelaajiin kuin jotkut Villen kryptiset muminat tai Suhosen "Shakespeare-lainaukset" niinkuin Kummola joskus sanoi.

Nojoo ja erätaukoriehuminen on tietenkin eri asia, kuin vaikkapa treenien jälkeinen taktiikkapalaveri. En siltikään ymmärrä, että Timrå haluaa näitä ränttejä julkaista. Antaa OJ:sta kyllä aika hölmön kuvan. Sixtifoodi, fiftififti, töödisevensixti. Enää Nykäsen fiftysixty jäi puuttumaan.
 
Kyllä mäkin vähän karsisin tuota fuck tehosanaa tuosta pois, mutta mahdollisesti huonostakin engannista huolimatta ihan asiaahan sisällössä oli, ja teki selväksi että on ok, jos eivät parempnaan pysty, niin sitten eletään sen kanssa, mutta myös sen, että tietää parempaan pystyttävän, ja että jos ei nyt hyökkääminen nappaa, niin puolustakaan edes perkeleet. Yhtään kiveä ei kuitnekaan näkynyt, joka jo riittää siihen, että vähän saa antteksi esitystään.
Vaan kuten sanottu, niin saman voi kertoa ihan kovaäänisestikin ja selkästikin ihan ilman jatkuvia eri muotoja fuck perusmuodosta. Se on vaan jotenkin niin säälittäävn kuuloista siltä osin, kun joka toinen sana on tuon mainitun sanan jokin "muoto".
 
Bobby_4

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Junnuleijonat
Ihan perus koppipuhetta. Jos porukan asenne ja tahtotaso on alhaalla, niin niitä pitää vähän herätellä. Pientä muistutusta harkkakaudella, että näyttöjä pitää antaa, jos haluaa tilaa joukkueessa, asenne ratkaisee. Tapa osoittaa, että vaatimustaso on korkealla ja melko hyvä ei riitä. OJ:lla kuitenkin auktoriteettia NHL-uran pohjalta, että tietää mitä puhuu. Kyllä "junnut" tajuaa.

Kyllä coachillakin nousee tunnetaso peleissä ja se saa kierrokset nousemaan, väkisinkin, joten muutamat ylimääräiset fuck sanat sinne pääs joukkoon. Tossa ei menty mitenkään henkilökohtaisuuksiin Babcockin tai Summasen tavoin, eikä tossa mitenkään edes riehuttu. Aika perussettiä.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On toi mun mielestä "some A-level class" vääntää jenkkiä savolaisittain :D

Itse kyllä arvostin omina pelivuosina juuri tuollaisia OJ:n tyylisiä koutseja, jotka antoi sen palautteen paskasta erästä niin, että se meni varmasti perille.
Itselle vahvistuu tuosta sellainen fiilis, että Jokinen on kyllä luontainen leaderi. Hänellä on kiekkoon liittyvän osaamisen ja kokemuksen lisäksi luontaista karismaa ja näköjään myös retoriikan opit hyvin hallussa.

Toki hieman tuollainen ”mainosmainen” klippi yhdestä pienestä tilanteesta -kelpaisi Hollywoodiin. Olisi kiva nähdä lisää kontekstia, esim mitä kaikkea muuta Jokinen puuhasi joukkueen eteen ko päivän aikana. Mutta, hitto, jos koutsi on jo harkkapeleissä noin liekeissä, niin ethän sä voi pelaajana muuta kun sit antaa se 60-40!

Näin jälkikäteen vähän kyllä harmittaa, että IFK päätyi aikanaan Peltoseen. OJ:n ruorissa oltaisiin aivan varmasti pelattu kullasta joka kaudella. Eikä se nyt (valmentamisessa) pelkästään ole kyse siitä, että kaverilla (päävalmentaja) on vaan esiintymistaidot aika paljon paremmin hallussa …Esiintyminen on OJ:lla aina selkeää, sanoma asiantuntevaa, konkreettista, mutta myös hemmetin viihdyttävää.

Anysways, kiitos @Trevor Gillies , @Marleau ym tästä klipistä! Itse aion antaa 60-40 tänään töissä OJ:n takia, normisti sellanen 37….Find the fucking way, find the fucking way…
 
Viimeksi muokattu:

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Näin jälkikäteen vähän kyllä harmittaa, että IFK päätyi aikanaan Peltoseen. OJ:n ruorissa oltaisiin aivan varmasti pelattu kullasta joka kaudella. Eikä se nyt (valmentamisessa) pelkästään ole kyse siitä, että kaverilla (päävalmentaja) on vaan esiintymistaidot aika paljon paremmin hallussa …Esiintyminen on OJ:lla aina selkeää, sanoma asiantuntevaa, konkreettista, mutta myös hemmetin viihdyttävää.

Niin sitähän ei tiedä tietenkään oltaisiko pelattu kullasta, mutta olen varma että peli olisi ollut viihdyttävämpää. OJ olisi siinä mielessä ollut täydellinen IFKn valmentaja että hän uskaltaa tehdä asiat hieman eri tavalla. Jukureilla ei vain bensa riittänyt sitten pleijareissa, liekö Jokinen treenauttanut porukan puhki sitten lopulta.
IFKn minun mielestäni kuuluu olla hieman valtavirrasta poikkeava, jota ei kyllä olla Villen aikana oltu, vaan oltu niin harmaata massaa kuin vain pelitavaltaan joukkue voi olla.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Niin, tuosta valtavirrasta poikkeavasta voin kaiken muun ohella olla samaa mieltä tai sitten sitä mieltä, että IFK nimenomaan on poikennut valtavirrasta olemalla hidas, kankea, kömpelö, kädetön, möyrivä...vmh = väritön, mauton ja hajuton. Eikä vaikuta muuttuneen.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin sitähän ei tiedä tietenkään oltaisiko pelattu kullasta, mutta olen varma että peli olisi ollut viihdyttävämpää. OJ olisi siinä mielessä ollut täydellinen IFKn valmentaja että hän uskaltaa tehdä asiat hieman eri tavalla. Jukureilla ei vain bensa riittänyt sitten pleijareissa, liekö Jokinen treenauttanut porukan puhki sitten lopulta.
IFKn minun mielestäni kuuluu olla hieman valtavirrasta poikkeava, jota ei kyllä olla Villen aikana oltu, vaan oltu niin harmaata massaa kuin vain pelitavaltaan joukkue voi olla.

Kyllä minä tuon Jukureiden bensan loppumisen olen ennemminkin nähnyt niin, että pudotuspeleissä on tullut pelaajamateriaalin rajat vastaan, kun vastustaja on alkanut ottaa sieltä tiettyjä asioita ihan eri tavalla pois, kun runkosarjassa. Jokisen pelitapa on pelaajia innostava. Itse en kauhean suurta merkitystä pidä sillä, että kuinka monta fuck-sanaa sieltä tulee erätauolla. Valmentajan keskeisin tehtävä on luoda se pelitapa. Toki joukkuetta voi ja pitää välillä herätellä, mutta jos se koko kausi on pelkkää huutamista, niin se menettää täysin tehonsa.

Siitä olen täysin samaa mieltä, että HIFK:n pelitapa on vanhanaikainen ja tylsä. Lisäksi ei pelaajia innostava. Kauheaa puurtamista ja siksi pistemenetyksiä tulee paljon kotona heikoille jengeille. HIFK:n pitäisi pelitavallisesti olla valtavirrasta poikkeava ja raikas. Näin jälkikäteen ajatellen OJ olisi ollut täydellinen valinta VP:n tilalle, mutta enpä tuota itsekään olisi osannut ennustaa. Ongelma ei tosin nyt edes ole se, että VP valittiin vaan se, että 5 kautta uhrataan tähän "muutokseen" joka ei näy ainakaan katsojalle missään.
 
starcat

Äläs nyt jos tuo että on saanut joukkueen opetettua tekemään maaleja. Kuten harjoitusottelut ovat vihjanneet. Niin voimme mennä pitkälle. Pelkona vain on se että tappaa tuon orastavan maalinteko taidon ja loppu kausi onkin vanhan toistoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös