Mainos

Ville Peltonen päävalmentajana

  • 119 927
  • 858

Miten Ville Peltosen HIFK on suorittautunut Liigassa?

  • Äänestäjiä
    384

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei ole Havukka-ahon ajattelijalle & stäffille homma ei mikään saada nykyinen keräilyerä taistelemaan paikasta kahdentoista joukkoon.
Juu ja selitykset on jo valmiina. Aina löytyy joku syy kyntämiseen. Kyllähän sitä joka kausi pitäisi runkosarjassa olla 6 sakissa mielummin 4 joukossa.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Eli tuolla logiikalla Pelicans on toiseksi suurin suosikki. IFK oli viime kaudella ihan oikeutetusti ennakkorankingeissa yksi mestarisuosikeista, vaikka lopulta homma menikin perseelleen. Tällä kaudella ei ole lähelläkään sitä, koska materiaali on yksinkertaisesti heikentynyt ja kaventunut liiaksi.

Jos IFK olisi voittanut viime kauden nipullaan mestaruuden tai edennyt edes välieriin ja lähtisi kauteen nyt nähdyllä kokoonpanolla, niin arvioisitko heidät ylemmäs kuin nykyhetkessä?
Mä luulen että Niemelän lähtö laskee aika isosti pelsujen sijoitusta annakkoon? Jos Niemelä tuolla olisi jatkanut, luulen että pelsut löytyisi aika varmasti top3 sijoituksissa arvioinneissa. Nyt tuskin näin on.

En tietenkään. Jos mestaruus olisi viime kaudella tullut, siitä olisi vaikeammaksi aika vaikea pistää.
Esim finaalit viime kaudelta kertoisi myös valmennuksen tasosta. Eli tulevan kauden heikentynyt pelaajamateriaali antaisi anteeksi tietysti ylöspäin, jos olisi huippuvalmennus. Ja sellaisia finaalijoukkueissa on. Tuossa taisin kirjoitella, että joukkue on vain heikentynyt materiaalin suhteen kentällä.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ymmärrä miten joukkueemme on farssi, olemme paperilla kumminkin parempaa kestikastia. Tappara, Ilves ja etenkin Kärpät ovat vahvempia paperilla. Enkä kyllä haluaisikaan tehdä samaa kuin kymmenen aikaisempaa vuotta ja mitä Kärpät toteuttavat, eli hankitaan muista liiga seuroista pelaajia, jotka ovat onnistuneet yhdellä tai kahdella kaudella erinomaisesti.

Puuttuuko siitä sun paperista valmennus? Se on osa-alue, joka eniten erottaa meidät kärkikolmikosta. Siinä syy farssiin.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Enkä kyllä haluaisikaan tehdä samaa kuin kymmenen aikaisempaa vuotta ja mitä Kärpät toteuttavat, eli hankitaan muista liiga seuroista pelaajia, jotka ovat onnistuneet yhdellä tai kahdella kaudella erinomaisesti.
Suosikkijoukkueesi on näin kuitenkin tehnyt aina. Ja niin tulee jatkossakin tekemään, jos rahallisesti ollaan liigan kärkeä. Näin kilpailullinen urheilumaailma toimii.

Tämän päälle pitäisi olla junioripuolen ja edarin yhteistyö timanttia, jotta hyppy ylös sujuu luontevasti ja joka vuosi on edullisia omia kundeja nostamassa joukkueen tasoa. Noh...Onhan meillä sentään vakiorooliin kasvanut Åsten. Khehheh.

Tälle kauteen posisiipi lähestyy hiukan eri tavalla kautta. On jo valmiiksi selitykset valmiina, koska ei olla ostojoukkue. Ja siihen on syy miksi joukkue on paperilla täysi vitsi. Vuosia löysästi duunia, ammattitaidottomuutta ja selänpesu ilmapiiri.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Juu ja selitykset on jo valmiina. Aina löytyy joku syy kyntämiseen. Kyllähän sitä joka kausi pitäisi runkosarjassa olla 6 sakissa mielummin 4 joukossa.
Kenkää välittömästi Peltoselle jos ei mestaruudesta pelata. Ihmettelen miten kehtasi siinä podcastissa olla sanomatta tavoitteeksi mestaruutta.

Mua ei kiinnosta kuunnella Peltoselta tavuakaan jossa viittaa ettei materiaali riitä. Itse on suurin syypää siihen että se materiaali näyttää noin luokattomalta. Halusi ja sai kuun taivaalta viime kaudella, onnistui puristamaan timantin paskaksi. Lasku tästä tuli maksuun tälle kaudelle, tulkoon Peltosellekin.

Ei uskalla ottaa juomapeliä siitä montako kertaa tulee lässyttämään laadukkaasta arjesta kun ei ole muuta josta kehtaisi puhua. Terveys menisi. Muutenkin edarin tärkein tehtävä ei saatana ole tuottaa laadukasta arkea jotta pelaajat oppisivat urheilijoiksi ja kaikilla olisi hyvä mieli. Se on saatana voittaa pelejä ja tehdä tulosta.

Laadukkaan arjen pitäisi olla itsestään selvyys ammattilaistasolla eikä olkiukko jolla kierrellään kaikki muut aiheet.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No aika huonosti pitää mennä kun ensi kaudella 12 joukkuetta 16 pääsee pleijareihin!

Runkosarjaveikkaus:

Voisi nyt ainakin kuvitella, että HPK, Jukurit, Saipa, K-Espoo, Sport, Ässät kuusikosta löytyy ne neljä pudotuspelien ulkopuolelle jäävää joukkuetta. Ainahan toki yllätyksiä tapahtuu, mutta niin moni joukkue on nyt aika suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, että näkyy rosterissa.

Sitten taas yläpäässä Tappara, Ilves, Kärpät ovat meitä kaikilla mittareilla edellä.

Meidän pitäisi ehkä olla tässä haastajaryhmässä: Lukko, Pelicans, Kalpa, mutta Peltonen tiputtaa ulos. Lukkoa rasittaa Lämsä, Pelicansilla vaihtui valmentaja ja on siksi vähän arvoitus, Kalpa on niin selkeä identiteetti, että lasken meitä selvästi kovemmaksi.

Me ollaan sitten läht. koht. siinä alemmassa keskikastissa HIFK, JYP, KooKoo, TPS. Tässä toki aika vahvoilla.

Tämä nyt on sellainen hyvin raaka arvio sellaisella mutulla mitä joukkueiden voimasuhteita ja etenkin valmennusta on seurannut. Todennäköisin sijoutuksemme runkosarjassa on sija 7.

Sijat 1-4: Todennäköisyys 5%.

Vaatisi sen, että Lehterän ympärille saataisiin tyyliin Liigan paras ketju (tasakentällisin ja YV) ja silti vielä Kodytekin kakkoselta riittävästi tukea. Säästyttäisiin pahoilta loukkaantumisilta. Pakisto ja Taponen pelaisivat sillä tasolla, kun parhaimmillaan voi vaan toivoa.Kolmonen ja nelonen pelaisivat sellaista ikävän karheaa lätkää.

Sijat 5-8: Todennäköisyys 47,5%. Tätä pidän realistisimpana vaihtoehtona. Lähinnä tämä perustuu siihen, että pakistomme on riittävän vahva.

Sijat 9-12: Todennäköisyys 37,5%. Näihin sijoihin jo pitää asioita mennä jonkun verran pieleen, mutta rosterin kapeus jo tekee sen, että loukkaantumissumassa se alkaa näkymään.

Sijat 13-16: Todennäköisyys 10%. Nämä sijat vaativat jo sitten paljon asioita pieleen. HIFK:ssa asioilla vain on tapana kriisiytyä, mutta toisaalta Peltonen saa sen verran pelaajat sitoutumaan vaikka sitten viime kauden lopun puolustusmoodiin, että pisteitä häntäpään joukkueilta otetaan. Yksi sellainen kriisin mahdollisesti laukaiseva tekijä on kyllä sentteriosaston loukkaantumiset. Kodytek tai Lehterä tuosta pois pitkäksi aikaa, niin viimeinen sammuttakoon valot. Sentteriosasto huutaisi kiekollista osaamista jo terveenäkin.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

Ostan muuten perusteluineen päivineen, mutta en sitä, että sijat 13-16 ovat IFK:lle tuplat todennäköisempiä kuin sijat 1-4.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ostan muuten perusteluineen päivineen, mutta en sitä, että sijat 13-16 ovat IFK:lle tuplat todennäköisempiä kuin sijat 1-4.

Mietin aluksi, että laitan prosentit toisin päin. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että HIFK ennemmin kriisiytyy, kuin venyy.

Toisaalta tuo veikkaukseni on siinä mielessä huono, että jouluun mennessä HIFK on kenties hankkinut maalivahdin ja 2-3 hyökkääjää ja samaan kenties ei ole noilla pikkuseuroilla varaa.
 
Purkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Runkosarjaveikkaus:

Voisi nyt ainakin kuvitella, että HPK, Jukurit, Saipa, K-Espoo, Sport, Ässät kuusikosta löytyy ne neljä pudotuspelien ulkopuolelle jäävää joukkuetta. Ainahan toki yllätyksiä tapahtuu, mutta niin moni joukkue on nyt aika suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, että näkyy rosterissa.

Sitten taas yläpäässä Tappara, Ilves, Kärpät ovat meitä kaikilla mittareilla edellä.

Meidän pitäisi ehkä olla tässä haastajaryhmässä: Lukko, Pelicans, Kalpa, mutta Peltonen tiputtaa ulos. Lukkoa rasittaa Lämsä, Pelicansilla vaihtui valmentaja ja on siksi vähän arvoitus, Kalpa on niin selkeä identiteetti, että lasken meitä selvästi kovemmaksi.

Me ollaan sitten läht. koht. siinä alemmassa keskikastissa HIFK, JYP, KooKoo, TPS. Tässä toki aika vahvoilla.

Tämä nyt on sellainen hyvin raaka arvio sellaisella mutulla mitä joukkueiden voimasuhteita ja etenkin valmennusta on seurannut. Todennäköisin sijoutuksemme runkosarjassa on sija 7.

Sijat 1-4: Todennäköisyys 5%.

Vaatisi sen, että Lehterän ympärille saataisiin tyyliin Liigan paras ketju (tasakentällisin ja YV) ja silti vielä Kodytekin kakkoselta riittävästi tukea. Säästyttäisiin pahoilta loukkaantumisilta. Pakisto ja Taponen pelaisivat sillä tasolla, kun parhaimmillaan voi vaan toivoa.Kolmonen ja nelonen pelaisivat sellaista ikävän karheaa lätkää.

Sijat 5-8: Todennäköisyys 47,5%. Tätä pidän realistisimpana vaihtoehtona. Lähinnä tämä perustuu siihen, että pakistomme on riittävän vahva.

Sijat 9-12: Todennäköisyys 37,5%. Näihin sijoihin jo pitää asioita mennä jonkun verran pieleen, mutta rosterin kapeus jo tekee sen, että loukkaantumissumassa se alkaa näkymään.

Sijat 13-16: Todennäköisyys 10%. Nämä sijat vaativat jo sitten paljon asioita pieleen. HIFK:ssa asioilla vain on tapana kriisiytyä, mutta toisaalta Peltonen saa sen verran pelaajat sitoutumaan vaikka sitten viime kauden lopun puolustusmoodiin, että pisteitä häntäpään joukkueilta otetaan. Yksi sellainen kriisin mahdollisesti laukaiseva tekijä on kyllä sentteriosaston loukkaantumiset. Kodytek tai Lehterä tuosta pois pitkäksi aikaa, niin viimeinen sammuttakoon valot. Sentteriosasto huutaisi kiekollista osaamista jo terveenäkin.
Hyvä analyysi kyllä! Vähän kyseenalaistaisin kuitenki sitä etteikö kuuluttaisi kuitenkin tuohon haastaja ryhmään? Lämsän näytöt olivat kyllä viime kaudella vähintäänkin yhtä vakuuttavia kuin peltosen ja pelicans on kuten totesit täysi mysteeri. KalPa on selkeästi näitä kahta (ja meitä) kovempi haastaja ja kuuluisi mielestäni tällä kaudella jopa tuohon ykköskastiin.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ville Peltosella oli viime kaudella kova jengi paperilla, mutta Peltosen harmiksi matsit pelattiin jäällä.

Nyt on neljänneksi tai viidenneksi kovin jengi paperilla, ja edelleen matsit pelataan jäällä.

Nordiksen ikirouta kätkee sisäänsä hienon historian, taidokkaat selitykset ja lunastamattomat lupaukset.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viime kaudella tähdättiin huipulle ja tulos oli keskinkertainen.

Tällä kaudella, taloudellisten realiteettien myötä, tähdätään keskinkertaiseen. Tuloksesta odotan surkeaa.

Odotukset tapaavat tässä jengissä alittua.
 
Vaakuna

Tapaavat kyllä, mutta ei aina.

Itselleni ensimmäinen kausi katsella paikan päällä HIFK:n matseja oli 2005-2006. Voinee näin lähes 20 vuotta myöhemminkin sanoa, että tuolle kaudelle ei ollut ensimmäistäkään odotusta, kun valmentajaksi tuli joku nobody Pohjois-Amerikasta ja jengikin oli enemmän tai vähemmän keräilyerä. Meno olikin sitten välillä ihan pelkkää seksiä. Ja harmittavan lähelle punaista finaalia päästiin.

Ehkä se vain on joku universumin luoma juttu, mutta HIFK:lle ei ennakkosuosikin viitta sovi ollenkaan.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Runkosarjaveikkaus:

Voisi nyt ainakin kuvitella, että HPK, Jukurit, Saipa, K-Espoo, Sport, Ässät kuusikosta löytyy ne neljä pudotuspelien ulkopuolelle jäävää joukkuetta. Ainahan toki yllätyksiä tapahtuu, mutta niin moni joukkue on nyt aika suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, että näkyy rosterissa.

Sitten taas yläpäässä Tappara, Ilves, Kärpät ovat meitä kaikilla mittareilla edellä.

Meidän pitäisi ehkä olla tässä haastajaryhmässä: Lukko, Pelicans, Kalpa, mutta Peltonen tiputtaa ulos. Lukkoa rasittaa Lämsä, Pelicansilla vaihtui valmentaja ja on siksi vähän arvoitus, Kalpa on niin selkeä identiteetti, että lasken meitä selvästi kovemmaksi.

Me ollaan sitten läht. koht. siinä alemmassa keskikastissa HIFK, JYP, KooKoo, TPS. Tässä toki aika vahvoilla.

Tämä nyt on sellainen hyvin raaka arvio sellaisella mutulla mitä joukkueiden voimasuhteita ja etenkin valmennusta on seurannut. Todennäköisin sijoutuksemme runkosarjassa on sija 7.

Sijat 1-4: Todennäköisyys 5%.

Vaatisi sen, että Lehterän ympärille saataisiin tyyliin Liigan paras ketju (tasakentällisin ja YV) ja silti vielä Kodytekin kakkoselta riittävästi tukea. Säästyttäisiin pahoilta loukkaantumisilta. Pakisto ja Taponen pelaisivat sillä tasolla, kun parhaimmillaan voi vaan toivoa.Kolmonen ja nelonen pelaisivat sellaista ikävän karheaa lätkää.

Sijat 5-8: Todennäköisyys 47,5%. Tätä pidän realistisimpana vaihtoehtona. Lähinnä tämä perustuu siihen, että pakistomme on riittävän vahva.

Sijat 9-12: Todennäköisyys 37,5%. Näihin sijoihin jo pitää asioita mennä jonkun verran pieleen, mutta rosterin kapeus jo tekee sen, että loukkaantumissumassa se alkaa näkymään.

Sijat 13-16: Todennäköisyys 10%. Nämä sijat vaativat jo sitten paljon asioita pieleen. HIFK:ssa asioilla vain on tapana kriisiytyä, mutta toisaalta Peltonen saa sen verran pelaajat sitoutumaan vaikka sitten viime kauden lopun puolustusmoodiin, että pisteitä häntäpään joukkueilta otetaan. Yksi sellainen kriisin mahdollisesti laukaiseva tekijä on kyllä sentteriosaston loukkaantumiset. Kodytek tai Lehterä tuosta pois pitkäksi aikaa, niin viimeinen sammuttakoon valot. Sentteriosasto huutaisi kiekollista osaamista jo terveenäkin.

Uskoisin että IFK tulee olemaan siellä jossain sijoilla 7-10 ja sitten todennäköisesti se lähtö voi tulla jo niissä armo Play Offseissa tai ainakin viimeistään kyllä niissä puolivälierissä.

Kärkeen veikkaisin ainakin Tappara, Ilves, Pelicans ja Kärpät, ehkä kenties myös Lukko voisi noista sijoista 1-4 taistella.

Sitten olisi seuraavina vuorossa KalPa, TPS, IFK, Ässät ja Jukurit.

Alempaan sarjaan jäisivät sitten JYP, Sport, Kiekko-Espoo, KooKoo. Pohjalla varmaan sitten SaiPa ja HPK yrittävät taistella liigapaikastaan kynsin hampain.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sijat 6-8 on realismia. Silloin kausi on mennyt odotusten mukaan (rosteri&valmennus). Muu on sitten yllätystä huonompaan tai parempaan suuntaan.

Harmittaa, ettei sitä Jokista saatu valmentajaksi. Mitään taetta ei olisi, että onnistuu, mutta olisi ainakin se mahdollisuus. Nyt tietää mitä tuleman pitää ja kun se ei ole kovin positiivista, niin lähinnä tympäsee kauden alku. Vähintään pari vuotta on jäljellä tätä, ettei kaudelta voi edes kesällä toivoa mitään.

Ennen muinoin meillä oli edes kesällä vielä kaikki mahdollisuudet pärjätä. Nyt sekin on viety prkl.
 
Jokinen varmaan halusi että joukkueella olisi tulostavoite…

Kieltämättä odottaisin kautta alkavaksi jos päävalmentaja olisi vaihtunut Peltosesta Jokiseen. Nyt fiilikset on sellaiset ettei kiinnosta vähääkään edes ottaa selvää koska kausi alkaa. Rehellisesti sanoen näin vähää ei ole kiinnostanut koskaan, ei edes ne Penan huonoimmat viritelmät.

Toimistolle tämä ilmapiiri tulee selviämään kun irtoliput eivät liiku. Hallitus uskottelee itselleen tämän Johtuvan muusta kuin heidän kultapojastaan. Mikään ei muutu.
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime kaudella oltiin rosterin puolesta varmaan top 2. Loppusijoitus oli seitsemäs. Ei kokoonpano ja lopputulos kulje käsi kädessä, muutenhan tämä olisi aika helppoa hommaa.

Kyllä tämän kauden jengikin menee varmasti rosterin osalta tuonne haarukkaan 5-7, riippuen vähän miten painottaa esim. leveyttä loukkaantumisten varalta. HIFK harvoin suorittaa rosterinsa mukaisesti, mutta kyllä se kokoonpanovertailu pitää silti tehdä puhtaalta pöydältä.

Suurin vaikuttava tekijä rosterin ja lopputuloksen välillä on valmennus.

Tämä. Pesonen, anyone? Joku joka tulee remmiin ulkopuolelta, katsokaa tämä viesti.

Miksi HIFK suorittaa 14/15 kausista (nyt saattaa tulla pidempikin putki vuodesta 2011) AINA puhtaalla rosterin tason arvioinnilla reilusti materiaaliin nähden alakanttiin. Tämä on se tason nousun kannalta suurin ja tärkein kysymys, jos halutaan menestyä.

Jos kysymyksen vastaus on "valmennus on paska", on meillä ollut todella paskoja valmentajia 95% kuluneesta ajasta 1983 jälkeen. Eli syypää olisi valmentajien palkkaaja! Kuka niitä palkkaa, siellä pitää olla hereillä. Jos budjetista menee lähes kaikki pelaajien hankintaan, ei sillä ole mitään väliä jos valkku on paska. Piste. Eli pienellä osalla budjettia (valmentajan palkka) voidaan tuhota koko muu budjetointi (pelaajat). Mielestäni IFK on tässä asiassa mennytkin aina väärin, eli massit pelaajiin ja sitten "jotkut omat pojat" valmentajiksi. Osaamattomuuden kierre on valmis, joka jatkuu ja jatkuu.

Jotenkin tuntuu, että paskat valmentajat eivät 100% selitä tätä tasoon nähden jatkuvaa alisuoritusta, siellä on oltava organisaatiossa myös pahasti vinossa asioita. Pelaajat loukkaantuvat herkästi, osataanko heitä treenata oikein sen suhteen. Hävitään lopulta tiukkoja pelejä/sekoillaan käsittämättömästi isoissa peleissä -> ollaan häviämiseen tottuneessa kulttuurissa. Tämä häviämisen ja paineiden pelkääminen, sen sijaan että käännettäisiin HIFK:ssa pelaaminen voimavaraksi, on yksi ISO palanen alisuoritusta. Kun jengissä on häviämään opetettuja konkareita, he vievät perintöä eteenpäin uusille tulijoille. Joku kukkopoika tyyliin Nuori Olli Piällikkö Jokinen voisi luoda jengiin tarvittavan aggren ja ylpeyden.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks

Totta tuolla tarvittaisi sellaista tuuletusta, jota nyt ehkäpä on koitettukin tehdä kun vaihdettiin TJ ja UTJ. Mutta jotenkin sellainen iso luuta pitäisi lakaista että päästään siitä ikuisesta alisuoritajasta eroon. Kojo teki aikanaan käsittääkseni melkoisen ravistelun koko organisaatiolle ja siinä lopputuloksena oli mestaruus. Tosin pitää muistaa että se meinasi mennä ohi, jos yksi läpiajo olisi onnistunut.

Toisaalta olen myös aikaisemmin puhunut sen pitkäjänteisyyden puolesta, kokoajan suuntaa vaihtamalla ei yleensä hyvä tule, joten sen puoleen Villen jatko oli looginen valinta, harmillisesti peliesitykset eivät vain Villen alaisuudessa ole olleet kummoisia. Peli-ilme on pelokas.
 
jonBBE9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomen maajoukkueet, Tennis

Hyvä kirjotus timotl! Samaa mieltä.

Kyllähän organisaatio kaipaisi tuuletusta runsaasti ja oikealaista tarkastelua ulkopuoleltakin. Sisäsiittosuus on itseä haitannut IFK:ssa aina ja kuinka suositaan " omia" jätkiä. Mutta kuka tämän paletin korjaisi? Onko Pesosesta siihen ja tästä uudesta "asiantuntija" ryhmästä näkemään juurisyitä ongelmiin ja tähän jatkuvaan alemmuustilaan?
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Kyllähän organisaatio kaipaisi tuuletusta runsaasti ja oikealaista tarkastelua ulkopuoleltakin. Sisäsiittosuus on itseä haitannut IFK:ssa aina ja kuinka suositaan " omia" jätkiä. Mutta kuka tämän paletin korjaisi? Onko Pesosesta siihen ja tästä uudesta "asiantuntija" ryhmästä näkemään juurisyitä ongelmiin ja tähän jatkuvaan alemmuustilaan?

Mä en usko että Pesosesta on siihen vaikuttaa liian "kiltille" ravistelemaan koko organisaatiota, lisäksi mies on ekaa kertaa tuollaisessa tehtävässä, aikamoiset ballsit saa olla että sillä kokemuksella alkaa ravistelemaan organisaation rakenteita ja dinoja.
Asiantuntijaryhmä lienee vain sellainen jolle voi soitella hyvällä omallatunnolla ja kysellä pelaajista mielipiteitä, ehkäpä hekin voivat omalta taholtaa tarjota pelaajia jotka voisi sopia IFKlle. En usko että se porukka sen kummempaa tekee, heidän pääduuninsa ja mielenkiintonsa on muualla.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta tuolla tarvittaisi sellaista tuuletusta, jota nyt ehkäpä on koitettukin tehdä kun vaihdettiin TJ ja UTJ. Mutta jotenkin sellainen iso luuta pitäisi lakaista että päästään siitä ikuisesta alisuoritajasta eroon. Kojo teki aikanaan käsittääkseni melkoisen ravistelun koko organisaatiolle ja siinä lopputuloksena oli mestaruus. Tosin pitää muistaa että se meinasi mennä ohi, jos yksi läpiajo olisi onnistunut.

Toisaalta olen myös aikaisemmin puhunut sen pitkäjänteisyyden puolesta, kokoajan suuntaa vaihtamalla ei yleensä hyvä tule, joten sen puoleen Villen jatko oli looginen valinta, harmillisesti peliesitykset eivät vain Villen alaisuudessa ole olleet kummoisia. Peli-ilme on pelokas.

Silloinkin olisi pitänyt nähdä se iso kuva eli menihän HIFK KJ:n aikana jatkuvasti eteenpäin, vaikka tippuminen narreille siinä kohtaa olisi ollut järisyttävä pettymys. Kolme vuotta KJ:n kanssa oli liian lyhyt aika. Hänen kanssaan olisi pitänyt tehdä se viisivuotinen lappu. Nyt tehtiin viisivuotinen lappu VP:n kanssa ja en kyllä ole minkäänlaisia steppejä nähnyt, oikeastaan päinvastoin. Pikkarainen sai heikomman materiaalin pelaamaan paremmin.

Ylipäätään laadukkaan arjen luominen ei ole mikään mittari. Kun VP poistuu talosta joskus, niin seuraava coachi tuo uuden arjen.

Ehkä tässä taustalla on se tosiaan, että sieltä taustalta halutaan HIFK:ta ohjailla ja silloin on kaksi vaihtoehtoa. 1. Otetaan nukketeatterimies puikkoihin, jota voidaan ohjailla. 2. Otetaan pestiin saman ideologian mies.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Asiantuntijaryhmä lienee vain sellainen jolle voi soitella hyvällä omallatunnolla ja kysellä pelaajista mielipiteitä, ehkäpä hekin voivat omalta taholtaa tarjota pelaajia jotka voisi sopia IFKlle.
Ehkä sekin päivä vielä nähdään, kun Dettmannin suosittelemia koripalloilijoita nähdään kaukalossa. Siinä menisi vastustajilla luut kurkkuun , jos pistettäisiin reilu parimetrisiä ukkoja hoippumaan jäälle. Laajentaisi mahdollisuuksia noiden p-amerikkalaistenkin kohdalla.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Kojo teki aikanaan käsittääkseni melkoisen ravistelun koko organisaatiolle ja siinä lopputuloksena oli mestaruus. Tosin pitää muistaa että se meinasi mennä ohi, jos yksi läpiajo olisi onnistunut.
On myös hyvä muistaa, että silloin oli ne joukkueen kaksi tärkeintä positiota hyvässä iskussa. Kojo koutsina ja Riksman maalilla. Tämän jälkeen molemmat osa-alueet eivät olekaan olleet kertaakaan mintissä samaan aikaan. Eikä ole sen koommin liioin mestaruutta tullutkaan. Sattumaako?

Edit: toki nuo asiat oli mallillaan myös Törmäsen aikana ja silloinhan pelattiinkin hyvää ja viihdyttävää lätkää aina finaaleita myöten.
 
Viimeksi muokattu:

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Edit: toki nuo asiat oli mallillaan myös Törmäsen aikana ja silloinhan pelattiinkin hyvää ja viihdyttävää lätkää aina finaaleita myöten.

Mä kyllä muistan sen niin että se oli nimenomaan Törmänen joka kitki viimeisetkin ns. brändilätkän jäänteet Nordikselta. Silloin ei nimittäen edes taklailtu, Villen joukkueet sentään ovat taklanneet jonkin verran.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Mä kyllä muistan sen niin että se oli nimenomaan Törmänen joka kitki viimeisetkin ns. brändilätkän jäänteet Nordikselta. Silloin ei nimittäen edes taklailtu, Villen joukkueet sentään ovat taklanneet jonkin verran.
Aivan. Mä ymmärsin että tässä kontekstissa haikailtiin enemmän menestyksen pariin, kuin legendaariseen brändilätkään. Eivät toki ole millään muotoa toisiaan poissulkevia asioita ja haluaisin itsekin nähdä enemmän agressiivisempaa taklauspeliä.

Anyhow, oli se silti allekirjoittaneen mielestä huomattavasti viihdyttävämpää Törmäsen aikaan nykyiseen verrattuna.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Kieltämättä odottaisin kautta alkavaksi jos päävalmentaja olisi vaihtunut Peltosesta Jokiseen. Nyt fiilikset on sellaiset ettei kiinnosta vähääkään edes ottaa selvää koska kausi alkaa. Rehellisesti sanoen näin vähää ei ole kiinnostanut koskaan, ei edes ne Penan huonoimmat viritelmät.
Jokisella on nyt näytön paikka. En julista vielä valmiiksi valmentajaksi. Mutta osaa sanoa mitä hakee ja mitä tavoittelee pelisysteemillä.

Voihan se toki olla, että meidän velho pitää kortit tarkoituksella piilossa. Jos näin niin hyvin on onnistunut piilottamaan systeemin myös kentällä.

Kausi ei kiinnosta lainkaan. Eiköhän elinkautinen nosta keväällä kuitenkin päätään turhien toiveiden tunkiolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös