Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 438
  • 4 505

Bromse

Jäsen
Tuo reagointi pelin sisällä on jotain niin järkyttävää. Tai lähinnä se ettei reagoida mitenkään, mihinkään. Ässien aikalisän aikana Tilkanen taisi olla jälleen se joka siellä höpötti kundeille ohjeita, ja toteemi seisoi kädet ristissä katse kohti kattoa.

Vasta pari päivää aikaisemmin liigan suurin vitsi ja heittopussi haki voiton meidän himasta, oltuaan kahden maalin tappiolla. Tolpasta jäi vajaaksi että tänään oltaisiin menetetty kolmen maalin johto viimeisessä erässä, himassa jälleen. Miten helvetissä se johtoasemassa pelaaminen voi olla noin vaikeaa? Mitä ohjeita Peltonen edes antaa kundeille otteluiden aikana? Miksei päävalmentaja reagoi pelin tapahtumiin, ja mikä pakonomainen tarve on vältellä aikalisän ottamista kun jengi on ihan purjeissa?

Eihän tämä näytä millään tavalla lupaavalta.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No niin, Ville. Voisit palauttaa Aravirralle siltä lainaamasi pelikirjan. Ei sillä voitettu silloin, eikä se ole voittavaa lätkää 30 vuotta myöhemminkään. Vaikka tänään voitettiinkin, tämän päivän voitto ei siitä pelikirjasta tee voittavaa.
 

Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuolla rosterilla tälläistä sekundaa. Mikä siinä on että ei saada helpommin yhtään voittoa sarjassa tai edes yhtä kunnon pyöritystä vaihtoedun turvin. Onko Ässillä muka kaikki neljä ketjua niin kovia että paskotaan mm housuun heti kun tulee yksi maali kolmannessa omiin.
En ole myöskään yhtään vakuuttunut noista uusista ketjukoostumuksista vaikka Koivistoinen onnistuikin. Tuolla nimilistalla pitää valmennuksen saada enemmän tehoja irti alemmistakin ketjuista…ainakin kun pelataan näitä kolmoskorin jengejä vastaan!
Kaskimäki kolmoseen keskelle ja Vincent laituriksi Raskin kanssa siihen. Jääskä takas ykköseen ja Koivistoinen keskelle kakkoseen Pakarisen ja Vesalaisen kanssa. Komarov (keskenkuntoinen) neloseen Ikosen ja Tallbergin kanssa.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vois vähän ihmetyttää itseäänkin, kun järjestään tulee selkeästi turpaan sarjan kovimmilta jengeiltä.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Pois lukien Kärpät ja Jukurit, olemme hävinneet kaikki pelit TOP6 joukkueille. Juuri näiden kahden en itse laske pelaavan mestaruudesta. Ei lämmitä hyvät otteet ollenkaan, kun se ei edelleenkään näy pistesarakkeessa. Sen sijaan Jukurit ja Pelicans (mahdollisesti Kärpät myös)taas voittivat tänään. Tällä tuloskehityksellä ei mene kauan, että olemme kotiedun sijaan taistelemassa suorasta pudotuspelipaikasta, joka on jo helvetinmoinen floppi itsessään. Peltosen pitää kantaa vastuu tästä alisuorittamisesta viimeistään kauden jälkeen. Itse olen kyllä helvetin huolissani.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Vois vähän ihmetyttää itseäänkin, kun järjestään tulee selkeästi turpaan sarjan kovimmilta jengeiltä.
Joo, ja kyllä pitää myös huolestua siitä, että takaa-ajotilanteissa ei saada mitään aikaiseksi ja omassa johtoasemassa pelatessa vastustajalla riittää paikkoja. Ei ole ihan kunnossa kokonaisuus, mutta vastahan tässä 3. kausi menossa, niin ei kai voi mitään vielä vaatiakaan.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Jos vastustaja on paska, pelataan puolivaloilla ja saa ynnämuutjoukkueetkin tappioputkensa poikki. Jos johdetaan, oikaistaan selkä ja kas, vastustaja tulee tasoihin ja jääkin hyvässä lykyssä piste. Jos pelitapa on muka viritetty vain top3 vastaan niin tässä nähdään kuinka hyvin se taas toimii.

Nyt villevalmentajanafanit, miten tää EI liity valmentajan tehtäväalueeseen?
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Tämän illan Ilves ei kyllä ole kovaa nähnytkään.

Ei todellakaan. Ollaan niin monesti ollu näiden tupsukorvien niskan päällä, mutta varsinkin näissä peleissä se maalin hinta omiin on ollut ihan helvetin halpa ja vastaavasti toiseen päähän ei sit mene niin yhtään mistään
 

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Onko joku uskaltanut katsoa lehdistötilaisuuden? Oliko teemana muutakin kuin spegelit, sitkeys, kivet & kulmakarvat?
-Mahtavat puitteet jääkiekko-ottelulle. Huikeat meidän fanit ja Ilveksen fanit. Pelaajat ja kaikki sytty.
-Erinomainen alku, on hyvä pelirytmi ja hyvä kondis niin jaksetaan. Mahdollisuus oli hyödyntää alku paremmin. Lähellä oli muttei pystytty hyödyntämään paremmin.
-Ekan erän jälkeen loppupeli erittäin tasaista, momentumeita puolin ja toisin. 3.erän ekan vaihdon maali vähän hetkautti meitä ja meni 5-6min ettei saatu sitä ihan kunnolla poikki. Sen jälkeen vähän paremmin päästiin taas kiinni.
-Pienten marginaalien peli, erikoistilainteissa olisi voinu olla vähän jotakin lisää. Erittäin paljon hyvää. Ihan vähän liian vähän jäätä korvien välissä.

Pennanen totesi olleensa Villen kassa samassa pelissä ja näki asiat samalla tavalla. Kehui, että HIFK:lla erinomainen 1. erä ja Ipa vähän kaivoi verta nenästä. HIFK parempi laitojen lähellä ja kamppailuissa, ekana kiekolla jne. Toiseen erään paransivat ja kolmanne erän eka 10min oikein hyvää. Sen jälkeen selvisivät HIFK:n loppukiristä onnella ja tuurilla, tarvitsivat hyvän mv-pelin ja Pennanen kehui pakiston SITKEYTTÄ! Hyvin pelasivat erinomaista joukkuetta vastaan.

Siinäpä se suurinpiirtein.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On se muuten mahtavaa, kuinka Peltonen saa HIFK:n säännöllisesti lentoon, sellaiseen peli-ilon flow-tilaan, joka saa vastustajan pelaajat ja kannattajat irvistämään tuskasta. Näin etenkin pelien kolmansissa erissä. Voitot näyttävät niin helpoilta, ja helppoja ne ovat olleetkin, kun koko joukkue on yhtenäisesti puhaltamassa samaan hiileen, eivätkä vastustajat tuskaltaan löydä keinoja tuon flow:n rikkomiseksi. Se flow on joukkueessa sitkeästi kiinni, kuin purkka tukassa.

Tuskin edes enää muistan niitä tuskan aikoja ennen Villeä. Olihan siellä yrittäjiä Sheddenistä Pikkaraiseen, mutta voi hyvä luoja sentään, lopultakin pelastaja saapui: Villen peli on yhtä euforiaa. Tehkää sille jatkosopimukset eläkeikään saakka, olihan Fergusonkin ManU:ssa iäisyyden.

Vittu, että vituttaa. Ehkä on parempi lopettaa tältä illalta.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen Peltosen ajan paras kausi menossa pistekeskiarvolla mitattuna. Taso on tämä ja se riittänee runkosarjassa sijoille 5.-6. Playoffeissa jos tulee lähtö lauluun puolivälierissä, niin kiittäisin palveluksista ja kättelisin saman tien. Nyt pitää saada hyviä ja ehjiä matseja alle nopeasti.

Villen aikakauden PISIN voittoputki on neljä ottelua tältä kaudelta marraskuun alussa. Silloin kaatui putkeen sellaiset huippujengit kuten HPK, KooKoo, JYP ja SaiPa. Melkoista.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Peltosen kanssa IFKn maksimi tulee olemaan välieristä ulos ja sinnekin päästäkseen tarvitaan materiaaliylivoima kontra vastustaja. Hänen olemattomat valmennuskyvyt eivät vaan riitä kilpailussa Liigan kärkiseuroja vastaan. Peltosen kanssa ei menestystä ole tulossa. Nykyisellä huonommaksi ja huonommaksi menevällä vireellä ollaan pian kuudensia ja taistellaan suorasta pudotuspelipaikasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös