Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 283
  • 4 505

Greffin

Jäsen
Kiitos ja näkemiin.

Tietokone-Tilkanen vaikka loppukauden ja katsellaan syssymmällä mitä sitten.

Vittu miten paskaa peliä voikaan saada tuollaisella rosterilla aikaan. Kolmatta vuotta odotellaan, että josko se siitä.

Viime kevään pleijarit oli jo niin antikiekkoa ja Lukkoa vastaan vain selviydyttiin omalla alueella. Vastustajan paskan veskarin ansioista jatkoon, mutta oli jo silloin niin kammokiekkoa, että ajattelin etten koskaan halua nähdä IFK:n pelaavan niin. Eikä sellaisella pelillä voi pitkälle päästä, että otetaan vain vastaan. Mutta kun siinä pelissä ei vain vissiin ole mitään rakenteita millä ottaa ja pitää aloitteita.

Noh, nyt on parempi joukkue ja vähintään yhtä paskaa kiekkoa. Kehitys kehittyy ja silleen.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS

-Pelissä täytyy olla erilaisia rytmejä ja raamit on hyvä olla. Uskon silti, että peliä pitää nimenomaan pelata. Luonnollisesti asioita täsmennetään esimerkiksi sen mukaan, minkälaisella kokoonpanolla pelaamme. Näen silti, että kaiken keskiössä on se, mitä peli itsessään meiltä vaatii, Peltonen pohtii

Mielestäni näihin sanoihin kiteytyy Peltosen heikkous valmentajana. Hän ei usko riittävästi siihen, että pelitapa pitää olla selkeästi iskostettu pelaajien selkärankaan, vaan miettii peliä enemmän siltä kantilta, että pelataan tilanteiden mukaisesti.

Havaintojeni mukaan tämä näkyy erityisesti pelin kriittisillä hetkillä HIFK:n pelissä sillä tavalla, että sieltä puuttuu selkeä rakenne mihin pelaajat voisivat turvautua ja peli alkaa näyttää sekavalta.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa

Eikös tuossa juurikin mainita että raamit on hyvä olla eli juurikin se runko mistä lähdetään ja sen jälkeen reagoidaan pelin sisällä. Se, ettei katsomossa ymmärretä jonkin valmentajan tai joukkueen käyttämää peli"kirjaa" niin sehän ei ole mikään ihmekään koska en usko täältä löytyvän montaakaan nykyistä tai entistä ammatikseen tällä tasolla joukkuelajia pelanneita (en ole itsekään). Näkemättä sitä, mitä kopissa pelaajille kerrotaan, on mahdoton arvioida sitä pelitapaa sen enempää... On toki totta että IFK:n pelissä on ollut isoja sekavia hetkiä ja niistä on useampikin pelaaja maininnut haastatteluissa (viimeisimpänä Koivistoinen Ässät-pelin jälkeen) mutta minun mielestäni on positiivista että joukkueessa tunnistetaan niitä heikkoja kohtia jolloin niihin voidaan koittaa löytää ratkaisuja.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Minulle Peltosen Jatkoajan haastattelu oli kauniiden pelillisten ajatuksien diibadaabaata. Tuloksen pitää alkaa näkyä melko pian tai muuten Peltosen kauniit ajatukset jäävätkin diibadaaba tasolle.

Ei ollut kyllä täysin uskottava haastattelu, mutta annetaan Peltoselle vielä aikaa playoffsien ekalle kierrokselle, oli lähtö sitten sääleistä tai viivan paremmalta puolelta. Josko se pelin punaisen langan pää siitä jollain ihmeellisellä tavalla löytyisi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Näkemättä sitä, mitä kopissa pelaajille kerrotaan, on mahdoton arvioida sitä pelitapaa sen enempää...

Jos Sihvonen jossain on ytimessä, on se lausessa "peli näyttää kaiken", joten kyllä, sitä pelitapaa voi arvoida ja analysoida sen perustella, mitä jäällä tapahtuu.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Eikös tuossa juurikin mainita että raamit on hyvä olla eli juurikin se runko mistä lähdetään ja sen jälkeen reagoidaan pelin sisällä. Se, ettei katsomossa ymmärretä jonkin valmentajan tai joukkueen käyttämää peli"kirjaa" niin sehän ei ole mikään ihmekään koska en usko täältä löytyvän montaakaan nykyistä tai entistä ammatikseen tällä tasolla joukkuelajia pelanneita (en ole itsekään). Näkemättä sitä, mitä kopissa pelaajille kerrotaan, on mahdoton arvioida sitä pelitapaa sen enempää... On toki totta että IFK:n pelissä on ollut isoja sekavia hetkiä ja niistä on useampikin pelaaja maininnut haastatteluissa (viimeisimpänä Koivistoinen Ässät-pelin jälkeen) mutta minun mielestäni on positiivista että joukkueessa tunnistetaan niitä heikkoja kohtia jolloin niihin voidaan koittaa löytää ratkaisuja.

Peltonen sanoi: "Uskon silti, että peliä pitää nimenomaan pelata."

Eli Peltonen pitää pelaajien omaa reagointikykyä tilanteisiin merkittävämpänä asiana kuin pelitavallisia asioita. Tällä hän myös vähättelee valmentajan merkitystä peliin ja antaa pelaajille enemmän vastuuta. Jos Peltosen valmentamisessa pääpaino on siinä, että pelaajien pitää nimenomaan pelata, niin todennäköisesti hän myös ottelun aikana toistaa tätä asiaa pelaajien korviin ja sieltä katoaa ne mahdolliset pelitavalliset raamit pois.

Minun mielestäni tuollainen kommentti on aika hälyttävä liigavalmentajalta. Ei päävalmentajan tarvitse sitä korostaa yli kaikkien muiden ohjeiden, että pelatkaa vain peliä. Ennemmin pitäisi korostaa, että pelatkaa sitä meidän harjoittelemaa peliä.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Mitä peli itsessään meiltä vaatii? Ei saakeli mitä skeidaa. Sinulla on jumalauta ollut top3 materiaali käytössä jokaisella kolmella kaudella! Se on sinun tehtäväsi saada se joukkue pelaamaan sille vaaditulla tasolla. Et onnistunut kahdella ensimmäisellä kaudella ja kolmannesta on tulossa täydellinen pannukakku.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa
Jos Sihvonen jossain on ytimessä, on se lausessa "peli näyttää kaiken", joten kyllä, sitä pelitapaa voi arvoida ja analysoida sen perustella, mitä jäällä tapahtuu.
Kylläkyllä. Mutta normaalin kiekkokatsomossa istuvan henkilön ei tarvitse olla häpeissään jos ei ymmärrä oman tai vaikka vastustajan pelitapaa ilman että tää Sihvonen tulee sitä selittämään siihen viereen...
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Mitähän tuosta uskaltaisi kommentoida? Ainakin Ville on tyypillinen valmentaja, joka osaa puhua niin, että suurin osa tippuu kärryiltä ja Ville saa itsensä kuulostamaan osaavalta. En myöskään uskalla kommentoida tai väittää, etteikö Ville saata olla osaava valmentaja, mutta kolme runkosarjaa heikoilla näytöillä ei tietysti vakuuta. Voiko Villen persoona olla liian raskas joukkueelle? Onko joku nähnyt Villen hymyilevän ja onko Ville persoonana liian raskas pelaajille? Siellä ei tarvitse olla kuin osa joukkueesta, jotka eivät nauti pelaamisesta, niin se alkaa näkyä koko joukkueessa. Joku tuossa pelaamisessa ja joukkueen ilmeessä ei vakuuta ja herää väkisinkin kysymys, että kuinka paljon joukkue luottaa valmennukseen tai pelaa valmennukselle.

Olen itse ollut kenkimässä valmennuksia ulos usein ja tällä kaudella myös, joten olen ehkä oppinut hiukan lukemaan pelaajien ilmeistäkin jotain ja jossain vaiheessa on aina tullut se raja vastaan, jossa tietää, ettei nykyinen johda mihinkään. Jokaisen näiden "potkujen" jälkeinen kauden jatko on ollut selkeä parannus ilmapiiriin ja tulokseen myös. Pelaajat vain tarvitsevat joskus muutoksen ja tunteen, että pelaaminen voi olla hauskaa ja siitä oikeasti myös nauttii.

En ole HIFK:n joukkuetta niin lähellä, että todellakaan väittäisin tilanteen olevan niin heikko, mutta epäilys on alkanut vahvistua.
 
Skib71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"– Otimme syyskaudella pelin osalta kehitysaskeleita. Se takaa meille tietyn pohjan, josta voimme ponnistaa. Osaltaan sittemmin tapahtuneen loukkaantumissuman takia pelaamisemme kehitys ikään kuin pysähtyi, jonka myötä tulos ei ole ollut meille suotuisa, Peltonen analysoi."

Eikö valmentajan pitäisi pystyä silti kehittämään joukkuetta ja jopa itseään? psyykata niitä Åstenejakin NHL tasolle, tehdä jotain. No tässä on sitten tulos.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Joo, kyllähän tässä jo kolmatta kautta Peltosen alaisuudessa on totuttu sietämään vaikeita hetkiä, mutta ei niistä ole nähdyn perusteella opittu paljonkaan.

– Otimme syyskaudella pelin osalta kehitysaskeleita. Se takaa meille tietyn pohjan, josta voimme ponnistaa.

Pelillisesti ei otettu silloinkaan mitään steppejä eteenpäin, vaan yksilöiden avulla raavittiin pisteitä enemmän kuin olisi pelillisesti ansaittu ja nyt kun muut jengit ovat kauden mittaan saaneet oman hommansa toimimaan paremmin, niin HIFK on jäänyt selkeästi jälkeen. Ei kyetä edes jotain Mestis-tason Saipaa vastaan dominoimaan, vaan ollaan heidänkin kanssaan aivan kusessa ja menetetään pisteitä.

– Oleellista on silti kyky nähdä tuloksen taakse.

Niinpä ja se mitä tuloksen takana on näkynyt koko kauden, ei ole mitenkään luottamusta herättävää kevättä ajatellen.

Sekin on niin kulunut juttu, että aina vastustajat latautuvat paremmin meitä vastaan ja laittavat kaiken peliin. Näinhän ammattilaiset toimivat, kun meillä vaikuttaa olevan aivan liian usein tapana lähteä rotsit auki kuvitellen, että pelkkä paikallaolo riittää pisteisiin. Jokaiselle jengille toki tulee heikompia matseja, mutta meille niitä tulee materiaaliin nähden aivan liikaa ja jälleen katseet kääntyvät valmennukseen.
 
Viimeksi muokattu:

F#21

Jäsen
Kylläkyllä. Mutta normaalin kiekkokatsomossa istuvan henkilön ei tarvitse olla häpeissään jos ei ymmärrä oman tai vaikka vastustajan pelitapaa ilman että tää Sihvonen tulee sitä selittämään siihen viereen...
Kyllä sen pelitavan suht helposti tunnistaa ja näkee, varsinkin kun pääsee telkkarin kautta katsomaan. Ei ne jääkiekossa niin monimutkaisia ole.

Se valmentajien haaste onkin saada pelaajat toteuttamaan niitä omia ajatuksia ja tarpeen vaatiessa muuttaa pelitapaa vastustajiin nähden, jopa pelien sisällä. Tuohon ei kuka tahansa pysty, vaan sen takia nuo tekevät sitä ammatikseen.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Minulle Peltosen Jatkoajan haastattelu oli kauniiden pelillisten ajatuksien diibadaabaata. Tuloksen pitää alkaa näkyä melko pian tai muuten Peltosen kauniit ajatukset jäävätkin diibadaaba tasolle.

Ei ollut kyllä täysin uskottava haastattelu, mutta annetaan Peltoselle vielä aikaa playoffsien ekalle kierrokselle, oli lähtö sitten sääleistä tai viivan paremmalta puolelta. Josko se pelin punaisen langan pää siitä jollain ihmeellisellä tavalla löytyisi.
Ville katselee tulosten taakse ja kääntelee sitkeästi kiviä.
Mun ystävä, entinen ammattivalmentaja, sanoi että vaikka hän toisin toivoi, ei Villestä taida olla voittavaksi valmentajaksi. On hänen mielestään liian "kireä" ja "ilmeetön" nykyajan valmentajaksi.
Toisin sanoen jäykkä tosikko. Joka on saanut tämänkin jengin ihan jumiin.
Kevät todistakoon tämän vääräksi. Sen ottaisin ilolla vastaan.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haastatteluna tämä näyttää olleen vähän sellainen, että Peltonen on kertonut näkemyksensä ja sitten tekstin puhtaaksikirjoitusvaiheessa on lisätty kritiikki sinne välikappaleisiin. Eli edelleenkään ei ole aitoa haastoa peliin liittyen.

Pisteet Peltoselle kuitenkin siitä, että ei lähtenyt suuremmin selittelemään ja uhriutumaan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ville katselee tulosten taakse ja kääntelee sitkeästi kiviä.
Mun ystävä, entinen ammattivalmentaja, sanoi että vaikka hän toisin toivoi, ei Villestä taida olla voittavaksi valmentajaksi. On hänen mielestään liian "kireä" ja "ilmeetön" nykyajan valmentajaksi.
Toisin sanoen jäykkä tosikko. Joka on saanut tämänkin jengin ihan jumiin.
Kevät todistakoon tämän vääräksi. Sen ottaisin ilolla vastaan.
Näkeehän sen jo hallin käytäville asti, että peli-ilo loistaa poissaolollaan, vaikka julkisuuteen tietenkin muuta sanotaan. Koko jengi on valjastettu painamaan samoja raiteita pitkin ja mitään variaatioita ei ole. Pelaajien pitäisi antaa pelata vahvuuksillaan ja nyt niin ei tapahdu, vaan siellä möyritään niin huolella, ettei muulle jää tilaa.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Useassa Villen haastattelussa on noussut esille se että joukkueelle annetaan lepoa ja palautumisaikaa jotta ollaan sitten energisiä peleissä. Jokinen taas puhuu ja tekee täysin päinvastoin. Siellä painetaan treeneissä kovempaa kuin peleissä (tai näin ainakin väitetään). Ainakin nyt sarjataulukkoa katsomalla vaikuttaisi OJn tyyli olevan toimivampi. Villen omalla pelaajauralla nuo lepopäivät varmaan olivatkin hyvästä, koska uskon Villen treenanneen treenipäivinä kovempaan kuin keskivertopelaaja. Mutta onko meillä nyt kopissa tuolalisia Villemäisiä treenaajia, joille lepo meinaa unohtua? Vai onko siellä niitä ns. keskivertotreenaajia jotka eivät vedä ihan kaikkea itsestään ulos treeneissäkään, jolloin lepopäivä ei ole palautumista vaan kunnon heikentymistä?
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peltosen puolustuspuheenvuoro vallitsevaan tilanteeseen, mitään muutahan tuo ei ollut. Projekti ei ole mennyt kuten pitää ja nyt on alkanut tulipalojen sammuttelu. Media herännyt antamaan reilummin painetta tilanteeseen missä TOP3 materiaalilla rämmitään säälipleijareiden tuntumassa umpusurkealla pelillä.

Jos sun tehtävä on rakentaa 30.kerroksinen talo Kalasatamaan, mutta 3 vuoden urakan jälkeen sulla 20.kerroksinen talo ilman talotekniikkaa, niin päin vittuahan se on mennyt.

Eniten vituttaa tää jos taas mennään loukkaantumisten taakse jos kausi menee päin persettä.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Näkeehän sen jo hallin käytäville asti, että peli-ilo loistaa poissaolollaan, vaikka julkisuuteen tietenkin muuta sanotaan. Koko jengi on valjastettu painamaan samoja raiteita pitkin ja mitään variaatioita ei ole. Pelaajien pitäisi antaa pelata vahvuuksillaan ja nyt niin ei tapahdu, vaan siellä möyritään niin huolella, ettei muulle jää tilaa.

Jotenkin "ahdistunut" fiilis tulee tuosta jengin ilmeestä, iloisuus puuttuu kokonaan. Luulen että siellä varotaan virheitä joka johtaa tuohon.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jotenkin "ahdistunut" fiilis tulee tuosta jengin ilmeestä, iloisuus puuttuu kokonaan. Luulen että siellä varotaan virheitä joka johtaa tuohon.
Kyllä, kyllä. Ja mitä on säännöllisesti tapahtunut sille virheen tehneelle junnulle. Tietenkin joutunut penkin päähän ja seuraavaan matsiin katsomoon. Eivät nuoret kehity, jos heille ei anneta mahdollisuutta ja harvassa ne ns. täydelliset paketit ovat siinä iässä niitä muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Nyt on nuoriso tuhrittu muualle ja meillä on näitä ylihintaisia ammattimöyrijöitä alaketjut täynnä.
 
Skib71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ville tuskin suostuu itseään kritisoimaan tai ottamaan vastaan oikeaa kritiikkiä, tuli mieleen Karalahden podcast kanava youtubessa missä oli Ben-Amor vieraana. Ville oli todennut Karalahdelle että "me ei olla enään kavereita jos olet Amorin kaveri" ja Karalahti oli vaan nauranut että mene neiti muualle kitisemään. Ville ei osaa nähdä omia virheitä tai myöntämään niitä mutta sitä pitää ihmetellä että miten siinä yhdessä ottelussa Koivistoinen oli saanut fläppitaulun käteensä ja opetti Villelle kuvioita vai menikö Koivistoisella hermot ja repi sen fläppitaulun Villen kädestä?. Ei tossa jengissä kaikki ole hyvin.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ville ei osaa nähdä omia virheitä tai myöntämään niitä mutta sitä pitää ihmetellä että miten siinä yhdessä ottelussa Koivistoinen oli saanut fläppitaulun käteensä ja opetti Villelle kuvioita vai menikö Koivistoisella hermot ja repi sen fläppitaulun Villen kädestä?. Ei tossa jengissä kaikki ole hyvin.

Tuo on nykypäivää, pelaajat on aika valveutuneita ja osaavat kyllä itsekin piirellä fläppitaululle. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, ehkäpä oli joku tilanne mistä keskustelivat ja usein se fläpille piirtäminen on helpompaa kuin sanallisesti koittaa selittää tilannetta.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Miten on mahdollista, että kolmatta vuotta valmentajana toimiva Peltonen ei saa pelitapaa iskostettua joukkueseen? "Vain osa ketjuista toimii....", mitä helvettiä? Helmikuuta eletään ja viime vuoden runko pysyi hyvin kasassa.

Tässähän se ongelma onkin tiivistettynä. Ville ei ole saanut omasta paskasta konvehtia loihdittua kovasta möyrimisestä huolimatta.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä ymmärrän kyllä, että ammattivalmentajan täytyy uskoa omaan filosofiaansa / työtapaansa. Muuten on ihan tuuliajolla omassa työssään. Mutta. Yhtä lailla ammattilaisen täytyy pystyä tunnistamaan sen oman työtapansa / filosofiansa riskit ja puutteet. Olen hämmästynyt ja ärsyyntynytkin siitä, kuinka kauan Villellä kestää hyväksyä se, että edes erinomainen pelaajamateriaali EI pysty (riittävästi) vastaamaan hänen odottamaansa "pelin tunnistamiseen" ja itseohjaavuuteen. Että ne pelaajat näyttää kuitenkin tarvitsevan enemmän niitä raameja ja sovittuja asioita. Missään nimessä hyvä peli EI saa edellyttää, että ketjuilla on kemiaa tai flow-tila! Sehän on vaan kirsikka kakun päällä silloin, kun saadaan lentokeli päälle sen oman pelitavan ollessa kirkas ja jalostunut. Kuten sen kevättalvella jo pitäisi olla...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös