Mainos

Ville Peltonen – HIFK:n päävalmentaja

  • 630 472
  • 4 505

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tämä viesti ei koske pelkästään Ville Peltosta, vaan on yritys nähdä mitä positiivista on odotettavissa ensi kaudelta.
Tästä saattaa tulla turhankin pitkä.
Valitsin tämän viestiketjun, jos vaikka meidän valmennus sattuisi lukemaan sen ja saisi siitä jotain positiivista kaiken negatiivisen kirjoittelun (jota itsekin olen harrastanut) lisäksi.
Negatiivisuus johtuu ainakin osin siitä, että minua hemmoteltiin aikoinaan Brewerin, Murron, Riihirannan, Rantasilan, Hagmanin, Esa Peltosen, Wetzellin...Rautakallion, Nealin, Rafalskin, Jokisen, Timosen, Halkidisin, Thomasin, Zidlickyn, Calounin, Granlundin, Ville Peltosen ja monen muun menestyksillä. Varsinkin alkuvuosina, jolloin näkemykseni mukaan meillä oli dynastia. Sitten on mennyt kuivempaan suuntaan ja taisteluilme ja periksiantamattomuus ovat kaikonneet.
Mitä siis odotan ensi kaudelta?
Ensiksi, että avainpelaajat suorittavat hyvällä tasollaan. Avainpelaajia ovat: Koivistoinen, Jääskä, Paajanen, Hirvonen, Palola, Motin (jotka riittävästi edustavat jatkuvuutta, joskin tuohon joukkoon olisi kuulunut myös Auvitu ja Winberg). Lisäksi Pakarinen, Nättinen, Melart.
Näiden siis uskon suorittavan hyvällä tasolla.
Lisäksi toivon molempien maalivahtien onnistuvan ja myös uskon ainakin toisen olevan riittävän hyvä menestymiseen.
Larssonista minulla on epävarma tunne ja myös Rantakarista.
Seuraavaksi nousee kysymys, aiotaanko nuoria peluuttaa tosimielessä, antamalla runsaasti peliaikaa ylemmissä kentissä ja paljon otteluita?
Sitten tuleekin kysymys kuinka monta nuorista saa peliaikaa?
Itse toivoisin Hirvosen jatkavan laidassa Paajasen ja Palolan kanssa, jo jatkuvuuden kannalta.
Kaskimäen pitää saada yrittää keskellä, varsinkin kun meillä ei ole riittävästi pelinrakentajia.
Teissalan ja Halttusen pitää myös saada peliaikaa. Muista nuorista hyökkääjistä en osaa sanoa mihin he mahtuisivat. Pakeista Salinin, Luhangan ja Luodon pitää saada peliaikaa.
Dyk voisi pelata hyökkäävässä nelosketjussa.
Lyytisen ja Kotkansalon on osoitettava olevansa riittävän hyviä.
Muista tulee Uronen seuraavana mieleen.
Ja loput saavatkin sitten odottaa loukkaantumisia.
Sellaiset odotukset minulla on.
Näin menettelemällä, meillä on toivoa saada nuoria kehittymään seuraaville kausille.
Bau olisi ollut hyvä myös pitää kasvamassa vahvaksi neloskentän hyökkääjäksi, ettei tarvitse erikseen uusia etsiä.
Tällä joukkueella uskon meidän sijoittuvan aivan huippusuorituksella neljänneksi runkosarjassa, enkä ole yllättynyt seitsemännestä sijasta, pettynyt kylläkin.
Ei siis kovia menestyspaineita minulta, mikä saattaa olla joillekin helpotus.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ville on seuralegenda ja ihan äärettömän hieno ihminen ja pelaaja. Nyt pitää alkavalla kaudella lyödä sitten näyttöjä pöytään myös valmentajana. IFK:n pitää löytyä TOP4:stä kun runkosarja loppuu ja tarina ei saa tyssätä ekaan kierrokseen missään nimessä.

Lisäksi toiveissa olisi nyt pikkasen enemmän reagointia pelien sisällä ja pelin ulkopuolella myös. Jos nähdään että Halosella tai Taposella ei kiekko tartu ja peli on ekan kympin jälkeen 3-0 vastustajalle, voidaanko reagoida aikaisemmin? Sama juttu ylipäätänsä maalivahtivalinnoissa, ei jääräpäistä peluuttamista. Ja tiedän, näistä ei yksistään päävalmentaja päätä vaan IFK:ssa käsittääkseni Lundellilla iso sana myös. Aikalisät, ketjujen muokkaus kesken ottelun ja kylmästi vaan viltitystä kehiin jos jollain ei kulje ja menee päin vittua. Raivostutti viime kaudella suunnattomasti välillä kun joku Dyk tai Palola sai perseillä niin paljon kun jaksoi.

Villen oppi-isä muuan Kari Jalonen oli aikoinaan myös älytön jääräpää penkin takana ja ei meinannut yleensä millään tehdä muutoksia pelien välillä jne, mutta pelin sisällä hän reagoi ja useasti oikeisiin asioihin. KJ:n jengit on jääneetkin mieleen sellaisina ketkä nousi aina kolmannessa rinnalle ja ohi. Nyt Ville samaa meininkiä ja silmä käteen siellä kentänlaidalla myös.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Todella haastavaa arvioida valmentajan kykyjä kun rosteri on mitä on. Sijoitan HIFK: n edelleen sijoille 4-6, joten sen saavuttaminen lienee ok. Ryminäpronssi olisi onnistuminen vaikkei todella tyydytä pätkääkään.
 
Mikki71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Komppaan Dev:iä ja ne reagoinnit kun homma ei toimi : saa suorittaa. Meinas mennä vati nurin viime kaudella kun suunnilleen sössimisestä saa palkaksi lisää peliaikaa. En ymmärrä.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Todella haastavaa arvioida valmentajan kykyjä kun rosteri on mitä on. Sijoitan HIFK: n edelleen sijoille 4-6, joten sen saavuttaminen lienee ok. Ryminäpronssi olisi onnistuminen vaikkei todella tyydytä pätkääkään.

Mä puolestani ajattelen, että valmennuksen kyvyt voi ja pitääkin arvioida nimenomaan suhteessa rosteriin. Mitä saat aikaan juuri tästä materiaalista - saatko joukkueen pelaamaan yksilöiden tasoon nähden yläkanttiin vai alle yksilöiden potentiaalin. Valmennuksen tehtävä on löytää se pelitapa ja metodit, jolla saat käsillä olevan pelaajiston yhteiseen lentoon - mitä työtä toki isosti helpottaa se seikka, että valmentaja on osallistunut pelaajavalintoihin.

Esimerkkinä rosterin tasoon nähden yläkanttiin onnistuneesta valmennuksesta on viime vuosilta Jukurit ja TPS, alakanttiin suorittaneista sen sijaan voi mainita... no, viime kauden IFK.

Edit: lisätty yksi sana
 
Viimeksi muokattu:

tomechkin

Peltonen on kerta toisensa jälkeen hävinnyt valmentajalle, jolla on huonompi joukkue. Tällä hetkellä huono on siis rekordi.
 
Hyvä pointti. Mikä olisi näkemyksesi mukaan onnistuminen Villelle? Mikä sijoitus 25 pelin jälkeen?
Omani:1-3 onnistuminen, 4-6 perus, muut huono.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hyvä pointti. Mikä olisi näkemyksesi mukaan onnistuminen Villelle? Mikä sijoitus 25 pelin jälkeen?
Omani:1-3 onnistuminen, 4-6 perus, muut huono.
Meidän harjoituskaudella esiintynyt rosteri on kädetön duunariporukka, jossa peliäly ei paljon loista. Kun katsoo kilpailijoita valmennuksineen, pidän sijoja 1-3 utopiana. Onnistuminen olisi 6 sakkiin pelaaminen, silloin Peltoselta on kuin onkin löytynyt annettavaa. Todennäköisenä pidän rosterin ”nimitasoa” vastavaa säälipleijaripaikkaa. Tietysti se olisi samalla pettymys, koska valmennuksen tehtävä nyt vaan on saada rosteri pelamaan yli oman perustasonsa!
 
Vilja

Samaa mieltä. En olisi yllättynyt, jos säälirajakin jäisi ylittämättä. Liigassa on useita erittäin mielenkiintoisia jengejä seurattavaksi. HIFK kuuluu niihin muutamiin harmaisiin varpusiin.

On taito sinänsä löytää hintaluokassaan systemaattisesti väärät valinnat. Rantakari, Lyytinen, Karvinen, Palola ja pahaa pelkään myös Melart noin esimerkkeinä. Vs. Tikka, Kivihalme, Jokipakka, Karjalainen jne, joiden palkkapussi ei varmaan ole yhtään paksumpi. Puhumattakaan ”omista löydöistä”.

Toki asiat eivät ole näin mustavalkoisia, mutta systemaattinen nuotin vierestä laulaminen ei voi olla vahinko.
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset

Itse uskon et Rantakari tulee olee kova.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFK:n ja Peltosen onnistuminen on mielestäni kiinni siitä saako Peltonen toimivan pelitavan mutta myös Palolan ja Dykin sekä Lyytisen tason nostosta sekä junnujen breikkaamisesta. Kaskimäen, Teissalan, Heden tai Halttusen sekä Salinin tai Luodon tai sen Lehmuksen(?) ja veskareiden on breikattava.
 
Viimeksi muokattu:

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Menestykseen tarvitaan a) osaava utj , b) kärkivalmentaja ja c) yhteistyö. Toivotaan, että jossain vaiheessa saadaan edes 2/3
Miksi 2/3? Kyllä jos mestaruudesta pelataan niin täytyy olla ehdottomasti 3/3. Vaikka sulla olisi huippuvalmentaja ja osaava utj niin ei se auta jos ei ole yhteistyötä. Esim. valmentaja toivoo uutta keskushyökkääjää ja osaava utj hommaa sulle uuden puolustajan. Jne..
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Miksi 2/3? Kyllä jos mestaruudesta pelataan niin täytyy olla ehdottomasti 3/3. Vaikka sulla olisi huippuvalmentaja ja osaava utj niin ei se auta jos ei ole yhteistyötä. Esim. valmentaja toivoo uutta keskushyökkääjää ja osaava utj hommaa sulle uuden puolustajan. Jne..
No kun tuntuu, että nyt on korkeintaan 1/3 niin 2/3 olisi kiva:-) . Ja jos suoraan puhutaan niin UTJ ja päävalmentajan välinen yhteistyö toiminee.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@Dev kirjoitus oli hyvä, mutta tätä en ymmärtänyt:

Peltonen on kerta toisensa jälkeen hävinnyt valmentajalle, jolla on huonompi joukkue. Tällä hetkellä huono on siis rekordi.

Milloin on Peltonen hävinnyt huonommalle rosterille kerta toisensa jälkeen?

Viime vuonna oli hänen eka vuotensa ja kaaduttiin game sevenissä finaalijoukkueelle ja aika kyseenalaisen ulosajon jälkeen. Ja tästä 7 pelin sarjasta Peltonen taisi olla koronassa 4 vai 5 peliä.

Se on mielestäni ensimmäinen kerta, joten mitkä ne toiset kerrat on? Jos puhutaan harkkapeleistä, niin nythän on voitettu harkkapeleissä mm. paremman rosterin CHL-mestari ja pelattu tasaväkinen matsi Ruotsin suurseuraa Växjöta vastaan, jonka rosteri oli musta parempi.

Mun mielestä toi reagointi ja nähdä onko juniori isompi pelaaja kuin veteraani on ne kohdat, joissa odotan kehittymistä. Voi olla, että odotan turhaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Tarvitaan aika paljon muutakin. Muun muassa hyvä juniorityö ja pelaajapolku. Lisäksi vaaditaan hyvää talousosaamista ja kovaa myyntiorganisaatiota.
Ajattelen, että junnut ja polut ovat UTJ:n kontrollissa. Mut väärä ketju tähän pohdiskeluun. Talousosaamista tosiaan tarvitaan. Siihen ei aiemmin olla kaaduttu.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Viimeiset mitä tässä tulee mieleen, on Jukurit heti harkkakaudella. Sitä ennen playoffeissa TPS, tolla IFK rosterilla olisi pitänyt voittaa vaikka olis ollut Sakke vm.2022 maalissa.

Niin, eli puhut harkkamatseista. Ja niissä on kuitenkin myös voitettu joukkueita ja tosiaan pelattu mainitsemat Ruotsin pelit. On tuolla muutkin "suurjoukkueet" Tapparaa lukuunottamatta pelannut vaihdellen noi harkkapelit.

Mutta kyllä. Kerran on HIFK Peltosen johdolla hävinnyt pleijarisarjan materiaaliltaan heikommalle porukalle. Katsotaan miten käy seuraavalla kerralla. Sitä viime kauden playoffeja Motinin ulosajoineen, koronineen ja Garteigin loukkaantumisineen nyt tuskin tarvitsee enää analysoida. Meni. Turpaan tuli.
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
En luota Ville Peltoseen valmentajana. Mielestäni män on valmentajana kokematon ja näytöt menestyksestä tässä roolissa puuttuvat.

Mieleeni on hiipinyt ilkeä ajatus, että seura on halunnut pelastaa valmentajan kasvot hankkimalla vähän vaatimattomamman joukkueen toiselle kaudelle. Nyt jää hieman varaa selvittelylle , että muilla oli parempi materiaali.
Harjoitusotteluiden 4-0 ja 5-0 tappiot Itä-Suomen joukkueille ovat kylmääviä tulevaa talvea ajatellen.

Toivon yhä voittoja ja erityisesti näyttöpaikkoja nuorille. Toivon erityisesti, että perseillyn pelin jälkeen seuraavaan peliin heitetään täyslaidallinen nuoria kentälle.

Valmentaja on aina seuran tärkein hankinta. Näytä minulle Ville P. , että olen aliarvioinut sinut.
 
Oikeastaan eihän se anna yhtään selittelylle tilaa, koska valmentajien taidot mitataan, kun oikeasti sulla on hieman heikompi materiaali.

Joku lapsenomainen usko mulla on siihen, että Peltonen saa vielä tän paketin toimimaan. Mutta voin olla väärässäkin.

On tää raskasta.
 
nikozwan

Jäsen
HIFKlla on heikompi materiaali siksi, koska imua seuraan ei ole. Liksa kohdallaan, mutta stadissa on kallista asua ja kovat paineet. Lisäksi on kokematon valmentaja, osaamaton utj ja historia alisuorittamisessa. Näillä perusteilla on helppo valita vaikkapa Kärpät tai Tappara ennemmin osoitteeksi. Synkkää, mutta totta.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
HIFKlla on heikompi materiaali siksi, koska imua seuraan ei ole. Liksa kohdallaan, mutta stadissa on kallista asua ja kovat paineet. Lisäksi on kokematon valmentaja, osaamaton utj ja historia alisuorittamisessa. Näillä perusteilla on helppo valita vaikkapa Kärpät tai Tappara ennemmin osoitteeksi. Synkkää, mutta totta.

Tuota keskustelua on itseasiassa käyty muualla. Huhut -ketjussa ja aiemmin muissa ketjuissa.

Onko sulla siis tietoa pelaajista, joita IFK ei saanut vaikka yritti, koska muualle oli parempi imu? Koska mulla on siis eri näkemys, että miksi meillä on heikompi materiaali. Joukkue oli kasattu jo syksyllä ja ilmeisesti sitten maksettu liikaa 2-4 ketjun jätkille (oma arvaus):

Tämä on tietyllä tapaa aivan totta. Aikaisemmin HIFK on pystynyt (ja itse halunnut) maksaa korkeita palkkoja. Tämä yhdistettynä organisaation vetovoimatekijöihin on varmistanut sen, että jalkeilla on ollut vuodesta toiseen supertähtiä vilisevä nippu.

Mutta nyt on toisin. HIFK on edelleen ollut markkinoilla isojen palkkapussien kanssa (rahaa kyllä löytyy), mutta kun vetovoimatekijät puuttuvat, niin lopputulos on tässä.

- Hallihanke on totaalisen jäissä. Nykyinen toimintaympäristö on luvalla sanottuna surkea.
- Menestystä on tullut viimeksi yli 10v sitten.
- Valmennuksesta vastaa kokematon ja aloitteleva valmentaja, joka ei ole saavuttanut valmentajana vielä mitään.
- Media ei enää seuraa vain HIFK:ta, vaan suurin mielenkiinto kohdistuu maakuntiin.
- UTJ:nä nuori ”kukkopoika”, joka on saanut työpaikan suhteilla ja ei ole menestynyt toistaiseksi vielä missään.

Tässä yllä vain muutamia asioita, joita pelaajat arvioivat sopimuksia tehdessään. HIFK ei valitettavasti kiinnosta tällä hetkellä ketään. Ei pelaajia, ei mediaa eikä näköjään edes yleisöä (alkavalle kaudelle myyty vähemmän kausikortteja 2000 -luvun aikana) ja irtolippumyynti ei ole käynnistynyt toivotunlaisesti.

Tätä kaikkea voi halutessaan selittää ja siloitella kauniimmaksi, mutta se ei poista sitä että virheitä on tehty ja nyt niistä maksetaan kovaa hintaa.

Mä en itseasiassa usko, että tämän vuoden joukkue olisi heikompi kuin päävastustajat vetovoiman takia. Vaikka uskon, että tänä vuonna maksetaan joillekin pelaajille liikaa (tämä on toki MuTua, kunnes verotiedot tulevat)

Mutta eri mieltä tuosta vetovoimasta kaikista kohdista paitsi tuosta menestymättömyys kohdasta. Mutta toissakaudella tuli runkosarjan 2.sija ja pronssi. Eli ei HIFK nyt mikään pohjasakka ole tai "NY Rangers" -tason alisuorittaja.

Pitäisi melkein tietää pelaaja, joka ei tule IFKhon, vaikka IFK yritti. Ja onhan tälläkin kaudella joukkueessa pelaajia, joista on ollut kisaa muiden kanssa.

Peltosella on oikeasti vetovoimaa. Hän on nyt hävinnyt yhden puolivälieräsarjan kyseenalaisen ulosajon ja koronan keskellä. Oli itse poissa monta matsia. Ei Peltosen vetovoima ole vähentynyt. Toki voi olla, että Marjamäellä on enemmän vetovoimaa. Mutta onhan Marjamäenkin menestysvuosista aikaa. Millois sen edellinen mestaruus on tullut?

Ja komppaan @Walkin että Salmelaisen kohdalla asia on itseasiassa täysin päinvastoin. En toki tiedä mistä olet saanut mielikuvan kukonpojasta, mutta itselleni on värittynyt ihan eri kuva ja suhteilla Salmelainen ei työpaikkaansa ole saanut, koska kisassa oli Kortelainen, joka on kuitenkin kaikkien Kiffen, Koffen ja Moppen kaveri.

Olen jutellut monien nykyisten ja entisten HIFK-pelaajien kanssa ja Salmelaisella on aivan loistava maine: "Huipputyyppi. Pelaajien puolella" -kehut toistuvat.

Siltikään en ole siis tyytyväinen tuohon tämän kauden joukkueeseen. Turunen oli kuulemma pidettävissä. Olisi halunnut pelata Paajasen kanssa. Ei pidetty. Ihmettelen, koska oma veikkaus on, että tuontyyppistä pelaajaa tullaan metsästämään sitten syksyllä ellei joku junnuista tee sitä täysbreikkiä.

En olisi tehnyt diiliä sekä Dykin että Palolan kanssa ja oli muitakin. Mutta tällä mennään ja yhtenäinen joukkue voi sitten olla se salaisuus.

Salmelainen avaa tuossa haastattelussa aika hyvin. Ja tästä johtuen mun analyysi on, että on haluttu jatkuvuutta, mutta sitten on menty maksamaan liikaa noille 2-4 ketjun jätkille ja (JOS NÄIN ON), niin siinä kohtaa tuntuu agentit on kyllä vähän hassuttaneet Salmelaista.

Tuosta lukee rivien välistä aika selvästi, että joukkue on ollut valmis jo ennen KHLn romahdusta ja muilla on ollut enemmän paikkoja vapaana ja Salmelainen myös myöntää, että joillakin on juuri nyt enemmän resursseja (toim. huomio. Tappara teki 5-kertaisen tilikauden voiton, Ilves 10-kertaisen voiton ja Kärpät n. 15-kertaisen voiton verrattuna meihin)

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös