Valmentaja, jonka puheissa tärkeintä on hyvä arki.
Valmentaja, jonka joukkueessa on pelaajien mukaan hyvä fiilis ja johon mielellään tullaan.
Valmentaja, joka oli peliurallaan Saku Koivun ketjukaveri.
Valmentaja, jolla on iso seurasydän ja joka toisaalta on valmentanut maajoukkueessakin. Pieni Jokerit-piipahdus ei mainetta haittaa.
Ja valmentaja jonka joukkueen peli on möyrivää kulmahyrrää, ja jonka pelikirjan vastustajat osaavat lukea helposti.
Tätä kaikkea on … arvasit aivan oikein, Kalle Kaskinen.
Mietin jossain vaiheessa tätä ketjua lukiessani, että IFK-puolen kritiikki Peltosta kohtaan on tosi samanlaista kuin oli kritiikki Turussa Kaskista kohtaan. Eikä ihme, sillä pelitavassa, minkä nyt katsojana näkee, on samaa. Samoin tuossa hyvässä arjessa ja houkuttelevuudessa. (Tosin taisipa siinä paksu tilipussi myös auttaa.)
Myös Kaskisella oli Turussa kokeneet liiderit, mutta kun pelitapa oli ohut ja johtavat pelaajat kankeita, loppui sen hyvän arjen riemu pudotuspeleissä. Peli meni perässä juoksemiseksi ja kulmahyrräksi, bensa loppui, kesäloma alkoi.
No, Kaskinen sai kenkää. Peltosen kohtalosta en tiedä, mutta yllättyisin jos Peltonen löytäisi kikkakirjastaan jonkun uuden sivun. Ei löytänyt, puheista huolimatta, Kalle Kaskinenkaan.