Vihreä Liitto

  • 1 406 711
  • 10 668

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Vihreän Langan päätoimittajalla Riikka Suomisella USA:n vaalien tulos otti aika koville:
Kaiken muun lisäksi Trump horjuttaa vielä terveyttänikin | Vihreä Lanka

PYÖRIN AAMUYÖT VALVEILLA ja aamiainen takertuu kurkkuun. Donald Trumpin voitosta saakka olen voinut huonosti. Huoli maailmantilanteesta on kaatanut ruuhkavuosien korttitalon. Arjesta vielä selviäisin rimaa hipoen, mutta mielipuolipresidentti on liikaa.
Tällä viikolla väsymys kasvoi sellaisiin mittoihin, että hakeuduin työterveyslääkärille.

Lääkäri kirjoitti melatoniinia nukahtamisvaikeuksiin. Hän olisi antanut myös lähetteen työpsykologille, mutta koska käyn jo ennestään terapeutilla, totesimme, että se keskusteluapu riittää.

Yllättävintä oli se, mitä lääkäri sanoi sivulauseessa. Hänen mukaansa en suinkaan ole ensimmäinen saman huolen takia vastaanotolla käynyt. Presidentinvaalien jälkeisenä aamuna oli useampi ihminen hakenut ahdistukseensa sairauslomaa.

Kannattanee ensi vuonna ihmisten muistaa, että jos Le Pen voittaa Ranskassa, se on ihan hyvä peruste käydä hakemassa saikkua.

Siis ei jumalauta! Repesin. Voi asiat olla kyllä jollain hyvin, jos noin paljon toisella puolella maapalloa käydyt vaalit ahdistavat. Itsellä jo omassa elämässä niin paljon mietittävää, että ei paljoa kyllä ole ehtinyt Trumpin vaalivoittoa pohtimaan. Se, että tekee kahta työtä ja yrittää pyörittää arkea siinä samalla saa aika hyvin ajatuksia pois muista asioista. Ei paljoa tule Trumpia mietittyä, kun kaikki ajatukset menee siihen, että milloin pääsee nukkumaan ja kauan sitä ehtiikään levätä.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Siis ei jumalauta! Repesin. Voi asiat olla kyllä jollain hyvin, jos noin paljon toisella puolella maapalloa käydyt vaalit ahdistavat. Itsellä jo omassa elämässä niin paljon mietittävää, että ei paljoa kyllä ole ehtinyt Trumpin vaalivoittoa pohtimaan. Se, että tekee kahta työtä ja yrittää pyörittää arkea siinä samalla saa aika hyvin ajatuksia pois muista asioista. Ei paljoa tule Trumpia mietittyä, kun kaikki ajatukset menee siihen, että milloin pääsee nukkumaan ja kauan sitä ehtiikään levätä.

Mitä ihmetystä? Olet itsekäs paskiainen, teet vielä kahta duuniakin kun kaikille ei tarjota sitä yhtäkään. Mutta pahintahan on, että olet tullut lumotuksi, rahan haalijaksi, kapitalistikähmijäksi suorastaan. (Saatat maksaa veroja, mutta sehän nyt on täysin sivuseikka) 'Kyllä sinun hyvä ihminen pitäisi tuntea tuskaa olevasta ja myös huolta tulevasta, yöunien menettäminen osoittaisi sinun kuuluvan Valittujen Oikein Ajattelijoiden Joukkoon, Hyviin Ihmisiin.
Minä en ole hyvä ihminen, minusta maailmassa on liikaa ihmisiä jo nyt, joten en anna almuja muuhun kuin kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen.
 

Fordél

Jäsen
Vihreiden puheenjohtajakilpailu sai yllättävän käänteen, kuin yhdeksi suosikiksi povattu Outi Alanko-Kahiluoto ei aio asettua ehdokkaaksi. Alanko-Kahiluoto kokee, että nykyinen puheenjohtaja Ville Niinistö suosii uudeksi puheenjohtajaksi Emma Karia, minkä vuoksi puheenjohtajakisan asetelma on epäreilu. Ihan kaikki ei näytä olevan siis kunnossa Vihreiden(-kään) puoluejohdossa.

Linkki Helsingin Sanomien uutiseen aiheesta.
 

Bay

Jäsen
Hyvä, Suomihan tuossa voittaa jos Emma Kari valitaan puheenjohtajaksi. Huolestuttavaa tämä Vihreiden kannatuksen nousu on ollutkin.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä, Suomihan tuossa voittaa jos Emma Kari valitaan puheenjohtajaksi. Huolestuttavaa tämä Vihreiden kannatuksen nousu on ollutkin.

Huolestuttaa on myös se, että Lähi-Idän 'sorretut' saavat oman äänitorvensa mahdollisesti puoluejohtoon Vihreillä. Seiv Syria ja näin.

Lähteekö Emma ehdolle?
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Touko Aallolle pedataan hienosti paikkaa tulla pelastamaan tilanne. Karin kampanja taisi tämän myötä ottaa myös takapakkia.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoista, mikäli Emma Kari todella valitaan Vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi. Kari on ehkäpä V. Niinistöäkin radikaalimpi vaihtoehto.

Minun Facebook-seinälleni pomppaa usein Emma Karin päivityksiä, kun jotkut lähinnä naisoletetut Facebook-"ystäväni" ovat niistä tykänneet. Päivitykset ovat käytännössä aina maailmaasyleileviä vahvasti feministisen maailmankuvan värittämiä vuodatuksia siitä, kuinka Suomi on menossa käytännössä kaikessa väärään suuntaan. Tavallaan niissä on mielestäni joskus ihan pointtinsakin esim. hallituksen jo valmiiksi huonompiosaisiin kohdistuviin leikkauksiin liittyen. Ratkaisuvaihtoehdot jäävät kuitenkin aika vähään rooliin hänen kannanotoissaan maailmaasyleilevän voivottelun keskellä. Kyllä minusta poliitikolla tulisi olla esittää myös realistisia ratkaisumalleja eri asioihin.

Emma Karissa on jostain syystä jotain erityisen ärsyttävää. En haluaisi ajatella ihmisestä niin, mutta tässä tapauksessa en mahda sille mitään. Ehkä se on tuo poikkeuksellisen vahva feministinen maailmankuva, jonka näen isona nimittäjänä moniin Suomea koskeviin uhkiin nyt ja tulevaisuudessa, yhdistettynä sellaisen ideologisesti hyväntahtoisen mutta käytännön tasolla monien asioiden suhteen vaarallisen henkilön persoonaan.

Jos Emma Kari valitaan Vihreiden puheenjohtajaksi, on tavallaan yhä useamman äänestäjän ikäänkuin valittava puolensa. Karin edustama maailmankuva sekä todennäköisesti myös persoona ohjaa monet erilaisen maailmankuvan omaavat äänestämään ensisijaisesti Vihreitä vastaan radikaalempien vaihtoehtojen joukosta sen sijaan, että valittaisiin joku maltillisempi omaan maailmankuvaan sopiva ehdokas. Vastakkainasettelu yhteiskunnassamme pitäisi jollain tavalla saada loppumaan, mutta tällaisella valinnalla se tulee entisestään kärjistymään.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Hassuintahan tässä on, että OA-K tietää varsin hyvin, miten Vihreiden pj valitaan. Se valitaan jäsenäänestyksellä, ja koska näin on olisi hän erittäin suurella todennäköisyydellä voittanut vaalin, vaikka Niinistö tukisi ratapölkkyä. Siksi tuntuu todella erikoiselta tämä avautuminen päivän HS:ssa. Kannattaa lukea ex-puoluesihteeri Panu Laturin kolumni Verkkouutisista.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivitykset ovat käytännössä aina maailmaasyleileviä vahvasti feministisen maailmankuvan värittämiä vuodatuksia siitä, kuinka Suomi on menossa käytännössä kaikessa väärään suuntaan.
Enpä ole Emma Karin ajatuksiin mitenkään erityisesti perehtynyt, joten tämän mielipiteesi ansiosta tarkistin hänen FB päivityksensä joulukuulta. Täytyy sanoa etten kyllä nähnyt mitään feministisen maailmankuvan väritystä niistä...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enpä ole Emma Karin ajatuksiin mitenkään erityisesti perehtynyt, joten tämän mielipiteesi ansiosta tarkistin hänen FB päivityksensä joulukuulta. Täytyy sanoa etten kyllä nähnyt mitään feministisen maailmankuvan väritystä niistä...

Kannattaa tutustua @Patapakka n kirjoituksiin aiheesta niin ymmärrät mielipiteen. Naiset ovat loukanneet häntä ja syvästi, mikä näkyy hänen mielipiteissään.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tai sitten voi ottaa pidemmän ajanjakson tarkasteluun kuin kuukauden..
Väitehän oli että "käytännössä aina"... En laskenut noiden päivitysten määrää, varmaan yli kymmenen niitä oli ja niistä ei löytynyt käytännössä mitään...
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kyllähän Villle noudattaa pitkälti samaa linjaa sosiaalisen median teksteissään. Vihreillä voisi olla annettavaa paljonkin, mutta viimeajat on sama levy pyörinyt. Villen facepäivitykset voisi lukea viimeisen vuoden ajalta ja ne on kaikki kuin yhdestä puusta veistetty. Kerrotaan ensin kuinka hallitus sortaa eriarvoistaa ja pyrkii säästöihin kuristamalla vähäosaisilta. Lopussa annetaan toivonpilkahdus siitä kuinka Vihreät puolestaan haluaisi kuristamisen sijaan halata ja elvyttää, mitään konkreettista harvemmin kuitenkin ilmaistaan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mielenkiintoinen ja erikoinen käänne kaiken kaikkiaan. OAK oli kuitenkin ennakkosuosikki pj-kisaan ja yksi näkyvimmistä vihreistä, minkä takia on vaikea ymmärtää tätä purkausta.

Se on kuitenkin selvää, että tämä ei todellakaan jää tähän, vaan asiasta tullaan kuulemaan vielä moneen kertaan. Kiperä paikka siis Vihreille.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kannattaa tutustua @Patapakka n kirjoituksiin aiheesta niin ymmärrät mielipiteen. Naiset ovat loukanneet häntä ja syvästi, mikä näkyy hänen mielipiteissään.

Eihän tällaisiin toki pitäisi vastata, mutta onhan tämä nyt todella tarkoitushakuista mustamaalausta taas kerran sinulta. Eivät naiset ole minua loukanneet enkä ole näin missään kohtaa väittänytkään. Olen käsitellyt feminismiä kohtuu kiihkottomasti ottaen myös erilaisia mielipiteitä huomioon.

Minulla ei ole mitään naisia vastaan, mutta feminismin tarjoamaa kuvaa naisen ikuisesta uhriasemasta yhteiskunnassamme vastaan minulla sen sijaan on. Se on kuitenkin toisen keskustelun aihe enkä ala tässä ketjussa asiasta kanssasi enempää vääntämään.

Toivoisin, että kaikessa ylemmyydentunnossasi kunnioittaisit edes hiukan muita kirjoittajia erilaisine mielipiteineen täällä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Toivoisin, että kaikessa ylemmyydentunnossasi kunnioittaisit edes hiukan muita kirjoittajia erilaisine mielipiteineen täällä.

Pyydän anteeksi, jos loukkasin, mutta tuollaisen käsityksen sain kirjoituksistasi. Mielestäni viittasit jossain kohtaa henkilökohtaisiin kokemuksiisi. Ja kunnioitan erilaisia mielipiteistä, saanhan kuitenkin kertoa omanikin?
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pyydän anteeksi, jos loukkasin, mutta tuollaisen käsityksen sain kirjoituksistasi. Mielestäni viittasit jossain kohtaa henkilökohtaisiin kokemuksiisi. Ja kunnioitan erilaisia mielipiteistä, saanhan kuitenkin kertoa omanikin?

Toki jokainen saa kertoa oman mielipiteensä, mutta toivoisin, että se tehtäisiin muuten kuin ad hominem-tyyppisellä argumentoinnilla.

Varmaan olenkin viitannut joihinkin henkilökohtaisiin kokemuksiini feminismiä käsittelevissä kommenteissani. Se ei kuitenkaan alkuunkaan tarkoita sitä, että "naiset olisivat loukanneet minua syvästi" tai että vihaisin naisia. Minä kunnioitan jokaista ihmistä yksilönä ja ymmärrän, että jokaisella on oma kokemuspohjansa, jonka kautta asioita tarkastelee.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Emma Karin tulevan pj-valinnan myötä Vihreät tulevat sementoimaan asemansa tyhmien naisten puolueena, jota pyöritetään tunnemyrskyssä äidillisillä vaistoilla.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Emma Karista huokuu ideologinen pahuus. Hän on empaattinen ja maailmaa syleilevä ainoastaan samanmielisille. Olen seurannut tämän naisen uraa jo hänen kansanedustaja-aikaa edeltävältä ajalta. Oli jossain vaiheessa pakko alkaa ottamaan selvää tuulivoima-asioista ja tällöin hän pomppasi useasti esiin. Nykyään hän itse ei enää jaa julkiseksi mielipiteitään eri mieltä olevista, mutta samassa kuplassa hän vieläkin elää. En epäile hetkeäkään ettei Emma Kari olisi poikkeavassa tilanteessa valmis vangitsemaan tai pistämään saunan taakse hänen kanssaan eri mieltä olevia, muista suomalaisista poliitikoista en tällaista piirrettä näe (poislukien tietenkin ääriryhmät).
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enpä ole Emma Karin ajatuksiin mitenkään erityisesti perehtynyt, joten tämän mielipiteesi ansiosta tarkistin hänen FB päivityksensä joulukuulta. Täytyy sanoa etten kyllä nähnyt mitään feministisen maailmankuvan väritystä niistä...

Niin, tässä nyt varmaan tullaan siihen, että miten me kaksi ymmärrämme feministisen maailmankuvan. Ja joo, varmaan nyt suoraan noissa päivityksissä se ei aina näy, että sikäli huonosti ilmaistu minulta.

Minä ymmärrän feministisen maailmankuvan sellaisena, jossa valkoinen mies on aina pahan lähtökohta. Feministit puhuvat patriarkaatista. Käytännössä mikään ei radikaalien feministien ajattelussa mene tämän ajattelun yläpuolelle. Omat näkökannat perustellaan siten, että lopputulokseksi saadaan patriarkaatti, joka sortaa käytännössä kaikkia muita ihmisryhmiä yhteiskunnassa. Kaikki muut ihmisryhmät, poislukien kantaväestöä edustavat valkoiset miehet, nähdään uhreina ja vähemmistöinä. Kaikin tavoin sitten näitä "vähemmistöjä" pyritään nostamaan esille ja todistamaan, kuinka kantaväestöön kuuluvat miehet näitä sortavat. Tämä näkyy hyvin naisten ja miesten välistä tasa-arvoa käsittelevissa mielipiteissä, mutta myös esimerkiksi hallitsematonta maahanmuuttoa käsittelevissä kommenteissa. Mikäli Emma Karin johtama Vihreät olisi päähallituspuolue, Suomessa tehtäisiin selkeästi naisiin (huom! Naiset eivät ole vähemmistö, vaikka feministit sellaista mielikuvaa luovatkin) keskittyvää politiikkaa, vaikka erilaisten mittarien mukaan Suomessa miehillä menee keskimäärin huonommin. Feministisessä maailmankuvassa kantaväestön miehiä käsitellään menestyjämiesten näkökulmasta (vaikka tuo menestyjämiesten joukko on lopulta hyvin pieni) verraten heitä keskimääräiseen naiseen. Sellaiseen maailmankuvaan perustuva politiikka johtaa pidemmän päälle entistä kasvavampaan syrjäytymiseen ja koska syrjäytyvät ovat niitä ei-menestyviä-miehiä, on odotettavissa erilaisia hyvin ikäviä lieveilmiöitä. Mikäli Emma Karin johtama Vihreät olisi päähallituspuolue, Suomessa myös tehtäisiin politiikkaa, jossa maassamme ummistettaisiin silmät erilaisilta maahanmuuton aiheuttamilta lieveilmiöiltä, vaikka nämä lieveilmiöt ovat aivan selkeästi nähtävissä naapurimaassamme Ruotsissa ja keski-Euroopan maissa.

Ihmiset kyllä näkevät Emma Karin ja muiden hänen viiteryhmänsä edustajien ajattelun läpi. @Remy Martin pohdiskelu Emma Karin toiminnasta samanmielisten ja erimielisten suhteen on erinomainen. Tämä toki koskee erilaisia ääriajattelijoita laidasta laitaan; erimieliset pyritään vaientamaan kokonaan tarvittaessa keinoja kaihtamatta. Siksi uskon, että tällaisen puheenjohtajan valinta Vihreään puolueeseen olisi omiaan lisäämään vastakkainasettelua yhteiskunnassamme ja tarjoamaan jälleen kerran uusia mahdollisuuksia oikean laidan vaihtoehtoliikkeille, joiden tarkoitusperät ja tavoitteet ovat usein aika huolestuttavia myös.

En myöskään koe, että oikean äärilaidan liikkeiden politiikka olisi mikään ratkaisu suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin. Mutta ei sitä kyllä ole feministinenkään politiikka.

Lisäksi mainitaan vielä, että erilaisten vähemmistöjen asian ajamisen näen toki erittäin positiivisena asiana, kunhan ne vähemmistöt ovat sellaisia, että niiden toiminnasta ei aiheudu haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat tällaisia vähemmistöjä.

Mielipiteeni eivät edelleenkään tarkoita sitä, että olisin naisvihaaja tai että naiset olisivat jotenkin loukanneet minua syvästi. Minä tarkastelen tätä asiaa varmaan hiukan erilaisesta näkökulmasta kuin miten meitä on viimeisten vuosikymmenten aikana ohjattu ajattelemaan median ja osin yhteiskunnan rakenteidenkin toimesta.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Minusta vaikuttaa siltä, että Kari on viimeisen kuukauden tai parin aikana jättänyt nämä feministisimmät aiheet hieman syrjempään ja kirjoitellut muista aiheista, kuten isien oikeuksista, hyvääkin settiä. Veikkaisin, että ihan harkittu veto, jotta ei vieraannuttaisi enempää äänestäjiä. Veikkaisin Karin saaneen kansalaispalautetta tuosta feminismin paasaamisesta. Muistaakseni sanoi jossain blogitekstissä saavansa palautetta runsaastikin.

Että jos niitä blogipostauksia on pelkästään viime ajoilta lukenut, niin ei se vahvan feministinen maailmankuva sieltä varmaankaan välity.
 
Se ja sama onko nainen mutta Emma Kari olisi aika käsittämätön valinta. Sen verran taitaa olla vieraantunut todellisuudesta mustavalkoisessa maailmassaan mihin ei faktoilla saati vääräuskoisilla ole asiaa.

Ainoa harmittava asia on, että Siellä on kuulkaa hyvällä tuurilla Emma ja Li vetämässä Suomea kuiville teeseineen parin vuoden päästä.

Huh huh nyt kun asiasta mainitsit. Nämä kaksihan ei lepäisi ennen kuin kaikki rahat on kynitty työssäkäyviltä muiden taskuun. Toki sekään ei riittäisi ja Kreikan tie olisi aika selviö.
 
Viimeksi muokattu:

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minua ei sinällään haittaa, kuka tällä hetkellä Vihreitä johtaa. Ainoa harmittava asia on, että tulevalla puheenjohtajalla on käytännössä vapaalippu valtioneuvostoon puolueen suosiosta riippumatta, mikäli demarit eivät aivan pahasti oppositiokauttaan töpeksi. En todellakaan haluaisi nähdä Karin tapaisen maailmankuvan omaavaa henkilöä edes kulttuuriministerinä puolueesta riippumatta. Sääli sillä Vihreissä olisi ihan asiallisia ja rationaaliseen ajatteluun kykeneviä henkilöitä johtamaan valtiota. Siellä on kuulkaa hyvällä tuurilla Emma ja Li vetämässä Suomea kuiville teeseineen parin vuoden päästä.
 
Sääli sillä Vihreissä olisi ihan asiallisia ja rationaaliseen ajatteluun kykeneviä henkilöitä johtamaan valtiota. Siellä on kuulkaa hyvällä tuurilla Emma ja Li vetämässä Suomea kuiville teeseineen parin vuoden päästä.
Vaikka en toivoisikaan noin tapahtuvan, niin yritysjohtaja Juhan, paperimies Jarin, populisti Timon ja pääideologi Kokoomuksen nykyhallitus on asettanut riman niin alas, että kovinkaan paljoa huonommin nuokaan eivät voisi vetää!

Aalto, Tynkkynen tai Halmeenpää ftw.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös