Iso osa tuosta kannatuksen sulamisesta on johtunut myös siitä, että vihreät oli taktisesti erittäin huonossa positiossa lähtiessään hallitukseen.
Ensinnäkin, kepu oli käytännössä koko vaalikauden kiristämässä etuja itselleen. Tämä oli tietoinen valinta Rinteeltä, kun hän lähti muodostamaan vasemmistohallitustaan. Kepun suuri vaikutusvalta johti lopulta siihen, että ilmastopolitiikka oli hampaatonta ja rahaa virtasi lähinnä erilaisiin böndelän aluetukiin. Vihreillä vastaavaa neuvotteluasemaa ei ollut, ja joka kerta kun Ohisalo yritti näyttää hauista, kääntyi tämä lopulta omaa puoluetta vastaan. Vihreistä jäi kuva riitelevänä mutta lopulta alistuvana porukkana.
Toinen ongelma oli se, että hallituksessa oli jo vastaavan profiilin puheenjohtajia, jotka olivat retorisesti ja poliittisesti paljon vahvempia. Marin ja Andersson ovat liikkuville vasemmiston äänestäjille paljon houkuttelevampia vaihtoehtoja kuin tasapaksu Ohisalo, jonka ainoa ulospäin välittynyt agenda tuntui olevan maapallon pelastaminen.
Vihreille osui myös talouspoliittisesti hankala vaalikausi. Kaikki koronat, inflaatiot, sähkönhinnan nousut ja muut kriisit pyyhkäisivät yli kaikki tulevaisuuden maalailut ja vihreät siirtymät. Ihmisiä alkoi kiinnostaa välittömät talouspoliittiset vaikutukset kivojen tavoitteiden sijaan.
Ohisalo ei sinällään mokaillut sen kummemmin, mutta tuo yllä kuvattu poliittinen maisema oli täysin tekemätön paikka kokemattomalle poliitikolle. Ohisalon heikkoudeksi voi laskea sen, että hän jätti itsestään lopulta aika elitistisen kuvan. Enemmän olisi kaivattu maanläheisiä juttuja ja selkeitä poliittisia valintoja. Nyt mentiin alusta loppuun ilmastoagendalla eikä haastettu juuri missään muissa poliittisissa kysymyksissä uskottavasti suurempia puolueita.
Virralla on huomattavasti helpompi tehtävä, koska oppositiossa vihreät tulee paisumaan Orpon leikatessa milloin mistäkin hyvinvointivaltion perustehtävästä. Tähän vielä päälle kaikki änkyröinnit aborteista, sukupuolivähemmistöistä ja eheytyshoidoista, niin kannatuksen nostamisen pitäisi olla käytännössä tyhjä maali.