Vihreä liitto

  • 1 494 780
  • 10 958

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ottamatta kantaa mihinkään muuhun, niin tällänen näköalattomuus ja tiedonpuute on syytä korjata.

Mitä tuosta kuvasta nyt sitten pitäisi päätellä? Kaikki oleellinen info puuttuu täysin, parinkymmenen vuoden päähän sijoittuvaan karttaan on ainoastaan värjätty kartta tummemmaksi ja pelottavammaksi.

Toki tämähän on juuri sitä vihreiden potitiikkaa, että pelotellaan ihmisiä vailla totuuspohjaa. Vihreiden slogan on selkeä, jos ette tee nyt näin kuten me sanomme, niin maailma tuhoutuu ihan kohta! Sitten kun joku yrittää kysyä vähän tarkastelun kestäviä faktoja, niin niitä ei ole.

2030-luvulla työpaikkojen tarve on varmaan tippunut kolmannekseen nykyisestä. Lisäksi huoltosuhdetta ei ainakaan paranna se että maahan otetaan ihmisiä joiden huoltosuhdekerroin on selvästi huonompi kuin kantaväestöllä.

Aivan. Jos halutaan parantaa huoltosuhdetta, ja halutaan tänne ihmisiä muualta maailmasta nimenomaan huoltosuhteen parantamisen nojalla, niin kyllä tietyt ihmisryhmät pitäisi sitten tämän nojalla rajata suoraan pois ja evätä maahanmuutto. Kuten juurikin arabimaista tulevat, vanhukset/kohta eläkeikäiset, työttömät, rikoshistorian omaavat yms. Jos siis halutaan nimenomaan parantaa huoltosuhdetta.

Eikös noita sairaanhoitajia ja muita vastaavia ole joihinkin kuntiin roudattu jo nyt esimerkiksi Filippiineiltä ja vaikka juuri Espanjasta?

Jos työtön paperimies ei halua kouluttautua ko. ammatteihin, niin eikö se ole ihan ok, että tuodaan työvoimaa jostain muualta, ja tässä tapauksessa Espanja tuntuu kyllä loogisemmalta vaihtoehdolta kuin vaikka tuo mainittu Filippiinit. Tosin eteläeurooppalaisia ei ole ehkä ihan yhtä helppo riistää ja höynäyttää kuin itäeurooppalaisia tai aasialaisia.

Tuossa tulikin paljon asiaa. Tietenkin mistä tahansa maailmasta pitää olla mahdollisuus tulla tekemään Suomeen koulutustaan vastaavaa työtä ja kilpailla samoista töistä samoin kriteerein kantasuomalaisten kanssa. Eihän siinä ole mitään pahaa tai väärää. Mutta kun eihän näissä työttömien haalimisessa Suomeen ole tästä kysymys. Esim. kyllä juuri sieltä Espanjastakin voi tulla joku pätevä insinööri Nokialle tai vaikka lentäjä Finnairille tai sitten vaikka muuttaa Suomeen ja pistää oman espanjalaistyyppisen ravintolan pystyyn. Mikäs siinä. Mutta varte vasten työttömien roudaaminen muualta maailmasta tänne koulutettavaksi on tällä hetkellä ja tulevaisuudessakin älytöntä. Niillä aloilla, joilla on tällä hetkellä ja tulevaisuudessa pula työntekijöistä, ei johdu siitä etteikö niille työntekijöitä löytyisi, jos vain valtiovallalta löytyisi halua ja kykyä. Halua kouluttaa, halua oikaista palkkavääristymiä esim. siivousalalla ja toisaalta (maksu)kykyä palkata ihmisiä sairaanhoitajiksi tai vanhustenhoitajiksi. On aivan turhaa kenenkään inistä siitä, etteikö työntekijöitä olisi, sillä se on valetta. Ja vaikka nyt yhtäkkiä koulutettaisiin 10 000 uutta terveyden- ja vanhustenhoitajaa, niin kuka niille palkat maksaisi? Kun verojakaan ei kukaan halua korottaa.

Kysymys työttömien tuomisesta jostain Kreikasta ja muualta Etelä-Euroopasta tai muualta maailmasta Suomeen tarkoittaa käytännössä kaksien työmarkkinoiden luomista. Mutta eihän tätä kukaan ilkeä sanoa ääneen. Muualta maailmasta olisi niin kiva tuoda työttömiä, kouluttamattomia ja vähään tyytyväisiä (=höynäytettäviä) tänne Suomeen, niille kun ei tarvitsisi maksaa työnteosta juuri mitään. Esim. siitä siivouksesta, vastikään oli juttua lehdissä kuinka juuri nimenomaan siivousalalla kusetetaan surutta ulkomailta tulleilta. Ja tämä on ilmeisesti sitten hyvä juttu? Kyllä siivoojiksikin löytyisi tuhansittain ihmisiä ihan Suomesta, jos siitä maksettaisiin edes 10 €/tunti. Mutta kun se somaliasta tullut ei ymmärrä pyytää enempää kuin 5 €/tunti, koska pelkää muuten saavansa kenkää, niin tottakai niiden saaminen tänne houkuttelee työnantajia.

Tämän halpatyövoiman haalimisen ihannoijat eivät jostain kumman syystä ole tulleet ajatelleeksi sitä, että ei ihminen elätä perhettään näillä halpatöillä pääkaupunkiseudulla tai muissa suurissa kaupungeissa. Tai kyllähän ne sen tietävät, mutta haluavat ummistaa silmänsä asialta.

Minusta väestön ikääntymisestä johtuva huoltosuhteen heikkeneminen on kuitenkin eri asia kuin työvoimapula. Jostain tarvitaan ensin lisää työpaikkoja. Nyt näyttää siltä, että esimerkiksi vientiteollisuutta ajetaan aktiivisesti alas. Investoinnit ovat nollissa eikä työpaikkojen lisääntyminen ole näköpiirissä, vaikka onkin niin, että lisää työllisiä pitäisi saada, jotta ikääntyvän väestön huollosta selvittäisiin.

Ei kai kuitenkaan työttömien tänne tuominen mitään auta, jos ei yksinkertaisesti ole niitä työpaikkoja joita tarvittaisiin? Ellei sitten onnistuta haalimaan sellaista väkeä, jotka perustavat vientiyrityksiä ja luovat vientiteollisuuden työpaikkoja. Mutta miksi he eivät sitä tekisi Kreikoissa ja Espanjoissa? Minusta vaikuttaa yksinkertasesti siltä, että rahat loppuu ja vanhukset joutuvat tulemaan toimeen omillaan tai kuolevat nälkään.

Juuri näin. Siis todellakin näin. Tulevaisuuden työvoimapula esim. vanhustenhoidossa on huvittava valhe, ja ihmettelen miten hyvin se on uponnut ihan fiksuihinkin ihmisiin. Ihmiset ikääntyvät, mutta samalla tulevaisuudessa tullaan jäämään myöhemmin eläkkeelle. Ja samalla kun väestö ikääntyy, meillä tulee olemaan mukamas joku työvoimapula vanhustenhoidossa vaikka meillä ei ole ketään, joka niille maksaisi edes palkat. Ei valtio tunnu pystyvän ylläpitämään edes nykyistä (surkeaa) tasoa vanhustenhoidossa, joten miten muka sitten tulevaisuudessa yhtäkkiä se pystyisi työllistämään (kymmeniä) tuhansia uusia terveyden- ja vanhustenhoitajia? Siis pystyisi työllistämään, mutta niille töille ei muka olisi tekijöitä? Siis ihan oikeesti, kuka tuohon uskoo?

Itse tiedän että ainakin sähkö- ja LVI-aloilla pätevistä tekijöistä on huutava pula ja PK-yritykset kasvaisivat nykyistäkin nopeammin (ja kasvattaisivat työntekijämääräänsä) jos tarjolla olisi enemmän osaavaa työvoimaa.

Kuinka kauan kestäisi kouluttaa vaikka Italiasta tullut työtön mainitsemillesi aloille Suomessa, siis ihminen jolla ei ole mitään koulutusta eikä osaa muuta kieltä kuin italiaa?
 

Tuamas

Jäsen
Aivan. Jos halutaan parantaa huoltosuhdetta, ja halutaan tänne ihmisiä muualta maailmasta nimenomaan huoltosuhteen parantamisen nojalla, niin kyllä tietyt ihmisryhmät pitäisi sitten tämän nojalla rajata suoraan pois ja evätä maahanmuutto. Kuten juurikin arabimaista tulevat, vanhukset/kohta eläkeikäiset, työttömät, rikoshistorian omaavat yms. Jos siis halutaan nimenomaan parantaa huoltosuhdetta.

Niin?

Nykyinen maahanmuuttohan on jo nyt pääasiassa huoltosuhdetta parantavaa. Eli käytännössähän suurin osa Suomeen suuntautuvasta muuttoliikkestä on työperäistä maahanmuuttoa Itä-Euroopasta.

Juuri näin. Siis todellakin näin. Tulevaisuuden työvoimapula esim. vanhustenhoidossa on huvittava valhe, ja ihmettelen miten hyvin se on uponnut ihan fiksuihinkin ihmisiin. Ihmiset ikääntyvät, mutta samalla tulevaisuudessa tullaan jäämään myöhemmin eläkkeelle. Ja samalla kun väestö ikääntyy, meillä tulee olemaan mukamas joku työvoimapula vanhustenhoidossa vaikka meillä ei ole ketään, joka niille maksaisi edes palkat. Ei valtio tunnu pystyvän ylläpitämään edes nykyistä (surkeaa) tasoa vanhustenhoidossa, joten miten muka sitten tulevaisuudessa yhtäkkiä se pystyisi työllistämään (kymmeniä) tuhansia uusia terveyden- ja vanhustenhoitajia? Siis pystyisi työllistämään, mutta niille töille ei muka olisi tekijöitä? Siis ihan oikeesti, kuka tuohon uskoo?

No, Attendo toi jo nyt pilottina Satakunnan alueelle joitakin kymmeniä hoitajia, kun Suomalaisia hoitoalan ammattilaisia ei yksinkertaisesti ole saatavilla tarpeeksi.
Sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien määrä on vuodesta 2000 noussut yli 80 tuhannella, eikä mikään indikoi kasvun olevan hiipumaan päin.

Valtiolla ei muuten ole käytännössä mitään tekemistä vanhustenhuollon kanssa (tai no, valvovat viranomaiset lienevät valtion ohjauksessa ja jonkinmoiset reunaviivat toiminnalle saadaan tulevasta vanhuspalvelulaista), vaan se on kuntien vastuulla. Toiset kunnat hoitavat vanhustenhuollon erinomaisesti ja toiset ala-arvoisesti.
Yleistäminen ja valtiosta puhuminen on taas melkoista pirujen maalailua.

Kuinka kauan kestäisi kouluttaa vaikka Italiasta tullut työtön mainitsemillesi aloille Suomessa, siis ihminen jolla ei ole mitään koulutusta eikä osaa muuta kieltä kuin italiaa?

No, olipahan taas helvetin rakentava kommentti, itseasiassa vähintään yhtä keijo kommentti kuin Cronbergin avaus.

Miksi tänne tuotaisiin vaikka sitten näille aloille (miksei muillekin) kouluttamaton ja kielitaidoton, kun näistä maista varmasti löytyy myös koulutettuja ja ainakin auttavasti englantia puhuvia työttömiä?
Tämä siis ihan puhtaasti ajatusleikkinä, itse en rahtaisi Italiasta tai muualtakaan Etelä-Euroopasta ainakaan vielä työväkeä tänne.

Mitä järkeä on keskustella jos kärjistykset ovat noin älyttömiä?
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Täysin seinähullu aloitus Cronbergiltä ja osoittaa aika hyvin missä menee tädin sympatian taso Suomen omia työttömiä nuoria kohtaan. Tai ei oikeastaan ehkä niin kovin hullu kun muistaa että koko Euroopan unioni-projektin tarkoituksena on lopulta luoda eurooppalainen kansallis- tai vähintään liittovaltio jossa on 500 miljoonaa eurooppalaista, jotka voivat asua ja tehdä työtä suuressa isänmaassaan missä huvittaa. Sitä vasten nämä tällaiset ehdotukset ovat ihan ymmärrettäviä, kyllähän tämäkin omalta osaltaan tuota tavoitetta edesauttaisi. Kun nyt vielä kuitenkin mennään näillä pienemmillä kansallisvaltioilla niin ehkäpä olisi syytä yrittää korjata suomalaisten nuorten työttömyyttä ensin?
 

#76

Jäsen
Täysin seinähullu aloitus Cronbergiltä ja osoittaa aika hyvin missä menee tädin sympatian taso Suomen omia työttömiä nuoria kohtaan. Tai ei oikeastaan ehkä niin kovin hullu kun muistaa että koko Euroopan unioni-projektin tarkoituksena on lopulta luoda eurooppalainen kansallis- tai vähintään liittovaltio jossa on 500 miljoonaa eurooppalaista, jotka voivat asua ja tehdä työtä suuressa isänmaassaan missä huvittaa. Sitä vasten nämä tällaiset ehdotukset ovat ihan ymmärrettäviä, kyllähän tämäkin omalta osaltaan tuota tavoitetta edesauttaisi.
Edes liittovaltion tasolla en tuota tajuaisi. Jos nyt puhe on nuorista, niin voidaan olettaa kyseessä olevan ammattitaidottomien ja paikallista kieltä osaamattomien henkilöiden. Kannattaako tälläisiä oikeasti siirtää työn perässä minnekään? Mikäli taas puhutaan osaajista, niin mikäli paikalliset firmat kyllä järjestävät kuviot kuntoon halutessaan.

Ymmärtääkseni Suomessa on edelleen työttömiä, jotka haluaisivat aidosti saada töitä, joten eiköhän koetetan ensin saada heidät hommiin. Sitten voidaan potkia vauhtia niihin downshiftaajiin, ketkä downshiftaa yhteiskunnan tuilla. Sitten voidaan katsoa täsmävärväyksiä hommiin, mihin ei muuten saada tekijöitä.

Toisaalta nykypolitiikan mukaisesti oletan huomenna tulevan lööpin "Cromberg kertoo kaiken olleen vitsiä vaan, juu nou"
 

Kelpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Linkitetystä Ilta-Sanomien artikkelista ei löydy mitään telakoita vastustavia lausuntoja, mutta sen sijaan löytyy mm. tällainen kommentti: "Suomalaisia nuoria, vaikka heidän työnsä onkin etusijalla, on niin vähän, etteivät he riitä turvaamaan ikääntyvän väestön nykytasoisia eläkkeitä" (Cronberg).

Ilmeisesti käsitin aiemmin tämän lainaamani kohdan perusteella väärin. Käsitin siis aiemmin, että Cronberg lähtisi paikkaamaan eteläeurooppalaisella työvoimalla Suomen työvoimapulaa sitten, kun se työvoimapula oikeasti alkaa eikä suomalainen työvoima enää riitä. Ilmeisesti hän siis kuitenkin haluaa raahata suomalaisten verorahoilla tänne eteläeurooppalaisia töihin, ja syrjäyttää suomalaiset työttömät. Hämmentävää.

Tulis nyt Cronpäri itte selittään tän asian.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Ilmeisesti hän siis kuitenkin haluaa raahata suomalaisten verorahoilla tänne eteläeurooppalaisia töihin, ja syrjäyttää suomalaiset työttömät. Hämmentävää.

Tulis nyt Cronpäri itte selittään tän asian.

Se lienee niin, että EU:n "ytimessä" Cruunbärin heittämän kaltaisista aivopieruista saa irtopisteitä, joten tuskinpa täti viitsii sanomisiaan suomalaisille sen enempää availla. Vihreät ja etenkin Kokoomus taputtavat solidaarisen hymyn yltäessä korvasta korvaan(Tämä koko hänen puheenvuoronsa kuulostaa muuten häiritsevän paljon sellaiselta, jonka eräs Stubb olisi myös naama pokkana voinut lausua..). Hänhän on selvästi kommenteissaan uskollinen Suurelle Euroopalle, jonka solidaarista integraatiota ja tasa-arvoa hän haluaa edistää ohittamalla tarvittaessa suomalaiset työttömät - ainakin puheissaan. Eipähän pääse kukaan syyttämään ainakaan nationalistiksi ja liittovaltion vastaiseksi. Hyvä tarkoitus takaa hyvän lopputuloksen, se on piipertäjien oma mantra.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Yksittäinen huligaani sai turhan suuren huomion ja poliittinen väkivalta ei ole uhka Suomessa. Jotenkin noin.

Ookoo, ihan fiksuja säveliä. Muutenkaan ei näille vatipäille kannattaisi liikaa huomiota antaa, koska sitähän nämä peräkammarien pertut juuri hakevat. Oikealla ja etenkin, äärivasemmalla. Sopii muuten toivoa, ettei Suomessa synny samanlaista, organisoitua touhua kuin Ruotsissa, missä äärivasemmisto on yhtä aikaa paranoidi ja väkivaltainen kaikkia kuvittelemiaan "rasseja" kohtaan(Tobias Hubinette ja muut vastaavat Expo-piripäät, siis).
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Appelsiini-Ullaa kannetaan taas noitaroviolle Helsingin kaupunginvaltuutettu Jukka Relanderin ja Saska Saarikosken toimesta:

Alkuperäinen teksti:

appelsin.jpg - FreeImage.us - Free, Fast and Easy Image hosting

Perussuomalaiset Täysi sota Sanomissa

Linkki Perussuomalaisten uutissivuille.

Polttakaa Appelsin! Arto Luukkanen

Linkki UusiSuomi-blogiin.

Nätisti on Ulla päässyt taas näiden vihersuvaitsevaisten nahan alle ja nämä reaktiot, varsinkin Relanderin kohdalla, näyttävät sen ettei Appelsin kovin väärässä ole.

Ihmeellisen vahvoja reaktioita, kun tekstissä kuitenkin irtisanoudutaan ja tuomitaan esim. äärioikeiston touhut, kuten tapaus Jyväskylä.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Appelsiini-Ullaa kannetaan taas noitaroviolle Helsingin kaupunginvaltuutettu Jukka Relanderin ja Saska Saarikosken toimesta:

Aivan uskomatonta. Appelsinin kolumnissa ei ollut edes mitään kovin räikeää, mutta niin vain häntä saa kutsua tämän perusteella Goebbelsiksi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Aivan uskomatonta. Appelsinin kolumnissa ei ollut edes mitään kovin räikeää, mutta niin vain häntä saa kutsua tämän perusteella Goebbelsiksi.
Edesvastuuseen vaan kumpainenkin, Saarikoski ja Relander. Samalla sananvapauden harmaalla polulla ovat Seppo Lehdon kanssa. Vasemmistolaiselle "intelligentsijalle" nähtävästi annetaan lain edessä enemmän löysää. Niin, demokraattiset lakimiehet jne.

Saarikoski on penseä kommunisti jota sietäisikin vähän kopsia. Moni varmaan muistaa tv:n Stiller-ohjelman, johon Ruben oli kutsunut Leif Salménin ja Saska Saarikosken antamaan mukamas julkinen sakinhivutus Halla-aholle. Herrat vasurit paljastivat tuossa ohjelmassa lähinnä oman pienuutensa ihmisinä.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Aivan uskomatonta. Appelsinin kolumnissa ei ollut edes mitään kovin räikeää, mutta niin vain häntä saa kutsua tämän perusteella Goebbelsiksi.

Olen sanonut sen jossain muussakin ketjussa että tämä uusvasemmisto on yhteiskunnallemme paljon vaarallisempi porukka kuin äärioikeisto konsanaan joka on kumminkin suurimmalta osin Kuisman ja Siitoimen kaltaisia syrjäytyneitä ja säälittäviä tyyppejä. Näillä vihervasureilla on tukevasti jalansija vallan kammareissa eduskuntaa ja korkeinta virkamiesjohtoa myöden Yleisradiosta nyt puhumattakaan. Pelottava ajatus että tähän on tultu!
 
Ei nyt varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta koska mielessäni yhdistän Vapaa liikkuvuus-järjestön ajatusmaailman Vihreisiin, niin ilmaisen oudoksuntani sille, että YLE:n pääuutislähetys ja monet ajankohtaisohjelmat antavat kyseisen järjestön edustajille näkyvyyttä.

Esim. eilen YLE esitti - muistaakseni pääuutisissa - jutun "siirtolaisesta" - käsittääkseni laiton maahanmuuttaja - joka on jakanut mainoksia ja ollut raksalla siivoajana jne, niin haastateltavana ns. asiantuntijana käytettiin Vapaa liikkuvuus-järjestön jäsentä.

Mielestäni tuo on jotakuinkin yhtä perusteltua ja objektiivista kuin se, että maahanmuutto-ongelmista, jollaisena kyseinen "siirtolainenkin" voidaan nähdä, haastateltaisiin tätä otsikoissa ollutta Kansallista vastarintaliikettä.

Ja täydet pointsit Appelsinille tältä suunnalta. Näin kirjoituksessa mainitun talvisodan kerran. Saska Saarikoskelle tuo riittää merkiksi talvisotanostalgioinnista. Ruben Stiller opasti jo aiemmin Appelsinia jättämään sodalla mässäilyn ja tekemään juttuja suomalaisen arkipäivän rasismista. Nähdäkseni Stillerin työnantajan, YLEn, rahoitus on perustavalla tavalla toisenlainen kuin Appelsinin Ilta-Sanomien.

Ehkä IS voisi tosiaan testata suomalaisen arkipäivän rasismi-lehdykän markkina-arvon. Minä en maksaisi senttiäkään. Tuskin lukisin vaikka saisin ilmaiseksi. Sen sijaan minua kiinnostavista historialehdyköistä pystyn helposti pari euroa maksamaan.

Stillerin ei tarvi paatoksensa markkina-arvoa mittauttaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Aivan uskomatonta. Appelsinin kolumnissa ei ollut edes mitään kovin räikeää, mutta niin vain häntä saa kutsua tämän perusteella Goebbelsiksi.

En ole isänmaallinen ja pidän patriotismia hyvin vastenmielisenä voimana mutta kaikesta vasemmistoliberaaliudesta - jonka kenties tietoisesti hylkään - huolimatta osaan nähdä Appelsinin kolumnin aivan toisessa valossa mitä nämä vihervasemmistolaiset intellektuellit. Mutta ei leimata koko sakkia, kenties joukossa on joku joka on toista mieltä mutta jättää mielipiteensä sanomatta, koska voimallisen enemmistön mielestä sellainen mielipide on pahasta.

Minä koin Appelsinin kolumnin kiehtovana näkemyksenä aiheeseen jossa samalla tuomittiin vastenmieliset äärioikeiston suorittamat teot. Ja sitä lukiessani mietin, että kuinka joku voi pahoittaa mielensä tai kenties jopa raivostua kyseisestä kolumnista. Tunne olisi ollut ymmärrettävä jos kolumnissa olisi ihaillen ja kumarrellen kehuttu muilutuksia ja IKL:n toimintaa mutta olinko sokea? Minä en sellaista nähnyt kirjoitettavan.

Onko Suomi ajautumassa siihen, että on vain yksi oikea mielipide ja se luodaan YLE:n "isossa pajassa", Hesarin toimituksessa ja tiettyjen kansanedustajien ja heidän tukijoidensa ajatuksissa? Ei - tai toivottavasti Suomi ei ole ajautumassa siihen, koska se vain ruokkii sitä syrjittyä äärioikeistoa ja see heidät kenties tekemään vieläkin radikaalimpia ja vastenmielisempiä tekoja.

vlad.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
On kyllä aika mielenkiintoista suomalaisen valtamedian toiminta tässä tapauksessa. Jos Suomen toiseksi suurimman päivittäislehden (lukijamäärältään) päätoimittajaa kutsutaan Göbbelsiksi Helsinkiläisen valtuutetun toimesta niin voisi äkkiseltään kuvitella että tämä olisi ns. juttu.

Ei näytä olevan.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On kyllä aika mielenkiintoista suomalaisen valtamedian toiminta tässä tapauksessa. Jos Suomen toiseksi suurimman päivittäislehden (lukijamäärältään) päätoimittajaa kutsutaan Göbbelsiksi Helsinkiläisen valtuutetun toimesta niin voisi äkkiseltään kuvitella että tämä olisi ns. juttu.

Ei näytä olevan.

Vihreät näyttävät ajaneen itsensä siihen jamaan, että heidän puolueensa jäsenten sanomiset ja tekemiset eivät ylitä edes mediakynnystä. Olkoon sitten kyseessä minkälainen valtuutettu tahansa, joka suunsa avaa.

Mitä itse Appelsinin kirjoitukseen tulee, niin en kyllä ymmärrä miten joku voi vetää tuosta herneet nenään. Suomen itsenäisyyden aikana on sodittu pari kertaa Neuvostoliittoa vastaan. Ja joku ituhippi suuttuu sitten siitä, kun tästä kirjoitetaan?
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Hyvin erottuvat Vihreiden kaksi kynnyskysymystä; suurpetojen riittävä määrä sekä ihmisen suvereeni itsemääräämisoikeus ja riippumattomuus mistään arvoista.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Vihreät näyttävät ajaneen itsensä siihen jamaan, että heidän puolueensa jäsenten sanomiset ja tekemiset eivät ylitä edes mediakynnystä. Olkoon sitten kyseessä minkälainen valtuutettu tahansa, joka suunsa avaa.

Kyse on enemmänkin punavihermedian suojelusta. Näitä Relanderin ja Saarikosken avautumisia peukuttaa toimittajien joukko ja tietysti kirsikkana kermakakun päällä, Mikael Jungner.

Ulla Appelsinille pitää nostaa hattua rohkeudesta. Hän on selkeästi astunut väärälle puolelle ja mitä ikinäkin hän nyt kirjoittaa, sitä luetaan suivaantuneiden kollegoiden toimesta kuin piru Raamattua. Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä vastakkainasettelu vielä johtaa?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Se taisi olla siinä Hautala, ehkä kannattaisi katsella EU-parlamentin suuntaan.

Iltalehti: Ministeri Hautala teetti pimeän oviremontin - Kotimaa - Turun Sanomat

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri siis maksanut toistuvasti remonteista ja siivouksista pimeästi.

On kiva kuulla Ville Niinistön änkytykset tämän osalta ottaen huomioon että hallituksen yksi suurimmista tavotteista on harmaan talouden kitkeminen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri siis maksanut toistuvasti remonteista ja siivouksista pimeästi.

On kiva kuulla Ville Niinistön änkytykset tämän osalta ottaen huomioon että hallituksen yksi suurimmista tavotteista on harmaan talouden kitkeminen.

Kuka nyt pahoittaa mielensä, kun ammattimielensäpahoittajat ovat ryssineet? Nyt heti irtisanoudut harmaasta taloudesta Timo...eiku hitto, siis Ville!
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei ministeri voi jäädä kiinni harmaasta taloudesta. Nyt pitää olla Jyrkillä/Vihreillä sen verran munaa, että Hautala saa lähteä ministerin tehtävästään, mitä nopeammin sen parempi.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämähän on mielenkiintoinen ennakkotapaus, että mitä ministerin pitää tehdä, jotta pääministeri Katainen rohkenee antaa monoa. Ai niin, tokihan pari tuhmaa tekstiviestiä ja valehtelu sen jälkeen riittää irtisanomiseksi ulkoministerin tehtävistä, mutta luulisi tämän pimeän työn teettämisen ja valehtelun siitä asiasta olevan vähintään yhtä tuomittavaa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Uuden Suomen kommenteissa löydettiin jo selitys kaikkeen. Kyseinen ovenfiksaaja oli tietysti persu ja Soinin pitäisi nyt sanoutua irti epärehellisistä yrittäjistä. Nehän on tietenkin persuja kaikki ja Hautala näiden uhri, joka sitten vielä narautettiin jälkikäteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös