---
Suomettumisesta on puhuttu kovaan ääneen jo vuosikausia, mutta minusta se liittyy enemmän ulkopolitiikkaan, ja siellähän se elää ja voi hyvin. Näissä sisäpoliittisissa kuvioissa on kysymys vain korruption suomalaisesta mallista.
Tulkitset mielestäni hyvin ahtaasti sanomalla "suomettumisen liittyvän enemmän ulkopolitiikkaan". Tuolloin (omat kokemukset 70-luvulta lähtien) ulkopolitiikka oli nöyristelevää Neuvostoliittoa kohtaan ja tätä ulkopolitiikkaa johti presidentti Kekkonen. Se, että suomettuminen näyttäytyi Neuvostoliiton nöyristelynä, se näyttäytyi myös tosiasiallisesti sisäpolitiikassa. Olitko samaa mieltä kuin Kekkonen vai pistitkö hanttiin? Muistetaan, että tuolloin presidentin valtaoikeudet olivat vahvat, myös sisäpolitiikassa, verrattuna nykyiseen tilanteeseen ja tätä Kekkonen käytti hyväkseen oman arvovaltansa pönkittämiseen. Neuvostoliiton TAI Kekkosen (sama asia) kyseenalaistaminen oli poliittinen itsemurha.
Tunnistan nyky-yhteiskunnassa samoja "suomettumisen" piirteitä kuin 70-80-luvuilla. Ei ole Kekkosta, emme nöyristele Neuvostoliitolle, toivottavasti emme myöskään Venäjälle, mutta nykyäänkin on kyse "oikeassa olevista". Kuten 70-80-luvuillakin, oli oikea tapa ajatella asioita ollaksesi hyväksytty yhteiskunnan jäsen. Monet hakevat hyväksyntää ja tyytyvät tähän, mutta kuten silloinkin, on suuri osa ihmisiä, jotka ajattelevat itsenäisesti, eivätkä hyväksy kaikilta osin tätä "oikeaa ajattelua".
Pointtini on, että meille on luotu mielipiteen vapautta rajoittavia sääntöjä aivan kuten suomettumisen aikanakin. Ennen olit eri mieltä Neuvostoliitosta, olit lahtari. Ennen olit erimieltä Kekkosesta, olit epäisänmaallinen lahtari. Nykyään olet eri mieltä vihervasemmistosta, olet fasistinatsi. En pidä tällaisesta joko-tai-ajattelusta, mikä näyttää vallitsevan.
Olen luottavainen teidän puolestanne perustuen mm. demografiaan: vanhetessa viisastuu.