Vihreä liitto

  • 1 446 789
  • 10 839

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tajusin juuri että laitoin pari sivua taaksepäin Appelsinin suuhun lauseen, jonka sanoja hän ei ollut, vaan joka oli Kaarina Hazardin kynästä. Pyydänkin näin julkisesti anteeksi erehdystäni ja korjasin viestini
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ihan kiinnostavaa nähdä viriäisikö jotain eduskuntavaalien suhteen, mutta tosiaan Suomi on hoitanut itsensä Naton suhteen ihan omin toimin niin eipä kai ole mitään erityisen suurta mielenkiintoa tällä hetkellä.

Eenergia-asiantuntijat, tutkijat ja poliitikot eri maista väittävät venäläisen energian ja varsinkin Venäjän osaomistajan, osin rahoittaman ja osin Venäjästä riippuvan (min. 10 vuotta) ydinvoimalan rakentamisen länteen olevan osa Venäjän suurvaltapolitiikkaa. Näin toteaa suhteellisen suoraan myös Venäjä itse. Esimerkiksi Tsekeissä ja Liettuassa tästä on taistelu ja Venäjä on ollut aktiivinen vaikuttaja myös somessa. Koska Suomessa Venäjän osaomistama ydinvoimala on vain energiapolitikkaa, miksi trollata aiheesta Suomessa. Itsesensuuri on voimakkaampi kuin paraskaan venäläinen somevaikutuskeino.

Tästä plussat vihreille. Ei puoluetason kannatusta Venäjän operaatiolle.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eenergia-asiantuntijat, tutkijat ja poliitikot eri maista väittävät venäläisen energian ja varsinkin Venäjän osaomistajan, osin rahoittaman ja osin Venäjästä riippuvan (min. 10 vuotta) ydinvoimalan rakentamisen länteen olevan osa Venäjän suurvaltapolitiikkaa. Näin toteaa suhteellisen suoraan myös Venäjä itse.

Tosiaan, unohdin energiapolitiikan - Suomea ei todellakaan kauheasti tarvitse trollata ja painostaa, mehän hoidamme asiat Venäjän mieleen ihan vapaanehtoisesti... Ovat nämä outoja retroaikoja: täältä tullaan 70-luku.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tosiaan, unohdin energiapolitiikan - Suomea ei todellakaan kauheasti tarvitse trollata ja painostaa, mehän hoidamme asiat Venäjän mieleen ihan vapaanehtoisesti... Ovat nämä outoja retroaikoja: täältä tullaan 70-luku.

Totta. Nykyinen Suomen pankin johtaja ja entinen ministeri Olli Rehn vastusti Venäjän hanketta Suomessa ennen ministeriyttään. Uskoisin syynä olleen hyvät tiedot EU:n kautta Venäjän toimista Tsekeissä. Vaikka Tsekki on paljon Suomea Venäjä-myönteisempi, Tsekin tiedustelu löysi liikaa ikäviä asioita ja vaikuttamisyrityksiä Venäjän tiedustelulta, toi ne julkisuteen, ja hanke peruttiin. Seuraavaksi Rehn nimitettiin Suomessa ministeriksi, ja hän käänsi takkinsa. Näin tapahtui, vaikka Supo varoitti avoimesti ja tuli esiin kertoen, että Venäjän tiedustelu, siis vakoilu, on pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan Suomen energiaratkaisuihin.

Outoa on meno Suomessa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Heikki Hiilamon juttua ei oltukkaan vielä linkitetty. Mieshän oli vihreiden ehdokkaana, niin sopinee tänne hyvinkin.
Heikki Hiilamo: Miten pysäyttää populismi? - ESS.fi (linkki etelä-suomen sanomiin)
Hiilamon mielestä siis somea pitää alkaa valvomaan ja populismi on saatava pysäytettyä. Aika jänniä kannanottoja professorilta, joka kuitenkin ollut mukana täysin populistisessa puolueessa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Heikki Hiilamon juttua ei oltukkaan vielä linkitetty. Mieshän oli vihreiden ehdokkaana, niin sopinee tänne hyvinkin.
Heikki Hiilamo: Miten pysäyttää populismi? - ESS.fi (linkki etelä-suomen sanomiin)
Hiilamon mielestä siis somea pitää alkaa valvomaan ja populismi on saatava pysäytettyä.
Hiilamo on kyllä kävelevä vitsi. Hän on sitä mieltä että populistit haluavat purkaa liberaalin yhteiskuntajärjestelmän mikä tarkoittaa mm lehdistönvapauden rajoittamista. Tätä pitää torjua säätelemellä sosiaalista mediaa. Voiko tämmöistä parodiaa käsikirjoittaa?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hiilamo on kyllä kävelevä vitsi. Hän on sitä mieltä että populistit haluavat purkaa liberaalin yhteiskuntajärjestelmän mikä tarkoittaa mm lehdistönvapauden rajoittamista. Tätä pitää torjua säätelemellä sosiaalista mediaa. Voiko tämmöistä parodiaa käsikirjoittaa?
Ja ajattele tuo mies opettaa Helsingin yliopistolla. Koko teksti on niin käsittämätön että pistää ihmettelemään onko Hiilamolla ihan kaikki inkkarit kanootissa.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Ja ajattele tuo mies opettaa Helsingin yliopistolla. Koko teksti on niin käsittämätön että pistää ihmettelemään onko Hiilamolla ihan kaikki inkkarit kanootissa.
Ei hänellä ainakaan kaikki marjat ole korissa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ja ajattele tuo mies opettaa Helsingin yliopistolla. Koko teksti on niin käsittämätön että pistää ihmettelemään onko Hiilamolla ihan kaikki inkkarit kanootissa.
Tuo ei Hiilamon mittapuulla ole edes tyhmimpien avauksien joukossa. Tämä kommunisti on ehdottanut myös 65%:n perintöveroa ja sellaista yhteiskuntajärjestystä, jossa parhaiten ansaitseva saisi ansaita vain neljä kertaa enemmän kuin vähiten tienaava eli neljä-viisi tonnia kuussa.
Toki noissa on varmasti mukana enemmän halua herättää keskustelua kuin aitoa ehdotusta, mutta varsinkin tuo ensimmäinen kertoo että taloustieteellinen ymmärrys on olematonta. En tiedä mitä hän itse kuvittelee, että jos hän jossain maailmassa olisi hallituspuoleen kansanedustaja, niin olisiko hän sosiaalipuolen vai talouden osaajana siellä. Jos olisin pääministeri niin pitäisi hallitusneuvotteluissa ehtona, että hän ei jälkimmäisessä roolissa olisi siellä mistään hinnasta.
 
Viimeksi muokattu:

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Hillamon harmiksi DDR otti ja romahti. Siellä olisi päässyt toteuttamaan omaa agendaansa. Pohjois-Koreassa olisi vielä töitä H.Hillamolle.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hiilamo omistaa osan Voima-lehden kustantamosta[4] ja Into-kustannuksesta[5].

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Hiilamo oli vihreiden ehdokkaana Uudellamaalla saaden 1 596 ääntä.[6]
Wiki antaa Heikille kolme vahvaa suositusta, mitä ilman ei oikein uskottavasti voi toimia yliopistossa. Samalla saa kannukset myös toimia päivystävänä dosenttina. Siinä katsellaan maailmaa todella neutraalein lasein.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Eiköhän Heikki tuossa tarkoittanut että oikeita mielipiteitä ja näkemyksiä saisi edelleen jakaa. Väärät mielipiteet ja näkemykset tulee vaimentaa tarmokkaasti.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Aamulla tuli Pentti Linkolan haastattelu, hänen mukaansa oikeassa oleminen on yksinäistä puuhaa.

Paasilinnahan tuon on tainnut alunperin lanseerata - ja sitä sitten filosofi-Linkola on ansioituneesti lainannut.

"Totuus ei ole minkään arvoinen, jos sillä ei ole kannattajia. Jäljellä on enää oikeassa olemisen yksinäinen kirous."

Linkola on muuten hieno mies. Hänen mielestään kukkakaupat ovat ainoa hyvä asia Suomessa. Linkola tosin muisti lisätä että nekin ovat vähentyneet - hyvään asiaan saatiin hieman sitä virkistävää miinusta mukaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Paasilinnahan tuon on tainnut alunperin lanseerata - ja sitä sitten filosofi-Linkola on ansioituneesti lainannut.

"Totuus ei ole minkään arvoinen, jos sillä ei ole kannattajia. Jäljellä on enää oikeassa olemisen yksinäinen kirous."

Linkola on muuten hieno mies. Hänen mielestään kukkakaupat ovat ainoa hyvä asia Suomessa. Linkola tosin muisti lisätä että nekin ovat vähentyneet - hyvään asiaan saatiin hieman sitä virkistävää miinusta mukaan.

En tiedä kuka on ollut ensin, varsin yksinäiseltä, itsekkäältä ja katkeralta vanhalta mieheltä Linkola kuulosti. Jos eläisi kuten opettaa, ykköstyypin diabetes olisi korjannut hänen vuosia sitten.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
En tiedä kuka on ollut ensin, varsin yksinäiseltä, itsekkäältä ja katkeralta vanhalta mieheltä Linkola kuulosti. Jos eläisi kuten opettaa, ykköstyypin diabetes olisi korjannut hänen vuosia sitten.

Linkolana eläminen ei liene kovin kepeää: on varmasti äärimmäisen raskasta olla aina oikeassa kun muut pallolla tallustavat typerykset eivät vaan ymmärrä.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Linkola lopetti opintonsa ihan alkuunsa, mutta jotenkin käsittämättömästi hän on onnistunut hankkimaan oppineen miehen maineen. Tässä on meillä todellinen pulushakin mestari. Linkola ei koskaan antaudu minkäänlaiseen väittelyyn. Hän ei kuuntele muita, vaan heittää oman "totuutensa" ja häipyy tuhahdellen muille.
Tieteen tekemisen perusta on väitteiden testaaminen ja yhteistyö ongelmanratkaisussa. Linkolalla joko järjen vähyys tai vaikea luonne on dialogin käymistä vastaan.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todettakoon, että tämä väite ei pidä paikkaansa.

85% poliisin saattamista on ollut turvapaikanhakijoita ja 15% muita.

https://www.syrjinta.fi/-/yhdenvert...tamista-palautetuista-85-turvapaikanhakijoita

Hyvä korjaus, kyseessähän oli ilmeisesti nimenomaan saatettuna palautus. Mielipiteeseeni tällä ei kuitenkaan juuri ole vaikutusta ja lukujen suhteen olen hieman skeptinen siitä mitä kukakin on laskenut ja miten. Tuo nimittäin tarkoittaisi että noin 90% palautetuista turvapaikanhakijoista palautettiin poliisin saattamana. Ja tuon siis ei pitäisi sisältää valvottuja palautuksia, vaan nimenomaan ne jossa poliisi on kököttänyt mukana koko matkan. Onhan se toki mahdollista, mutta jos turvapaikanhakijoita on alkuaineistossakin vain viidesosa, voisi kuvitella esim. rikoksen takia palautettujen hieman useammin käyttävän saattopalvelua.

Lähde aiheeseen siis yhdenvertaisuusvaltuutetun lisäksi HS: Vain pieni osa Suomesta palautettavista on turvapaikanhakijoita – Sivullinen ei voi tietää, onko palautuksen syynä rikos - Kotimaa | HS.fi
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni olet yllä lainatussa kohdassa väärässä. Tästä yksittäisestä tapahtumasta voidaan olla eri mieltä, mutta niin voidaan myös kansalaistottelemattomuudesta. Tässä ketjussa on ollut sävy, jossa kaikki kansalaistottelemattomuus nyky-yhteiskunnassa on väärin, koska se rikkoo lakia. Minusta ei pidä elää siinä ajatuksessa, että lait ovat aina oikeassa, ja jos kansalaistottelemattomuudella (mitä sen tunnusmerkistöön oikeasti kuuluu) voidaan vaikuttaa, on se aina hyvä asia. Ei vältämättä kaikin tavoin hyvä, mutta osittain.

Länsimaisessa demokratiassa on toki parempi jos valtaosa ajattelee mainitsemallasi tavalla. Niin kauan kun lait säädetään demokraattisesti ja vähemmistöjen oikeuksia polkematta, tulee niihin suhtautua vakavasti ja ymmärtää etteivät ne ole mitään suosituksia joiden noudattamisesta voi päättää kukin omantuntonsa mukaan. Esim. onko libertaarin, joka näkee verotuksen orjuuttamisena, ok kiertää veroja? Veronkiertohan on yksi erinomainen esimerkki väkivallattomasta kansalaistottelemattomuudesta.

Lait pitää tulevaisuudessakin säätää eduskunnassa, mutta ilman kansalaistottelemattomuutta ei epäkohtia välttämättä saada koskaan niin pitkälle, että niitä voidaan muuttaa. Tämän yksittäistapauksen kohdalla ei ole merkittävää kyseisen palautettavan tausta, vaan tapauksen aiheuttama keskustelu sekä palauttamisesta että kansalaistottelemattomuudesta.

Tämä on totta tiettyjen reunaehtojen täyttyessä. Ymmärrän kantasi, mutta minusta kansalaistottelemattomuuden hyödyt nousevat selvästi haittojen edelle vasta kun kyseessä on jotain todella räikeää ja epädemokraattista oikeuksien polkemista. Tässäkin tapauksessa palautuksista on käyty ihan järkevää debattia jo ennen kansalaistottelemattomuutta ja vaikutusväyliä on hyvinkin tarjolla sellaisissa paikoissa kun demokraattisessa oikeusvaltiossa kuuluukin. Ei tämä ole mikään Francon Espanja tai Hitlerin Saksa, joissa muuta vaikutusmahdollisuutta ei ollut.

Olen samaa mieltä kuin Janne Saarikivi, että turvallisiin maihin luovutettujen rikollisten palauttamista tuskin kukaan vastustaa. Ongelma on kuitenkin siinä, että ulkomaalaislain heikentyminen on heikentänyt myös luottamusta palautusten oikeellisuuteen. Jos kansalaistottelemattomuudella saadaan aikaan efekti, joka päättyy oikeudenmukaisempaan lakiin ja sitä kautta parempaan turvapaikkaprosessiin, ei sillä ole mitään merkitystä, mikä mies Finnairin Berliinin-lennolla oikein oli.

Tämä liittyy osin edelliseen kappaleeseen. Näen tässä myös ansan, jossa kausaatio päätellään heppoisin perustein. Esim. nyt jos palautusprosessi paranee ja mahdolliset virheet korjataan, tulee kansalaistottelemattomuusjengi kertomaan kuinka kansalaistottelemattomuus jälleen sai aikaan oikeudenmukaisempaa kohtelua, kun todellisuudessa kehitys on voinut olla siitä täysin riippumatonta. Valtaosa tällaisen tempausten oikeuttajista puhuu "asian X aiheuttamasta efektistä" erittäin erittäin heppoisin perustein.

Minusta siis sinäkin olet hieman joutunut sellaisen pajunköyden uhriksi, joka liioittelee kansalaistottelemattomuuden positiivisia vaikutuksia, vähättelee negatiivisia ja näin päätyy oikeuttamaan sitä aina vain laajempialaisemmin.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Poliisi on aloittanut esitutkinnan Pennasen lentokonepelleilyyn liittyen. Nimikkeinä ilmailurikkomus ja haitanteko virkamiehelle.
Tästä saadaankin sitten ennakkotapaus. Jos haitta Pennaselle on tuntuva, saattaa muut vastaavaa juonivat jättää toteuttamisen ajatuksen tasolle. Jos taas hyssytellään, saadaan varmasti kokea uusia samanlaisia tapauksia.

IS
 

Fordél

Jäsen
En tiedä kuka on ollut ensin, varsin yksinäiseltä, itsekkäältä ja katkeralta vanhalta mieheltä Linkola kuulosti. Jos eläisi kuten opettaa, ykköstyypin diabetes olisi korjannut hänen vuosia sitten.

En kyllä saa kirveelläkään Linkolasta kuvaa itsekkäänä ja katkerana miehenä. Hänhän on puhunut jo vuosikymmeniä samaa agendaa, jossa keskiössä on luonnon ja muiden lajien paras, ei ihmisen eikä hänen paras.

Ja se, että hän elää vain 95 %:sti kuten "opettaa", on hyvin arvostettavaa. Jos jokainen länsimainen ihminen omaisi saman elämäntavan, huominen näyttäisi maapallon osalta paljon paremmalta.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
... Jos jokainen länsimainen ihminen omaisi saman elämäntavan, huominen näyttäisi maapallon osalta paljon paremmalta.

Jos jokainen länsimainen ihminen pyrkisi Linkolaksi, niin olisi kyllä hyvin paljon linkoloita, jotka kuolisivat nälkään. Sitten voimmekin miettiä, auttaisiko länsimaiden autius, vähäväkisyys, korvessa elävät muutamat linkolat kuinka paljon maailman väestökasvuprobleemaan: kyllä vain, auttaisihan se, ei olisi mitään varainsiirtoa, tekniikan ja lääketieteen apuja myöskään kehitysmaiden väelle. Taudit ja nälänhädät pääsisivät osoittamaan todellisen voimansa, luonnonvalinta jylläisi ja ihminen ehkä asettuisi määrältään suhteelliseen mittaan.
Tietysti herkimmät yksilöt voivottelisivat ja kärkkäimmät urputtaisivat viimeiseen hengenvetoon asti, mutta so what?
Ei huono skenaario, puolueiden kannatukset asettuisivat tasolleen. Ai niin, mutta eihän mihinkään puoluetukiin, puolueisiinkaan olisi varaa, meillä ei olisi edes YLEä eli tiedonvälitystä. Se voisi joitakin hetken harmittaa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos jokainen länsimainen ihminen pyrkisi Linkolaksi, niin olisi kyllä hyvin paljon linkoloita, jotka kuolisivat nälkään.

Varmasti näin ja ihmiskunnan kannalta jokaisen länsimaalaisen "linkolalaistuminen" voisi hyvinkin johtaa kirjoittamasi kaltaisiin tilanteisiin kehitysapujen sun muiden osalta ja luonnonvalinta tosiaan pääsisi jylläämään. Ihmiskunnan kannalta perseestä, mutta maapallollehan se olisi pelkästään hyvä, että täällä porukkaa tallaisi maksimissaan sen mitä pallo jaksaa kantaa. Yhteiskunnille ja niiden järjestykselle tuo olisi varmasti tuhoisaa, mutta maapallolle hyvä.

Linkola on omanlaisensa extremisti ja ehkä huru-ukkokin, mutta vain ja ainoastaan luonnon kannalta mietittynä horinoissaan on paljonkin järkeä.
Ja se, että hän elää vain 95 %:sti kuten "opettaa", on hyvin arvostettavaa.

Samaa mieltä, mutta se jäljelle jäävä viisi prosenttia jättää joillekin sauman maalata hänestä kuva "vääränä profeettana" ja sitä kautta väheksyä sanomisiaan. Ja mainittakoon nyt tässä, että itse en pidä Linkolaa minkään sortin profeettana, ajatusmaailmaltaan mielenkiintoisena ihmisenä kyllä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Samaa mieltä, mutta se jäljelle jäävä viisi prosenttia jättää joillekin sauman maalata hänestä kuva "vääränä profeettana" ja sitä kautta väheksyä sanomisiaan. Ja mainittakoon nyt tässä, että itse en pidä Linkolaa minkään sortin profeettana, ajatusmaailmaltaan mielenkiintoisena ihmisenä kyllä.

Seniili, epälooginen täyskonservatiivi. Joskin toki siinä mielessä looginen konservatiivi, ettei ole hurahtanut vapaisiin markkinoihin, mutta muuten haikailee jotain keskiaikaa ilman että antaisi mitään konkreettista osviittaa, että miten tähän päästäisiin. Ellei sitten Pol Potin ihailu ole tälläinen osviitta.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun näin järjellä aattelee, niin järjestäytyneen yhteiskunnan säilyttäminen ja ihmisten massakuoleman estäminen pitäisi olla ensisijainen tavoite. Maapallo kyllä pysyy geoidina ja luonnossakin joitain lajeja säilyy, joista evoluution väitetään luovan uusia, joten luonnon saastumisesta ei tarvitse olla "maapallon" tai "luonnon" puolesta niinkään huolissaan. Järjestäytyneen yhteiskunnan kannalta se kyllä on uhka.

Linkolalla lääke on pahempi kuin itse tauti. Se on vähän kuin juoksija antaisi amputoida jalkansa koska niissä oli aina penikkatautia ja muitakin vammoja. Eli hullun hommaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös