Lisätään sitten kuudeskin osallistuja. Halla-ahon tapauksessa puhuttiin miten oli ikävää ja väärin medialta ylipäätään uutisoida sitä.
Vastaan vain omasta puolestani, että kritisoin Halla-ahon tapauksen uutisoinnissa sitä, että uutisen teki Suomen Kuvalehti. Jotkut kokivat asian olevan uutisoinnin arvoiseksi, mitä en kiistänyt, vaan
Minä otin nimenomaan kantaa siihen, miten tällainen uutisointi sopii Suomen Kuvalehden journalismiin. Asian olisi voinut tuoda ilmi laajemman jutun yhteydessä, mutta mielestäni asia ei ole niin tärkeä, että sen pitäisi olla jutun pääaihe.
Touko Aalto on tullut asian kanssa harvinaisen avoimesti esiin, mikä saisi olla itsessään uutinen. Poliitikoilla on niin usein ollut tapana vähätellä ja peitellä, kunnes on ollut liian myöhäistä myöntää asiat niin kuin ne ovat. Minusta poliitikkojen mediakäytös tällaisten asioiden tultua esille on paljon mielenkiintoisempaa kuin yksittäiset virheet. Ei minua kiinnosta Ilkka Kanervan tai Toimi Kankaanniemen tekstiviestitkään, mutta se kiinnostaa, miten viestintäammattilaiset sekä poliitikot itse näkevät toimintansa ja virheidensä jälkeisen kasvojenpesun. Aallon tapauksesta mielenkiintoisen tekeekin se, että viestintähenkilö on yksi asiaan liittyvä osapuoli.
Äänestäjien suhtautuminen poliitikkojen yksityiselämään voisi olla yksi asia, mitä vaalikoneissa kysytään. En toivo, että kenenkään yksityiselämää aletaan kaivella, mutta ehkä seuraavissa vaaleissa äänestäjiltä voisi kysyä, onko poliitikkojen yksityiselämän virheillä, esimerkiksi uskottomuudella, merkitystä äänestämiskäyttäytymiseen.