Viertolan kouluampuminen

[Niilo]

Varmaan veronmaksajien etu ettei tarvitse kustantaa omaa koulua jokaisen kylän muutamalle lapselle. Kaupungistuminen on alkanut jo yli 50 vuotta sitten ja jatkuu edelleen.

Varmasti on, jengi vaan ei tykkää, kun kylältä viedään koulu, etenkin kun oppilasmäärä on ainakin vielä isompi mitä on sanottu "lopettamisrajaksi"?

No vaikeita juttuja. Ja alkaa menee vähän offtopic, kättä ylös omalta osalta virheen merkiksi.

 

[Cobol]

Väitän että koulumaailmassa ei mitään radikaalia muutosta ole tapahtunut viime vuosikymmeninä, samat ilmiöt toistuvat ja muuttavat sitten ajan hengen mukaan hiukan muotoaan (kiusaamisessa esimerkiksi suorasta väkivallasta siirtymää kohti somessa kiusaamista jne.)

Toki näin voi ajatella, mutta en tuota allekirjoita. Onko muutos sitten radikaali, paha sanoa, mutta muutos on kyllä nähtävissä.

Kun alle 15-vuotiaiden väkivaltarikollisuuden kasvu on 600 prosenttista ajalla 1980-2022, jotain on muuttunut. Muutoksesta kertoo sekin, että tytöistä yli kolmannes ja pojista joka viides kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Ahdistus ja mielenterveyden sairaudet ovat kasvaneet ja vielä 10 vuotta sitten lukemat olivat merkittävästi alemmat.

Nuorten pahoinvointi näkyy myös mm. HUS:n ja THL:n tilastoissa. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut iso muutos. Lasten ja nuorten käynnit yliopistosairaaloiden lasten päivystyksissä lääkemyrkytysten vuoksi ovat yli kaksinkertaistuneet. Lääkemyrkytysten kasvu kertoo erityisesti nuorten tyttöjen kasvaneesta pahoinvoinnista.

Myös THL:n kouluterveyskyselyissä näkyy nuorten tyttöjen pahoinvointi. Lukioiden, ammattioppilaitosten ja kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen itse ilmoitettu ahdistuneisuus on lisääntynyt vuosien 2013–2023 aikana.

Tuskin kukaan olisi arvannut joitakin vuosikymmeniä sitten, että yhteiskunnan vaurastumisesta huolimatta suomalaisten nuorten kokema stressi ja ahdistus kouluissa vain lisääntyvät. Tai 2020-luvulla nuorisopsykiatrisen hoidon tarve on suurempi kuin koskaan.

 

[Tuamas]

Toki näin voi ajatella, mutta en tuota allekirjoita. Onko muutos sitten radikaali, paha sanoa, mutta muutos on kyllä nähtävissä.

Kun alle 15-vuotiaiden väkivaltarikollisuuden kasvu on 600 prosenttista ajalla 1980-2022, jotain on muuttunut.

Ainakin ilmoituskynnys on laskenut merkittävästi.

Ennen ei koulukiusaamisesta, eikä lasten ja nuorten tappeluista, olivat ne liki kuinka fyysisiä hyvänsä, tehty rikosilmoituksia.

Nyt kannustetaan (aivan oikein) ottamaan poliisi mukaan koulukiusaamisen kitkemiseen ja nuorison fyysisiin välienselvittelyihin. Jolloin myös rikosilmoitusten määrän kasvu on täysin luonnollista ja odotettua, vaikka reaalimaailmassa ei ole tapahtunut mitään muutosta.

Käsittääkseni rikosuhrikyselyissä (joihin ei ilmoituskynnys niin paljoa vaikuta) vastaavia eroja ei ole saatu vuosien välillä esiin.

Näitä tutkinut tutkija totesi sen osuvasti:

”Kun yhteiskunnassa menee entistä paremmin ja yksilöllä on aiempaa pienempi riski joutua rikoksen uhriksi, ihmismieli alkaa tarttua yhä pienempiin asioihin. Jos esimerkiksi eli nuoruuttaan 1990-luvulla ja koki alati väkivallan uhkaa, niin väkivallaksi määrittyi turpaanveto eikä se, että joku käy kiinni kraiveleihin. Nyt yhä useammat määrittelevät tönimisen väkivallaksi.”

Nuorisorikollisuus | Nuoriso muuttuu aivan päinvastaiseen suuntaan kuin julkisuudesta voisi päätellä, sanoo kriminologi Matti Näsi

Kriminologi Matti Näsi ei havaitse tilastoista nuorisorikollisuuden kasvua. Päinvastoin nuoriso on kunnollisempaa kuin koskaan. Moni kuitenkin pitää tämän toteamista hyssyttelynä.

www.hs.fi

Nuorten pahoinvointi näkyy myös mm. HUS:n ja THL:n tilastoissa. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut iso muutos. Lasten ja nuorten käynnit yliopistosairaaloiden lasten päivystyksissä lääkemyrkytysten vuoksi ovat yli kaksinkertaistuneet. Lääkemyrkytysten kasvu kertoo erityisesti nuorten tyttöjen kasvaneesta pahoinvoinnista.

Entä kun tarkastellaan tässä rinnakkain käyntejä alkoholin takia?

Ja lasketaan nämä yhteen, onko silloin kokonaismäärä nousussa vai laskussa?

Voi nimittäin toki olla, että pahoinvointi on lisääntynyt, mutta voi myös olla, että keinot pahoinvoinnin itsehoitamiseen ovat muuttuneet.

Karrikoituna ennen vedettiin pää täyteen viinalla turruttamaan paha olo ja nykyään otetaan nappeja samaan vaivaan.

 

[Cobol]

Ainakin ilmoituskynnys on laskenut merkittävästi.

Ennen ei koulukiusaamisesta, eikä lasten ja nuorten tappeluista, olivat ne liki kuinka fyysisiä hyvänsä, tehty rikosilmoituksia.

Nyt kannustetaan (aivan oikein) ottamaan poliisi mukaan koulukiusaamisen kitkemiseen ja nuorison fyysisiin välienselvittelyihin. Jolloin myös rikosilmoitusten määrän kasvu on täysin luonnollista ja odotettua, vaikka reaalimaailmassa ei ole tapahtunut mitään muutosta.

Käsittääkseni rikosuhrikyselyissä (joihin ei ilmoituskynnys niin paljoa vaikuta) vastaavia eroja ei ole saatu vuosien välillä esiin.

Näitä tutkinut tutkija totesi sen osuvasti:

”Kun yhteiskunnassa menee entistä paremmin ja yksilöllä on aiempaa pienempi riski joutua rikoksen uhriksi, ihmismieli alkaa tarttua yhä pienempiin asioihin. Jos esimerkiksi eli nuoruuttaan 1990-luvulla ja koki alati väkivallan uhkaa, niin väkivallaksi määrittyi turpaanveto eikä se, että joku käy kiinni kraiveleihin. Nyt yhä useammat määrittelevät tönimisen väkivallaksi.”

Nuorisorikollisuus | Nuoriso muuttuu aivan päinvastaiseen suuntaan kuin julkisuudesta voisi päätellä, sanoo kriminologi Matti Näsi

Kriminologi Matti Näsi ei havaitse tilastoista nuorisorikollisuuden kasvua. Päinvastoin nuoriso on kunnollisempaa kuin koskaan. Moni kuitenkin pitää tämän toteamista hyssyttelynä.

www.hs.fi

Entä kun tarkastellaan tässä rinnakkain käyntejä alkoholin takia?

Ja lasketaan nämä yhteen, onko silloin kokonaismäärä nousussa vai laskussa?

Voi nimittäin toki olla, että pahoinvointi on lisääntynyt, mutta voi myös olla, että keinot pahoinvoinnin itsehoitamiseen ovat muuttuneet.

Karrikoituna ennen vedettiin pää täyteen viinalla turruttamaan paha olo ja nykyään otetaan nappeja samaan vaivaan.

Näinkin varmaan, mutta kenttätasolta tulee myös esimerkiksi MLL:n toimesta viestiä lasten ja nuorten pahoinvoinnin valtavasta lisääntymisestä. Perinteikäs MLL tuntee tilanteen useiden vuosikymmenten ajalta ja saa vuosittain sellaiset 15 000 lasten ja nuorten yhteydenottoa MLL: Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt valtavasti

Samaa puhuvat tuntemani opettajat ja kokevat olevansa vaikeammassa tilanteessa koulussa kuin ovat koskaan olleet. Tähän on tietenkin useita muitakin syitä. Kuten oppilasmateriaalin suuret poikkeamat ja isot ryhmät, jotka eivät anna mahdollisuutta opettaa kuten pitäisi.

 

[Tuplatorkkari]

Itselle jäänyt mieleen omista kouluajoista ala-asteelta sekä yläasteelta, että molemmissa kouluissa ne "vanhimmat" oppilaat, eli kutoset ja ysit, toimi myös usein pienempien apuna ja jonkinlaisina suojelijoina. Jos vaikka kasilainen tai vitosella ollut kiusasi pienempää vuosiluokkaa olevaa, nämä laittoivat kiusaajan ruotuun, joko verbaalisesti tai voimakeinoinkin. En tiedä, onko tällaista toimintaa enää isoissa jättikouluissa, tuskinpa.

 

[finnjewel]

Omia kouluaikoja jos muistelee, niin kansakoulussa ei kiusattu ketään.
Oppikoulun kaksi alinta luokkaa pienessä yhteiskoulussa olivat niinikään kiusausvapaita. Tosin opettajia kyllä hiukan kiusattiin.
Kun vaihdoin paikkakuntaa oppikoulun 3. luokalla, kiusaamista kyllä oli, ja itsekin jouduin ylipainon takia joskus kiusatuksi. Häirintä loppui väkivallalla, iskin harpin pystyyn yhden kiusaajan käsivarteen, ja heitin toista tuolilla (säkällä ehti väistää).
Nelosluokalla kiusaaminen väheni selvästi, ja vitosluokasta eteenpäin loppui kokonaan. Opettajille toki tehtiin jäynää.
Onneksi ei siihen aikaan ollut sosiaalista mediaa.

 

[Rospuutto]

Jos muka mikään ei ole muuttunut, niin mitä tapahtuisi jos kiväärit ja haulikot edelleen roikkuisi niistä hirvensarvista ja panokset sekä käsiaseet olisi vaan niissä piirongin laatikoissa korkeintaan jonkun liinan alla? Kun näinhän ne omassa nuoruudessa oli.
Tuossa aikajana 1998-2013 kuinka kouluampumiset ja muutkin tapahtumat kuten Utöya ovat aselakia muokanneet.

Katso aikajanalta, miten aselaki on puhuttanut vuosien varrella

Koulusurmat ja muut tragediat ovat herättäneet runsaasti keskustelua aselain sisällöstä. Yle Uutiset kokosi yhteen tapahtumia, jotka ovat johtaneet vaatimuksiin tiukentaa lakia ja lain sisällöstä käytyä keskustelua.

yle.fi

 

[WildCore]

Itselle jäänyt mieleen omista kouluajoista ala-asteelta sekä yläasteelta, että molemmissa kouluissa ne "vanhimmat" oppilaat, eli kutoset ja ysit, toimi myös usein pienempien apuna ja jonkinlaisina suojelijoina. Jos vaikka kasilainen tai vitosella ollut kiusasi pienempää vuosiluokkaa olevaa, nämä laittoivat kiusaajan ruotuun, joko verbaalisesti tai voimakeinoinkin. En tiedä, onko tällaista toimintaa enää isoissa jättikouluissa, tuskinpa.

Meidän paikallisessa peruskoulussa on tälläinen käytäntö, että neloselle mentäessä oppilaat saavat itselleen kummioppilaan uusista ykkösistä ja auttavat näitä 3 vuotta jonka jälkeen siirtyvät tietysti yläasteen puolelle. Silloin nämä nyt neloselle siirtyvät kummioppilaat saavat vuorostaan itse toimia kummeina uusille ykkösille. Ihan kivasti ilmeisesti toimii, kun mitään pahaa sanaa koulusta ei ole kuulunut meidän omien yläastelaisten suusta.

 

[RaumTiger]

Meikäläistä kiusattiin ala-asteen ekoilta vuosilta aina amikseen saakka ja tapojahan oli vaikka mitä mutta se vaikutti minuun henkises niin paljon kun ala-asteelta oltiin jo lyöty aivan pohjalle että luotto ihmisiin ja uskallus liikkua ihmisten seurassa oli aikuisenakin vielä aivan helvetin vaikeaa.

En kiusaamisesta kotona kertonut juuri mitään koulusta puhumattakaan koska pelko siitä että kiusaaminen pahenisi oli vahvasti läsnä. Polveni yläasteella paskonut tyyppi tosin sai kuulla kunniansa kun meillä kotona selvisi mitä tämä oli tehnyt niin vanhempani puuttuivat siihen mutta se ei kiusaamista saanut loppumaan mutta ei tämä kaveri uskaltanut minuun enää koskea mutta henkisesti kuitenkin kiusaamista jatkoi ja se on pahempaa että sanallisesti pilkataan/haukutaan joka päivä on aivan eri jos sinua vaikka lyötäisiin koulussa kerran kuukaudessa koska ne sanat on tehnyt kuitenkin sen isomman arven kuin yksikään nyrkinisku mikä satuttaa vain hetken.

Pitkälle aikuisikään jatkuneiden henkisen pahoinvoinnin haasteiden luoma musta pilvi kulki ylläni niin kauan kunnes olin jo suorittaa itsemurhan koska pakokeinoa en löytänyt mutta tämän itsemurhayrityksen jälkeen pääsin hoitoon paikkaan jossa minua kuunneltiin mutten siltikään kehdannut/uskaltanut puhua siitä mitä minulle oltiin kouluaikoina tehty koska jotenkin sitä häpesi niin paljon niinkin kaukaisia asioita mutta sain kuitenkin apua ahdistukseen ja masennukseeni koska oli joku kenelle puhua mutta ne syyt sieltä kaukaisuudesta eivät tulleet puheeksi.

Suurin vapautuminen menneisyyksien haamujen kanssa tuli koettua kun hain kokemusasiantuntijakoulutukseen jossa kirjoitetaan oma tarina omista kokemuksista ja sinne olen nämä kouluaikaiset tapahtumat kirjoittanut sekä muut aikuisiällä tapahtuneet ikävät asiat ja tietty niistä toipumisen ja nykyään käyn niistä avoimesti kaikille puhumassa ja ensimmäinen kerta kun omaa tarinaani kerroin täysin vieraille ihmisille ja puhuin näistä kiusaamiskokemuksista oli todella raskasta mutta vapauttavaa ja se miten kuuntelemassa olleet ihmiset reagoivat näihin kiusaamisiin niin huomasin että se kosketti heitäkin syvästi ja paljon sain kertomani jälkeen palautetta siitä että kuinka rohkea olin kun pystyin näistä puhumaan mutta se vapautti minut ja luulen että se olisi myös jo silloin lapsena vapauttanut kun olisi ollut joku kenelle puhua ja tarkoitan sellaista ketä ei ole kytköksissä kouluun niin ei jäisi pelkoa siitä että joku koulussa saisi tietää jos on käynyt kiusaamisestaan puhumassa ja purkanut pahaa oloaan.

Mutta miten saada lapsi puhumaan jos kotiin mentäessä kysytään että miten koulupäivä meni ja vastaukseksi saat "ihan hyvin" vaikka se ei todellakaan olisi mennyt hyvin...

Itse olen harkinnut suuresti sitä kun joskus koittaa paluu työelämään (pitkäaikainen sairaus ja leikkaus juuri takana) että lähtisin tuonne nuorisotyön puolelle jotta voisin yrittää olla lapselle/nuorelle se turvallinen ja luotettava aikuinen jolle voisi puhua koska sitä olen jo nyt lähipiirissäni olevan muutaman yläasteikäisen kanssa tehnyt että ollaan juteltu kahdestaan ja oikeastaan ilman erillistä aihetta kunhan tämä tulee kuulluksi ja että on joku koulun/kodin ulkopuolinen kenelle puhua ja se että saa lapsen/nuoren puhumaan edes jostain voi aukaista sen henkisen lukon että puhuu niistä ikävistäkin asioista vaikka se onkin äärimmäisen vaikeaa.

Mutta tämänkaltaiset tapahtumat eivät saa tulla toistumaan ja nyt kun tiedetään että miksi näin on käynyt niin täytyy kysyä että miten näin pääsi käymään ja pitää huoli siitä että näin ei enää pääse käymään koska tätä(kään) ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.

 

[Mediakuutio]

Sinänsä väitän että tämä on pitkälle aika multaa puistot-henkistä subjektiivista kokemusta.

Ainakin väkivalta on vähentynyt kouluissa (kuten yhteiskunnassa muutenkin, nykyään väkivaltaan puuttumisessa ja poliisille menemisessä on paljon aiempaa matalampi kynnys) merkittävästi sitten omien peruskouluaikojen ja jo silloin ysärillä se opettajien auktoriteetti oli ihan samanlainen myytti ja kerrottiin kuinka ”ennen oli sentään opettajilla auktoriteettia”.

Levottomuuksien osalta väitän, että ihan samalla tavalla sekin on vähentynyt.

Koko oman koulutien ajan osalla opettajista oli luontaista auktoriteettia, jolla luokat pysyivät hanskassa.
Kuitenkin isoa osaa opettajista sitten vietiin, varsinkin yläasteella, sata-nolla aina tilaisuuden tullen, lapset ja nuoret kun aistivat sen heikkouden.

Väitän että koulumaailmassa ei mitään radikaalia muutosta ole tapahtunut viime vuosikymmeninä, samat ilmiöt toistuvat ja muuttavat sitten ajan hengen mukaan hiukan muotoaan (kiusaamisessa esimerkiksi suorasta väkivallasta siirtymää kohti somessa kiusaamista jne.).

Ja toki pienet koulut voivat olla osin parempia kasvuympäristöjä, mutta ne voivat olla kiusatulle myös paljon suuria kouluja pahempi helvetti, kun ei pääse karkuun, eikä ole valikoimaa porukoissa joihin voisi paeta kiusaajaryhmää. Pienessä koulussa jos sut jätetään omassa luokassa ulkopuolelle, niin silloin oletkin sitten ulkopuolella käytännössä koko koulussa.

Itse muistan siirryttyäni isompaan ”kokooma”yläkouluun pienemmältä ala-asteelta, se että rinnakkaisluokkia oli paljon, oli pirun hieno juttu, koska silloin löytyi puoliväkisin myös oman viiteryhmän porukkaa (skeittarit, punkkarit, mustiin pukeutuvat, urheilijat, nörtit…) ja ei haitannut vaikkei omassa luokassa olisi ollut niin paljoa kavereita.

Ennen kaikkea toki tässä toistuu se, että ihmiset nostalgisoivat omaa lapsuutta ja nuoruutta, unohtavat isolta osin ne negatiiviset puolet ja kuvittelevat että ”nykynuoriso” olisi jotenkin erilaista.

Kyllä siellä aika radikaali muutos on tapahtunut. Häiriköitä on enemmän ja ne ovat entistä nuorempia. PK-seudulla Poliisi joutuu käytännössä päivittäin käymään tehtävällä koulussa, ja entistä useammalla lapsella on esimerkiksi joku teräase mukana. Joissakin kouluissa meno on karannut ihan käsistä ja yksi porukka terrorisoi koko koulua.

Kiusaamista taas voisi nimenomaan helpottaa pienemmät koulut ja luokat sekä vanhempien osallistaminen sekä ryhmäyttäminen. Kun luokan lapset ja vanhemmat tuntevat toisensa niin kynnys kiusaamiseenkin on suurempi.

 

[zet]

Näin, kun puhutaan oppivelvollisista ja sinä aikana paljastuvista vaikeuksista. Ongelma jota edellä kuvasin koskee enemmän vakavaihetta, jossa ainakin pk-seudulla muodostetaan pienryhmät pääosin - ja siellä esimerkiksi ETT-päätökset ovat lähinnä sattumanvaraisia. Tämä ei tietysti ole varsinaisesti kenenkään "vika", vaan liittyy resurssipulaan ja siihen, keillä on mahdollisuus vaatia ja keillä ehkä joku arvio kirjolla olosta on.

Näiden paikka ei useinkaan ole pienryhmässä kuin hetken eikä heillä ole oppimisvaikeuksia - ja muodostavat ison osan kirjosta. Heidän jokaisen paikkansa on poissa edellä mainitsemistasi oppilaista, ja yhtäältä heidän paikoistaan saatetaan pitää kiinni koulun osalta (koska se on helpoin ratkaisu), toisaalta tukipäätösten purkaminen on byrokraattisesti käytännössä hankalaa.

Tämän myötä pienluokista muodostuu "keräilyeriä", jotka eivät palvele kumpaakaan ryhmää, ovat lähinnä säilytyspaikkoja ja edes HOJKSeja ei tehdä, kun ei ole resursseja. Jää vanhempien varaan patistaa ratkaisuja tulevaisuuden poluista. Inkluusio olisi isolle osalle kirjolla olevista erittäin paljon parempi ratkaisu, ja heidän pienluokkapaikkansa menisivät järkevämpään käyttöön. Toinen juttu on sitten se mainitsemani erityisluokanopettajapula, jonka tilanne ei todellakaan ole hyvä ainakaan pk-seudulla.

Eli siis tiivistettynä Helsingissä on pulaa päiväkodin työntekijöistä ja joku oppilas on saanut mahdollisesti väärin perustein erityisen tuen päätöksen, niin pystyt tästä vetämään johtopäätöksen ja yleistämään että kaikki pienryhmät ovat "keräilyeriä" koko Suomessa ja valtaosa autismin kirjon oppilaista pärjäisi yleisopetuksen luokissa. Eihän siinä mitään.

 

[Petri1981]

Kyseessä oleva tragedia on yksittäistapaus, jossa moni asia meni pieleen. Mutta jos nuorten mielenterveysongelmiin ja koulukiusaamiseen ei puututa, niin todennäköisyys tälläisten yksittäistapausten ilmaantumiselle on suurempi. Kun on seurannut juttuja ja tilastoja nuorten henkisestä pahoinvoinnista, pahoinpitelyistä, ja puukotuksista, niin oli vain ajan kysymys milloin joku myös käyttää tuliasetta tälläisen teon tekemiseen. Suomi on hyvin pieni maa, ja täällä on vaikeaa päästä käsiksi ampuma-aseeseen, joten lähtökohtaisesti tälläiset tapaukset tulevat kuitenkin pysymäänkin melko harvinaisina. Toki tähänkään ei voi täysin tuudittautua, sillä Ruotsin esimerkki näyttää, että laittomia tuliaseita on, jos niille on vain kysyntää.

Juurisyy tulisi löytää kuitenkin sille, miksi 2010-luvulla nuorten henkinen pahoinvointi on lähtenyt niin kovaan kasvuun. Ajallinen korrelaatio vaikuttaa olevan täydellinen älypuhelinten ja somen leviämisen kanssa, ja uskonkin vahvasti monen muun kanssa sieltä löytyvän sen juurisyyn. Luojan kiitos omassa lapsuudessani ei ollut älypuhelimia ja someja. Noihin voisi laittaa vaikka 15 vuoden ikärajan.

 

[Devon]

Meidän paikallisessa peruskoulussa on tälläinen käytäntö, että neloselle mentäessä oppilaat saavat itselleen kummioppilaan uusista ykkösistä ja auttavat näitä 3 vuotta jonka jälkeen siirtyvät tietysti yläasteen puolelle. Silloin nämä nyt neloselle siirtyvät kummioppilaat saavat vuorostaan itse toimia kummeina uusille ykkösille. Ihan kivasti ilmeisesti toimii, kun mitään pahaa sanaa koulusta ei ole kuulunut meidän omien yläastelaisten suusta.

Asumme pienessä maalaiskunnassa, ja pojan koulussa (luokat eskarista kuutoseen) on sellainen käytäntö, että vitoset saavat kummioppilaan eskarilaisesta. Eli, kun nämä eskarilaiset menevät ykköselle, ovat heidän kumminsa koulun vanhimpia eli kuudesluokkalaisia. Käsittääkseni tämä on myös toiminut hyvin ja lisännyt yhteenkuuluvuuden tunnetta koululaisten keskuudessa.

Itselle jäänyt mieleen omista kouluajoista ala-asteelta sekä yläasteelta, että molemmissa kouluissa ne "vanhimmat" oppilaat, eli kutoset ja ysit, toimi myös usein pienempien apuna ja jonkinlaisina suojelijoina. Jos vaikka kasilainen tai vitosella ollut kiusasi pienempää vuosiluokkaa olevaa, nämä laittoivat kiusaajan ruotuun, joko verbaalisesti tai voimakeinoinkin. En tiedä, onko tällaista toimintaa enää isoissa jättikouluissa, tuskinpa.

Itselläni on vastaavat kokemukset omasta nuoruudestani suuresta lähiöstä ja sen koulumaailmasta. Sama päti myös taloyhtiön pihalla, jossa vanhimmat lapset pitivät huolen, että kaikki ovat mukana touhuissa, eikä ketään kiusata. Olin siitä porukasta nuorimmasta päästä, ja olin mukana pelaamassa esim. jalkapalloa ja nelimaalia jo alle kouluikäisenä, vanhimpien ollessa yläaste- tai jopa ammattikoulu- ja lukioiässä. Eihän tuollainen olisi tänä päivänä mitenkään mahdollista. Toki iso osa tuota oli se, että lasten vanhemmat tunsivat toisensa, heitä kiinnosti, mitä ulkona teimme, ja useimmilla vanhemmilla oli yhteneväinen käsitys säännöistä ja rajoista jne.

 

[Raid76]

Huomenta Suomessa äsken keskustelu koulukiusaamisesta, paikalla kaksi asiantuntijaa. Kauniita kuvia, haaveita ja utopiaa. No sen verran osattiin oikeaan, että koulukiusaamisen muodot ovat osin muuttuneet (some). Koulukiusaaminen on vähentynyt, joten oikealla tiellä ollaan. Niin kauan kuin tämä hyssyttely jatkuu, eikä resursseja ja toimia kohdenneta oikein, jatkuu myös tämä yhä useamman lapsen ja nuoren arkinen helvetti.

 

[opelix]

Huomenta Suomessa äsken keskustelu koulukiusaamisesta, paikalla kaksi asiantuntijaa. Kauniita kuvia, haaveita ja utopiaa. No sen verran osattiin oikeaan, että koulukiusaamisen muodot ovat osin muuttuneet (some). Koulukiusaaminen on vähentynyt, joten oikealla tiellä ollaan. Niin kauan kuin tämä hyssyttely jatkuu, eikä resursseja ja toimia kohdenneta oikein, jatkuu myös tämä yhä useamman lapsen ja nuoren arkinen helvetti.

Täytyy myös muistaa että lapsi voi kokea subjektiivisena kokemuksena kiusaamisen vaikkei sellaista todellisuudessa tapahdu. Riittää kun olet hieman erilainen, kehitykseltäsi jäljessä, ehkä huonoista kotioloista tms. Pitäisi keksiä uusi sana ettei sitten se suora kiusaaminen koe inflaatiota.

Sellaiseen on paha puuttua mitä ei ole oikeastaan edes olemassa tai ainakaan havaittavissa. Itse opetan isossa koulussa jossa suoraa kiusaamista havaitaan todella vähän ja kaikkeen puututaan heti havaittaessa todella tiukasti. Silti kuraattorin ja psykologin kalenterit ovat täynnä ja oirehtivia lapsia on todella isosti.

Somen/kännykät uskallan myös osoittaa suureksi ongelmaksi näissä lasten mielenterveysongelmissa. Koska meillä herätään ja näille helvetinkoneille saadaan vaikka 15 vuoden ikäraja? Pelkkä näppäinpuhelin riittäisi alle 15-vuotiaille.

Alla olevassa jutussa myös tuosta olemattomasta kiusaamisesta:

Ylilääkäri kertoo mitä voi olla taustalla, jos kouluikäinen lapsi päätyy vakavaan väkivallantekoon

Ylilääkärin mukaan vakavia psyykkisiä sairauksia tulee hoitaa yhtä aggressiivisesti kuin vakavia fyysisiä sairauksiakin.

www.is.fi

 

[Raid76]

Täytyy myös muistaa että lapsi voi kokea subjektiivisena kokemuksena kiusaamisen vaikkei sellaista todellisuudessa tapahdu. Riittää kun olet hieman erilainen, kehitykseltäsi jäljessä, ehkä huonoista kotioloista tms. Pitäisi keksiä uusi sana ettei sitten se suora kiusaaminen koe inflaatiota.

Sellaiseen on paha puuttua mitä ei ole oikeastaan edes olemassa tai ainakaan havaittavissa. Itse opetan isossa koulussa jossa suoraa kiusaamista havaitaan todella vähän ja kaikkeen puututaan heti havaittaessa todella tiukasti. Silti kuraattorin ja psykologin kalenterit ovat täynnä ja oirehtivia lapsia on todella isosti.

Somen/kännykät uskallan myös osoittaa suureksi ongelmaksi näissä lasten mielenterveysongelmissa. Koska meillä herätään ja näille helvetinkoneille saadaan vaikka 15 vuoden ikäraja? Pelkkä näppäinpuhelin riittäisi alle 15-vuotiaille.

Alla olevassa jutussa myös tuosta olemattomasta kiusaamisesta:

Ylilääkäri kertoo mitä voi olla taustalla, jos kouluikäinen lapsi päätyy vakavaan väkivallantekoon

Ylilääkärin mukaan vakavia psyykkisiä sairauksia tulee hoitaa yhtä aggressiivisesti kuin vakavia fyysisiä sairauksiakin.

www.is.fi

Lisään tuon somekiusaamisen myös koulukiusaamisen alle, koska usein se lähtee sieltä liikkeelle. Porin kouluissa kiusaaminen on yleistä, arkipäiväistä ja raakaa. Tässä ottanut nyt somessa avautumiseni jälkeen yhteydenottoja vastaan vanhemmilta. Osa tapauksista järkyttää.

 

[opelix]

Lisään tuon somekiusaamisen myös koulukiusaamisen alle, koska usein se lähtee sieltä liikkeelle. Porin kouluissa kiusaaminen on yleistä, arkipäiväistä ja raakaa. Tässä ottanut nyt somessa avautumiseni jälkeen yhteydenottoja vastaan vanhemmilta. Osa tapauksista järkyttää.

Juuri näin. Sitten kun peilataan meidän opettajien oikeuksia asiaan puuttua vaikka yksilönsuojaan, muuhun viestisalaisuuteen ym. vedoten olemme tekemättömässä paikassa.

Lainsäätäjät tuntuvat olevan kaikkien ongelmien kanssa sen 10 vuotta aina myöhässä.

 

[Raid76]

Juuri näin. Sitten kun peilataan meidän opettajien oikeuksia asiaan puuttua vaikka yksilönsuojaan, muuhun viestisalaisuuteen ym. vedoten olemme tekemättömässä paikassa.

Lainsäätäjät tuntuvat olevan kaikkien ongelmien kanssa sen 10 vuotta aina myöhässä.

Nopeasti sanottuna. Lisää resursseja, lisää työntekijöitä, lisää viranomaispanostusta ja lisää työkaluja opettajille. Rikosoikeudellisen iän mahdollinen laskeminen ja vanhempien vastuun sitominen mukaan myös rikoslakiin. Koulun tehtävä ensisijaisesti on kuitenkin se opettaminen. Tarvitaan lakimuutoksia.

Kouluissa valitettavasti toiminta on välillä täysin henkilöistä riippuvaa, sen olen nyt valitettavasti saanut viimeisten päivien aikana todeta. Koulussanne on selvästi tilanne, jossa ammattilaiset ovat työnsä päällä oikealla asenteella, vaikka työkalut ovat rajalliset. Olen tällä viikolla ottamassa yhteyttä yhteen Porilaiseen kouluun, koska sen verran pöyristyttävää toimintaa siellä on kiusaamistapauksiin liittyvissä palavereissa ollut. Olen toiminnan myös varmistanut, joten en lähde tuuleen huutamaan. Tämä on koko yhteiskunnan ongelma.

 

[opelix]

Kouluissa valitettavasti toiminta on välillä täysin henkilöistä riippuvaa, sen olen nyt valitettavasti saanut viimeisten päivien aikana todeta.

Tottakai näin ja rehtorilla on väliä millaisen työskentelykulttuurin kouluun luo, sillä on kokemukseni mukaan valtava merkitys. Jos käy tuuri että koululla on hyvä rehtori niin kaikki voivat paremmin opettajista oppilaisiin ja asiat hoidetaan ammattitaidolla eikä välttämättä edes kuormituta enempää. Luottamus toimii kaikkiin suuntiin. Suurin kuormittaja opetustyössä on huono johtaminen.

 

[helderpostiga]

Sinänsä väitän että tämä on pitkälle aika multaa puistot-henkistä subjektiivista kokemusta.

Ainakin väkivalta on vähentynyt kouluissa (kuten yhteiskunnassa muutenkin, nykyään väkivaltaan puuttumisessa ja poliisille menemisessä on paljon aiempaa matalampi kynnys) merkittävästi sitten omien peruskouluaikojen ja jo silloin ysärillä se opettajien auktoriteetti oli ihan samanlainen myytti ja kerrottiin kuinka ”ennen oli sentään opettajilla auktoriteettia”.

Levottomuuksien osalta väitän, että ihan samalla tavalla sekin on vähentynyt.

Ehkä näin. Itse olen tosiaan työskennellyt opettajana vasta kuusi vuotta, ja tänä aikana olen itse huomannut ja olen kuullut myös jokaisen muun koulussa työskentelevän huomanneen, että jokaisella uudella vuosiluokalla on entistä pahempia ongelmia. Samoin olen kuullut vanhemmilta 20-30-vuotisen työuran tehneiltä opettajilta, että he eivät ole ikinä aiemmin urallaan kohdanneet sellaista nuorten pahoinvointia kuin viimeisen parin vuoden aikana.

Ehkä aika multaa muistot, mene ja tiedä. Tai ehkä on kyse vain väliaikaisesta ilmiöstä, kun nykyiset peruskoululaiset ovat somen lisäksi kokeneet sosiaalisen eristäytymisen ja sitä kautta sosiaalisten taitojen heikentymisen kriittisessä kehitysvaiheessa myös koronapandemian takia. Tai ehkä on osoittautunut, ettei inkluusion käyttö säästötoimenpiteenä valtiontalouden parantamiseksi, mikä alkoi toden teolla vasta 2000-luvulla, ollut sittenkään hyvä asia.

Väkivalta on totta kai tilastojen mukaan vähentynyt koko yhteiskunnassa tasaisesti. Toisaalta sitten taas on tilastoja, jotka kertovat, että ennätysmäärä opettajia on viime vuosien aikana lopettanut tai vaihtanut alaa ja määrä on vain kiihtymässä. Jotain on siis tilastojenkin mukaan pielessä koululaitoksessa jopa siihen myyttiseen 90-lukuun verrattuna, enkä tämän takia itse vähättelisi asiaa ainoastaan subjektiiviseksi kokemuksesi, kun meillä on ihan konkreettisia tilastoja ja tapahtumiakin kertomassa, ettei kaikki ole hyvin tai kuten ennen.

---

Subjektiivisesta kokemuksesta tuli mieleen kirjoittaa vielä siitä, että tuo subjektiivisuus tekee myös kiusaamisesta ja sen estämisestä tavallaan erittäin vaikeaa. Ei ole mikään salaisuus, että 2010-luvun henkisessä ilmapiirissä subjektiivisen kokemuksen ja yksilön oikeuksien korostaminen ovat tuoneet ongelmia ihan eri tavalla esille kuin aiemmin, mikä saattaa näyttäytyä ongelmien lisääntymisenä (#MeToo, BLM yms.). Myös kiusaamisesta puhutaan huomattavasti aiempaa herkemmin, mikä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä juttu. Monet täällä ovat jakaneet omia kokemuksiaan kiusattuna olemisesta, ja voin itsekin paljastaa olleeni koulukiusattu ala-asteella.

Kiusaaminen on aina vakava asia, mutta ongelma on siinä, että toisaalta kyse on sitten taas kuitenkin subjektiivisesta kokemuksesta. Se, minkä yksi kokee kiusaamisena, voi olla toiselle täysin normaalia, tietenkin vakavat tapaukset poisluettuna. Voidaan puhua taas niistä voikukka-, tulppaani- ja orkidealapsista. Omassa mielessäni tämän asian määrittelyyn liittyy samanlaisia ongelmia kuin 2000-luvulla räjähdysmäisesti kasvaneeseen ns. "loukkaantumiskulttuuriin", kun jotkut herkimmistä ihmisistä saattavat loukkaantua mitä ihmeellisimmistä asioista. Tässä ei lähtökohtaisesti ole mitään väärää, mutta asian käsittelyyn on syytä suhtautua varovasti, ettei lapsi mene pesuveden mukana.

Lisäksi kiusaamisen problematiikkaa lisää omasta mielestäni se, että kyse on jollain tavalla hyvin inhimillisestä asiasta, jota tapahtuu kaikissa ihmisyhteisöissä niin nuorien kuin vanhempienkin keskuudessa, ja keinot siihen puuttumiseen ja muiden ihmisten ajatus- ja toimintatapojen muuttamiseen ovat hyvin rajalliset. Olen jo aiemmin kirjoittanut paljon siitä, miten koulussa työskentelevien ajalliset, rahalliset ja henkiset resurssit ovat tällä hetkellä täysin riittämättömiä kaikkeen puuttumiseen. Toisaalta pohdin nyt myös sitä, mitä edes täydellisessä maailmassa voitaisiin asialle tehdä. Totta kai olisi hyvä opettaa kaikille, varsinkin lapsille ja nuorille, että kaikkien ihmisten kanssa pitää tulla toimeen, ja rangaistukset (jälki-istunnot, kasvatuskeskustelut yms.) ovat tähän jonkinlainen keino. Mutta miten voidaan torjua esimerkiksi yksinäisyyttä ja porukasta poissulkemista? Miten voidaan pakottaa ihmisiä ystävystymään ja pitämään toisista huolta? Nämä ovatkin sitten sellaisia kysymyksiä, joihin mielestäni koulussa jaettavat rangaistukset tai opettajan auktoriteetti eivät pysty ikinä, edes täydellisessä maailmassa, vastaamaan. Asennekasvatusta tulisi tehdä koko yhteiskunnan tasolla, mutta tämäkin riittäisi vain tiettyyn pisteeseen asti, koska kyse on, ikävä kyllä, ihmisluonteelle niin ominaisesta asiasta.

Niissä kouluissa, joissa olen itse työskennellyt, on totta kai koitettu järjestää mahdollisimman paljon ryhmätymistapahtumia ja muuta ennaltaehkäisevää toimintaa kiusaamista vastaan. Toisaalta nämäkin järjestetään aina samojen vajavaisten resurssien puitteissa ja ns. ylimääräisenä toimintana, kun koulun perimmäinen tarkoitus on kai kuitenkin edelleen opettaa oppilaille kouluaineita. Tietysti olisi kiva viettää nuorten kanssa aikaa leirinuotiolla Kumbayaa laulaen vaikka koko lukuvuoden ajan (hieman karrikoituna), mutta tämä ei nähdäkseni ole edelleenkään koululaitoksen perimmäinen tarkoitus.

---

Täällä on puhuttu paljon erityisen tuen päätöksistä ja myös koulujen resurssipulasta, niin vielä muutama sananen niistä, vaikka olenkin niistä myös aiemmin kirjoittanut ja vaikka ei nyt suoranaisesti kiusaamiseen tai tähän yksittäistapaukseen liitykään.

Ensimmäinen asia, joka minulle tuli tästä erityisen tuen keskustelusta mieleen oli se, miten vain alle kuukausi sitten olin palaverissa, jossa opetushallituksen virkamies väläytteli ajatusta siitä, että jatkossa yksityinen oppilaitoksemme ei saisi enää erityisen tuen opiskelijoista 1,5-kertaista korvausta vaan saman korvauksen kuin "tavallisistakin" opiskelijoista. Syy tähän on se, että erityisen tuen opiskelijoiden määrä on kasvanut niin räjähdysmäisesti, että toisaalta valtiolla ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa heistä ja toisaalta sitten taas yksikään oppilaitos ei enää kykene tarjoamaan tarvittavaa tukea, vaikka rahoitus olisi kuinka suuri.

Parhaiten mieleen jäi kuitenkin opetushallituksen virkamiehen ratkaisuehdotus tilanteeseen: jatkossa erityisen tuen opiskelijoita ei hoideta enää rahalla, vaan "asennemuutoksella". Tuota ei palaverissa sen enempää avattu, mutta itse tulkitsin sen tarkoittavan sitä, että jatkossa erityisen tuen opiskelijoita kohdellaan normaaleina opiskelijoina, koska lähes kaikilla on joka tapauksessa erityisen tuen päätös ja he ovat näin ollen nykyaikaista "normaalia". Siinäpä onkin sitten kiva opettajana opettaa lähes erityisluokanomaista ryhmää ja pyrkiä vain muuttamaan omaa asennettaan siihen suuntaan, että tämä on nyt normaalitilanne.

Samoin peruskoulussa olen törmännyt sellaisiin luokkiin, joissa jopa kahdeksalla oppilaalla on erityisen tuen päätös ja muutamalla oppilaalla erittäin vakavia ongelmia. Mielestäni on hieman nurinkurista, että ainakin täällä päin pienryhmissä saa olla maksimissaan kymmenen oppilasta, ja niitä opettavat erityisluokanopettajat, joilla on parempi koulutus, palkka ja edut kuin "tavallisilla" opettajilla, mutta sitten nämä "tavalliset" opettajat joutuvat toimimaan sellaisissa ryhmissä, joissa on lähes saman verran ongelmatapauksia plus vielä kymmenkunta muuta oppilasta päälle. Jotenkin ihan älytön yhtälö omasta mielestäni.

Koulujen resursseista puhuttaessa tulipa mieleeni vielä sekin äärimmäinen tapaus, kun eräällä luokalla oli kaksi oppilasta, jotka eivät seiskaluokan jälkeen tehneet tunneilla yhtään mitään ja muutenkin olivat viimeiset kaksi vuotta peruskoulussa ainoastaan aiheuttamassa hämmennystä. Kaikenlaisia interventioita ja rangaistustoimenpiteitä koitettiin ja kymmeniä ellei jopa satoja tunteja opettajien työaikaa uhrattiin näiden kahden eteen, mutta siltikin ysiluokan keväällä oltiin siinä tilanteessa, että molemmilla oli yli monia kymmeniä tunteja jälki-istuntoja suorittamatta ja noin viidestä oppiaineesta arvosanana 4.

Viesti koulun rehtorilta (enkä syytä tästä kyseisen koulun rehtoria, vaan viesti tuli varmaan vielä hänenkin yläpuoleltaan kunnan johtavalta rehtorilta, joka sitten taas itse vastasi kunnanvaltuustolle) oli kuitenkin se, että yhtään oppilasta ei jätetä luokalle, sillä sellaiseen ei ole resursseja. Samaan toimintamalliin olin törmännyt aiemminkin ja nuorempienkin oppilaiden kohdalla, mutta tämä oli aika äärimmäinen tapaus oppilaiden tason/halun suhteen ja myös siksi, kun kyse oli peruskoulun viimeisestä luokasta. Käytännössä opettajalle annettiin siis vaihtoehdoiksi joko hoitaa vaadittavat oppiaineet ja jälki-istunnot jollain tavalla kuntoon lukuvuoden loppuun mennessä (hyvittelemällä, korvaamalla, anelemalla, mitä vain) tai antaa oppilaille ehdot ja suorittaa heidän kanssaan samat asiat yhdessä kesäkuun aikana, kun muut opettajat ja oppilaat viettivät kesälomaansa. Elokuussa oppilaita ei enää takaisin kouluun otettaisi. Voi varmaan arvata, kumpaan näistä vaihtoehdoista opettaja päätyi, vaikka helppoa ei ollut sekään ja aiheutti aika hitokseen lisätyötä.

Em. esimerkki kertoo taas omaa kieltään siitä, kuinka sidotut yksittäisen opettajan kädet ovat kurinpidon suhteen. Aiemmin kerroin jo siitä keissistä, kun eräässä koulussa poistettiin jälki-istunnot toimenpidevalikoimasta kokonaan puoleksi vuodeksi, mutta saattaisi tulla jollekin koululaitoksen ulkopuoliselle ihmiselle sekin uutisena, että luokalle jättäminen on myöskin jo monessa paikassa käytännössä poistunut toimintamalli juurikin resursseihin vedoten. Omasta, yksittäisen aineenopettajan näkökulmastani katsoen nämä ovat ihan käsittämättömiä juttuja, eivätkä vastaa yhtään sitä, mitä olen koululaitoksesta elämäni ja opiskeluni aikana oppinut, mutta toisaalta koulussa muutamia vuosia työskennelleenä on jo jollain tavalla turtunut koko tilanteeseen, eikä enää jaksa ihmetellä mitään.

---

Okei, tulipahan taas räntättyä. Ehkäpä pitäisi ennemmin kirjoittaa kirja opettajuudesta 2020-luvulla ja kaikesta siitä, mitä on omin silmin nähnyt tai kollegoilta kuullut, kuin valittaa näistä asioista internetin keskustelupalstalla. Mutta ehkä tässä oli taas kaikki sanottavani käsiteltäviin asioihin tältä erää.

---

EDIT: Eipä ollutkaan kaikki, vaan tuli vielä yksi asia mieleen.

Tottakai näin ja rehtorilla on väliä millaisen työskentelykulttuurin kouluun luo, sillä on kokemukseni mukaan valtava merkitys. Jos käy tuuri että koululla on hyvä rehtori niin kaikki voivat paremmin opettajista oppilaisiin ja asiat hoidetaan ammattitaidolla eikä välttämättä edes kuormituta enempää. Luottamus toimii kaikkiin suuntiin. Suurin kuormittaja opetustyössä on huono johtaminen.

Puhuin tästä koulujen nykyisestä johtamiskulttuurista vanhempieni kanssa juuri viime joululomalla. Vanhemmillani oli vielä jotenkin vanhakantainen usko siihen, että koulut ovat pysyviä entiteettejä ja rehtorit tekevät pitkän uran jossain yhdessä tietyssä paikassa, vaikka oma kokemukseni työelämästä tämän päivän kouluissa on jotain ihan muuta. Kouluja yhdistellään, siirretään ja nimetään uudelleen jopa omassa kotikaupungissani harva se vuosi, ja rehtorit vaihtavat työpaikkaa kuin paitaa. Ja vara- ja apulaisrehtorit vasta pahimpia ovatkin, kun koittavat käyttää jokaista työmahdollisuutta ponnahduslautana oman uransa edistämiseen. Pelkästään tämän kuluvan lukuvuoden aikana olen kuullut jo viidestä eri vararehtorimuutoksesta omassa kotikaupungissani. Lisäksi eräässä aiemmassa työpaikassani vararehtori siirtyi parempiin hommiin joululomalla puolen vuoden työskentelyn jälkeen, ja kolme ensimmäistä haastattelujen jälkeen tuohon paikkaan valittua kieltäytyivät paikasta, koska saivat ilmeisesti parempia tarjouksia muualta.

Omasta mielestäni on jotenkin täysin käsittämätöntä, että olen itse käynyt saman alakoulun isäni kanssa, ja tuo alakoulu toimi tietyssä paikassa kolmen rehtorin alaisuudessa yli 50 vuoden ajan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tuo koulu on kuitenkin liitetty kahdesti yhteen toisen koulun kanssa (kerran hallinnollisesti ja kerran kokonaisuudessaan) ja koulussa on ollut jo kolme eri rehtoria. Nykyään tuntuukin siltä, että koulujen suhteen vain muutos on pysyvää, enkä muista, että asia olisi ollut näin omassa lapsuudessani. Totta kai tähänkin vaikuttavat sitten ympäröivän yhteiskunnan realiteetit, kun tässä on ollut jo pari hallitustakin, jotka ovat leikanneet rajusti juuri kuntien valtionosuuksista.

Kokonaan oma keskustelunsa on sitten rehtorien johtamisominaisuudet tai niiden puute. Olen itse ikävä kyllä jo lyhyestä työurastani huolimatta törmännyt moniin sellaisiin rehtoreihin, joiden ei omasta mielestäni pitäisi missään nimessä olla johtotehtävissä. Toisaalta koitan myös olla armollinen rehtoreita kohtaan, sillä tiedän heidänkin elävän ihan valtaisassa ristitulessa esimerkiksi resurssipulan, jatkuvien muutosten, poliittisen painostuksen ja nykymaailman ongelmien kanssa. Ja lisäksi oman kokemukseni perusteella tuntuu vähän siltä, että rehtoreista tai ainakin vararehtoreista on myös jonkinasteista pulaa, niin ei kai siinä ole lähtökohtaisesti mitään väärää, jos he pyrkivät löytämään itselleen parhaan mahdollisen työympäristön muiden kustannuksella.

Aika jännä juttu muuten, että huonon johtajuuden aiheuttamasta kuormituksesta on puhuttu molempien Suomessa kriisissä olevien alojen yhteydessä, eli koululaitoksen lisäksi myös hoitoalalla. Itseäni mietityttää, kuinka paljon kyse on loppu viimein vain huonosta johtajuudesta ja kuinka paljon asiaan vaikuttaa se, että molemmat alat ovat valtavassa murrospaineessa ja resursseja on viimeisten vuosikymmenien aikana leikattu joka askeleelta. Itse olen kuullut aivan järkyttäviä tarinoita koululaitoksen lisäksi myös mm. varhan ja laphan viime vuosien toiminnasta, ja miten toiminta on mennyt vain vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Joku voisi tässä sanoa, että kvartaalitalous-ajattelu ja numeroihin perustuva johtaminen on hiljalleen hiipinyt näillekin aloille erinäisistä syistä johtuen.

No, nyt alkoi ajatus laukata taas niin paljon ohi aiheen, että on parempi lopettaa. On taas omaa pahaa oloa purettu riittävästi yhdeksi kerraksi.

 

[Ötökkä]

Hirveä tapaus, mutta ei mitenkään yllätä. Itsekin muistan että pahimpina kiusaamisaikoina mietin että mikä olisi paras tapa "kostaa". Joskus pyöri "leikillä" ajatus päässä että jos tappaisin itseni ja kirjoittaisin kaikille noille kirjeet että "Tein tämän sinun takia". Ei se koskaan ns vakava ajatus ollut, mutta onhan sitä näin jälkeenpäin ajatetellut että eihän 14-vuotiaalla kuuluisi tuollainen edes käydä mielessä.

Silloin jo sama kiusaajaporukka ajoi kaksi ihmistä hakkaamaan heitä pahviputkilla. Pahviputkilla lyöjät laitettiin hetkeksi psykiatriseen hoitoon mutta sen kummemmin ei asiaa käsitelty.

En voi kuvitellakaan millaista se nykyään on kun se kaikki seuraa somen myötä myös kotiin.

 

[BitterX]

Pitkällä aikavälillä nuorten pahoinvointi on laskenut merkittävästi. Tämä näkyy tilastoista, jotka eivät riipu ajan kuvasta. Esimerkiksi siitä surullisimmasta tilastosta, eli nuorten itsemurhakuolleisuudesta. Nuo lukemat olivat 90-luvulla valtavasti nykypäivää korkeammalla. Myös nuorisorikollisuus sekä nuorten kokema väkivalta ovat selvästi laskeneet 90-luvulta alkaen.

Mielenterveysdiagnoosit tai yhteydenottojen määrä avustusnuneroihin jne. ei ole missään määrin mielekäs tapa vertailla trendiä pitkällä aikavälillä. 90-luvulla näistä asioista ei ollut minkäänlaista ymmärrystä vanhemmilla, kouluilla eikä nuorten itsensä keskuudessa. Tuohon aikaan mielenterveysdiagnoosi tarkoitti lähes samaa kuin passitus osastolle sekä nutcase-leima otsaan. Tuota pelättiin enemmän kuin ruttoa eikä mielenterveyden ongelmista olisi yksikään nuori uskaltanut vapaaehtoisesti puhua.

Toimin itse korkeakouluopettajana. Nuoria ihmisiä ne opiskelijat on meilläkin - vasta täysi-ikäisyyden kynnyksen ylittäneitä. Nykyään ei ole lainkaan tavatonta, että opiskelijat laittavat meiliä ennen kurssin alkua tai kurssin aikana mielenterveyteen liittyvistä asioista. On mahtavan hienoa, että näitä ei enää piilotella tai häpeillä, mutta kyllä se on muuttanut myös hieman korkeakouluopettajan työnkuvaa erityisesti sen varmistamisessa, että kaikki voivat opetuksessa hyvin. Ennen tätä ei osattu korkeakouluopetuksessa kunnolla edes ajatella.

Toisaalta aivan viime vuosina nuorten pahoinvointi on ollut jälleen nousussa, joten nimim. @helderpostiga havainnot voivat hyvin olla kytköksissä tähän. Vaikuttaa siltä, että useimmat alan ammattilaiset ovat sitä mieltä, että tässä suurina vaikuttavina tekijöinä ovat olleet koronaviruspandemia sekä ahdistavaan suuntaan kehittynyt maailmantilanne sotineen. Tämä on loogista: koronavirustoimenpiteet iskivät kovaa erityisesti lapsiin ja nuoriin. Jokainen meistä muistaa, kuinka pitkä aika kuukausi, vuodesta puhumattakaan, oli nuorena. Lukitseminen kotiin tuntui varmasti nuorista ihmisistä ikuisuudelta ja totaalisen kohtuuttomalta. Monesta nuoresta varmasti lisäksi tuntui, että nuoruuteen kuuluvat hauskat asiat yksinkertaisesti vietiin pois, mikä ei ole lainkaan väärä kuva sekään. Lapsiin tuo puolestaan vaikutti varmasti enemmän alitajuisesti. Tähän lisättynä sitten tuo sota Ukrainassa ja de facto varautuminen sotaan täällä meilläkin on tietenkin omiaan johtamaan sumuisaan ja ahdistavaan tulevaisuuden kuvaan. Ei ole mikään ihme, että nuorten hyvinvoinnin kehitys on pitkästä aikaa kääntynyt huonompaan suuntaan viimeisen 4-5 vuoden aikana.

Mutta siis ei, ennen asiat eivät tässäkään olleet paremmin, kuten @Tuamas on jo perustellut. 90-luvulta alkaen myös nuorten pahoinvointi laski selvästi ja jatkuvasti ihan viime vuosiin saakka. Se, että 80- ja 90-luvuilla nuoruutensa eläneet muistelevat täällä nostalgisesti omia kouluvuosisaan onnen auvona, johtuu pitkälti siitä, että aika on kullannut muistot. Tietenkin on hyvin mahdollista, etteivät ne silloiset ongelmat myöskään sattuneet pamahtamaan juuri omille silmille siellä oman onnellisen kuplan sisällä (mikä on tietenkin oikein positiivinen asia). Joillekin taas nykyinen kouluyhteisö vaikuttaa omiin vanhoihin silmiin jotenkin dystooppiselta ehkä siksi, että asiat tuppaavat muuttumaan ja muutos vaikuttaa ihmisen silmiin usein vaaralliselta.

Kuten todettua, ongelmia ja haasteita oli ennen valtavasti, ja paljon niitä on toki edelleen. Lisäksi, ne ovat muuttaneet muotoaan, joka lisää haastetta vanhemmille, kouluyhteisöille, harrastusyhteisöille sekä laajemmin yhteiskunnalle. Esimerkkinä tietenkin kiusaamisen muotojen jatkuva muutos teknologian myötä, jonka perässä joudutaan juoksemaan.

 

[Cobol]

Toisaalta aivan viime vuosina nuorten pahoinvointi on ollut jälleen nousussa, joten nimim. @helderpostiga havainnot voivat hyvin olla kytköksissä tähän. Vaikuttaa siltä, että useimmat alan ammattilaiset ovat sitä mieltä, että tässä suurina vaikuttavina tekijöinä ovat olleet koronaviruspandemia sekä ahdistavaan suuntaan kehittynyt maailmantilanne sotineen. Tämä on loogista: koronavirustoimenpiteet iskivät kovaa erityisesti lapsiin ja nuoriin. Jokainen meistä muistaa, kuinka pitkä aika kuukausi, vuodesta puhumattakaan, oli nuorena. Lukitseminen kotiin tuntui varmasti nuorista ihmisistä ikuisuudelta ja totaalisen kohtuuttomalta. Monesta nuoresta varmasti lisäksi tuntui, että nuoruuteen kuuluvat hauskat asiat yksinkertaisesti vietiin pois, mikä ei ole lainkaan väärä kuva sekään. Lapsiin tuo puolestaan vaikutti varmasti enemmän alitajuisesti. Tähän lisättynä sitten tuo sota Ukrainassa ja de facto varautuminen sotaan täällä meilläkin on tietenkin omiaan johtamaan sumuisaan ja ahdistavaan tulevaisuuden kuvaan. Ei ole mikään ihme, että nuorten hyvinvoinnin kehitys on pitkästä aikaa kääntynyt huonompaan suuntaan viimeisen 4-5 vuoden aikana.

Samaa sanovat koronan vaikutuksesta mm. THL:n tutkijat ja tutkimustulokset. Myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttaa. Nuorten erilainen ahdistuneisuus on lisääntynyt.

THL aloitti viime vuonna tutkimushankkeen, jonka tarkoituksena on löytää keinoja nuorten väkivaltakuolemiin, itsemurhiin ja huumekuolemiin johtavien elämänkulkujen katkaisemiseksi. Alaikäisten määrä vankiloissa on onneksi edelleen hyvin pieni, mutta se on tuplaantunut kymmenessä vuodessa.

Tällä hetkellä tilanne on se, että monet nuoret eivät saa apua vaikka he tarvitsisivat sitä. Päihde- ja mielenterveyspuolella on pitkät jonot. Suomen huumetilanne huonontunut 2000-luvulla ja myös nuorten huumekuolemat ovat moninkertaistuneet. Vuonna 2021 oli 287 nuorten huumekuolemaa. Huumeisiin liittyvän kuoleman yleisin syy on huumemyrkytyskuolemat. Suurin osa huumeisiin kuolleista oli 23-35 -vuotiaita.

Noin viidesosa huumeisiin kuolleista alle 25-vuotiaita. Kun vuonna 2015 huumekuolemien määrä 15–24-vuotiaiden keskuudessa oli 24, vuonna 2020 se oli yli 70. Määrä on lähes nelinkertaistunut.

 

[BitterX]

Samaa sanovat koronan vaikutuksesta mm. THL:n tutkijat ja tutkimustulokset. Myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttaa. Nuorten erilainen ahdistuneisuus on lisääntynyt.

THL aloitti viime vuonna tutkimushankkeen, jonka tarkoituksena on löytää keinoja nuorten väkivaltakuolemiin, itsemurhiin ja huumekuolemiin johtavien elämänkulkujen katkaisemiseksi. Alaikäisten määrä vankiloissa on onneksi edelleen hyvin pieni, mutta se on tuplaantunut kymmenessä vuodessa.

Tällä hetkellä tilanne on se, että monet nuoret eivät saa apua vaikka he tarvitsisivat sitä. Päihde- ja mielenterveyspuolella on pitkät jonot. Suomen huumetilanne huonontunut 2000-luvulla ja myös nuorten huumekuolemat ovat moninkertaistuneet. Vuonna 2021 oli 287 nuorten huumekuolemaa. Huumeisiin liittyvän kuoleman yleisin syy on huumemyrkytyskuolemat. Suurin osa huumeisiin kuolleista oli 23-35 -vuotiaita.

Noin viidesosa huumeisiin kuolleista alle 25-vuotiaita. Kun vuonna 2015 huumekuolemien määrä 15–24-vuotiaiden keskuudessa oli 24, vuonna 2020 se oli yli 70. Määrä on lähes nelinkertaistunut.

THL:n kouluterveyskyselyn mukaan moni hyvinvointi-indikaattori on kääntynyt pitkän hyvän trendin jälkeen huonommaksi juuri vuonna 2020 tai heti sen jälkeen: mukaan lukien masennuksen sekä ahdistuksen kokeminen, yksinäisyyden tunne, väkivallan kokeminen ja kiusaamiseksi tulemisen kokemukset. Jopa uhkapelien pelaaminen.

Niissä asioissa, joita on mitattu jo menneinä vuosikymmeninä (90-luvulla / 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä), ollaan edelleen paljon paremmissa lukemissa, mutta trendi on kääntynyt aivan viime vuosina huolestuttavasti.

Päihteiden käyttö vaikuttaa seuraavan erilaisia rakenteita ja trendejä. Yhtäältä, kuten @Cobol kirjoittaa, huumausaineiden käyttö on lisääntynyt paljon ja se trendi on jatkunut saamani kuvan mukaan pidempään kuin vain viime vuosista. Toisaalta alkoholin käyttö on erittäin vahvassa laskussa ja trendi on jatkunut myös viime vuosina, kun monessa muussa indikaattorissa on tapahtunut negatiivinen muutos.

 

[Cobol]

THL:n kouluterveyskyselyn mukaan moni hyvinvointi-indikaattori on kääntynyt pitkän hyvän trendin jälkeen huonommaksi juuri vuonna 2020 tai heti sen jälkeen: mukaan lukien masennuksen sekä ahdistuksen kokeminen, yksinäisyyden tunne, väkivallan kokeminen ja kiusaamiseksi tulemisen kokemukset. Jopa uhkapelien pelaaminen.

Niissä asioissa, joita on mitattu jo menneinä vuosikymmeninä (90-luvulla / 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä), ollaan edelleen paljon paremmissa lukemissa, mutta trendi on kääntynyt aivan viime vuosina huolestuttavasti.

Päihteiden käyttö vaikuttaa seuraavan erilaisia rakenteita ja trendejä. Yhtäältä, kuten @Cobol kirjoittaa, huumausaineiden käyttö on lisääntynyt paljon ja se trendi on jatkunut saamani kuvan mukaan pidempään kuin vain viime vuosista. Toisaalta alkoholin käyttö on erittäin vahvassa laskussa ja trendi on jatkunut myös viime vuosina, kun monessa muussa indikaattorissa on tapahtunut negatiivinen muutos.

Lasten ja nuorten kohdalla Suomessa taitaa edelleen olla yksi ongelma hoitoon pääsyssä se, että kukaan ei ota kokonaisvastuuta hoidosta. Aiemmin meiltä puuttui erään ystäväni mukaan mm. Saksassa käytössä olevat tyypilliset hoitomuodot, joissa hoidetaan lasta ja nuorta ihmisenä eikä sen mukaan, onko ongelmana mm. huumeet tai mielenterveys.

Suomessa ei ehkä vieläkään ole tarpeeksi ymmärretty, että ongelmissa olevat lapset ja nuoret saattavat lääkitä itseään erilaisilla päihteillä eikä heiltä voi edellyttää päihteettömyyttä päästäkseen esimerkiksi mielenterveyskuntoutukseen.