Kyllähän tämä laittaa miettimään myös omaa lapsuutta ja kouluaikaa 80-90 luvulla.
Oliko silloin paremmin?
Itsekin usein tätä mietin - varsinkin, jos jotakin Viertolan tragedian kaltaista tapahtuu.
Kävin yläasteen 90-luvun alun / puolen välin tietämissä suuressa koulussa. Kuten tiedetään, Suomea koetteli tuolloin historiamme vakavin talouskriisi. Kyllä se lukuisia perheitä suoraan ja kovalla kädellä koetellut lama löi leimansa vahvasti ilmapiiriin myös kouluyhteisössä.
Minulla henkilökohtaisesti ei ollut koulussa vakavia ongelmia eikä itseeni kohdistunut kiusaamista, mutta sitä oli tuolloin surullisen paljon. Liian paljon näin sitä vierestä, liian vähän siihen itse uskalsin puuttua vaikka muistan sen tuntuneen sivullisenakin pahalta. Samoin muut sosiaaliset ongelmat puskivat koulussa pintaan. Päihteiden käyttö, pikkurikollisuus, vakava häiriköinti, tappelut, muu väkivalta ja vastaavat olivat koulussa täyttä arkipäivää. Omatkaan muistot yläasteajasta eivät pääpiirteittäin ole erityisen valoisia: vaikka kaikki oli itselläni hyvin ja kasvoin turvallisessa ja vakaassa ympäristössä sekä mukavien harrastusten parissa, jälkikäteenkin muistoja leimaavat nuo koulussa jatkuvasti pintaan puskeneet ajan sosiaaliset ongelmat.
Minulla oli mielikuva, että koulumenestykseni pysyi peruskoulun läpi jokseenkin tasaisena. Mutta niinkään asia ei ollut. Hiljattain löysin vanhoja todistuksiani siivotessani tavaroitani vanhempieni nurkista ja silmiini pisti koulumenestykseni suuri notkahdus yläasteella. Ala-asteella koulumenestykseni oli hyvää, yläasteella hyvin keskinkertaista: numeroista näkyy se, ettei minulla lähtenyt missään vaiheessa homma lapasesta, muttei koulunkäynti myöskään pätkääkään kiinnostanut. Joku selvästi vaivasi taustalla, vaikka muistan pitäneeni itseäni ihan tunnollisena oppilaana. Lukiosta alkaen muistot ovatkin sitten lähes yksinomaan mukavia ja lämpimiä. Koulunkäyntikin alkoi silloin taas uudella tavalla kiinnostamaan ja menestys parani selvästi.
Varmaankin kouluyhteisö oli tuolloin 90-luvulla eri tavalla tyly, kuin nykyään. Sen perusteella mitä itse tiedän asiasta, nykyään kouluyhteisöjä leimaa varsin harvoin yhtä vakava näkyvä päihteidenkäyttö, täysin arkipäivää olevat tappelut ja väkivaltainen kiusaaminen, tai oppituntien äärimmäisen vakava häiriköinti (esim. tuolien ja pulpettien heittely pitkin luokkaa tai ikkunoista, tavaroiden tuhoaminen, haistatteluraivoaminen ja jopa fyysinen kajoaminen opettajiin jne).
Sen sijaan kiusaamisen muodot, kuten täälläkin on monesti tuotu esiin, ovat sosiaalisen median myötä nykyään niin moninaiset, että niitä ei aikuisena ole helppo edes ymmärtää. Kun 90-luvulla koulukiusaaminen oli varmaankin hyvin pitkälti samanlaista kuin vaikkapa 50- ja 60-luvuilla, se oli edeltäville sukupolville helpompia ymmärtää ja syihin oli siksi "helpompi" puuttua (vaikkei se silloinkaan varmasti ollut helppoa). Nykyään kiusaaminen kulkee tavallaan jatkuvasti askeleen tai kaksi edellä: kun johonkin muotoon osataan reagoida, ovat diginatiivit lapset jo innovoineet uudenlaisia hyvin julmia tapoja kiusata.
Vähän niinkuin summa summarumina: en tosiaan lähde allekirjoittamaan sitä, että ennen asiat olisivat olleet myöskään kasvatuksen tai koulun osalta paremmin. Tragedioita olisi voinut hyvin tapahtua tuolloinkin ja toki niitä myös tapahtui: Raumanmeren koulusurma oli yksi esimerkki (tämä tosin oli lamaa edeltävää nousukautta, jota sitäkin leimasi uudenlaiset sosiaaliset haasteet). Tuo oli kuitenkin vain jäävuoren huippu: silloin oli myös tapauksia, joissa joku koululainen kuoli tai vammautui pysyvästi kouluväkivallan uhrina. Tämmöisiä tapauksia ei toki omassa koulussani ollut. Näistä muistan myös olleen kouluyhteisössä valistusta teemalla "yksikin lyönti voi tappaa". Yleisesti ottaen kiusaamista ei tuolloin vielä vastaavalla tavalla kuitenkaan tunnistettu ongelmaksi eikä sitä juuri tutkittu.
Sen kuitenkin allekirjoitan, että julmuus ei ole myöskään kadonnut: vaan se on vaarallisella tavalla muuttanut muotoaan. Vaarallisella erityisesti siksi, että vanhemmat ja opettajat voivat olla avuttomia reagoimaan lasten ja nuorten tilanteeseen, koska nykyisiin kiusaamiskokemuksiin ei mitenkään omien kokemusten tai yleisen elämänkokemuksen pohjalta voi samaistua.
***
Tässä yksi muistikuviani vastaava uutislinkki nuorisorikollisuuteen. 90-luvun puolivälin jälkeen siihen tuli selvä lasku. Väitän paremmin tietämättä, että nuorisorikollisuuden yleinen kehitys ja koulujen sosiaaliset ongelmat varmasti korreloivat vahvasti keskenään:
Tuoreen raportin mukaan nuoret tekevät ja kokevat rikoksia selvästi vähemmän kuin vielä 1990-luvulla.
www.iltalehti.fi