Mainos

Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 499 600
  • 5 068
Suosikkijoukkue
Kärpät
@douppi

Otan osaa. Onko loppujen lopuksi selvillä mihin ystäväsi kuoli? Suunnilleen saman ikäinen kuin minä ja harrastuskin sama. Ehkä sydän?

Tajusin tällä viikolla karun faktan. Isäni sai sydäninfarktin kaksi vuotta sitten. Hänen pikkuveljensä kuoli kolme vuotta sitten ruokatorven syöpään. Hänen pikku-siskollaan oli kohdunkaulansyöpä kymmenen vuotta sitten. Iso-velensä on saanut kaksi aivoinfarktia. Vanhin veli on välttynyt näiltä, mutta sairastaa epilepsiaa. Isänsä sairastui alzheimeriin ja kuoli neljä vuotta sitten. Kaikki alkoholisteja. Aurinkoa päin.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkei me lapsettomat silleen ymmärretä ja niin varmasti onkin. Mutta miks ihmeessä jollekin ihmiselle haluaisi pahaa, vaikka se olisikin tehnyt pahan teon. Tietty sen pitää saada rangaistus ja opetus ja tarvittaessa pois toimesta tai jopa kanssaihmisten parista jne, mutta eikö itsekin ole tavallaan paha jos haluaa pahaa sille. Pahuus tuplaantuu maailmassa. Ei monikaan tietty tee mitään, mutta niitä pahasti ajattelevia on paljon enemmän kuin tekeviä.

Yksi isoimmista mysteereistä ihmisissä. Vähän niin kuin ne saunan takana on tilaa -skinit vai mitä ne tyypit on.
 
KaljaVeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
235, Karjala-lippis

Viisaita sanoja kirjoittelet ja olet täysin oikeassa. Eipä sitä mielellään toiselle pahaa toivo kyllä ikinä. Ja asiaa kun ajattelee niin toki tämä tekijä tulee kantamaan taakkaansa loppuelämänsä ja todennäköisesti tulee olemaan kurjaa ja surkeata, toivoin sitä hänelle eli en. Mutta ei sille vain voi mitään että minulta ei ainakaan sympatiaa tule herumaan tippaakaan. Tai tulisi, enhän häntä tunne eikä ole väliksikään.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
@douppi

Otan osaa. Onko loppujen lopuksi selvillä mihin ystäväsi kuoli? Suunnilleen saman ikäinen kuin minä ja harrastuskin sama. Ehkä sydän?

Tajusin tällä viikolla karun faktan. Isäni sai sydäninfarktin kaksi vuotta sitten. Hänen pikkuveljensä kuoli kolme vuotta sitten ruokatorven syöpään. Hänen pikku-siskollaan oli kohdunkaulansyöpä kymmenen vuotta sitten. Iso-velensä on saanut kaksi aivoinfarktia. Vanhin veli on välttynyt näiltä, mutta sairastaa epilepsiaa. Isänsä sairastui alzheimeriin ja kuoli neljä vuotta sitten. Kaikki alkoholisteja. Aurinkoa päin.

Kiitos paljon! Joo ruumiinavauksessa kävi ilmi, että hänen sydän oli laajentunut aika paljon, ja tuon laajentuman vuoksi ei lopulta jaksanut pumpata enää. Hänellä oli ollut pari vuotta sitten voimakas sydänlihaksen tulehdus, ja on mahdollista että on ollut aiemminkin. Tästä ei tosin varmuutta. Entisenä kilpaurheilijana (kuten tietysti muillakin) koviakin treenejä on voitu tehtä hieman flunssassa tai darrassa, jolloin ko. tulehduksen voi saada. Noista kilpaurheiluaikojen päättymisestä oli yli 10 vuotta, jonka jälkeen kuitenkin aktiivinen liikunta oli mukana viikottain.

Noista perintötekijöistä ym. joista mainitsit, niin eräs sisätautien erikoislääkäri sanoi kerran mulle, että vaikka suvun sairashistoria olisi kuinka synkkä, niin on mahdollista elää pitkä elämä ok elintavoilla, ja että tarkistuttaa itsellään noita suvun tauteja, joita voi lääkitä hyvissäajoin. Meillä esim. korkea kolesteroli on tällainen.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Tämmöisen teon jälkeen kuolemanrangaistus olisi toivottava tuomio. Mikä oikeus tuollaisella SAASTALLA on elää? Pienen lapsen isänä pahaa tekee
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Siis mitä vitun vittua? Mitä saatanan perkelettä voi liikkua päässä? Vanhempi lapsistani juuri tuon kolmen vanha. Koskettaa ja vituttaa.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pienen lapsen tappaminen on näistä perhesurmatapauksista ehkä kaikkein vaikein ymmärtää. Ei sillä, että ymmärtäisin sitäkään, jos koko perhe tai puoliso laitetaan kylmäksi, mutta tämä on jotenkin vielä oudompaa ja hämmentävämpää. Yrittikö tämä idiootti nyt kostaa jotenkin lapsen äidille?
 
Tuamas

Jäsen
Näitä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä helvettiä se lapsi on tehnyt?

Tappaisi itsensä ja/tai vaimon, mutta lasten vahingoittaminen on alinta saastaa.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Hyi saatana, kun meni tunteisiin ja syvälle. Kaikelaista saastaa sitä maa päällään kantaa. Toivottavasti on kongissa tukiopetusta luvassa, toivon äärimmäisen kivuliasta loppuelämää.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Todella poikkeusellinen tapaus Suomessa. Hakee oman lapsen luvatta kotoaan leikkipuistoon ja pahoinpitelee siellä kuoliaaksi. Erikoista ja erityisen sairasta.
 
Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Monia asioita voi ymmärtää vaikka niitä ei hyväksy. Mutta tätä ei. Mitä niin vitun pahaa voi tapahtua että kolmevuotias ansaitsee tulla tapetuksi? Harvoin tulee fyysisesti paha olo uutista lukiessa. Oma muksu on nyt reilu 3v ja vaikka välillä onkin aivan saatanan ärsyttävä niin... Ei pysty vaan käsittämään... Ei vaan pysty. Voimia muksun omaisille, paitsi tälle sianpaskalle erittäin mukavia vuosia vankilassa! Kyyti voi olla himppasen kylmää...
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Todella poikkeusellinen tapaus Suomessa. Hakee oman lapsen luvatta kotoaan leikkipuistoon ja pahoinpitelee siellä kuoliaaksi. Erikoista ja erityisen sairasta.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että kyseessä ei varmaankaan ole kantasuomalainen. Ja nimenomaan sairasta, en oikein näe miten kidutuskammio tässä kohtaa auttaisi.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Myönnän olevani vähän turtunut näihin perhesurmiin, kun niitä tuntuu olevan uutisissa harvase viikko, mutta tämä uutinen tuntui todella pahalta, vaikken lapsia itse omista.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ensimmäisenä tulee mieleen, että kyseessä ei varmaankaan ole kantasuomalainen. Ja nimenomaan sairasta, en oikein näe miten kidutuskammio tässä kohtaa auttaisi.
Näinhän Porvoon puskaradio väittää Facessa.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Näitä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä helvettiä se lapsi on tehnyt?

Tappaisi itsensä ja/tai vaimon, mutta lasten vahingoittaminen on alinta saastaa.
Aivan kipeetä touhuahan tuo on. Huoltajuuskiistaa ilmeisesti ollut ja flipannut kunnolla. Kun en minä saa lasta, et sinäkään... Täysin syytön kärsi kovimmin ja toki koko lähipiiri myös.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eiköhän tuo paska tule vankilassa kompastumaan portaissa useamman kerran. Se joku mulkku mikä joku aika sitten tappoi lapsensa jollain teippitukehdutuksella oli muistaakseni jo tutkintavankeudessa piipahdettuaan naamastaan aika värikkäässä kunnossa, koska vartijat olivat hassusti unohtaneet lukita miehen sellin ja jotenkin sinne pääsi muita vankeja tervehtimään. Ei varmaan ole yhteen kertaan jäänyt silläkään.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Olisi laittanut itsensä hirteen ja säästänyt lapsensa. Mitä helvettiä tuollaisen tyypin päässä oikein liikkuu?
Ikävä alku viikolle.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Eiköhän tuo paska tule vankilassa kompastumaan portaissa useamman kerran. Se joku mulkku mikä joku aika sitten tappoi lapsensa jollain teippitukehdutuksella oli muistaakseni jo tutkintavankeudessa piipahdettuaan naamastaan aika värikkäässä kunnossa, koska vartijat olivat hassusti unohtaneet lukita miehen sellin ja jotenkin sinne pääsi muita vankeja tervehtimään. Ei varmaan ole yhteen kertaan jäänyt silläkään.
Rasti seinään, sillä olen tässä Kirjoittelijan linjoilla yleistä mielipidettä vastaan. Oli hän tosissaan tai ei.

Apua tuollainen ihminen tarvitsee, eikä mitään sakinhivutusta. Hänen on oltava joko täysin sekaisin päästään, tai uskomattoman epätoivoinen, että päätyy riistämään omalta lapseltaan hengen. Mitä helvettiä siihen enää auttaa mätkiä turpaan kaikissa mahdollisissa väleissä? Se ihminen on jo valmiiksi rikki. Joku kunniamurha tietysti voi olla poikkeus näihin tapauksiin.

Epävakaana persoonana oikea ratkaisu on tietysti vankeusrangaistus, jolloin sitä apua tarjoaa vankeinhoito. Voi olla ettei siitä enää normaalia jäsentä yhteiskuntaan saada, mutta ei saada turpaan vetämälläkään. Ei pahuus poistu maailmasta väkivallalla.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
En näe minäkään. Enkä ymmärrä myöskään näitä "varmaan tulee vankilassa runtua" -fiilistelyjä. Kaipa minä sitten olen kukkahattutäti, kun minusta rangaistuksen määrittäminen kuuluu oikeuslaitokselle eikä muille vangeille.
Eihän tässä mitkään oikeuslaitoksenkaan määräämät rangaistukset auta yhtään mitään, mutta tuo maailman vanhin tuomioistuin auttaa tällaisen rikoksen tekijää muistamaan tekoaan ja ehkä joskin pieni katumuksenkin ajatus voi häivähtää mielessä, kun paska oikein lävähtää tuulettimen.
Joo - toivon tälle ihmisjätteelle "värikästä" tulevaisuutta ennenkuin tajuaa hirttää itsensä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös