Leimasta pääsee eroon. Muuttaa vaan nimensä, asuinpaikkakuntansa ja ulkonäköään, niin saa uuden elämän ja voi taas perustaa perheen parin vuoden päästä ja elää onnellista elämää. Niinhän nää raukkamaisimmat rikoksien tekijät yleensä tekee.
Leimasta pääsee eroon. Muuttaa vaan nimensä, asuinpaikkakuntansa ja ulkonäköään, niin saa uuden elämän ja voi taas perustaa perheen parin vuoden päästä ja elää onnellista elämää. Niinhän nää raukkamaisimmat rikoksien tekijät yleensä tekee.Joka tapauksessa elämä vaikeutuu ja muuttuu tuollaisen tuomion myötä todella paljon, eikä siitä leimasta pääse eroon koko loppuelämän aikana.
Koskelan murhaajatkin taitavat olla jo vapaalla jalalla. Tai ainakin se "hyvän perheen kullannuppu" on varmasti. Kuulemma henkilöllisyys sittemmin vaihdettu.Leimasta pääsee eroon. Muuttaa vaan nimensä, asuinpaikkakuntansa ja ulkonäköään, niin saa uuden elämän ja voi taas perustaa perheen parin vuoden päästä ja elää onnellista elämää. Niinhän nää raukkamaisimmat rikoksien tekijät yleensä tekee.
Jos pysyy kaidalla tiellä, niin voi onnistua, mutta rötöstelyä jatkavien vanhat henkilöllisyydet löytyvät helposti.Leimasta pääsee eroon. Muuttaa vaan nimensä, asuinpaikkakuntansa ja ulkonäköään, niin saa uuden elämän ja voi taas perustaa perheen parin vuoden päästä ja elää onnellista elämää. Niinhän nää raukkamaisimmat rikoksien tekijät yleensä tekee.
Ja aina on niitä, joita ei haittaa vaikka toisen menneisyys olisi meistä kammottava. Entisen puolisonsa tappaneelle löytyy uusi vaimo ja lapsensa surmanneelle äidille mies, joka perustaa perheen tämän kanssa.Jos pysyy kaidalla tiellä, niin voi onnistua, mutta rötöstelyä jatkavien vanhat henkilöllisyydet löytyvät helposti.
Henkilötunnusta ei (vielä) saa vaihtaa, ja entiset nimet näkyvät oikeuskäsittelyissä.
Uskoisin, että vastuu omista tekemisistä hyppää silmille ihan eri tavalla kuin aiemmin elämän aikana.Ei se elämä varsinaisesti ole tainnut ihan uomissaan olla muutenkaan, joten vaikeutuuko tuo tuosta nyt sitten yhtään. Tuurilla päihdekierre voi katketa, todennäköisesti ei sekään.
Kyllä siinä elämä muuttuu aika saatanasti, jos pitää vaihtaa nimi ja muuttaa pois paikkakunnalta. Kaikki suhteet entisiin kavereihin ja sukulaisiin menee käytännössä poikki.Leimasta pääsee eroon. Muuttaa vaan nimensä, asuinpaikkakuntansa ja ulkonäköään, niin saa uuden elämän ja voi taas perustaa perheen parin vuoden päästä ja elää onnellista elämää. Niinhän nää raukkamaisimmat rikoksien tekijät yleensä tekee.
Tossa Joensuun tapauksessa kyllä on todella monta syyllistä: isoimpana tietysti tuo narkkari "isäpuoli", joka kiduttamisen ja tappamisen teki, mutta yhtälailla päihdevammainen sääliö "äiti", joka edelleen puolustaa nistiä miesystäväänsä. Näiden kahden päätekijän lisäksi lapsen täti, "äidin" sisko puolustelee oikeudessa tuota roskaväkeä, ja "äidin" äiti ilmeisesti myös tytärtään.
Rapasakkia kaikki.
Kaikki lienee tästä tapauksesta jo tässä ketjussa sanottu.Joensuun tapaus, jossa pieni lapsi kidutettu kuoliaaksi. Tulee aina todella paha olo näistä lapsiin kohdistuneista julmuuksista.
Onhan tämä oikeusjärjestelmä aivan sairas. Ei vaan kykene mitenkään ymmärtämään, että kaiken tapahtuneen jälkeen palloilevat vapaalla jalalla tuomion antamiseen asti. Hyi, helvetti.
IL:
4-vuotiaan surmaamisesta syytetty äiti ja isäpuoli vapautettiin tutkintavankeudesta.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus päätti vapauttaa henkirikoksesta syytetyt äidin ja isäpuolen keskiviikkona 14. helmikuuta murhaoikeudenkäynnin viimeisen istuntopäivän päätteeksi.
Mitähän helvettiä? "– Käräjäoikeus katsoi, että pääkäsittelyn jälkeen ei enää ole todennäköisiä syitä epäillä syytettyjä sellaisesta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta, välipäätöksessä todetaan."Onhan tämä oikeusjärjestelmä aivan sairas. Ei vaan kykene mitenkään ymmärtämään, että kaiken tapahtuneen jälkeen palloilevat vapaalla jalalla tuomion antamiseen asti. Hyi, helvetti.
IL:
4-vuotiaan surmaamisesta syytetty äiti ja isäpuoli vapautettiin tutkintavankeudesta.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus päätti vapauttaa henkirikoksesta syytetyt äidin ja isäpuolen keskiviikkona 14. helmikuuta murhaoikeudenkäynnin viimeisen istuntopäivän päätteeksi.
Kaikki lienee tästä tapauksesta jo tässä ketjussa sanottu.
Havaittavissa ihailtavaa tonyhalmelaista retoriikkaa.Ei ole, mutta otan kakun tästä sanomalla sen mitä muutkin ajattelevat, että tältä isäpuolelta pitäisi leikata munat irti ja lyödä ne tapilla perseeseen ja heittää tyyppi loppuiäksi linnaan.
Havaittavissa ihailtavaa tonyhalmelaista retoriikkaa.
Ymmärrän.Sivistys kaikkoaa minun ruumiistani, kun tällaisia rikoksia tapahtuu.
Hienosti muotoiltu. Itselläkin vähän sama juttu, että tavanomaista herkemmillä ollaan nyt muutama päivä oltu. Omat pojat ovat 2- ja (melkein) 4-vuotiaita eli hyvinkin samoissa vaiheissa kuin tämä kidutettu poikarukka. Kuten ikävaiheeseen kuuluu, molemmat keppostelevat, mokailevat ja tötöilevät päivittäin, mutta ei tässä ole oikein voinut edes suutahtaa. Jotenkin sitä on ollut vain tarve olla poikien lähellä ja saada itsekin virtaa ja voimaa heiltä.Minulle koko tapauksessa surullisinta lapsen kuoleman jälkeen on, millaista elämää tuo lapsirukka on joutunut (todennäköisesti) elämään. Ilman turvaa kenenkään taholta ja omien vanhempiensa rääkkäämänä. Kun tuota omaa poikaa katson ja sitä turvan kaipuuta ja hakua omilta vanhemmilta sekä sitä iloa, joka seuraa kun tarpeisiin vastataan, tuntuu kammottavalta, että pieni lapsi on joutunut elämään näitä vailla ja vanhempiaan peläten.
Meni kyllä pahasti tunteisiin. Itkin ihan kunnolla, niin että kyyneleet virtasivat, kun tätä pysähdyin ajattelemaan. Jotenkin nuo rangaistuksetkin tuntuvat samantekeviltä, kun ei mikään sen lapsen kokemaa ja lopulta kuolemaa tee tyhjäksi. Ehkä se tuo lohtua, että kärsimykset ovat päättyneet, ja - jos sellaiseen uskoo - että hänen osansa tuonpuoleisessa on hyvä.
Suosittelen, tätä kohti ollaan puolison kanssa menossa. Nyt ollaan tukiperhetoiminnassa mukana ja seuraava steppi olis sitten ottaa näitä kiireellisesti sijoitettuja lapsia, kunhan asianmukaiset koulutukset on käyty. Sysäys tähän tuli juurikin tästä em keissistä, kun sattuu olemaan nuoruuden hoodeilla tuo tapahtumapaikka, joten kai tässä tapauksessa joku pienenpieni hopeareunus on kun ihmiset on ruvenneet kiinnostumaan tällaisesta toiminnasta enenevissä määrin. Ehdottomasti peukkua!Sellaistakin ollaan tässä mietitty, että voitaisiin ryhtyä kiireellisesti sijoitettujen taaperoiden tukiperheeksi. Vaatisi kyllä muuttoa isompaan asuntoon, mutta jotenkin on sellainen olo, että pitäisi voida laittaa omia tikkuja ristiin enemmän. Tosi vaikeaa seurata näitä uutisia "vierestä" tekemättä jotain konkreettista.
Minulle koko tapauksessa surullisinta lapsen kuoleman jälkeen on, millaista elämää tuo lapsirukka on joutunut (todennäköisesti) elämään. Ilman turvaa kenenkään taholta ja omien vanhempiensa rääkkäämänä. Kun tuota omaa poikaa katson ja sitä turvan kaipuuta ja hakua omilta vanhemmilta sekä sitä iloa, joka seuraa kun tarpeisiin vastataan, tuntuu kammottavalta, että pieni lapsi on joutunut elämään näitä vailla ja vanhempiaan peläten.
Meni kyllä pahasti tunteisiin. Itkin ihan kunnolla, niin että kyyneleet virtasivat, kun tätä pysähdyin ajattelemaan. Jotenkin nuo rangaistuksetkin tuntuvat samantekeviltä, kun ei mikään sen lapsen kokemaa ja lopulta kuolemaa tee tyhjäksi. Ehkä se tuo lohtua, että kärsimykset ovat päättyneet, ja - jos sellaiseen uskoo - että hänen osansa tuonpuoleisessa on hyvä.