Tampereella kuolleen taksikuskin kohtalo ja ylipäänsä ajatteleminen elämästä ja sen hauraudesta pisti eilen mielen vähän hiljaiseksi.
Taksikuskin kohtalo oli vain olla väärässä paikassa väärään aikaan. Odotat kiltisti liikennevaloissa valojen vaihtumista ja yhtäkkiä joku vain tulee kauheaa vauhtia takakontista sisään. Ei mitään olisi voinut itse tehdä toisin, ei mitään mitä olisi itse tehnyt väärin ja elämä ohi ja omaisille kauhea suru, joka tulee täysin yllättäen, täysin valmistautumatta.
Sä voit elää tätä elämää täysin oppikirjan mukaisesti, tehdä kaikki asiat kunnolla ja oikein, olla niin hyvä ihminen kuin olla ja voi ja silti saattaa elämä ja kohtalo arpoa paskan arvan käteen.
Tietysti asiat oikein ja hyvin tehtynä ne mahdollisuudet siihen tippuu, esimerkiksi liikenteessä, jos ajat itse nopeusrajoitusten mukaan, käytät vilkkua, olet ennakoitavissa jne.
Silti se ei poista sitä mahdollisuutta, että mitä jos tuo vastaantulija kääntyykin yhtäkkiä keulaani.
Päivittäin se oma elämäkin on monen ihmisen päätöksien ja tekojen suojelussa.
Eikä sen tarvitse olla edes mikään päätös, vaan joku arviointivirhe sekunnin murto-osassa ja kaikki voikin olla ohi.
Mitään ei saisi ottaa itsestäänselvyytenä, jokaisesta päivästä ja hetkestä pitäisi osata nauttia ja tehdä asioita, joista tykkää.
Samaan hengenvetoon, se on kuitenkin ajateltava hetkeä pidemmälle, laitettava se kello soimaan aamulla aikaisin, jotta pääsee ajoissa sinne töihin jne.
Vaikka kuinka sitä pitäisi elää hetkessä ja elää, niin silti on pakollista myös tehdä asioita, jotka ehkä sitä vastaan vähän jopa sotiikin.
/img-s3.ilcdn.fi/4749202a298871c50f8963591901ef986782574cae7a6f9d7928920a710271d2.jpg)
