Tuo kiusaaminen on kauheaa ja miten se voi eskaloitua tuollaiseen pahuuteen kun puhutaan lapsista kuitenkin. Voin itse sanoa omasta lapsuudesta kun olin kiusattu ja vanhempani vältteli aihetta niin kummisetäni, stadin koviksia ja koulukodin kasvatti sanoi "Kuule, ainoa keino on että vedät kiusaajista heikoimpaa näköön niin homma loppuu siihen!". Ja niinhän se loppui. Minä joka vihaan väkivaltaa jouduin tekemään näin, senkin uhalla että petin oman moraalikäsitykseni.
Kummisetäsi oli ihan oikeassa. Streetwise kaveri, tiesi ilmeisesti mistä puhui. Kiusaajat eivät järkipuhetta kuuntele, yleensä vain kunnon nokkaanlyönti auttaa. Muistan että meillä ala-asteella eräs luokanopettaja yritti puhua kiusaajille järkeä, kysyi esimerkiksi niin, että "onko tuo kiusaaminen nyt ihan välttämätöntä". Se oli naurettavaa lepsuilua. Ei tuollaisella ole kiusaajiin mitään vaikutusta, se on vain lasten yliarviointia. Ei lapsilta voi odottaa kovin kummoisia moraalipohdintoja. Kuri, rajat tai kosto on se mikä toimii - on aina toiminut.
Itse jos muistelen omia kouluaikojani, niin tuntui että kaikki kiusasivat tasaisesti kaikkia. Ei ollut ketään, joka olisi ollut silmätikkuna vuodesta toiseen, vaan kiusattavat ja kiusaajat vaihtelivat. Itsekin pääsin nauttimaan molemmista rooleista. Kiusaaminen on kuitenkin saatanallinen syöpä. Aikuisena ihmisen itsetunto kestää yleensä kiusaamisen, silloin ajattelee että vika on nimenomaan kiusaajissa, mutta lapsena ja nuorena on paljon haavoittuvaisempi. Jos tuo toinen sanoo, että olen ihan paska, niin ehkä minä olen.
Jos mietin nuoruuden luokkakavereitani, niin kyllä joidenkin kanssa voi silloin tällöin kuulumisia vaihtaa ihan hyvässä hengessä, mutta rehellisesti sanottuna olen löytänyt parempia ystäviä myöhemmin muualta. Eihän luokkakavereita yhdistä välttämättä mikään muu kuin yhdessä kasvaminen. Ja varmaan jotkut miettivät niinkin, että ei sitä Nummista ole tullut hirveästi ikävä, samanlainen mulkku se on varmaan edelleen, toivottavasti pysyykin siellä Helsingissä.