En kauheasti nykyään harrasta moista avautumista, mutta edellä käyty itsemurhakeskustelu herätti jonkin verran ajatuksia.
Kai itsemurhalla, siinä miessä toisenkin ihmisen murhaamalla, aiheuttaa aina taakkaa myös muille?
Äitini päätti päivänsä joskus kun olin juuri täyttänyt 18. En voi väittää etteikö tuo olisi minuun millään lailla vaikuttanut, vaikeuttanut niin minun kuin monen muunkin elämänkulkua. Jos ihmisellä onkin oikeus päättää omasta kohtalostaan, on ihmisellä myös mielestäni velvollisuus olla aiheuttamatta kanssaihmisille kohtuutonta painolastia.
Veikkaan, että harva on niin kova jätkä että osaa suhtautua läheisensä menetykseen täysin tunteettomasti, jatkaa elämäänsä niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Toki ihmiset suhtautuvat asioihin eri tavalla ja ehkä vahvemmilla ihmisillä on tehokkaammat menetelmät prosessoida vastoinkäymisiä. Tukiverkostokaan ei ole ehtymätön apu, mikäli myös tukiverkosto on repaleinen.
Itse ainakin olin tuon ikäisenä koltiaisena kohtuu ulapalla jo ihan kaikkien käytännön asioiden kanssa; miten hautajaiset hoidetaan, minne kaikkialle pitää ilmoittaa yms. Ja kun velkaakin muori jätti jälkeensä aivan helvetisti, sai tuossa tovin miettiä miten omaa elämäänsä lähtisi uudelleen järjestämään. Isästä ei tuohon aikaan ollut liikaa apua äijän alkoholinkäytön oltua tuohon aikaan jo päivittäistä.
No, kyllähän kaikki lopulta hoitui ja viime vuonna saatiin viimeinen erä noista veloistakin maksetuksi. Kuitenkin tapaus jätti minuunkin omanlaisensa jäljen, uskoakseni muutamaan muuhunkin. Ainakaan mummoni ei vieläkään ole kovin sinut asian kanssa, joskin syyttää edelleen kaikesta isääni, joka tenusi itsensä hautaan jokusen vuoden myöhemmin.
En minä nyt silti lähtisi itsemurhaa yksiselitteisesti tuomitsemaankaan, mutta en myöskään vähättelemään sen vaikutusta kanssaihmisiin. Ihmisellä on oikeus ajatella itseään ja omaa etuaan, muttei mielestäni muiden kustannuksella. Ainakaan minä en osaa sellaista itsekkyyttä kovin suuresti arvostaa.