Mainos

Veti iloiseksi / hymyn naamalle –ketju

  • 701 533
  • 3 350

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Arvaan mitä minulle sanotaan ja kuinka minua torutaan mutta sanonpa silti mitä olen tänään tehnyt. Mietin tuossa aamulla menenkö tänään Neljän ruusun keikalle, kunnolla jotain erilaista kotona olemisen sijaan perjantai-iltaan.

No minulla oli kuitenkin rahat vähissä jonka vuoksi emminkin tuota keikalle lähtemistä. Pistin ensin piruuttain ja riskillä kympin kasinolle siinä toivossa jos sieltä tulisi voittoa, voitolla keikalle ja tappiolla jään kotiin. No satuin voittamaan silloin jo nettikasinolta edes kympin.

No ajattelin äsken vielä että ehkä nyt vielä kokeilen tuuriani uudelleen ja koitan lisää kartuttaa keikkakassaani. Pistin kympin uudelleen nettikasinolle, sattui tulemaan pokerissa peräti oliko se kuningassuora vai värisuora ja voitin jopa reilut 60 euroa. Tai voittoa tuli ainakin 60 euroa. Eli tänään on selkeästi ollut onnen päiväni ja olen voittanut tämän päivän aikana yhteensä 70 euroa.

Tuollaisella voittopotilla ei tarvitse enää miettiä sitä lähteekö jonnekin illalla. Rahat on kyseenalaisella tavalla saatu kun ne on peliriippuvaisesta kärsinyt voittanut rahapeleistä mutta nyt on ainakin "ylimääräistä" rahaa 70 euroa kasassa, joten voin hyvällä mielellä vaihteeksi viettää hauskan illan yöelämässä. Alkoholia en tietenkään juo vaan menen jonnekin keikalle. Oli se sitten Neljä ruusua tai jokin muu keikka.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
SM-liiga vetää hymyn naamalle. Vaikka liigassa olisi kuinka heikkoja neloskentän pelaajia, huono tunnelma, vähän rahaa, vähän katsojia, huono taso ja vaikea tulevaisuus, se on minulle aina kaikkein rakkain ja mahtavin urheiluliiga. NHL on arvostettava ja kovatasoinen kattaus erinomaisia joukkueita ja kiekkoilijoita, mutta SM-liigaa ei päihitä mikään. SaiPa, Ilves ja KalPa ovat rakkaita vastustajia, tuntuisi keljulta ilman niitä. Blues on jo menetetty eikä Jokeritkaan ole mukana messissä, mutta on vielä iso liuta pitkäaikaisia osanottajia, jotka painelevat taas kiekon perässä ensi viikosta lähtien. Se sytyttää. Odotan jokaista ottelua ja matsikierrosta, ottelupareista riippumatta.
Tästä tulee hymy mieleen kun muistan lasteni ensimmäisen lätkämatsin paikan päällä Lappeenrannan Kisapuistossa, joka näytti olevan 3.12.2016 (katsoin facesta päivitykseni) Ässiä vastaan (Ässät voitti jatkoajalla). Mutta se peli sai lapseni innostumaan lätkän katsomisesta paikan päällä, koska he ihastuivat siihen tunnelmaan mikä jäähallissa on, sekä toki siihen että sieltä saa poppareita, karkkia yms herkkuja. Sen jälkeen käyty aina joka vuosi joku peli Lappeessa katsomassa. Viime syksynä lapset rupesivat jo kyselemään milloin päästään SaiPan peliin. Piti katsella sopiva hetki ja sattui onneksi joululomalle sitten se matsi (SaiPa-Pelicans, jonka voitimme jopa suorilta, edellisenä vuonna samaan aikaan haettiin lasten nähden voitto Ilveksestä jatkoilla).
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tästä tulee hymy mieleen kun muistan lasteni ensimmäisen lätkämatsin paikan päällä Lappeenrannan Kisapuistossa, joka näytti olevan 3.12.2016 (katsoin facesta päivitykseni) Ässiä vastaan (Ässät voitti jatkoajalla). Mutta se peli sai lapseni innostumaan lätkän katsomisesta paikan päällä, koska he ihastuivat siihen tunnelmaan mikä jäähallissa on, sekä toki siihen että sieltä saa poppareita, karkkia yms herkkuja. Sen jälkeen käyty aina joka vuosi joku peli Lappeessa katsomassa. Viime syksynä lapset rupesivat jo kyselemään milloin päästään SaiPan peliin. Piti katsella sopiva hetki ja sattui onneksi joululomalle sitten se matsi (SaiPa-Pelicans, jonka voitimme jopa suorilta, edellisenä vuonna samaan aikaan haettiin lasten nähden voitto Ilveksestä jatkoilla).
Oma isäni vei minut noin 2-3-vuotiaana Hakametsään katsomaan Tapparan peliä, taisi olla Ipaa vastaan. Kiinnostavin juttu oli jääkone, jota piti odotella aina kolme erää ja tarkkailla herkeämättä koko erätauko. Muistan selvästi istumapaikat pääkatsomossa.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Historian esseestä tuli lähes täydet pisteet. Kurssi on tosin YO-kirjoituksiin valmistava kertauskurssi, mutta parannus oli huima edelliseen esseetehtävään verratessa.
Onnea!

Historia oli itsellä pitkään ykkösaine koulussa. Lukiossa Jossain vaiheessa maantiede kiilasi ohi, vaikka siinä oli koko lukion vittumaisin (vaativin) opettaja. Sitä kautta se nykyinen ammattikin tavallaan löytyi, vaikka ei nyt ihan suoraan kuitenkaan.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Onnea!

Historia oli itsellä pitkään ykkösaine koulussa. Lukiossa Jossain vaiheessa maantiede kiilasi ohi, vaikka siinä oli koko lukion vittumaisin (vaativin) opettaja. Sitä kautta se nykyinen ammattikin tavallaan löytyi, vaikka ei nyt ihan suoraan kuitenkaan.
Onkohan täällä ollut koskaan äänestystä siitä mitkä olivat jatkislaisten suosikki/inhokkiaineet koulussa? Olisi mielenkiintoista jos joku pistäisi pystyyn. Itsellä myös ylivoimaiset ykköset olivat historia ja maantieto.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitoksia. Historia on kiehtova aine. Yleensä olen saanut siitä vain hyviä arvosanoja. Tänä vuonna numerot ovat pudonneet meikäläisen lukumotivaation laskiessa. On mukavaa saada historiasta vaihteeksi hyvät pistelukemat. Maantiedekin on kiinnostavaa. Ala-asteella ykkösaineeni olivat biologia ja maantiede. Nykyisin ne ovat äidinkieli ja musiikki. Olen muuttunut vuosien saatossa.
Äidinkieli alkoi vituttamaan jossain vaiheessa lukiota, kun siinä keskityttiin aivan liikaa johonkin runouteen ym. taiteellisuuteen. Siis kahden rivin runoa piti analysoida kahden sivun mittaisen esseen verran. Ei saatana, muistan sen tuskan vieläkin.

Näistä "traumoista" huolimatta sain kyllä hyvän otteen äidinkielestä ja sen käytännön hyödyistä lukion aikana. On ollut myöhemmin aika paljon apua, ensin AMK:ssa ja myöhemmin työelämässä, kun erilaisten raporttien ym. naputtelu ei ole tuottanut juurikaan vaikeuksia.

Ei tämä vieläkään mitenkään virheetöntä ole ja aika monesti huomaan, että tulee käytettyä monimutkaisia lauserakenteita. Mutta yritän niitä sitten oikaista selvempään muotoon. Usein pistää vielä työelämässäkin silmään se, minkälaista tekstiä tulee vastaan erilaisten asiakirjojen parissa. Se koko asian punainen lanka on huomattavasti helpompi kadottaa, jos teksti ei ole lukukelpoista.

Niin joo, tää oli tämmönen positiivisuusketju ja innostuin itse tuollaiseen valitusvirteen. No sellainen lievä virne ollut kasvoilla koko aamun, takana hauska viikonloppu, asiat etenee monella rintamalla ja pitkästä aikaa heräsin aamuun virkeänä!
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Krapula alkaa taittumaan vihdoin ja viimein. Olipas taas rykäisy tuo torstain ja sunnuntain välinen yö Levillä. Selvästi ikä alkaa jo painaa kun toipuminen vaatii pari päivää...
 

Glove

Jäsen
Eka peli mikä on vielä muistissa on Kärppien Finaali Tapparaa vastaan 1981. Voi olla, että käytiin aiemminkin, mutta tuo on syopynyt mieleen hienon tunnelman ja älyttömän metelin takia. Ja Kärpät voitti pelin 6-1. Oltiin H-katsomossa aukon oikealla puolella, rivi oli välillä 5-8. Ei kaikkea voi muistaa. Mutta siinä aukon kohdalla istuttiin penkin päässä portaiden vieressä. Oli varmaan ensimmäisiä kosketuksia jääkiekon kanssa. Rakkaus lajiin leimahti kunnolla reilu vuosi tuon jälkeen kun oma pelaajaura alkoi. Mukava muisto ja niitä on paljon muitakin jääkiekon parista.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
No oho! Viisi kovaa bändiä droppasi tunti sitten samaan aikaan uudet albuminsa: Korn, Being As An Ocean, Starset, Void Of Vision ja Betraying The Martyrs. Nyt kun vielä ehtisi jotenkin kuuntelemaan noi kaikki läpi ennen huomista työrupeamaa...
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Viime viikon HPK-Kärpät-matsin kohutilanteen (hylätty maali) jälkeen pari kerholaista pikkujantteria rupesi huutelemaan tunteella "HYLLYLLE! HYLLYLLE!"-huutoa muun yleisön mukana. Pari kertaa fiiliksellä huudeltuaan toinen kysyi toiselta, että "mitä tarkottaa 'hyllylle' ". :)
 
Viimeksi muokattu:

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Vetäähän tämä edessä oleva urheiluviikonloppu hiukan suupielet ylöspäin. Vaikka on sitä ollut ja voi olla vieläkin herkullisempia urheilukattauksia, etenkin viikonloppuisin.

Mutta jo tällainen nyt edessä oleva urheiluviikonloppu osoittaa sen että urheilu on toden totta tullut tauon jälkeen taas ryminällä takaisin. Tai onhan se jo ainakin sieltä elokuun lopulta hiljalleen palannut takaisin kesätauolta, siinä oli muun muassa koriksen MM-kisat joita tuli YLEltä seurattua aktiivisesti.

Mutta nyt olen hankkinut kesätauon jälkeen takaisin nuo muutamat maksukanavat eli olen tilannut käyttööni sen Liigapassin+ Viasat jääkiekon. Sitten minulla näkyy myös kuukauden ajan ilmaiseksi se Elisa Sport josta tulee myös jonkin verran urheilua. Tärkeimpinä lähetyksinä tietenkin korisliigan pelit.

Tulevana viikonloppuna on ihan mielenkiintoinen urheilukattaus ja se saa mielen iloiseksi. Ohjelmassa on esimerkiksi Liigakierrokset sekä perjantaina että lauantaina, ja HPK kohtaa saman joukkueen kumpanakin päivänä eli ensin perjantaina HIFK:n Helsingissä ja sitten lauantaina HPK kohtaa HIFK:n kotihallissaan.

Jääkiekossa tapahtuu myös muuallakin viikonlopun aikana kuin kotoisessa Liigassamme, Viasatilta tulee sekä perjantaina, lauantaina että myös sunnuntaina KHL-pelejä. Joukossa on myös yksi Jokereiden ottelu. Myös Kauhajoen Karhu Basketilla on peli viikonlopun aikana, kun joukkue kohtaa perjantaina Mestarien liigan toisessa karsintaottelussa sen valko-venäläisjoukkueen Tsomi-Minskin vai miten kirjoitettiinkaan. Ja lisäksi vielä Suomen lentopallojoukkueella on neljännesvälieräottelu Ranskaa vastaan.

Valitettavaa vaan taas urheilulähetysten päällekkäisyys. Esimerkiksi tänään HPK:n ja Karhu Basketin pelit tulevat samoihin aikoihin. Olen siinä käsityksessä että Karhu Basketin peli tulee taas Youtubesta ilmaiseksi, mutta ihan varma tästä en kyllä ole. Ainakin tiistaina pelin Youtubesta katselin. Tiistaina vain Karhu Basketin pelissä pelikello ei lähetyksessä toiminut kuin alussa mikä olennaisesti vaikeutti pelin seuraamista. Ja sitten meni vielä sähkötkin ottelun loppupuolella ja missasin pelin lopun.

Ja tapahtuuhan sitä viikonlopun aikana taas muuallakin kuin urheiluhalleissa ja urheilusaleissa. Esimerkiksi Hämeenlinnassa on lauantai-iltana Sibelius fantasiaa joka taitaa olla ilmaistapahtuma suurimmaksi osaksi. Siinä sitä on vaan taas valittavaa meneekö torille katselemaan Sibelius fantasiaa lätkämatsin jälkeen vai katseleeko urheilua.

Mutta juu, kiva viikonloppu varmaan taas edessä. Ja omasta asenteestahan se suurimmaksi osaksi on myös kiinni. Maailma on positiivinen jos itse on positiivinen.

Niin ja tärkeänä lisäyksenä että huomioin tässä vain ne urheilulähetykset joita minulla itsellänikin on mahdollisuus seurata.
 
K

Kiekkokatsoja

Kyllä tää elämä on mukavata, kun tajuaa sen, että mitä kaikkea itsellä elämässään jo on, ja mitä kaikkea voi vieläkin saavuttaa.
Varsinkin kun ei ole tarvetta paeta omia, eikä toisten ongelmia avaamalla korkkia.
Laittamalla omat asiat kuntoon, ja olemalla sekaantumatta toisten ongelmiin, uppoamatta siihen suohon.., on hyvä lähtökohta elää elämää eteenpäin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kaveri totesi viime perjantaina yhteisessä ajanviettoillassa, että meikäläinen on kävelevä kasari. Hiukset, vaatteet, koko kuvio. Tuli lämmin olo. Olen onnistunut muodonmuutoksen läpiviemisessä, jos ystäväpiirissä aletaan olla tuota mieltä.
Mikäs kasareissa, joskus keittiössä ihan ok. Enemmän kyllä suosin kattiloita, niissä kun se litravetoisuus on vähän suurempi kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Kun @Asbury Park kertoi tuolla musan kuuntelu -ketjussa löytäneensä Northlanen musiikin minun ansiosta, niin jotenkin tulin tästä tiedosta kovin iloiseksi. Musiikin jakamisessa hienointa on juuri se, että tavalla tai toisella se yhdistää meitä kaikkia ja koskaan ei voi tietää, milloin joku vinkkaamasi bändi tai artisti uppoaa jonkun toisen kuunteleviin korviin kuin voi paistinpannulle.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Palvelin tänään aivan tavallisesti kassalla. Eräs vanhempi herra oli normaaleilla ruokaostoksillaan. Hänellä ei ollut mukanaan paljon rahaa ja ihmetteli siinä ennen maksamistaan, että onko elintarvikkeiden hinnat nousseet taas. Hän sanoi minulle, että jättää appelsiinimehun ostamatta, koska hänen rahansa eivät aivan riittäneet kaikkiin ostoksiin.

Hänen takanaan jonossa seissyt nainen siinä sitten tokaisi miehelle, että hän voi maksaa tämän mehun hänen puolestaan. Tulin niin iloiseksi ja oikein sydäntä lämmitti. Maailmassa on näköjään sittenkin vielä hyvyyttä jäljellä.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Palvelin tänään aivan tavallisesti kassalla. Eräs vanhempi herra oli normaaleilla ruokostoksillaan. Hänellä ei ollut mukanaan paljon rahaa ja ihmetteli siinä ennen maksamistaan, että onko elintarvikkeiden hinnat nousseet taas. Hän sanoi minulle, että jättää appelsiinimehun ostamatta, koska hänen rahansa eivät aivan riittäneet kaikkiin ostoksiin.

Hänen takanaan jonossa seissyt nainen siinä sitten tokaisi miehelle, että hän voi maksaa tämän mehun hänen puolestaan. Tulin niin iloiseksi ja oikein sydäntä lämmitti. Maailmassa on näköjään sittenkin vielä hyvyyttä jäljellä.
Mie olen muutaman kerran tehnyt näin, jos edellä on ollut lapsia joilla ei ihan riitä hilut sekä karkkipussiin että sipseihin. Aikuisia ei ole sattunut samalle kassalle näissä merkeissä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Mie olen muutaman kerran tehnyt näin, jos edellä on ollut lapsia joilla ei ihan riitä hilut sekä karkkipussiin että sipseihin. Aikuisia ei ole sattunut samalle kassalle näissä merkeissä.
Tuolla edellisessä työharjoittelupaikassani S-Marketissahan törmäsin kerran pieneen tyttöön jolla oli mukanaan vain 35 senttiä rahaa. Yhdessä jonkin aikaa koitimme etsiä hänelle jotain sellaista, mitä pienellä rahalla saisi. Yhdessä kohtaa huomasin, että tyttö on jo silmin nähden harmistunut, joten tokaisin siinä vaiheessa, että minä voin maksaa sinulle tästä mehujään. Ja niinpä kävin pikakassalla maksamassa tytön mehujään ja tämä lähti hymyissä suin pois.

Aiemmin tällä viikolla kävi kanssa työmatkalla steissillä sellainen yllättävä tilanne, että edessäni pyöräillyt mies pudotti repustaan keskelle suojatietä kasan nuotteja. Tämä ei saman tien huomannut mitään, joten minä sen kummempia miettimättä poimin nuotit talteen ja lähdin tepastelemaan hänen peräänsä. Ja hän tulikin lopulta mua vastaan ja kiitteli sitten avusta.

Jokunen päivä aikaisemmin taas kauppakeskuksessa olin talsimassa kohti Hesburgeria, kunnes satun kävelemään Prisman kassojen lähettyvillä ohi eräästä naisesta, joka juuri siinä kohtaa pudottaa kaksi 1,5 litran Pepsi-pulloaan. Osuin juuri oikeaan aikaan kohdalle joten poimin vilpittömästi toisen pulloista ja ojensin naiselle.

Tällaisilla pienillä teoilla voi meistä itse kukin tehdä sen toisen ihmisen päivästä ainakin hieman paremman. Ystävällisyys ei maksa mitään.
 

A Siente

Jäsen
Mulla on ruokaa jääkaapissa. Ei aina ole ollut ihan itsestäänselvää. Jos on nälkä, niin voin syödä jotain mistä lähtee nälkä, Tullut liian usein perseiltyä rahat johonkin muuhun kuin ruokaa ja sit ollaankin syöty pelkkää makaroonia ja puuroa.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Mäkkärin kassatypsy laittoi isommat ranet normien hintaan mukaan kun kesti vähän tilauksessa. Tää uusi Kimchi hampurilainen on muuten todella hyvä!
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Eräs veli venäläinen päätti pitää ihan omat bileet tänään meidän kaupassa. Koko kauppareissun ajan soi venäläiset humpat kajareista miehen taskusta ja näytti muutenkin olevan vähän "vapaa sielu". Oli siinä meikälläkin pokerissa pitämistä kun koko ajan teki mieli revetä nauramaan tilanteelle. Isoin yllätys itselle oli että puhui mulle ihan kohtalaisen selkeää suomea sitten kuitenkin asioidessaan, aksentilla toki.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuli vastaanotettua tänään työpaikka johon aiemmin syksyllä hain. Vaikeampi päätös se oli kun välillä ajatteli, mutta tuntuu oikealta. Jäis takuulla harmittamaan jos olis nyt skipannut. Toisaalta nykyisestäkään työstä ei mikään asia "aja pois", niin ei se päätös ihan helppo ole.

Tulee jännä syksy.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tein äsken yhden parhaista omatoimireseptillä valmistuneista ruoista:

Ainekset:
n. 0,5 - 1 l vettä kattilaan
Torino-kauramakaroneja puoli pussia (n. 200 - 300 g)
Rainbow Valkosipuli-basilika -pastakastike 420 g
Beanit-härkäpapusuikalepaketti, Lempeä sitruuna 250 g

- Vesi kattilaan kiehumaan
- Kun kiehuu, lisätään makaronit
- Annetaan kiehua kolmisen minuuttia välillä sekoitellen
- Kun makaronit ovat sopivia, kaadetaan kattilasta vesi pois, ja levy nollille
- Lisätään pastakastike ja suikaleet makaronien joukkoon ja sekoitetaan hetki jälkilämmöllä
- Annetaan hautua tovi kattilassa toisella, viileällä levyllä.

Hinta koko jutulle n. 5-7 euroa, valmistusaika kokonaisuudessaan kymmenisen minuuttia. Täydellinen makujen tasapaino. TODELLA hyvät ja makoisat setit! :)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös